Afrikan avustaminen

Ei ollut EU-vastainen. Mielenkiinnolla tulin katsomaan, mitä mieltä muut asioista ovat olleet ja mielstäni asiallisesti kirjoitin. Olisi ollut mukava lukea muiden mielipiteitä, mutta eipä sitten. Kiinnostavaa vain olisi tietää, mikä meni väärin.

??? kirjoitti:

Ei ollut EU-vastainen. Mielenkiinnolla tulin katsomaan, mitä mieltä muut asioista ovat olleet ja mielstäni asiallisesti kirjoitin. Olisi ollut mukava lukea muiden mielipiteitä, mutta eipä sitten. Kiinnostavaa vain olisi tietää, mikä meni väärin.

se liittyi Euroopan unioniin?

Husky kirjoitti:

se liittyi Euroopan unioniin?

noista afrikan tuki-euroista??? Eikö saisi kiinnostaa mihin rahat menee?

antaa jokusen kirjoitti:

noista afrikan tuki-euroista??? Eikö saisi kiinnostaa mihin rahat menee?

jokusen rovon, tavallaan.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=34645&contentlan=1&culture=fi-FI

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15387&contentlan=1&culture=fi-FI

Mutta tosiasia on, että raha kulkee aivan toiseen suuntaan...

Tavoitteet kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisesta saattavat kuulostaa siltä, että rikkaista teollisuusmaista kulkee suuria rahavirtoja köyhiin kehitysmaihin. Tilastoja tarkastellessa kuitenkin ilmenee, että rahavirrat kulkevat oikeastaan toiseen suuntaan... ajatellaan, että koko kehitysapuun budjetoitu summa on rahalahjoitus kolmansiin maihin. Huomiotta jää kokonaan kauppataseemme ylijäämää, joka johtuu kehitysmaiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta maailmanmarkkinoilla. Kehitysapu saattaa olla yhtä lailla osa kansainvälistä kaupankäyntiä kuin suorat kauppasuhteetkin. Vuonna 1998 kaikesta OECD- maiden myöntämästä kehitysavusta noin 26 % oli sidottu avunantajamailta ostettaviin tavaroihin ja palveluihin. Nämäkin asiat tulisi ottaa huomioon keskusteltaessa määrärahatasosta.

Kehitysyhteistyö tukee myös suomalaista työllisyyttä

Suomen kehitysapu voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: hiukan yli puolet käytetään kahdenväliseen apuun, loput kansainvälisten järjestöjen (kuten YK ja Maailmanpankki) menoihin.

http://www.maailmankaupat.fi/lehti/arkisto/0303_rahavirrat.html

Järjestelmässä vikaa?
http://www.ykliitto.fi/aineisto/kehitysrahoitus/jarjestelmassa.htm

Avun ehdollistaminen, rakennesopeutusohjelmat
http://www.globalisaatio.net/rahoitus/imf.html

MITÄ OVAT RAKENNESOPEUTUSOHJELMAT?

Yksikään köyhä maa ei voi saada lainaa IMF:lta tai Maailmanpankilta jos se ei suostu rakennesopeutusohjelmiin.
Ohjelmat avaavat talouden monikansallisille suuyhtiöille, pakottavat yksityistämään julkisen talouden, murskaavat työläisten oikeudet, palkat ja työturvallisuuden sekä pakottavat julkisen sektorin leikkauksiin. Jos näitä kaikkia ehtoja ei toteuteta, IMF peruuttaa lainat.
Tällainen politiikka johtaa suuriin leikkauksiin terveydenhuollosta ja koulutuksesta, massairtisanomisiin ja tuhoaa paikallisen teollisuuden. Rakennesopeutusohjelmat ovat romauttaneet terveydenhuollon kehitysmaissa ja johtaneet satojen tuhansien ihmisten kuolemaan.
Julkiset sairaalat ja klinikat Etelä-Saharan alapuolella, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa ovat muuttuneet sairauksien leviämispaikoiksi. Esimerkiksi Zimbabwessa terveydenhuoltoon käytettävät varat ovat pudonneet kolmannekseen sitten IMF:n rakennesopeutusohjelmien kun ne otettiin käyttöön 1990.
IMF:n ohjelmien seurauksena tapahtuneet terveydenhuollonleikkaukset ovat johtaneet siihen, että AIDS ja HIV-epidemia raivoaa yhä voimakkaammin Afrikassa.
Koulutuksesta on useissa paikoissa tullut vain harvojen etuoikeus kun koulujen on pakko ottaa käyttöön lukukausimaksut.
Palkat lähes jokaisessa Afrikan maassa ovat tippuneet 50-60 prosenttia rakennesopeutusohjelmia edeltäneestä ajasta.
Ohjelmat olivat niin epäsuosittuja, että IMF joutui muuttamaan niiden nimen ”Köyhyys- ja kasvu-ohjelmiksi”.
http://www.sosialistiliitto.org/nettik/globalisaatio/g_osa2.htm


Kehitysapua...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000074&posting=22000000017955064


KEHITYSMAAT MAAILMANTALOUDESSA

Velkakriisi
Rakennesopeutusohjelmat
Miksi kehitysmaat ovat köyhiä?

Kehitysapu
Maailmankaupan vapauttaminen
Kaupan vapautumisen seuraukset kehitysmaissa


Suuren itsenäistymisaallon - 1940-60 -luvuilla - jälkeen kehitysmaat kehittyivät varsin ripeästi. Kolmessa vuosikymmenessä lapsikuolleisuus laski puoleen, aliravittujen lasten määrä väheni 30 prosenttia ja odotettavissa olevaelinikä kasvoi kolmanneksella. Vastaavanlainen kehitys vaati aiemmin teollisuusmaissa runsaan vuosisadan.

