Eräs erikoisuus Mormonin kirjassa on se, että siinä esiintyy aivan samoja sanamuotoja kuin 1600-luvulla ilmestyneessä King James-raamatunkäännösversiossa. On arvioitu, että siinä olisi n. 25000 sanaa, jotka ovat aivan samat kuin King Jamesissa. Lisäksi siinä on sanatarkkoja lainauksia vuorisaarnasta Matteuksen evankeliumista (Matt 5-7 / 3. Nefi, luvut 12-14) sekä Paavalin kirjoittama luettelo armolahjoista (1 Kor 12:8-11 / Moroni 10:8-16).
Hyvä kysymys siis on, että miten muinaiset kirjoittajat Amerikan mantereella ovat voineet käyttää täsmälleen samoja sanamuotoja kuin mitä Matteus ja Paavalikin olivat käyttäneet ja mitä esiintyy vuosisatoja myöhemmin ilmestyneessä raamatunkäännöksessä? Miten he saattoivat vuosisatoja aiemmin käyttää täsmälleen samoja sanamuotoja? Eikö sen olisi pitänyt olla mahdotonta, koska Uusi Testamentti tuli Amerikkaan vasta yli 1000 vuotta myöhemmin kuin nämä ihmiset elivät.
Hyvä kysymys siis on, että miten muinaiset kirjoittajat Amerikan mantereella ovat voineet käyttää täsmälleen samoja sanamuotoja kuin mitä Matteus ja Paavalikin olivat käyttäneet ja mitä esiintyy vuosisatoja myöhemmin ilmestyneessä raamatunkäännöksessä? Miten he saattoivat vuosisatoja aiemmin käyttää täsmälleen samoja sanamuotoja? Eikö sen olisi pitänyt olla mahdotonta, koska Uusi Testamentti tuli Amerikkaan vasta yli 1000 vuotta myöhemmin kuin nämä ihmiset elivät.
Vastaukset 52
Vanhimmat
että Joseph Smith käytti sitä kieltä, jota oli hänen hallussaan olevassa Raamatussakin. Kun asiat olivat samoja, oli turha koettaa keksiä uusia sananmuotoja.
totesi, että Raamatussa, mikä oli kirjoitettu vuosisatoja myöhemmin, oli samat kirjoitukset kuin kultalevyissä, ( king Jamesin raamatunkäännös tehtiin 1600-luvulla ) oliko kultalevyjen kansalla mahdollisuus matkata ajassa.
King Jamesin käännöksen jälkeen on löydetty lukuisia luotettavimpia alkuperäiskielisiä kirjoituksia, jotka ovat huomioitu uudemmissa Raamatun käännöksissä.
King James Biblessa on pyritty tekstin sanatarkkaan kääntämiseen. Kieli on vanhakantaista ja hyvin kankeaa. King James Bible on kuitenkin kielentutkijoiden ja raamatuntutkijoiden mukaan käännöksenä heikko, ja siinä on lukuisia kieli- ja asiavirheitä.
Turust
Kristus kävi Amerikassa ylösnousemuksensa jälkeen ja opetti noille "muille lampaille" samat asiat kuin vanhalla mantereella oleville lampailleen. Joseph Smithin käytössä oli King Jamesa -versio Raamatusta, joten hän käytti sitä silloin, kun oli kysmys samoista opetuksista. Ei siis ollut kysymys mistään aikamatkailusta.
onko löydetty luotettavampia käännöksiä. Joseph Smith käytti James King versiota silloin, kun se oli käyttökelpoinen.
samaiset käännösvirheet, kuin kuningas Jaakon Raamatun käännös 1600 luvulta. Kuinka voi olla mahdollista, että kultaiset levyt mitkä ovat vuosisatoja vanhemmat, kuin kunigas Jaakon Raamatunkäännös sisältää esim. tämänkin selvääkin selvemmän mormoneille ongelmallisen virheen.
Lusifer esiintyy Vanhassa Testamentissa Jesajan luvussa 14 jakeessa 12, eikä missään muualla. "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!"
Kuningas Jaakon raamatunversiossa ja J.Smithin mormonin kirjassa lukee englanniksi "oi Lucifer" sanojen "sinä kointähti" kohdalla.
