Ennen kuin aloitan uuden keskustelun aiheen tahdon kertoa yhdestä asiasta , joka miltei ellei täysin kuulu aihepiiriin.
Tapasin yhden kaverini kautta ns. taitelijan jonka kanssa aloimme käydä keskustelua siitä mikä on oikeaa taidetta ja niin edelleen. Huomasin perustellessani näkemyksiäni vetoavani hyvässä taiteessa ns. katharsis kokemukseen ja perustavani hyvän maun taiteessa juuri tuolle.
Toisin sanoen taide on hyvää jos se on johdonmukaista ja sen päämääränä on sivistykselliset tavoitteet, toisin sanoen alkutilanteesta päädytään kokemukseen jossa seuraava ns. kokee jonkinlaisen valaistumisen tai ahaa elämyksen.
Kiivaan keskustelun jälkeen kaverini laittoi kaaottista deathmetallia soimaan ja kehui kappaleen taiteellisuutta, ja voin vakuuttaa että musiikki oli kaikkea muuta kuin miellyttävää.
Tähän vastasin laittamalla oman suosikki kappaleeni , jonka keskeisin teema on rauhallisuus ja chillaileminen, ei raivoavaa väkivaltaa.
Vesissä on eroja kuten viineissä, sanotaan.
Jos keskustelisimme juomasta, ei kuitenkaan taikajuomista mutta yleisesti siitä mikä on hyvä juoma voisi toinen sanoa että paras juoma on puhdas vesi. Toiselta kuulisimme kuinka tärkeitä olisivat mineraalit ja toiselta kuinka tärkeitä ovat vitamiinit ja niin edelleen.
Jos ihanteellinen juoma löytyisi, niin siinä olisi mukana alkoholia joidenkin mielestä. toiset suhtautuvat alkoholiin ja päihteisiin varauksella ja kertovat että paras juoma on alkoholiton ja ehkäpä sokeri pitoinen. Toiset pitävät Teestä ja toiset kahvista ja niin edelleen.
Kun keskustelin jumalasta, tavatessani monenlaisia ihmisiä, olen pannut merkille että kyse on monesti juuri samankaltaisesta ilmiöstä. Toiselle jumala on erilainen kuin toiselle.
Toiselle Jumaluutta esiintyy kaikkialla, ja toiselle jumalia on erilaisissa muodoissaan.
Joillekkin sitten jumala esiintyy selkää kurittomille antavana auktoriteettinä ja ilmentää uskomustaan raivoamalla ja syyttelemällä ja uhkailemalla. Toiselle jumala on jotain joka edustaa rauhaa ja ymmärrystä sekä väkivallattomuutta. Lähinnä siten että jumala on passiivinen ihmisten suhteen ja antaa ihmisille oikeuden ajatella itse sekä vastata itse tekemistään teoistaan muille ihmisille. Toisille Jumala edustaa viimeistä tuomaria joka joulupukin tavoin palkitsee kilttejä ihmisiä taivaassa sijaitsevine lahjoineen ja siunauksineen maanpäällä.
Kuitenkin juttu jatkuu samalla tapaa ja korostan tätä näkemystäni joka on:Emme voi koskaan tietää millainen niin sanottu jumala on toisella ihmisellä. Tutustumalla ihmiseen selviää kuinka ihminen ajattelee jumalastaan, mutta myöskin se ettei kenelläkään ole identtistä käsitystä jumalasta ja hänen motiiveistaan.
Kuten monet uskovat tajuavat, on jumalan tuntemusta opiskeltava ahkerasti että hänen todellinen kuvansa tulee esiin. Mutta siltikin ihminen kaikessa ihmisyydessään näkee asiat omasta näkökulmastaan käsin. Uskova ei ota huomioon ettei uskomaton, esim ateisti jaa näkemystä jossa maailma on kahtiajakoinen, toiset uskovat ja toiset eivät usko.
Tämä uskovien tunnevamma on peräisin yhdestä ihmisten vajaavaisuudesta. Emme näe maailmaa oman roolimme ulkopuolelta kylliksi jotta pystyisimme eläytymään toisten ihmisten näkökulmaan.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää ja niin tahdonkin kertoa oman näkemykseni ja kokemukseni ateistina.