Vielä 1960- ja 1970- luvuilla ajateltiin jopa, että kehitysmaat saavuttavat teollisuusmaat muutamassa vuosikymmenessä. Neljä pientä Kaakkois-Aasian maata saavuttikin himoitun rikkaiden maiden klubin jäsenyyden, mutta suurimmassa osassa kehitysmaita lupaavasti alkanut kehitys kääntyi laskuun. Syinä olivat ennen kaikkea velkakriisi ja sitä seuranneet rakennesopeutusohjelmat sekä maailmankaupan vapauttaminen.


Velkakriisi

USA:n hallitus rahoitti 1960-luvulla sotaansa Vietnamissa painamalla lisää rahaa. Tämä johti dollarin arvon voimakkaaseen laskuun. Koska öljy laskutettiin dollareissa, öljyntuottajien tulot laskivat. Öljyntuottajat nostivat öljyn hinnan moninkertaiseksi ja sijoittivat huimat voittonsa länsimaiden pankkeihin. Rahan ylitarjonta johti korkojen laskuun inflaatiovauhtia alemmaksi ja kansainvälisen rahoituskriisin välttämiseksi länsimaiden pankit lisäsivät nopeasti lainanantoaan. Lainanannon kohteiksi tulivat kehitysmaat.

Öljykriisiä seurannut lama teollisuusmaissa johti 1970-luvun puolivälissä korkojen rajuun nousuun ja raaka-aineiden hinnan romahdukseen. Kehitysmaat eivät pystyneet enää huolehtimaan lyhennyksien ja korkojen maksusta, vaan niiden maksua jouduttiin rahoittamaan lisälainoilla, joiden korko oli luottokelpoisuusluokituksen putoamisen takia huimaava.

Tänään kehitysmaiden kokonaisvelka on noin 2 200 miljardia dollaria. Kehitysmaiden velkakriisi on ennen kaikkea "korkokriisi". Kokonaisvelasta kolmannes on varsinaista luottoa, loppuosa on korkoa ja sen maksuun otettua lisälainaa. Kehitysmaiden vientituloista menee keskimäärin viidennes velanhoitoon, useassa Afrikan maassa lähes puolet. Kehitysmaat maksavat yhdeksän kertaa enemmän velanhoitokustannuksina kuin ne saavat kehitysapua.


Rakennesopeutusohjelmat

Lainojen takaisinmaksun varmistamisesta ovat rakennesopeutusohjelmien kautta vastanneet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Molemmissa laitoksissa teollisuusmailla on ehdoton äänivalta.

Rakennesopeutusohjelmia on toteutettu miltei kaikissa kehitysmaissa 1980-luvun alusta lähtien. Ohjelmat edellyttävät, että velanhoitoon on hankittava rahaa ennen kaikkea lisäämällä vientiä ja leikkaamalla valtion menoja. Koska kehitysmaat vievät samoja tuotteita, seurauksena on ollut ylitarjonta ja hintojen voimakas lasku. Tuontia taas on helpotettu madaltamalla tulleja.

Valtion menojen leikkaaminen on tarkoittanut mm. maataloustukien lopettamista ja terveydenhuolto- ja koulutusmenojen rajuja leikkauksia (useimmissa maissa koulu- ja terveyskeskusmaksut on palautettu). Tähän on liittynyt myös laaja yksityistäminen.

Kehitysmaiden velka on kasvanut nopeimmin juuri rakennesopeutumisohjelmien aikana. Lisäksi ohjelmien toteutuksen sosiaalinen hinta on ollut epäinhimillisen korkea. Nälkäänäkevien määrä on noussut miljardiin, toinen miljardi kärsii laadullisesta nälästä (yksipuolinen ravinto). Suurin osa nälkäänäkevistä on naisia ja lapsia. Lapsikuolleisuus ja synnytyskuolleisuus ovat lähteneet uudelleen nousuun. UNICEF:n tutkimuksen mukaan rakennesopeutusohjelmat tappavat joka vuosi puoli miljoonaa lasta. Ympäristöongelmat ovat kärjistyneet, kun maat myyvät velkojen maksamiseksi kaiken minkä irti saavat.


Miksi kehitysmaat ovat köyhiä?

Ei varmastikaan ole puhdasta sattumaa, että kaikki kehitysmaat ovat entisiä siirtomaita. Luonnonvarojen ja ympäristön kannalta katsoen on selvää, että teollisuusmaiden korkea elintaso on mahdollinen vain osassa maailmaa. Mikäli kaikkialla maailmassa käytettäisiin luonnonvaroja yhtä paljon kuin teollisuusmaissa, niiden käyttö nelin-viisinkertaistuisi.

Suurin osa luonnonvaroista on peräisin kehitysmaista - esimerkiksi metalleista kehitysmaiden osuus on 60-80 prosenttia. Kehitysmaissa on myös suurimmat todennäköiset varannot; niinpä 60 % kaivosyhtiöiden tutkimusinvestoinneista kohdistuu Etelään.

Köyhyys ja eriarvoisuus ovat väestönkasvun perussyitä. Kun toimeentulo on äärimmäisen niukkaa, tulevaisuus on epävarmaa ja yhteiskunnassa ei ole minkäänlaisia sosiaalisia turvaverkkoja, köyhät ihmiset voivat tukeutua vain omaan perheeseensä. Lapset hankkivat perheisiin lisätuloja ja ovat vanhempiensa ainoa vanhuudenturva. Nälkä ja terveydenhuollon puute tappavat suuren osan lapsista ennen aikuisikää.

Naisten alistettu asema on myös väestönkasvun perussyitä. Naisten koulutustason nosto alentaa syntyvyyttä merkittävästi. Perhesuunnitteluohjelmien osuus syntyvyyden laskusta on suhteellisen pieni, koska niillä ei puututa väestönkasvun perussyihin.

Suuri osa kaikkein köyhimmistä asuu eroosioherkillä alueilla, mutta tämä johtuu heidän alistetusta asemastaan. Köyhät joutuvat muuttamaan marginaalisille maille, koska varakkaat valtaavat parhaimmat maat, useimmiten vientiviljelyn tarpeisiin.

