kysymyksiä

Olen kuullut viestejä, että monet helluntailaiset käyvät silloin luterilaisessa kirkossa, kun siellä Pirkko Jalovaara rukouspalvelee. On ilmeistä, että monet hakevat Sanan uskomisen sijasta tunnelmointia. Lausunnot ovat ylipursuavia: oli hieno, oli siunaavaa, oli mahtava fiilis, koin kuinka kuuma värähtely meni kehoni läpi jne.

En ole mennyt, enkä luterilaisena mene. Kun usko sanaan loppuu, niin konstit alkavat. On siis kyse yhdestä konstista tuossa. Sitten on niitä konsteja jolloin ratsastetaan maailmamielisyydellä ja silloin on kyse liberaaliteologiasta. Sekin on harha.

Rukous kuuluu osana kristityn jumalasuhdetta. Vierastan kuitenkin ajatusta, että Jumala asetetaan pakkosaumaan esimerkiksi lauseella: "Herra, näytä nyt voimasi suuruus!". Ei Jumala asetu käskyläiseksemme. Olen vahvassa käsityksessä siitä, että Jumala tulee luoksemme ja hoitaa meitä, mutta meiltä syntiturmeltuneita puuttuu kyky ja voima lähestyä Jumalaa. Jos ajattelemme, että rukoillen pääsemme lähelle Jumalaa, niin mihin silloin Jeesusta tarvitaan, joka kuitenkin on ainut yhteys Jumalasta meihin. Jeesus opetti, että "ilman minua te ette voi mitään tehdä" Joh.15:5. Näissä rukouspalveluissa tahtoo korostua ihmisen ulkonainen olemus ja jäädä sivuun se kuinka Jeesus on lunastanut ihmisen synnin, kuoleman ja perkeleen vallan alta. Siis pelkään asioiden tärkeysjärjestyksen horjahtamista päälaelleen. Onko siis ruumiillinen terveys tässä ajassa tärkeämpi, kuin sielun iankaikkinen pelastus?

Kirkossa on nykyisin se harha, että kaikille kaikkia, kun kirkon jäsenistö on niin monen kirjava. Siltä pohjalta kirkossa on mitä vain. Siellä saatetaan tanssia ja laulaa sellaisia lauluja, jotka ei vain hengelliseen elämään sovi. Tiedän, että "Hummani hei" on kirkossa esitetty ja piispa Kortekangas ylisti tanssin sellaiseksi, että se on Jumalan palvelemista liikkein.