Kohdatessani ihmisiä, keskustellessani heidän kanssaan olen pannut usein merkille että vaikka olemme ihmisiä, puhumme samaa kieltä ja saatamme olla kokenut samoja asioitakin niin emme siltikään muodosta samanlaisia käsitteitä.
Esimerkkinä juuri tuo edellä mainitsemani hyvä juoma esimerkki.
Siksi ateistina koen päinvastaista kuin esimerkiksi seurakunnassa elävä samalla tavoin ajatteleva ja samoihin uskomuksiin uskova lähimmäiseni.
Emme siis voi keskusteluissamme puhua samoista käsitteistä koska käsitteemme poikkeavat toisistaan hyvin paljon.
Toisin sanoen tutustuminen toiseen ihmiseen ja hänen historiaansa sekä aito tutustuminen henkilöön auttaisivat tässä asiassa. Keskustelussa tämä tulee esiin eroavaisuuksilla.
Jos keskustelussa toinen puhuu uskonnollisesta kokemuksesta ja toinen kuuntelee asiaa tieteellisestä näkökulmasta, ei minkäänlaista yhteisymmärrystä tai ajatusten aitoa vaihtamista voi tapahtua. Toinen ei ymmärrä mitä toinen puhuu, ja molemmat keskustelijoista kyllä tajuavat tämän.
On sovittu että keskustelua ei viedä kovin syvällisyyksiin joten toisen tarve jakaa , kautta vaihtaa mielipiteitä elämästä, sen tarkoituksesta ja sen sellaisesta saattavat jäädä keskustelematta.
Tämä keskustelematta ja yksin tunteidensa kanssa jääminen saattaa juuri synnyttää kuilun ihmisten väliselle ymmärtämiselle. Monet uskonnolliset johtajat ymmärtävät tämän. Oikeastaan ymmärrämme syyn kuiluun todella hyvin sillä mitä toinen on kokenut, sitä toinen voi vain kuvitella.
Ateisti, tai uskovainen... ihminen ihmiselle on vieras asia. Jos oletamme tietävämme toisesta kaiken, näemme hänessä asioita joita odotimmekin siinä näkevämme. Mutta kun havahtuu tälle tietoisuuden tasolle, ettemme jaa edes samoja käsitteitä vaan että rakennamme aikojen kuluessa omia käsitteitä.. havahdumme tilanteeseen jossa meillä ei ole mitään yhteistä.
Tämä johtaa yksinäisyyden tunteeseen , mutta tällaiseen voi olla lääkkeenä juuri tuo... tutustu itseesi ja tutustu toiseen. Keskustele , jaa ideoita ja mieti millainen sanoma ja merkitys on toisen osapuolen sanomassa.
Uskovaiselle kaikki on yhteistä, siis käsitteet. Standardien mukaiset hyvä ja paha, mutta ateistille kaikki ihmiset omaksuvat perinomintakeisia päätelmiä ja käsityksiä.
Tässä siis kaksi ääripäätä:Ne jotka uskovat että meillä on yhteinen käsitteistö ja ne jotka uskovat ettei minkäänlaisia yhteisiä käsitteitä ole vaan jokainen rakentaa käsitteensä loppujen lopuksi itse, oman kokemuksensa pohjalta.
Mikä on sitten 'totuus'? En tiedä.
Tapasin yhden kaverini kautta ns. taitelijan jonka kanssa aloimme käydä keskustelua siitä mikä on oikeaa taidetta ja niin edelleen. Huomasin perustellessani näkemyksiäni vetoavani hyvässä taiteessa ns. katharsis kokemukseen ja perustavani hyvän maun taiteessa juuri tuolle.
Toisin sanoen taide on hyvää jos se on johdonmukaista ja sen päämääränä on sivistykselliset tavoitteet, toisin sanoen alkutilanteesta päädytään kokemukseen jossa seuraava ns. kokee jonkinlaisen valaistumisen tai ahaa elämyksen.
Kiivaan keskustelun jälkeen kaverini laittoi kaaottista deathmetallia soimaan ja kehui kappaleen taiteellisuutta, ja voin vakuuttaa että musiikki oli kaikkea muuta kuin miellyttävää.
Tähän vastasin laittamalla oman suosikki kappaleeni , jonka keskeisin teema on rauhallisuus ja chillaileminen, ei raivoavaa väkivaltaa.
Vesissä on eroja kuten viineissä, sanotaan.