Väestön kasvuvauhti on laskenut merkittävästi 1990-luvulla. YK on joutunut kolmen viime vuoden aikana jo kahdesti korjaamaan ennusteitaan. Viimeisen arvion mukaan maailman väestön määrä on 8,9 miljardia vuonna 2050, mistä se laskee alle kuuteen miljardiin vuonna 2100 ja 3,6 miljardiin vuonna 2150.

------------------------------------------
Kehitysapu

Teollisuusmaiden koko kehitysapu on noin 50 miljardia dollaria vuodessa. Köyhistä maista syntyisin olevat siirtotyöläiset, jotka tekevät teollisuusmaissa yhä yleisemmin raskaat, vaaralliset ja huonosti palkatut työt, lähettävät kotimaihinsa vuosittain noin kaksi kertaa enemmän. Huolimatta pitkään jatkuneesta nousukaudesta, kehitysapu suhteessa bruttokansantuotteeseen on koko 1990-luvun laskenut.

Puolet kehitysmaiden väestöstä asuu kaikkein köyhimmissä maissa, joiden osuus kehitysavusta on vain neljännes ja perustarpeisiin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon suunnataan vain viisi prosenttia kehitysavusta. Neljännes avusta on sidottu ostoihin antajamaista, samaten neljännes kehitysavusta kuluu velkojen korkojen maksuun.

Kehitysavun tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että kehitysavulla ei ole ollut köyhyyttä vähentävää vaikutusta. Avun laatua on viime vuosina yritetty parantaa, mutta pääsääntöisesti se ei edelleenkään tavoita kaikkein köyhimpiä.
------------------------------------------------

Maailmankauppa ja kehitysmaat

Tavaroiden ja palvelusten maailmankauppa on viime vuosikymmeninä kasvanut lähes kolme kertaa nopeammin kuin niiden tuotanto. Vuosina 1950-1995 maailman tuotanto kasvoi kuusinkertaiseksi, mutta maailmankauppa 16-kertaiseksi. Maailmankaupan arvo on nykyään 7 000 miljardia dollaria vuodessa.

Runsaat 20 prosenttia maailman tuotannosta liikkuu nykyään maailmankaupassa, kun vuonna 1950 osuus oli 7 prosenttia. Puolet kansainvälisestä kaupasta on ristikkäiskauppaa: valtiot myyvät samoja tavaroita toisilleen. Maailmankaupasta 70% hallitsee 500 suurinta yritystä ja kolmannes maailmankaupasta käydään saman ylikansallisen yrityksen eri tytäryhtiöiden välillä.

Kansainvälisen kaupan kasvu on ollut voimakkainta teollisuusmaissa ja joissakin Itä-Aasian maissa. Erityisesti köyhimpien maiden osuus maailmankaupasta on laskenut. Silti ulkomaan kaupan osuus bruttokansantuotteesta on köyhissä maissa yleisesti kaksi kertaa suurempi kuin teollisuusmaissa.

Teollisuustuotteiden osuus kehitysmaiden viennissä on jatkuvasti noussut ja on nykyään noin kolmannes. Teollisuustuotteiden viennistä vastaavat kuitenkin 90 prosenttisesti kymmenkunta rikkainta kehitysmaata. 120 kehitysmaassa teollisuustuotteiden osuus viennistä on alle kymmenen prosenttia. Puolet näistä maista saa yli 50 prosenttia vientituloistaan yhdestä ainoasta raaka-aineesta; useassa maassa yhden tuotteen osuus on yli 75 prosenttia.

Raaka-aineiden reaalihinnat ovat jo 1800-luvun lopulta lähtien jatkuvasti laskeneet. Rajuinta hinnanlasku on ollut viime vuosikymmeninä: vuosina 1970-2000 hinnat putosivat miltei kolmannekseen.

Tärkein syy hintojen laskuun on viimeaikoina ollut jatkuva ylitarjonta maailmanmarkkinoilla. Ylitarjonta johtuu siitä, mettä rakennesopeutusohjelmat pakottavat kasvattamaan vientiä. Näin teollisuusmaat käytännössä päättävät raaka-aineiden hinnasta, koska ne hallitsevat sekä tarjontaa että kysyntää. Toinen tärkeä syy hintojen laskuun on ollut se, että kehitysmaat ovat joutuneet purkamaan kaikki tuottajien tuotekohtaiset yhteistyösopimukset, joilla pyrittiin sääntelemään ja vakauttamaan tuotantoa. Kun esimerkiksi kahvisopimus purettiin vuonna 1989, kahvin hinta romahti puoleen lähes yhdessä yössä.

Kehitysmaat eivät jalosta omia raaka-aineitaan, sillä suuret ylikansalliset yritykset hallitsevat kehitysmaaraaka-aineiden kuljetusta, jalostusta ja kauppaa. Köyhien kehitysmaiden on käytännössä mahdotonta kilpailla niiden kanssa markkinoilla. Ne käyttävät kehitysmaaperäisten tuotteiden mainontaan enemmän rahaa, kuin kehitysmaat saavat niiden raaka-aineiden kaupasta.

Toinen tärkeä syy on teollisuusmaiden tullipolitiikka: kehitysmaatuotteiden tullit nousevat jalostusasteen nousun myötä. Esimerkiksi nahkatuotteiden, vaatteiden ja jalostetun kaakaon, kahvin ja teen tullit ovat 8 - 26 prosenttiyksikköä suuremmat kuin niihin käytettävien raaka-aineiden tullit.

Maatalousraaka-aineiden viljely vie suuren osan köyhien maiden viljelymaasta. Noin viidennes kehitysmaiden viljelyalasta kasvaa vientikasveja ja ala lisääntyy noin miljoonan hehtaarin vuosivauhtia. Lisäksi usein parhaat maat on uhrattu vientiviljelyyn. Vientikasvien viljely on myös vakava ympäristöuhka, koska niiden viljelyssä käytetään runsaasti torjunta-aineita ja kemiallisia lannoitteita.


