Länsimetron vaikutus Espoon kaupunkirakenteeseen

Ottamatta kantaa metron taloudellisiin ja liikenteellisiin vaikutuksiin, joista käsittääkseni YVA ei antanut kovin positiivista kuvaa, on sen suurin ongelma kuitenkin Espoolle vaikutus kaupunkirakenteeseen, josta on keskusteltu hyvin vähän.

Toisaalta viis siitä. Minä olen itse äänestänyt jaloillani jo melkein kymmenen vuotta sitten ja muuttanut pois Espoosta. Nyt voivat muutkin nykyasukkaat lähteä vihreän lähiön muuttuessa vähitellen "jakomäeksi".
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaan ei auta jaloilla äänestäminen, työpaikkojen pitäisi kans siirtyä Espoosta jonnekin julkisten yhteyksien varrelle. Perskutarallaa, kun kaikki it-firmat ovat jossakin Espoon perukoilla jonne ei pääse muuta kuin bussilla junnaamalla tai kehän ruuhkissa käkkimällä.

Mulle on silti nyt jo ihan sama jatketaanko metroa vai ei, se ei missään tapauksessa ehdi valmistua ennen eläkkeelle jäämistäni. Ja sen jälkeen en tule Espoon puolelle enää ikipäivänä.

Äänestä
  • Esimerkiksi Kirkkonummelta voi ajella omalla autolla Espooseen atk-firmaan tulevaisuudessa, kun Helsinki on sumputtanut itsensä näivettyväksi hallintokortteliksi.

    Äänestä

Katso Helsingin Lauttasaaren Vattuniemeä. Olen asunut Lauttasaaressa v:sta 1980. Vattuniemi on rakennettu täyteen sillä aikaa, kun Espoo on harkinnut metroa. Eikä rakentaminen pysähdy, vaikka työmatkalaisilla alkais mennä tunti lisää työmatkaruuhkassa. Nääs päättäjät ei siitä tunnista mitään maksa. Siksi päättäjät voivat jatkaa jahkailua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KPy kirjoitti:

Ottamatta kantaa metron taloudellisiin ja liikenteellisiin vaikutuksiin, joista käsittääkseni YVA ei antanut kovin positiivista kuvaa, on sen suurin ongelma kuitenkin Espoolle vaikutus kaupunkirakenteeseen, josta on keskusteltu hyvin vähän.

Toisaalta viis siitä. Minä olen itse äänestänyt jaloillani jo melkein kymmenen vuotta sitten ja muuttanut pois Espoosta. Nyt voivat muutkin nykyasukkaat lähteä vihreän lähiön muuttuessa vähitellen "jakomäeksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu