Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaan kuuluu itse asiassa kaksi teoriaa: erityinen suhteellisuus teoria, jonka hän muotoili vuonna 1905, ja yleinen suhteellisuus teoria, jonka hän esitti vuonna 1915, jälkimmäistä teoriaa voisi paremmin kutsua nimellä Einsteinin gravitaatiolaki. "Einsteinin teoria mullisti tieteellisen ajattelun kiistämällä absoluuttisen ajan olemassaolon. Sauraava esimerkki valaisee kuinka suuresti hänen teoriansa muutti käsitystämme ajasta ja paikasta. Kuvittele mielessäsi avaruusalus X, joka loittonee maasta 100 000 kilometrin sekuntivauhtia. Nopeus mitataan sekä maassa että aluksessa ja tulos on sama kummassakin mittauksessa. Samaan aikaan toinen avaruusalus Y kulkee täsmälleen samaan suuntaan X:n kanssa mutta paljon suuremmalla nopeudella. Kun Y:n nopeus mitataan maassa, saadaan tulokseksi 180 000 kilometriä sekunnissa. Y:n miehistö saa saman tuloksen. Koska molemmat avaruusalukset kulkevat samaan suuntaan, voisi olettaa, että niiden nopeuksien ero on 80 000 kilometriä sekunnissa ja nopeampi alus kasvattaa etäisyyttä hitaampaan sillänopeudella. Einsteinin teoria väittää kuitenkin, että jos alusten miehistöt mittaisivat alustensa nopeuksien eron, se ei olisi 80 000 kilometriä sekunnissa vaan 100 000 kilometriä sekunnissa. Tällainen tulos voi lukijalle tuntua kummalliselta, mutta siihen ei liity mitään silmänkääntötemppua. Tuloksella ei ole mitään tekemistä alusten rakenteen eikä niitä eteenpäin työntävien voimanlähteiden kanssa. Eikä kyseessä ole mittausvirhe tai vika mittauslaitteissa. Einsteinin mukaan edellä mainittu outo tulos (se voidaan helposti laskea hänen kiihtyvyyttä koskevan kaavansa avulla) johtuu pelkästään ajan ja paikan perusluonteesta." Einsteinin suhteellisteoriaa pidettiin eräänlaisena "norsunluutorniolettamuksena", jolla ei ollut käytänön merkitystä. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt tätä virhepäätelmää enää vuoden 1945 jälkeen, joilloin atomipommit pudotettiin Hirosimaan ja Nagasakiin, jolloin havainnollistui Einsteinin yhtälö e = mc2 atomipommien tuhoisissa vaikutuksissa. On muistettava, että monella henkilöllä oli osuutta ydinenergian kehittämisessä: Einsteinin merkitys on kuitenkin kiistämätön. Lisäksi Einsteinin tiedetään lähettäneen vuonna 1939 presidentti Rooseveltille kirjeen, jossa hän ehdotti atomipommin rakentamisen mahdollisuutta ja korosti, että amerikkalaisten olisi rakennetta sellainen ennen saksalaisia. Tämä yhteydenotto johti Manhattan-projektin ja atomipommin kehittämiseen.
Näin lasketaan jatkossa myös uusi autovero, kertoo Muuli Heikki.
Näin lasketaan jatkossa myös uusi autovero, kertoo Muuli Heikki.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.