Maailmankaupan vapauttaminen

Toisen maailmansodan jälkeen maailmankauppa on vapautettu tulli ja tariffi- eli GATT-neuvotteluissa. Tullit ovat neuvottelujen tuloksena pudonneet noin 40 prosentista keskimäärin viiteen. Viimeisissä GATT neuvotteluissa vuonna 1994 perustettiin maailmankauppaa hallinnoimaan kokonaan uusi järjestö, Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organisation).

WTO:ssa valtaa käyttävät USA, EU ja Japani sekä ylikansalliset yhtiöt. Kaikkien tutkimusten mukaan WTO:n politiikka on johtanut maailmanlaajuisten tuloerojen kasvuun ja ympäristöongelmien pahenemiseen.

WTO:n perustamisella "kolme suurta" halusivat myös lopullisesti kuopata YK:n kauppajärjestön (UNCTAD), jolla vielä parikymmentä vuotta sitten oli (tullikysymyksiä lukuun ottamatta) aktiivinen rooli maailmankaupassa. UNCTAD pyrki mm. maailmankaupan rakennevääristymien korjaamiseen. Suurvallat onnistuivat myös lopettamaan ylikansallisten yritysten toimintaa valvovan YK-järjestön.


Kaupan vapautumisen seuraukset kehitysmaissa

Kehitysmaissa kaupan vapauttaminen on merkinnyt erittäin rajuja rakenteellisia muutoksia, kun suojatulleja on poistettu, tuotekohtaisia tuottajasopimuksia purettu ja vapaakauppa- tai erityistalousalueita perustettu.

Teollistumisensa alkuvaiheissa olevat maat ovat aina suojanneet teollisuuttaan ulkomaiselta kilpailulta. Esimerkiksi Suomi poisti suojatullit vasta 1960-luvulla. Aasian "taloustiikerien" menestys perustui suurelta osin suojatullien käyttöön. WTO edellyttää tullien asteittaista poistamista.

Tuotekohtaiset tuottajasopimukset sopimukset sisälsivät mm. maakohtaisia kiintiöitä ja varastointijärjestelmiä, joilla pyrittiin välttämään ylitarjontaa. Nykyisin kaikkien raaka-aineiden hinta määräytyy teollisuusmaiden raaka-ainepörsseissä. Raaka-aineista on tullut suosittu keinottelukohde, mistä johtuen niiden hinnat heittelehtivät entistä rajummin ja sijoittajien saama osuus hinnasta saattaa nousta yhtä suureksi kuin viljelijän.

Miltei jokaiseen kehitysmaahan on perustettu ulkomaisille yrityksille erityisalue, missä kaupan "vapaus" on viety äärimmilleen: työntekijöillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, ympäristösäädöksiä ei tarvitse noudattaa, voitot saa kotiuttaa kokonaan . Näillä alueilla työskentelee noin 50 miljoonaa työntekijää, pääasiassa nuoria naisia ja lapsia.

Miltei kaikki kaivannaisalan valtionyritykset kehitysmaissa on viime vuosina yksityistetty; eli käytännössä myyty ylikansallisille yrityksille. Maatalousraaka-aineiden ulkomaankauppaa hoitaneet valtion organisaatiot on purettu ja viljelijät myyvät tuotantonsa suoraan ylikansallisille.

Teollisuusmaiden ylivalta WTO:ssa näkyy selvimmin siinä, että kehitysmaiden tuonnin esteet on poistettu, mutta viennin vahvojen alojen kaupan esteitä ei ole poistettu. Kehitysmaatuotteiden tullit nousevat jalostusasteen noustessa. Vaatteiden ja tekstiilien vientiä teollisuusmaihin säädellään tiukoilla kiintiöillä. Vain sellaisten maataloustuotteiden kauppa on tullitonta, joita tuotetaan myös teollisuusmaissa.

Teollisuusmaiden maataloustuotteiden hinnasta vähintään puolet on maataloustukea. Sen sijaan kehitysmaat on pakotettu lopettamaan maataloustukiaan, vaikka niillä on pyritty turvaamaan kotimaan markkinoiden tuotantoa (ne eivät koske vientituotteita) ja siten köyhimpien ruuansaantia. Lisäksi WTO-sopimus määrää kehitysmaat kotimaan tuotannosta riippumatta tuomaan osan elintarvikkeistaan.

Absoluuttisessa köyhyydessä elävien määrä on 1990-luvun aikana kasvanut miljardista 1,7:ään miljardiin. Nämä ihmiset elävät alle dollarilla päivässä, kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta, ovat vailla koulu- ja terveyspalveluja, usein vailla puhdasta vettä, pienviljelijöitä tai maattomia tai kaupunkien slummien asukkaita, elävät keskimäärin 40-vuotiaiksi, ovat suurimmaksi osaksi naisia ja lapsia.
Maailmanlaajuiset tuloerot ovat nykyään suurempia kuin yhdenkään valtion sisäiset tuloerot. Maailman rikkain viidennes ansaitsee 80 kertaa enemmän kuin köyhin viidennes. Vuosikymmenen alussa tämä tuloero oli 60-kertainen; vuonna 1960 30-kertainen. Maailman 200 rikkainta kaksinkertaistivat nettovarallisuutensa vain neljässä vuodessa vuosina 1988-1992 yli tuhanteen miljardiin dollariin. Kolmen rikkaimman omaisuus on suurempi kuin kaikkien LDC-maiden yhteensä näissä maissa asuu 600 miljoonaa ihmistä.

Maailma on "keskiaikaistumassa": rikkaat eristäytyvät tavalliselta kansalta omiin linnakkeisiinsa. Jo kolme miljoonaa ihmistä USA:ssa asuu tarkasti vartioiduilla, muurien eristämillä asuinalueilla - miltei yhtä monella on myös vastoin tahtoaan muuri ympärillään.