Lisäksi sana Lucifer on Latinan-kieltä, mitä ei Jesajan aikana ollut edes olemassa.
Mormonit väittävät, että muinaisen aikakirjan, Mormonin kirjan, kirjoitus aloitettiin noin v. 600 ennen Kristusta, ja he väittävät, että kirjoittaja tuolloin kopioi Jesajan alkuperäisiä sanoja. Kun Joseph Smith teeskenteli kääntävänsä muka 'muinaista aikakirjaa', hän sisällytti jakeen Lusiferista Mormonin kirjaan. Ilmiselvästi hän ei silloin kopioinut Jesajan omia sanoja. Hän kopioi tekstiä raamatun kuningas Jaakon käännösversiosta. Ongelma kasvaa yhä toisen MAP-kirkon pyhiä kirjoituksia sisältävän kirjan, Opin ja Liittojen kirjan myötä, kohdassa 76:26, siinä kun vahvistetaan kristittyjen väärä oppi Lusiferista Saatanana. Tämä vääristynyt oppi on levinnyt myös mormonien kolmanteen pyhien kirjoitusten kokoelmaan, Kallisarvoiseen Helmeen, missä kuvataan sotaa taivaassa — kohtaa, joka osittain perustuu Joseph Smithin väärään tulkintaan sanasta 'Lusifer', joka esiintyy ainoastaan Jesajassa.
miten käännöstyötä tehtiin? - Joseph Smith käänsi ajatuksia eikä yksittäisiä sanoja. Kun ajatus oli sama kuin King James -versiossa oleva, hän käytti jo valmista tekstiä. Yksittäisillä sanoilla ei ole mitään merkitystä sisällön kannalta.
sanan tarkasti samansisältöinen Mormonin kirjan kanssa joka oli kirjoitettu ajalta n. 600 eKr - 410 jKr. King James käännös taas oli 1600 luvulta jKr.
Siinä sitä on tavalliselle syntiselle ihmettelemistä kerrakseen.
Turust
Se henki, jonka vallassa Joseph
Smith oli tehdessään "käännöstään" erehdytti häntä erityisesti juuri tässä Luciferasiassa.
Oli tietysti muitakin.
Syykin lienee selvä.
Kirjoitit:"Kun ajatus oli sama kuin King James versiossa oleva, hän käytti jo valmista tekstiä. Yksittäisillä sanoilla ei ole mitään merkitystä sisällön kannalta."
Kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että kuningas Jaakon Raamatun käännöksen sisältävät virheet olisivat olleet myös nk. kultaisissa levyissä. Miksi enkeli moron, tai kuka tahansa taivaallinen lähettiläs ei käyttänyt kirjoitusten alkukieliä,
kirjoittaessaan levyt ref.egyptin kielelle.
Tapani luotatko sinä J.Smithin mormonin kirjan käännöstyöhön.
Itse epäilen, että mormonin kirjan kohdalla tulee tapahtumaan opinmuutos MAP-kirkon viralliseen oppiin. Kultaiset levyt, ja kultaisten levyjen kansojen ponnistukset tulaan muuttamaan todenperäisistä tapahtumista, vertauskuvallisiin tapahtumiin.
aivan samantekevää käytetäänkö esim. sanaa Lusifer tai Kointähti tai Aamuruskon poika tai Perkele tarkoitettaessa Saatanaa. Luotan täysin Joseph Smithin käännöstyöhön, kun tarkoitetaan sisältöä eikä yksittäisiä sanoja.
Eikö jo tullut selväksi, että Joseph Smith käytti valmiina olevaa tekstiä, kun asiasisältö oli sama!
Ei tarvitse olla edes tavallinen syntinen, jotta voi olla ihmettelemättä. Se on selvää pässinlihaa.
Alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä ei Jesajan 14. luku kuvaakaan langennutta enkeliä, vaan lyötyä babylonialaista kuningasta, joka elinaikanaan oli vainonnut Israelin lapsia.
Sen sijaan mormonin kirjassa tarkoitetaan ja kirjoitetaan langenneesta enkelistä, enkelistä nimeltä Lucifer, mitä ei ole olemassakaan.
Lucifer on latinalainen nimi tähdelle, minkä me suomalaiset tunnemme paremmin nimellä Venus.
olisi ollut Joseph Smithin aikana olemassa, olisi mahdollista, että hän olisi käyttänyt minunkin kirjoitusiani.