Jos keskustelisimme juomasta, ei kuitenkaan taikajuomista mutta yleisesti siitä mikä on hyvä juoma voisi toinen sanoa että paras juoma on puhdas vesi. Toiselta kuulisimme kuinka tärkeitä olisivat mineraalit ja toiselta kuinka tärkeitä ovat vitamiinit ja niin edelleen.
Jos ihanteellinen juoma löytyisi, niin siinä olisi mukana alkoholia joidenkin mielestä. toiset suhtautuvat alkoholiin ja päihteisiin varauksella ja kertovat että paras juoma on alkoholiton ja ehkäpä sokeri pitoinen. Toiset pitävät Teestä ja toiset kahvista ja niin edelleen.
Kun keskustelin jumalasta, tavatessani monenlaisia ihmisiä, olen pannut merkille että kyse on monesti juuri samankaltaisesta ilmiöstä. Toiselle jumala on erilainen kuin toiselle.
Toiselle Jumaluutta esiintyy kaikkialla, ja toiselle jumalia on erilaisissa muodoissaan.
Joillekkin sitten jumala esiintyy selkää kurittomille antavana auktoriteettinä ja ilmentää uskomustaan raivoamalla ja syyttelemällä ja uhkailemalla. Toiselle jumala on jotain joka edustaa rauhaa ja ymmärrystä sekä väkivallattomuutta. Lähinnä siten että jumala on passiivinen ihmisten suhteen ja antaa ihmisille oikeuden ajatella itse sekä vastata itse tekemistään teoistaan muille ihmisille. Toisille Jumala edustaa viimeistä tuomaria joka joulupukin tavoin palkitsee kilttejä ihmisiä taivaassa sijaitsevine lahjoineen ja siunauksineen maanpäällä.
Kuitenkin juttu jatkuu samalla tapaa ja korostan tätä näkemystäni joka on:Emme voi koskaan tietää millainen niin sanottu jumala on toisella ihmisellä. Tutustumalla ihmiseen selviää kuinka ihminen ajattelee jumalastaan, mutta myöskin se ettei kenelläkään ole identtistä käsitystä jumalasta ja hänen motiiveistaan.
Kuten monet uskovat tajuavat, on jumalan tuntemusta opiskeltava ahkerasti että hänen todellinen kuvansa tulee esiin. Mutta siltikin ihminen kaikessa ihmisyydessään näkee asiat omasta näkökulmastaan käsin. Uskova ei ota huomioon ettei uskomaton, esim ateisti jaa näkemystä jossa maailma on kahtiajakoinen, toiset uskovat ja toiset eivät usko.
Tämä uskovien tunnevamma on peräisin yhdestä ihmisten vajaavaisuudesta. Emme näe maailmaa oman roolimme ulkopuolelta kylliksi jotta pystyisimme eläytymään toisten ihmisten näkökulmaan.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää ja niin tahdonkin kertoa oman näkemykseni ja kokemukseni ateistina.
Kohdatessani ihmisiä, keskustellessani heidän kanssaan olen pannut usein merkille että vaikka olemme ihmisiä, puhumme samaa kieltä ja saatamme olla kokenut samoja asioitakin niin emme siltikään muodosta samanlaisia käsitteitä.
Esimerkkinä juuri tuo edellä mainitsemani hyvä juoma esimerkki.
Siksi ateistina koen päinvastaista kuin esimerkiksi seurakunnassa elävä samalla tavoin ajatteleva ja samoihin uskomuksiin uskova lähimmäiseni.
Emme siis voi keskusteluissamme puhua samoista käsitteistä koska käsitteemme poikkeavat toisistaan hyvin paljon.
Toisin sanoen tutustuminen toiseen ihmiseen ja hänen historiaansa sekä aito tutustuminen henkilöön auttaisivat tässä asiassa. Keskustelussa tämä tulee esiin eroavaisuuksilla.
Jos keskustelussa toinen puhuu uskonnollisesta kokemuksesta ja toinen kuuntelee asiaa tieteellisestä näkökulmasta, ei minkäänlaista yhteisymmärrystä tai ajatusten aitoa vaihtamista voi tapahtua. Toinen ei ymmärrä mitä toinen puhuu, ja molemmat keskustelijoista kyllä tajuavat tämän.
On sovittu että keskustelua ei viedä kovin syvällisyyksiin joten toisen tarve jakaa , kautta vaihtaa mielipiteitä elämästä, sen tarkoituksesta ja sen sellaisesta saattavat jäädä keskustelematta.
