Käsillä oleva pamfletti osoittaa, että sosiobiologiaa koskevat yhteiskunnalliset pelot ovat aiheettomia.
Sosiobiologia ei ole vaaraksi tasa-arvolle vaan ainoastaan monien humanistien hellimille epärealistisille
ihmiskäsityksille. Pamfletti paljastaa myös miten alaa viime aikoina kohdanneet hyökkäykset perustuvat tahallisille tai tahattomille väärinkäsityksille.
Näiltä osin teos sopisi sosiobiologian tai evoluutiopsykologian oppikirjaksi. Toiseksi, tapa jolla edellä mainittujen humanistien argumentaatio kumotaan, on hyökkäävyydestään huolimatta erittäin hauska. Tulevaisuuden tieteenhistorioitsijat tulevat nauttimaan tästä pamfletista Œ ja ihmettelemään sitä, miten vaikea psykologian ja biologian suhde joskus olikaan humanisteille sekä humanistisesti ajatteleville yhteiskunta- ja luonnontieteilijöille.
Toisaalta tieteenhistorioitsijat tulevat muistamaan, että pamfletin kirjoittamisen aikoihin Suomessa
käytiin kiivas keskustelu istuvan pääministerin isän, Tatu Vanhasen, näkemyksistä.
Vanhasen rotuja koskeva ajattelu ei kuitenkaan ole sosiobiologiaa. Esitetyt väitteet liittyvät yhteiskun-
tatieteisiin tai yksilöiden välisiä eroja tutkivaan käyttäytymisgenetiikkaan. Sosiobiologia sen sijaanഊtutkii kaikille ihmisille yhteisiä ominaisuuksia. Se esittää muiden luonnontieteiden kanssa yhteensopivan teorian ihmisluonnosta ja ihmisen tunteista.
Vanhasen väitteistä on myös todettava, että rotujen välisiä geneettisiä älykkyyseroja tai niiden yhteyt-
tä kansojen varallisuuteen ei ole todistettu tieteellisesti. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että keskusrikospoliisi päätti oma-aloitteisesti tutkia, täyttäisivätkö Vanhasen lausunnot rikoksen tunnusmerkit.
Vanhanen sai kuitenkin ymmärrettävästi synninpäästön: poliisinkin mielestä tieteeseen kuuluu hypotee-
sien esittäminen Œ olivatpa ne kuinka epätodennäköisiä tahansa.
Tieteeseen kuuluu onneksi myös kestämättömien hypoteesien ja teorioiden kumoaminen sekä niiden korvaaminen paremmilla. Tässä suhteessa sosiobiologia on vahvoilla, kuten pamfletin lukijat tulevat huomaamaan. Richard Dawkins arvioi alaa John Alcockin Triumph of Sociobiology -kirjan (2001) takakannessa seuraavasti: ie[e]i ole väliä, kutsutaanko sitä sosiobiologiaksi, käyttäytymisekologiaksi,
evoluutiopsykologiaksi tai jopa geenin itsekkyydeksi... riemuvoitto on oikea sana.
Artikkelissaan Pietarinen
tarkastelee humanistisesta näkökulmasta lähinnä sosiobiologiaa. Tästä näkökulmasta sosiobiologia jälleen kerran paljastuu irvikuvamaiseksi ja järjettömäksi opiksi, jota kukaan valveutunut ihminen ei missään nimessä voi kannattaa. Tämä perustendenssi humanistien suhtautumisessa sosiobiologiaan antaa aiheen kysyä, onko syy kauhisteluun lainkaan sosiobiologiassa, vai voisiko kenties olla, että sosiobiologian hirvittävyys johtuu pikemminkin humanisteista itsestään.
Humanistien sosiobiologiaa koskeva asenneongelma saattaa samalla olla oire vakavammastakin sairaudesta, joka onkin päällimmäinen syy tämän pamfletin kirjoittamiseen. Yhteiskunnassamme tuntuu olevan valloillaan monenkirjavia tiedettä vieroksuvia suuntauksia, joista Pietarisen edustaman ekohumanismin ohella voidaan mainita yhteiskuntatieteissäkin kukoistava postmoderni relativismi, feministinen irrationalismi ja tietenkin mitä erilaisimmat taikauskon ja siihen liittyvän uskomuslääkinnän muodot.
Rigoristinen idealismi ja pessimistisromanttinen utooppisuus tarjoutuvat kuin itsestään vaihtoehdoiksi
ikävälle ja harmaalle tieteelle. Tosiasiat eivät aina jaksa kiinnostaa. Filosofia on paljon hauskempaa,
siinä kun saa väittää lähes mitä tahansa. T
Humanistien epätieteellisyydellä ja mustamaalauksella on siis pitkät perinteet. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat jo aivan liian pitkään nauttineet rajatonta valtionapua ja kansalaisluottamusta tieteensorto-ohjelmansa pönkittämiseksi. Tällainen hegemonia tylsistyttää väistämättä yhteiskunnallista ilma-piiriä.
http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf
(PS. Skeptikot ovat lähestulkoon kritiikittä tukeneet humanistista poliittisesti motivoitua propagandaa ja vastustaneet evoluutiopsykologiaa)
Sosiobiologia ei ole vaaraksi tasa-arvolle vaan ainoastaan monien humanistien hellimille epärealistisille
ihmiskäsityksille. Pamfletti paljastaa myös miten alaa viime aikoina kohdanneet hyökkäykset perustuvat tahallisille tai tahattomille väärinkäsityksille.