Lampaanliha kyllä kuuluu herkkuihini, kunhan ei ole vanhaa villa lammasta.
Turust
Jos, esimerkiksi ahkera henkilö käännetään suomen käännökseen "työmyyrä", pidät sitä varmasti vääränä käännöksenä, kun oikein olisi "työmuurahainen" tietenkin.
Lusifer on yksi paholaisen nimistä, ja ovat myös 'Perkele' (toden näköisesti latvialaista perua Perkunäs-jumalasta) ja 'Kehno', esimerkiksi.
Tässä tapauksessa, kyseessä on oikea käännös.
Te mormonit yritätte pitää kiinni sortuvista rakenelmistanne, kuten mormonin kirjasta, mikä on mielikuvituksen tuotetta sekoitettuna plagiaattioihin kuningas Jaakon Raamatusta.
Normaalilla talonpoikasjärjellä varustettu ihminen ymmärtää tämän, mutta ei mormoni. Aivopesusta lienee kiinni tämän asian ymmärtäminen mormoneilla.
John J. Robinson selittää teoksessaan A Pilgrim's Path, pp. 47-48:
"Ensimmäinen ongelma on siinä, että Lucifer on latinalainen nimi. Miten se löysi tiensä hepreankieliseen käsikirjoitukseen, joka on kirjoitettu ennen Rooman kielen syntyä? Saadakseni vastauksen kysyin neuvoa Cincinnatin Hebrew Union Collegen kirjastossa eräältä tutkijalta. Mikä heprealainen nimi annetaan Saatanalle tässä Jesajan kohdassa, joka kuvaa langennutta enkeliä josta tulee helvetin herra?
Vastaus oli yllätys. Alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä ei Jesajan 14. luku kuvaakaan langennutta enkeliä, vaan lyötyä babylonialaista kuningasta, joka elinaikanaan oli vainonnut Israelin lapsia. Kohdassa ei mainita Saatanaa nimeltä eikä edes viitata häneen. Hepreankielen tuntija voi vain olettaa, että jotkut kristityt kirjurit olivat päättäneet haluavansa tarinasta jutun langenneesta enkelistä, oliosta jota ei edes mainita alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä, ja jolle he olivat antaneet nimen Lucifer."
Miksi Lucifer? Roomalaisessa tähtitieteessä Lucifer oli aamutähdelle annettu nimi, me tunnemme sen toisella roomalaisella nimellä, Venus.
Raamatuntutkijat sanovat että Jamesin käännöksessä on käännösvirhe. Se ei tarkoita, että Mormonin kirjassa on käännösvirhe - päin vastoin. Jamesin käännöksen vuoksi, vaikka virheellinen, Luciferista on tullut paholaisen nimi. Niinpä, kun Joseph Smith käänsi Mormonin kirjaa, hän käytti nimeä Lucifer, joka tarkoitti - ja yhtä tarkoittaa - englannin kielessä, ja myös, suomen kielessä, paholaista. Siis tämä käännös on oikea.
Väität:"kun Joseph Smith käänsi Mormonin kirjaa, hän käytti nimeä Lucifer, joka tarkoitti - ja yhtä tarkoittaa - englannin kielessä, ja myös, suomen kielessä, paholaista. Siis tämä käännös on oikea."
Käännös on väärä, sillä Lucifer tulee latinalaisesta ilmaisusta "lucem ferre", kantaa valoa. Joten Lucifer ei merkitse mitään muuta kuin aamutähden/kointähden muinaista nimeä, valontuojaa. Se voi olla hämmentävää Jeesukseen uskoville, koska Jeesus vertaa itseään aamutähteen Ilmestyskirjassa 22:16: "Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
VT-ajan aikaisessa juutalaisuudessa Saatana oli enkeli, joka toimi Jumalan syyttäjänä. Tässä osassa hänet nähdään esimerkiksi juuri Jobin kirjassa. Siinä hän on yliluonnollinen tarkkailija, joka etsii ihmisistä syntiä ja koettelee heitä. Jobin kirjassa Saatanalla ei kuitenkaan ole itsenäisiä voimia, vaan tarvitsee luvan Jumalalta, eikä voi ylittää herransa asettamia rajoja.
Jos itse kääntäisin suomalaista kirjaa, ja siitä 'Perkeleen' nimenä englanniksi, voisin hyvin käyttää vastaavaa nimeä, 'Lucifer'. Englanti ei ole sama kieli kuin latina. Englanti 1800-luvulla ei myöskään ole sama kieli kuin englanti 1500-luvulla. Usko minua, että 1800-luvulla, ja nykyään, Lucifer on paholaisen nimi, ja se aivan oikein sanoa. Jos menen Englantiin, ja puhun siellä Luciferistä, kaikki tietävät että puhun paholaisesta - nekin, jotka osaavat latinaa.
englannin kielessä olekkaan Satan. Oletko koskaan kuullut kirkosta nimeltään Church of Lucifer, en minäkään, mutta Church of Satan nimisestä kirkosta olen kuullut. Älä luciferin hörhö sekoita asioita, joista et näköjään tiedä mitään.
"Jos menen Englantiin, ja puhun siellä Luciferistä, kaikki tietävät että puhun paholaisesta - nekin, jotka osaavat latinaa."
Em.lausuntasi on oletus ei faktaa.
Child of Satan
Englannin kieli kirjoitetaan suurin piirtein samoin kuin 1600-luvulla. Eikö olisi mahdollista reformoida englanninkielen tavausta? Ei, koska ei ole kirjoitussysteemiä jossa yksikirjain vastaa yhtä äännettä. Englannin kielen viisi vokaalikirjainta ja 20 vokaaliääntä tarvitsisi täysin uuden tavausreformin, laajemmat aakkosen, tai täysin uuden lausuntatavan – molemmat yhtä mahdottomia. Koska ääntäminen vaihtelee ympäri maailmaa, tavauksen perusteeksi olisi mahdotonta löytää yleisesti hyväksyttävä ääntämistapa. Eikä sitä paitsi ole sellaista korkeampaa kielineuvosta jolla olisi tarpeeksi puhtia viedäkseen tavausreformin läpi.
Ruotsalainen englanninkielen professori, Jan Svartvik, kysyy kirjassaan "Mikä englanninkieli on paras?" Hän vastaa itse: "ensimmäisenä on kaksi tapaa joita voi suositella: brittiläinen ja amerikkalainen. Amerikkalaisen englanninkielen hyväksi voi sanoa että sitä käyttävät useammat kuin mitään muuta englannin kielen muunnelmaa esimerkiksi amerikkalaisissa elokuvissa, radiossa ja televisiossa jne., joka merkitsee suurta kansainvälistä levitystä. Se edustaa myös vallitsevaa taloudellisia, tieteellisiä ja poliittisia voimia. Sitä voi myös sanoa sosiaalisesti neutraaliksi koska kyse on melko luokkavapaasta amerikkalaisesta ääntämistyylistä......"
Professori Svartvikin kirjasta vielä: "Vaikka englannin kielen suosio ja suuri levinneisyys ympäri maapalloa on ihme kyllä paradoksaalisesti uhka sen tulevaisuudelle kansainvälisenä kontaktikielenä. Tietyt englannin puhekielen muunnokset ovat vaikeita ymmärtää, ja monet pelkäävät että englannin kieli jakautuu yhä useampaan murteeseen jotka toisilleen ovat vieraita....
....tutkijat kirjoittavat yhä enemmän englanninkielellä. Mac Murray kiinnittää huomion haittoihin joita äidinkielen vaihto vieraaseen kieleen aiheuttaa – puutteellinen englannin kieli saattaa johtaa puutteelliseen ajatustyöhön: Englannin kieli jota henkilöt jotka äidinkielenään eivät puhu englantia, kirjoittavat tieteellisissä julkaisuissa..... vivahteetonta ja yksitoikkoista englanninkieltä...."
Hahmottaessamme Joseph Smithin tekstejä meidän ei tule unohtaa hänen luovaa inspiraatiotaan.
Virhe onkin siinä, että kysymys ei ollut paholaisesta ollenkaan!
tulkitaasi mutta ei faktaa. Jos Vanhasta Testamentista ei löydy vertauskuvallisia totuuksia, siitä ei saa paljon kukaan.
Todista sinä, että tuolla kuninkaalla tarkoitettiin vertauskuvallisesti paholaista!