Tämä keskustelematta ja yksin tunteidensa kanssa jääminen saattaa juuri synnyttää kuilun ihmisten väliselle ymmärtämiselle. Monet uskonnolliset johtajat ymmärtävät tämän. Oikeastaan ymmärrämme syyn kuiluun todella hyvin sillä mitä toinen on kokenut, sitä toinen voi vain kuvitella.
Ateisti, tai uskovainen... ihminen ihmiselle on vieras asia. Jos oletamme tietävämme toisesta kaiken, näemme hänessä asioita joita odotimmekin siinä näkevämme. Mutta kun havahtuu tälle tietoisuuden tasolle, ettemme jaa edes samoja käsitteitä vaan että rakennamme aikojen kuluessa omia käsitteitä.. havahdumme tilanteeseen jossa meillä ei ole mitään yhteistä.
Tämä johtaa yksinäisyyden tunteeseen , mutta tällaiseen voi olla lääkkeenä juuri tuo... tutustu itseesi ja tutustu toiseen. Keskustele , jaa ideoita ja mieti millainen sanoma ja merkitys on toisen osapuolen sanomassa.
Uskovaiselle kaikki on yhteistä, siis käsitteet. Standardien mukaiset hyvä ja paha, mutta ateistille kaikki ihmiset omaksuvat perinomintakeisia päätelmiä ja käsityksiä.
Tässä siis kaksi ääripäätä:Ne jotka uskovat että meillä on yhteinen käsitteistö ja ne jotka uskovat ettei minkäänlaisia yhteisiä käsitteitä ole vaan jokainen rakentaa käsitteensä loppujen lopuksi itse, oman kokemuksensa pohjalta.
Mikä on sitten 'totuus'? En tiedä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Subjektiivinen tulkinta ja piste
Ihmettelen siis samaa, miten uskonnot voivat määritellä mistään mitään..
Ja vielä epämiellyttävästi määrätä miten asiat ovat,
vaikka ei niillä sen kummemmin kuin esim. uskomuksella UFO:jen olemassa olosta tai keijukaisista
.. ole minkäänlaista varmuutta.
Uskovalle tuntuu maailma olevan 'itsestään selvyys' ja noi jumalat kanssa.
symboleita jotka viittaavat johonkin mutta eivät ole sinällään se mihin ne vittaavat. Eli sana tuoli ei ole tuoli sinällään yhtä vähän kuin sana jumala olisi jumala sinällään.
Tämän usein unohdamme ja lähdemme siitä että sana tarkoitta samaa kaikille. Ymmärrys tapahtuu vain jos molemmat haluaa ymmärtää mitä toinen sanoo eikä vain kuunella sanoja joita hän käyttää ja tulkita ne oman mielensä mukaan.
Kas totuus on tuntematon ja sitä ei voi tunnetuin käsittein kertoa. Totuuden itsestään voi kuitenkin oivaltaa jos on halua.
'Tunne itsesi' on monissa jutuissa tullut esille. Puhe, sanat ja kirjaimet, kaikissa on kyse kommunikaatiosta.
Kommunikaation merkitys on sanoman välittäminen ihmiseltä toiselle.
Viestin merkitys on sen herättämässä reaktiossa ja siitä päätellen uskonnollinen sanoma on ristiriitaista.
Kaiken tämän sisällöstä lienee kyse.
Uskonnossa on kyse välittyvän tiedon sisällöstä. Uskonnon rituaaleista ja uskonnollisista erityis uskomuksista.
Pyhittämisestä ja palvonnasta ja vihkiytymisestä.
Matka uskonnollisuuden ytimeen on monille ihmisille matka itseensä.
Sanat sen lisäksi että ne pelkistävät ja yleistävät toimivat myös todellisuuden välisenä suodattimena.
Sanallinen käsittäminen on siis jo alkulähtökohdistaan rajallista.
Siksi usko jumalan sanaan on absurdia.
Ei ole mitään jumalan sanaa, on vain sanoja lausuneet suut.. sanoja puhuneet ihmiset ja heidän tulkintansa tapahtumista.
Tähän vielä ripaus tuhansia vuosia vanhaa pölyä päälle ja jo ihmiset uskovat sanoihin.