Näiltä osin teos sopisi sosiobiologian tai evoluutiopsykologian oppikirjaksi. Toiseksi, tapa jolla edellä mainittujen humanistien argumentaatio kumotaan, on hyökkäävyydestään huolimatta erittäin hauska. Tulevaisuuden tieteenhistorioitsijat tulevat nauttimaan tästä pamfletista Œ ja ihmettelemään sitä, miten vaikea psykologian ja biologian suhde joskus olikaan humanisteille sekä humanistisesti ajatteleville yhteiskunta- ja luonnontieteilijöille.
Toisaalta tieteenhistorioitsijat tulevat muistamaan, että pamfletin kirjoittamisen aikoihin Suomessa
käytiin kiivas keskustelu istuvan pääministerin isän, Tatu Vanhasen, näkemyksistä.
Vanhasen rotuja koskeva ajattelu ei kuitenkaan ole sosiobiologiaa. Esitetyt väitteet liittyvät yhteiskun-
tatieteisiin tai yksilöiden välisiä eroja tutkivaan käyttäytymisgenetiikkaan. Sosiobiologia sen sijaanഊtutkii kaikille ihmisille yhteisiä ominaisuuksia. Se esittää muiden luonnontieteiden kanssa yhteensopivan teorian ihmisluonnosta ja ihmisen tunteista.
Vanhasen väitteistä on myös todettava, että rotujen välisiä geneettisiä älykkyyseroja tai niiden yhteyt-
tä kansojen varallisuuteen ei ole todistettu tieteellisesti. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että keskusrikospoliisi päätti oma-aloitteisesti tutkia, täyttäisivätkö Vanhasen lausunnot rikoksen tunnusmerkit.
Vanhanen sai kuitenkin ymmärrettävästi synninpäästön: poliisinkin mielestä tieteeseen kuuluu hypotee-
sien esittäminen Œ olivatpa ne kuinka epätodennäköisiä tahansa.
Tieteeseen kuuluu onneksi myös kestämättömien hypoteesien ja teorioiden kumoaminen sekä niiden korvaaminen paremmilla. Tässä suhteessa sosiobiologia on vahvoilla, kuten pamfletin lukijat tulevat huomaamaan. Richard Dawkins arvioi alaa John Alcockin Triumph of Sociobiology -kirjan (2001) takakannessa seuraavasti: ie[e]i ole väliä, kutsutaanko sitä sosiobiologiaksi, käyttäytymisekologiaksi,
evoluutiopsykologiaksi tai jopa geenin itsekkyydeksi... riemuvoitto on oikea sana.
Artikkelissaan Pietarinen
tarkastelee humanistisesta näkökulmasta lähinnä sosiobiologiaa. Tästä näkökulmasta sosiobiologia jälleen kerran paljastuu irvikuvamaiseksi ja järjettömäksi opiksi, jota kukaan valveutunut ihminen ei missään nimessä voi kannattaa. Tämä perustendenssi humanistien suhtautumisessa sosiobiologiaan antaa aiheen kysyä, onko syy kauhisteluun lainkaan sosiobiologiassa, vai voisiko kenties olla, että sosiobiologian hirvittävyys johtuu pikemminkin humanisteista itsestään.
Humanistien sosiobiologiaa koskeva asenneongelma saattaa samalla olla oire vakavammastakin sairaudesta, joka onkin päällimmäinen syy tämän pamfletin kirjoittamiseen. Yhteiskunnassamme tuntuu olevan valloillaan monenkirjavia tiedettä vieroksuvia suuntauksia, joista Pietarisen edustaman ekohumanismin ohella voidaan mainita yhteiskuntatieteissäkin kukoistava postmoderni relativismi, feministinen irrationalismi ja tietenkin mitä erilaisimmat taikauskon ja siihen liittyvän uskomuslääkinnän muodot.
Rigoristinen idealismi ja pessimistisromanttinen utooppisuus tarjoutuvat kuin itsestään vaihtoehdoiksi
ikävälle ja harmaalle tieteelle. Tosiasiat eivät aina jaksa kiinnostaa. Filosofia on paljon hauskempaa,
siinä kun saa väittää lähes mitä tahansa. T
Humanistien epätieteellisyydellä ja mustamaalauksella on siis pitkät perinteet. Humanistit ja yhteiskuntatieteilijät ovat jo aivan liian pitkään nauttineet rajatonta valtionapua ja kansalaisluottamusta tieteensorto-ohjelmansa pönkittämiseksi. Tällainen hegemonia tylsistyttää väistämättä yhteiskunnallista ilma-piiriä.
http://www.masters.fi/Pamfletti.pdf
(PS. Skeptikot ovat lähestulkoon kritiikittä tukeneet humanistista poliittisesti motivoitua propagandaa ja vastustaneet evoluutiopsykologiaa)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Natsit ovat aina käyttäneet biologiaa verukkeenaan ideologialleen.
Tässä sinulle ainakin lähes yhtä pätevä päätelmä: olet itse natsi, koska (oletettavasti) hengität. Natsit ovat aina käyttäneet hengittämistä keinona saada happea elimistöönsä.
ei ole tapana tukea mitään kritiikittä.