Jos Vanhasta Testamentista ei löydy vertauskuvallisia totuuksia, siitä ei saa paljon kukaan.
harmaita ja lisää sana selvää... onhan se sanomatttakin selvää!
"Jos menen Englantiin, ja puhun siellä Luciferistä, kaikki tietävät että puhun paholaisesta - nekin, jotka osaavat latinaa."
Em.lausuntasi on oletus ei faktaa.
voin todistaa että olen sen kokenut. En minä puhunut mutta muut puhui ja tisesin minäkin mitä puheessa sanottiin ja ketä tarkoitettiin.
"Käännös on väärä, sillä Lucifer tulee latinalaisesta ilmaisusta "lucem ferre", kantaa valoa. Joten Lucifer ei merkitse mitään muuta kuin aamutähden/kointähden muinaista nimeä, valontuojaa. Se voi olla hämmentävää Jeesukseen uskoville, koska Jeesus vertaa itseään aamutähteen Ilmestyskirjassa 22:16: "Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
Tässä lie kuten tavallista hieman osatotuuksia tutkin asiaa ja palaan myöhemmin...
että Vanhalla Testamentilla ei ole paljon uskonnollista merkitystä kristityille, jos siinä ei ole vertauskuvia. Itse olen huomannut, että ainakin protestantit uskovat että jokainen lause raamatussa on "hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään" (2. Tim. 3:16).
Olen englanniksi puhunut aiheesta hyvin usein monen ihmisten kanssa, jotka ovat tulleet eri puolelta maailmaa. Kokemusta on.
Minun mielestäni PERKELE on paras vaihtoehto koska siinä on sopivassa suhteessa P:tä, K:ta ja R:ää. Ja sitten vielä on sellainen paikka suomessa joka on nimeltään Keitele, joka on muuten ihan hyvä, mutta siitä puuttuu r, joten varmasti huomaatte miten sen vaikutus ei aivan yllä samalle tasolle. Muuten keitele on hyvin viihdyttävä nimi.
Kristityt omivat sen omaan käyttöönsä merkitsemään paholaista.
ettei se ollut juuri itse se? Olen kuullut että ennen ristiretkeä Suomessa uskottiiin jo Jumalaan ja Jeesukseeen, mutta nimet vaan olivat erilaiset ja oppi hieman erilainen. Katolilaiset munki eiovät vaan hyväksyneet Suomessa jo olevaa kritinuskoa kristinuskoksi.
Miksi Keilete-niminen kunta ei kosketa ollenkaan Keitele-nimistä järveä? Suhteellisen lähellä toisiaan ne kyllä ovat.
Ei ennen keskiaikaa ollut Suomessa kristittyjen Jeesusta, Jumalaa yms.
Täällä oli henkiä, hiisiä ja haltijoita vähän joka tarkoitukseen.
Lue esim. Gananderin Mythologia Fennica
http://www.signalpack.com/reg/shp/siida/product.php3?idCat=30&idProduct=81
Siitä on otettu näköispainos, eikä ole kalliskaan.
sen verran, että idästä päin oli jo tullut kristillisyyttä ennen lännestä päin tullutta käännytystä.
Sikäli kuin tarina Lallista ja vaimostaan Kertusta sisältää totuutta, hehän ovat nimistä päätellen olleet kristittyjä tai ainakin kristillisyys on vaikuttanut heidän nimiinsä (raamatullisia molemmat!).
Johan tuli ilmi, ettei Suomi ennen keskiaikaa ollut kristillinen.
Lalli vaimoineen, jos häntä nyt on ollut olemassakaan, eli keskiajalla. Eihän hän muutoin olisi voinut tavata saati tappaa piispa Henrikkiä.
Loistava huomio.
tulee tosiaankin Liettuasta, kun taas Pērkons on latvialainen muoto samasta hahmosta.
Lisätietoa:
http://www.kolumbus.fi/sagafre/Jumalista.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Perkūnas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perkele
Mistä tuli kiistatta ilmi ja mitä? Kristinusko tulöi Suomeen ensinnä idästä, siis ortodoksisena. Kysymys on vain siitä, että missä määrin.