Uskonnollinen mekanismi lienee olemassa, eihän muutoin ihmisillä olisi tarve etsiä vastauksia, mutta onhan ihmisellä sisäinen filosofinen taipumuskin, nähdä asioissa järkeenkäypää selitystä vaikkei sellaista ole.
Filosofia etsii ratkaisua kysymykseen elämän tarkoitukseen ja merkitykseen ja uskonto antaa sellaisen valmiina, valmisteltuna ja pureksittuna.
Asiassa on siis aikojen alussa ollut jo kaksi linjausta, ne jotka sanovat totuuden olevan tietynlaisesti määriteltyä ja ne jotka lähestyvät koko asiaa ihmetellen ja kyseenalaistaen ilmiöitä ja määrittäen niille enemmän piirteitä, filosofian keinoin.
Jo pelkästään 'hyvä':stä saadaan erilaisissa tapauksissa ja erilaisista näkökulmista sellainen kaiken miltei kattava kuvaus, mutta siltikin hyvyys pitää olennaisesti kiinni ominaisuudestaan , eli minkälainen millainen.
Ei voida sanoa ilman lisäsanoja asiasta että tämä on hyvä, kuinka niin se olisi?
Tietenkin voi valita totuuksien tason ja sanoa, minulle riittää 'hyvä' ja että uskon totuuteen.
Silloin yksinkertaisesti ei edes ole tarkoituskaan kertoa sen kummemmin millaisin perustein totuus on totuus vaan totuus on ominaisuus joka liitetään asiaan jos se tahdotaan säilyttää muuttumattomana.
Tämä on totuus. Totuutta ei manipuloida, sitä ei muotoilla uudestaan. Muotoillessa ja manipuloitaessa vaihdamme totuuden katsomis ja näkemiskulmaa jolloin koko totuus muuttuu, subjektiiviseksi todellisuudeksi ja jos asiaa tarkaillaan objektiivisesta katsonta kannasta käsin ei totuuksia ole olemassa, on vain erilaisia tulkintoja niistä.
En siis ihmettele , kuinka houkuteltavaa on pitää kiinni totuudesta ja elää totuuksien tasolla ja yksinkertaisesti kieltäytyä kyseenalaistamasta niitä.
*'Tunne itsesi' on monissa jutuissa tullut esille
Kyllä tämä on hyvin paljon käytetty sanonta. Mutta mikä tuo 'itse' on ja kuka on se joka sitä tutkii? Eikö tuo 'minä' (itse) ole jokin joka on olemassa vain suhteessa asioihin, ajatuksiin, tunteisiin jne. oleva. Onko jotakin minää (ei fyysisessä mielessä) yhteyksistään erillään olemassakaan?
Mielestäni 'minä' on olemassa vain suhteessa (vuorovaikutuksessa) ympäriltä tulevviin ärsykkeisiin (ajatuksiin ja sen johdannaisin, asioihin, tapahtumiin jne.) Siksi sen tunteminen on ongelmallinen koska se ei ole mikään staattinen, muuttumaton entiteetti. Itsensä oppii tuntemaan vain vuorovaikutuksessa tässä ja nyt ei menneisyden muistikuvia analysoimalla.
Me reagoimme ärsykkeeseen menneisyyden muistikuvan mukaisesti mikä on aivan luonnollista. Emme vain sitä havaitse tai ymmärrä ja siksi se vääristää tai ainakin värittää havaintoamme. Tämän menneen muistikuvan vaikutuksen nykyhetkessä näkeminen on itsensä tunnistamista. Tämä on se 'totuus' itsestään jonka voimme havaita.
Huomaa se että menneisyydellä en tarkoita pelkästään lapsuudesta tai muutoin vuosien takaista asiaa vaan mikä tahansa vaikka vain hetki sitten tapahtunutta.
Kuulosti ihan järkevältä kunnes tämäkin kirjoitus päätyi haukkumaan taas uskovaisia, tällä kertaa tunnevammaisiksi.
Itsessä ei ikinä huomata mitään vikaa.
Kenties voi asian ymmärtää niin..
loppujen lopuksi kyse on eroista..
Totuus on totuus.
Olen samaa mieltä taiteen tavoitteista. Pidän myös monimutkaisesta death metallista (sekä yksinkertaisesta ja tokkaavammasta tavarasta) ja myös rauhallisesta ambient-tunnemoinnista tai (neo)folkista. No, kyse lienee samasta asiasta kuin ruuan kanssa: vaikka joku vakuuttelisi mausteisiin tottumattomalle intialaisen ruuan upeutta, tämä ei maista siinä mitään muuta kuin polttavan kivun.