Lassi Salvi
Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Maailmankauppa & Maailmankaupat -vihkosessa 2000.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000074&posting=22000000004767859

........ kirjoitti:

jokusen rovon, tavallaan.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=34645&contentlan=1&culture=fi-FI

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15387&contentlan=1&culture=fi-FI

Mutta tosiasia on, että raha kulkee aivan toiseen suuntaan...

Tavoitteet kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamisesta saattavat kuulostaa siltä, että rikkaista teollisuusmaista kulkee suuria rahavirtoja köyhiin kehitysmaihin. Tilastoja tarkastellessa kuitenkin ilmenee, että rahavirrat kulkevat oikeastaan toiseen suuntaan... ajatellaan, että koko kehitysapuun budjetoitu summa on rahalahjoitus kolmansiin maihin. Huomiotta jää kokonaan kauppataseemme ylijäämää, joka johtuu kehitysmaiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta maailmanmarkkinoilla. Kehitysapu saattaa olla yhtä lailla osa kansainvälistä kaupankäyntiä kuin suorat kauppasuhteetkin. Vuonna 1998 kaikesta OECD- maiden myöntämästä kehitysavusta noin 26 % oli sidottu avunantajamailta ostettaviin tavaroihin ja palveluihin. Nämäkin asiat tulisi ottaa huomioon keskusteltaessa määrärahatasosta.

Kehitysyhteistyö tukee myös suomalaista työllisyyttä

Suomen kehitysapu voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: hiukan yli puolet käytetään kahdenväliseen apuun, loput kansainvälisten järjestöjen (kuten YK ja Maailmanpankki) menoihin.

http://www.maailmankaupat.fi/lehti/arkisto/0303_rahavirrat.html

Järjestelmässä vikaa?
http://www.ykliitto.fi/aineisto/kehitysrahoitus/jarjestelmassa.htm

Avun ehdollistaminen, rakennesopeutusohjelmat
http://www.globalisaatio.net/rahoitus/imf.html

MITÄ OVAT RAKENNESOPEUTUSOHJELMAT?

Yksikään köyhä maa ei voi saada lainaa IMF:lta tai Maailmanpankilta jos se ei suostu rakennesopeutusohjelmiin.
Ohjelmat avaavat talouden monikansallisille suuyhtiöille, pakottavat yksityistämään julkisen talouden, murskaavat työläisten oikeudet, palkat ja työturvallisuuden sekä pakottavat julkisen sektorin leikkauksiin. Jos näitä kaikkia ehtoja ei toteuteta, IMF peruuttaa lainat.
Tällainen politiikka johtaa suuriin leikkauksiin terveydenhuollosta ja koulutuksesta, massairtisanomisiin ja tuhoaa paikallisen teollisuuden. Rakennesopeutusohjelmat ovat romauttaneet terveydenhuollon kehitysmaissa ja johtaneet satojen tuhansien ihmisten kuolemaan.
Julkiset sairaalat ja klinikat Etelä-Saharan alapuolella, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa ovat muuttuneet sairauksien leviämispaikoiksi. Esimerkiksi Zimbabwessa terveydenhuoltoon käytettävät varat ovat pudonneet kolmannekseen sitten IMF:n rakennesopeutusohjelmien kun ne otettiin käyttöön 1990.
IMF:n ohjelmien seurauksena tapahtuneet terveydenhuollonleikkaukset ovat johtaneet siihen, että AIDS ja HIV-epidemia raivoaa yhä voimakkaammin Afrikassa.
Koulutuksesta on useissa paikoissa tullut vain harvojen etuoikeus kun koulujen on pakko ottaa käyttöön lukukausimaksut.
Palkat lähes jokaisessa Afrikan maassa ovat tippuneet 50-60 prosenttia rakennesopeutusohjelmia edeltäneestä ajasta.
Ohjelmat olivat niin epäsuosittuja, että IMF joutui muuttamaan niiden nimen ”Köyhyys- ja kasvu-ohjelmiksi”.
http://www.sosialistiliitto.org/nettik/globalisaatio/g_osa2.htm


Kehitysapua...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000074&posting=22000000017955064


KEHITYSMAAT MAAILMANTALOUDESSA

Velkakriisi
Rakennesopeutusohjelmat
Miksi kehitysmaat ovat köyhiä?

Kehitysapu
Maailmankaupan vapauttaminen
Kaupan vapautumisen seuraukset kehitysmaissa


Suuren itsenäistymisaallon - 1940-60 -luvuilla - jälkeen kehitysmaat kehittyivät varsin ripeästi. Kolmessa vuosikymmenessä lapsikuolleisuus laski puoleen, aliravittujen lasten määrä väheni 30 prosenttia ja odotettavissa olevaelinikä kasvoi kolmanneksella. Vastaavanlainen kehitys vaati aiemmin teollisuusmaissa runsaan vuosisadan.

Vielä 1960- ja 1970- luvuilla ajateltiin jopa, että kehitysmaat saavuttavat teollisuusmaat muutamassa vuosikymmenessä. Neljä pientä Kaakkois-Aasian maata saavuttikin himoitun rikkaiden maiden klubin jäsenyyden, mutta suurimmassa osassa kehitysmaita lupaavasti alkanut kehitys kääntyi laskuun. Syinä olivat ennen kaikkea velkakriisi ja sitä seuranneet rakennesopeutusohjelmat sekä maailmankaupan vapauttaminen.


Velkakriisi

USA:n hallitus rahoitti 1960-luvulla sotaansa Vietnamissa painamalla lisää rahaa. Tämä johti dollarin arvon voimakkaaseen laskuun. Koska öljy laskutettiin dollareissa, öljyntuottajien tulot laskivat. Öljyntuottajat nostivat öljyn hinnan moninkertaiseksi ja sijoittivat huimat voittonsa länsimaiden pankkeihin. Rahan ylitarjonta johti korkojen laskuun inflaatiovauhtia alemmaksi ja kansainvälisen rahoituskriisin välttämiseksi länsimaiden pankit lisäsivät nopeasti lainanantoaan. Lainanannon kohteiksi tulivat kehitysmaat.