...on olemassa fraaseja, jotka ovat samoja. Mormonin kirjassa on lainauksia niin Jesajalta kuin Kristukselta itseltään (3. Nefi ja eteenpäin kun Kristus opetti "muita lampaitaan", kuten Tapani jo mainitsi). Missään kielessä ei ole rajattomasti termejä samalle asialle, ja tekstin täytyy olla ymmärrettävääkin. Siksi on luonnollista käyttää sanoja, joita jo yleisesti tunnetaan, myös kääntäessä. Miksi ei?
Kirjoitat:"Mormonin kirjassa on lainauksia niin Jesajalta kuin Kristukselta itseltään." Jos näin on, niin miksi juuri Jesajan omat sanat (Lucifer)pitävät sisällä näitä 1600-luvun Raamatunkäännöksen käännösvirheitä.
Ihmisen kieli on rajoittunutta. Vaikka Englannin kieli on yksi rikkaimpia kieliä maailmassa, se ei tarkoita sitä että siinä olisi olemassa kaikki sanat mitä ikinä saattaa tarvita.
Jesajan profetioista yleensä sen verran, että kyseinen teksti on käännetty yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä merkitsee sitä, että väärinkäsityksiä on voinut tulla jo kymmeniä ennen sen päätymistä siihen muotoon missä se nyt on. Lisäksi moni Jesajan profetia ei käsittele vain yhtä aikaa, vaan vaikka se saattoikin aikoinaan viitata lähitulevaisuuteen, sen todellinen teema on viimeisten aikojen tapahtumissa.
heprealaisessa tekstissä käytetty ilmaisu kuvasi Babylonian kuningasta Helalia, Shaharin poikaa.
Ymmärrän, että käännösvirhe Jesajan kirjassa on mormoneille kova paikka, eikä läpipaistava selittely
ainakaan paranna mormonin kirjan alkuperästä keksittyä tarinaa.
Kun Jeesus Kristus nousi kuolleista, ilmestyi hän myös Ameikan mantereella ja järjesti kirkkonsa muinaisten Amerikkalaisten keskuuteen. Hän opetti ja puhui samat asiat kuin vanhallakin mantereella. Raamatussa on tästäkin todistus Johanneksen evankeliumissa. Jeesus lausui opetuslapsilleen seuraavaa: Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta, myös ne saavat kuulla minun ääneni ja on oleva yksi paimen ja yksi lauma. (Ulkomuistista kirjoitettuna kun ei nyt juuri satu olemaan raamattua mukana). Siis heille puhuttiin livenä samat sanat kuin raamatussa. Miksi Jeesus käyttäisi eri sanoja muille israelin kadonneille. Jeesus puhui myös toisessa kohdassa mm. Vaikka maa ja taivas katoavat eivät minun sanani katoa.
Lapsista voi kyllä hyvin käsittää kun uskovat joulupukkiin ja keijuihin yms yms mutta kun ihminen kasvaa aikuiseksi niin ei elämäänsä voi perustaa tuommosille jeesussaduille.
Aikuisiälle sopivat paremmin kertomukset Matti Nykäsestä sekä muista moderneista sankareista.
Ihailin syvästi esimerkiksi Christopher Reeveä (esitti mm. Teräsmiestä joskus), joka eli halvaantuneena monet vuodet mutta jaksoi sitkeästi uskoa parantuvansa.
Hän taisteli mm. kantasolututkimuksen puolesta.
Minulle oli kova isku, kun hän äkkiä kuoli johonkin vaatimattomaan tulehdukseen.
Kyllä näitä todella valovoimaisia tähtiä löytyy pimeältäkin taivaalta. Mattinykäsiin ei tarvitse turvautua.
yleisesti palvotut hahmot ovat keskimäärin yhtä todellisia kuin Jeesus ja Mooses.
Olipas mielipide. Saat pitää sen hyvänäsi!
on mahdoton toisen ihmisen havaita tai tarkastella. Muut ihmiset ovat aina viime kädessä pelkkiä konstruktioita, joita ohjailee vahvasti yksilön oma ihmiskäsitys.
Myyttiset hahmot konstruoituvat yhä vahvemmin yksilön käsitysten lisäksi sosiaalisen ja yhteisen todellisuuskäsityksen lävitse ja siksi ne ovat usein aikaansa sidottuja ja niiden vankeja.