Komppaan viestisi ajatuksia. Hyvää tekstiä.
Totuus löytyy aina pala kerrallaan oman itsensä tuntemisesta. Se toteutuu myös toisten tuntemisen kautta: kuuntelemalla, tutustumalla toisiin näkökulmiin.
Totuus on kokemisessa, siinä että on matkalla jonnekin. Uskonto pyrkii antamaan pysyvän vastauksen siihen, minne. Tuo määritelmä kuitenkin tulkitaan eri aikoina eri tavoin. Siitä voi moni ihminen oppia syvällisiä asioita, toiset löytävät elämän syvällisyyden - jumaluuden, if you like - jostain muualta.
edit:kirj.virhe ed. viestini toisella rivillä.
Saatko ikina pillua?
En usko...
Liikaa fiksuja sanoja... Tunnetta vahan peliin atte hyvä!
Täällä totuuden torvi raivoaa ja elää niinkuin viimeistä päivää! ota mallia... Jos uskallat!
Kysymys on eri asiasta kuin pillusta, nimittäin siitä elämän ydin asiasta ja juuri siitä ettei sinulla ja minulla tai kenelläkään voi olla samaa käsitystä asioista, ei juuri mitään yhteistä sen lisäksi että olemme ihmisiä.
Ei pahalla , mutta ... :D näin kumminkin.
Toisille elämän merkitys on se yksinkertainen juttu, näin vain asiat ovat.. toiset ihmettelevät kaikkea itsekseen.
Ja en voi väittää että tietäisin kuinka kukin toimii, mutta tärkeää lienee.
Parasta ajatella? vaiko olla vaan ja toimia ja heilua aikansa?
Mutta joo.. vanhojen akkojen puheita tuollaiset, sille oli määritelmäkin... meta, meta? metodi?
Filosofia? Uskomusten ydin tasolla tehtävää päättelyä?
No joka tapauksessa, toisaalta.. selviäähän ihminen ilmankin kyseisiä ajatuksia elämän tarkoituksesta tai luoja käsityksestä.
Kaikelle voi sanoa sen 'ei' ja eikun antaa palaa vaan. Eli kaikenlaiset rajoitteet sysäistään sivuun ja aletaan elää, turha ajatustyö lopetettakoon, aivot narikkaan ja elämä eteen.
Tässäpä tämä, toiselle se on luontevampaa , toisille turhauttavaa. :D
Ja monet mainitsemasi asiathan eivät voi toteutua anonyymillä sivustolla, jossa itse ihmisestä ei tiedä mitään. Kaikki perustuu mielikuviin, teksteihin, eikä ihmisen persoonasta, elämästä, todellisista teoista jne. tule informaatiota. Yhdessä eläminen ja kulkeminen auttavat tutustumaan itse ihmiseen, arvojenkin takana.
Viimeiseen kysymykseesi:
Samaa kysyi Pilatus Jeesukselta.
Jeesushan ei sanonut vain tietävänsä mikä on totuus jne., vaan hän itseasiassa väitti olevansa totuus. Aika raju väite.
Ihmiselle jää vaihtoehdoiksi epäillä joko Jeesuksen olleen hullu, narsisti, hän ei ole sanonut itse niitä sanoja tai sitten hän oli sitä mitä hän väitti olevansa.
Itse olen kallistunut viimeisen vaihtoehdon kannalle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö asiasta voisi keskustella, ihmetellä elämää ja elää yhdessä niiden kanssa, jotka eivät samoin usko. En minäkään uskonut vielä kolme vuotta sitten. Siksi mielestäni ei-uskovien mollaaminen, tuomitseminen tai syyttely on typerää. Kuuluinhan itse siihen joukkoon hyvinkin pitkään.
Kirjoitit:
"Uskova ei ota huomioon ettei uskomaton, esim ateisti jaa näkemystä jossa maailma on kahtiajakoinen, toiset uskovat ja toiset eivät usko."
Samassa lauseessa sanot asian, jonka sitten samassa virkkeessä kumoat. Ensin sanot että maailma ei ole kahtiajakoinen ja sitten pilkun jälkeen sanot että toiset uskovat ja toiset eivät usko.
Voisitko täsmentää?