Öljykriisiä seurannut lama teollisuusmaissa johti 1970-luvun puolivälissä korkojen rajuun nousuun ja raaka-aineiden hinnan romahdukseen. Kehitysmaat eivät pystyneet enää huolehtimaan lyhennyksien ja korkojen maksusta, vaan niiden maksua jouduttiin rahoittamaan lisälainoilla, joiden korko oli luottokelpoisuusluokituksen putoamisen takia huimaava.

Tänään kehitysmaiden kokonaisvelka on noin 2 200 miljardia dollaria. Kehitysmaiden velkakriisi on ennen kaikkea "korkokriisi". Kokonaisvelasta kolmannes on varsinaista luottoa, loppuosa on korkoa ja sen maksuun otettua lisälainaa. Kehitysmaiden vientituloista menee keskimäärin viidennes velanhoitoon, useassa Afrikan maassa lähes puolet. Kehitysmaat maksavat yhdeksän kertaa enemmän velanhoitokustannuksina kuin ne saavat kehitysapua.


Rakennesopeutusohjelmat

Lainojen takaisinmaksun varmistamisesta ovat rakennesopeutusohjelmien kautta vastanneet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF). Molemmissa laitoksissa teollisuusmailla on ehdoton äänivalta.

Rakennesopeutusohjelmia on toteutettu miltei kaikissa kehitysmaissa 1980-luvun alusta lähtien. Ohjelmat edellyttävät, että velanhoitoon on hankittava rahaa ennen kaikkea lisäämällä vientiä ja leikkaamalla valtion menoja. Koska kehitysmaat vievät samoja tuotteita, seurauksena on ollut ylitarjonta ja hintojen voimakas lasku. Tuontia taas on helpotettu madaltamalla tulleja.

Valtion menojen leikkaaminen on tarkoittanut mm. maataloustukien lopettamista ja terveydenhuolto- ja koulutusmenojen rajuja leikkauksia (useimmissa maissa koulu- ja terveyskeskusmaksut on palautettu). Tähän on liittynyt myös laaja yksityistäminen.

Kehitysmaiden velka on kasvanut nopeimmin juuri rakennesopeutumisohjelmien aikana. Lisäksi ohjelmien toteutuksen sosiaalinen hinta on ollut epäinhimillisen korkea. Nälkäänäkevien määrä on noussut miljardiin, toinen miljardi kärsii laadullisesta nälästä (yksipuolinen ravinto). Suurin osa nälkäänäkevistä on naisia ja lapsia. Lapsikuolleisuus ja synnytyskuolleisuus ovat lähteneet uudelleen nousuun. UNICEF:n tutkimuksen mukaan rakennesopeutusohjelmat tappavat joka vuosi puoli miljoonaa lasta. Ympäristöongelmat ovat kärjistyneet, kun maat myyvät velkojen maksamiseksi kaiken minkä irti saavat.


Miksi kehitysmaat ovat köyhiä?

Ei varmastikaan ole puhdasta sattumaa, että kaikki kehitysmaat ovat entisiä siirtomaita. Luonnonvarojen ja ympäristön kannalta katsoen on selvää, että teollisuusmaiden korkea elintaso on mahdollinen vain osassa maailmaa. Mikäli kaikkialla maailmassa käytettäisiin luonnonvaroja yhtä paljon kuin teollisuusmaissa, niiden käyttö nelin-viisinkertaistuisi.

Suurin osa luonnonvaroista on peräisin kehitysmaista - esimerkiksi metalleista kehitysmaiden osuus on 60-80 prosenttia. Kehitysmaissa on myös suurimmat todennäköiset varannot; niinpä 60 % kaivosyhtiöiden tutkimusinvestoinneista kohdistuu Etelään.

Köyhyys ja eriarvoisuus ovat väestönkasvun perussyitä. Kun toimeentulo on äärimmäisen niukkaa, tulevaisuus on epävarmaa ja yhteiskunnassa ei ole minkäänlaisia sosiaalisia turvaverkkoja, köyhät ihmiset voivat tukeutua vain omaan perheeseensä. Lapset hankkivat perheisiin lisätuloja ja ovat vanhempiensa ainoa vanhuudenturva. Nälkä ja terveydenhuollon puute tappavat suuren osan lapsista ennen aikuisikää.

Naisten alistettu asema on myös väestönkasvun perussyitä. Naisten koulutustason nosto alentaa syntyvyyttä merkittävästi. Perhesuunnitteluohjelmien osuus syntyvyyden laskusta on suhteellisen pieni, koska niillä ei puututa väestönkasvun perussyihin.

Suuri osa kaikkein köyhimmistä asuu eroosioherkillä alueilla, mutta tämä johtuu heidän alistetusta asemastaan. Köyhät joutuvat muuttamaan marginaalisille maille, koska varakkaat valtaavat parhaimmat maat, useimmiten vientiviljelyn tarpeisiin.

Väestön kasvuvauhti on laskenut merkittävästi 1990-luvulla. YK on joutunut kolmen viime vuoden aikana jo kahdesti korjaamaan ennusteitaan. Viimeisen arvion mukaan maailman väestön määrä on 8,9 miljardia vuonna 2050, mistä se laskee alle kuuteen miljardiin vuonna 2100 ja 3,6 miljardiin vuonna 2150.

------------------------------------------
Kehitysapu

Teollisuusmaiden koko kehitysapu on noin 50 miljardia dollaria vuodessa. Köyhistä maista syntyisin olevat siirtotyöläiset, jotka tekevät teollisuusmaissa yhä yleisemmin raskaat, vaaralliset ja huonosti palkatut työt, lähettävät kotimaihinsa vuosittain noin kaksi kertaa enemmän. Huolimatta pitkään jatkuneesta nousukaudesta, kehitysapu suhteessa bruttokansantuotteeseen on koko 1990-luvun laskenut.

Puolet kehitysmaiden väestöstä asuu kaikkein köyhimmissä maissa, joiden osuus kehitysavusta on vain neljännes ja perustarpeisiin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon suunnataan vain viisi prosenttia kehitysavusta. Neljännes avusta on sidottu ostoihin antajamaista, samaten neljännes kehitysavusta kuluu velkojen korkojen maksuun.

Kehitysavun tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että kehitysavulla ei ole ollut köyhyyttä vähentävää vaikutusta. Avun laatua on viime vuosina yritetty parantaa, mutta pääsääntöisesti se ei edelleenkään tavoita kaikkein köyhimpiä.
------------------------------------------------

Maailmankauppa ja kehitysmaat

Tavaroiden ja palvelusten maailmankauppa on viime vuosikymmeninä kasvanut lähes kolme kertaa nopeammin kuin niiden tuotanto. Vuosina 1950-1995 maailman tuotanto kasvoi kuusinkertaiseksi, mutta maailmankauppa 16-kertaiseksi. Maailmankaupan arvo on nykyään 7 000 miljardia dollaria vuodessa.

Runsaat 20 prosenttia maailman tuotannosta liikkuu nykyään maailmankaupassa, kun vuonna 1950 osuus oli 7 prosenttia. Puolet kansainvälisestä kaupasta on ristikkäiskauppaa: valtiot myyvät samoja tavaroita toisilleen. Maailmankaupasta 70% hallitsee 500 suurinta yritystä ja kolmannes maailmankaupasta käydään saman ylikansallisen yrityksen eri tytäryhtiöiden välillä.

Kansainvälisen kaupan kasvu on ollut voimakkainta teollisuusmaissa ja joissakin Itä-Aasian maissa. Erityisesti köyhimpien maiden osuus maailmankaupasta on laskenut. Silti ulkomaan kaupan osuus bruttokansantuotteesta on köyhissä maissa yleisesti kaksi kertaa suurempi kuin teollisuusmaissa.

Teollisuustuotteiden osuus kehitysmaiden viennissä on jatkuvasti noussut ja on nykyään noin kolmannes. Teollisuustuotteiden viennistä vastaavat kuitenkin 90 prosenttisesti kymmenkunta rikkainta kehitysmaata. 120 kehitysmaassa teollisuustuotteiden osuus viennistä on alle kymmenen prosenttia. Puolet näistä maista saa yli 50 prosenttia vientituloistaan yhdestä ainoasta raaka-aineesta; useassa maassa yhden tuotteen osuus on yli 75 prosenttia.

Raaka-aineiden reaalihinnat ovat jo 1800-luvun lopulta lähtien jatkuvasti laskeneet. Rajuinta hinnanlasku on ollut viime vuosikymmeninä: vuosina 1970-2000 hinnat putosivat miltei kolmannekseen.

Tärkein syy hintojen laskuun on viimeaikoina ollut jatkuva ylitarjonta maailmanmarkkinoilla. Ylitarjonta johtuu siitä, mettä rakennesopeutusohjelmat pakottavat kasvattamaan vientiä. Näin teollisuusmaat käytännössä päättävät raaka-aineiden hinnasta, koska ne hallitsevat sekä tarjontaa että kysyntää. Toinen tärkeä syy hintojen laskuun on ollut se, että kehitysmaat ovat joutuneet purkamaan kaikki tuottajien tuotekohtaiset yhteistyösopimukset, joilla pyrittiin sääntelemään ja vakauttamaan tuotantoa. Kun esimerkiksi kahvisopimus purettiin vuonna 1989, kahvin hinta romahti puoleen lähes yhdessä yössä.

Kehitysmaat eivät jalosta omia raaka-aineitaan, sillä suuret ylikansalliset yritykset hallitsevat kehitysmaaraaka-aineiden kuljetusta, jalostusta ja kauppaa. Köyhien kehitysmaiden on käytännössä mahdotonta kilpailla niiden kanssa markkinoilla. Ne käyttävät kehitysmaaperäisten tuotteiden mainontaan enemmän rahaa, kuin kehitysmaat saavat niiden raaka-aineiden kaupasta.

Toinen tärkeä syy on teollisuusmaiden tullipolitiikka: kehitysmaatuotteiden tullit nousevat jalostusasteen nousun myötä. Esimerkiksi nahkatuotteiden, vaatteiden ja jalostetun kaakaon, kahvin ja teen tullit ovat 8 - 26 prosenttiyksikköä suuremmat kuin niihin käytettävien raaka-aineiden tullit.

Maatalousraaka-aineiden viljely vie suuren osan köyhien maiden viljelymaasta. Noin viidennes kehitysmaiden viljelyalasta kasvaa vientikasveja ja ala lisääntyy noin miljoonan hehtaarin vuosivauhtia. Lisäksi usein parhaat maat on uhrattu vientiviljelyyn. Vientikasvien viljely on myös vakava ympäristöuhka, koska niiden viljelyssä käytetään runsaasti torjunta-aineita ja kemiallisia lannoitteita.


Maailmankaupan vapauttaminen

Toisen maailmansodan jälkeen maailmankauppa on vapautettu tulli ja tariffi- eli GATT-neuvotteluissa. Tullit ovat neuvottelujen tuloksena pudonneet noin 40 prosentista keskimäärin viiteen. Viimeisissä GATT neuvotteluissa vuonna 1994 perustettiin maailmankauppaa hallinnoimaan kokonaan uusi järjestö, Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organisation).

WTO:ssa valtaa käyttävät USA, EU ja Japani sekä ylikansalliset yhtiöt. Kaikkien tutkimusten mukaan WTO:n politiikka on johtanut maailmanlaajuisten tuloerojen kasvuun ja ympäristöongelmien pahenemiseen.

WTO:n perustamisella "kolme suurta" halusivat myös lopullisesti kuopata YK:n kauppajärjestön (UNCTAD), jolla vielä parikymmentä vuotta sitten oli (tullikysymyksiä lukuun ottamatta) aktiivinen rooli maailmankaupassa. UNCTAD pyrki mm. maailmankaupan rakennevääristymien korjaamiseen. Suurvallat onnistuivat myös lopettamaan ylikansallisten yritysten toimintaa valvovan YK-järjestön.


Kaupan vapautumisen seuraukset kehitysmaissa

Kehitysmaissa kaupan vapauttaminen on merkinnyt erittäin rajuja rakenteellisia muutoksia, kun suojatulleja on poistettu, tuotekohtaisia tuottajasopimuksia purettu ja vapaakauppa- tai erityistalousalueita perustettu.

Teollistumisensa alkuvaiheissa olevat maat ovat aina suojanneet teollisuuttaan ulkomaiselta kilpailulta. Esimerkiksi Suomi poisti suojatullit vasta 1960-luvulla. Aasian "taloustiikerien" menestys perustui suurelta osin suojatullien käyttöön. WTO edellyttää tullien asteittaista poistamista.

Tuotekohtaiset tuottajasopimukset sopimukset sisälsivät mm. maakohtaisia kiintiöitä ja varastointijärjestelmiä, joilla pyrittiin välttämään ylitarjontaa. Nykyisin kaikkien raaka-aineiden hinta määräytyy teollisuusmaiden raaka-ainepörsseissä. Raaka-aineista on tullut suosittu keinottelukohde, mistä johtuen niiden hinnat heittelehtivät entistä rajummin ja sijoittajien saama osuus hinnasta saattaa nousta yhtä suureksi kuin viljelijän.

Miltei jokaiseen kehitysmaahan on perustettu ulkomaisille yrityksille erityisalue, missä kaupan "vapaus" on viety äärimmilleen: työntekijöillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, ympäristösäädöksiä ei tarvitse noudattaa, voitot saa kotiuttaa kokonaan . Näillä alueilla työskentelee noin 50 miljoonaa työntekijää, pääasiassa nuoria naisia ja lapsia.

Miltei kaikki kaivannaisalan valtionyritykset kehitysmaissa on viime vuosina yksityistetty; eli käytännössä myyty ylikansallisille yrityksille. Maatalousraaka-aineiden ulkomaankauppaa hoitaneet valtion organisaatiot on purettu ja viljelijät myyvät tuotantonsa suoraan ylikansallisille.

Teollisuusmaiden ylivalta WTO:ssa näkyy selvimmin siinä, että kehitysmaiden tuonnin esteet on poistettu, mutta viennin vahvojen alojen kaupan esteitä ei ole poistettu. Kehitysmaatuotteiden tullit nousevat jalostusasteen noustessa. Vaatteiden ja tekstiilien vientiä teollisuusmaihin säädellään tiukoilla kiintiöillä. Vain sellaisten maataloustuotteiden kauppa on tullitonta, joita tuotetaan myös teollisuusmaissa.

Teollisuusmaiden maataloustuotteiden hinnasta vähintään puolet on maataloustukea. Sen sijaan kehitysmaat on pakotettu lopettamaan maataloustukiaan, vaikka niillä on pyritty turvaamaan kotimaan markkinoiden tuotantoa (ne eivät koske vientituotteita) ja siten köyhimpien ruuansaantia. Lisäksi WTO-sopimus määrää kehitysmaat kotimaan tuotannosta riippumatta tuomaan osan elintarvikkeistaan.

Absoluuttisessa köyhyydessä elävien määrä on 1990-luvun aikana kasvanut miljardista 1,7:ään miljardiin. Nämä ihmiset elävät alle dollarilla päivässä, kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta, ovat vailla koulu- ja terveyspalveluja, usein vailla puhdasta vettä, pienviljelijöitä tai maattomia tai kaupunkien slummien asukkaita, elävät keskimäärin 40-vuotiaiksi, ovat suurimmaksi osaksi naisia ja lapsia.
Maailmanlaajuiset tuloerot ovat nykyään suurempia kuin yhdenkään valtion sisäiset tuloerot. Maailman rikkain viidennes ansaitsee 80 kertaa enemmän kuin köyhin viidennes. Vuosikymmenen alussa tämä tuloero oli 60-kertainen; vuonna 1960 30-kertainen. Maailman 200 rikkainta kaksinkertaistivat nettovarallisuutensa vain neljässä vuodessa vuosina 1988-1992 yli tuhanteen miljardiin dollariin. Kolmen rikkaimman omaisuus on suurempi kuin kaikkien LDC-maiden yhteensä näissä maissa asuu 600 miljoonaa ihmistä.

Maailma on "keskiaikaistumassa": rikkaat eristäytyvät tavalliselta kansalta omiin linnakkeisiinsa. Jo kolme miljoonaa ihmistä USA:ssa asuu tarkasti vartioiduilla, muurien eristämillä asuinalueilla - miltei yhtä monella on myös vastoin tahtoaan muuri ympärillään.

Lassi Salvi
Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Maailmankauppa & Maailmankaupat -vihkosessa 2000.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000074&posting=22000000004767859

Laitan nyt lyhyesti asiani tähän vielä. Ja sorry edellinen, en kerennyt tekstejäsi lukea vielä, luen myöhemmiin, siinä mielessä väärä järjestys kun kirjoitan tämän kommentin. Mutta. Asia oli, että ensinnäkin ehkä hitu väärä foorumi, mutta täällä on asiallisia kommentoijia ja eniten vielä ehkä niitä kommentoijia.
Afrikkaan on syydetty rahaa ja muuta avustusta iät ja ajat, mutta asia ei ole sen kummempi tänäpäivänä. Vähän harmittaa, omat maanmieheni, eläkeläiset ja muut, kovasti ahkeroineet, saavat pieniä eläkkeitä, mutta rahaa syydetään mielettömästi kaukaisiiin maihin. No, en toiki tarkoita, että ei pitäisi auttaa, mutta tässä se ristiriita tuleekin. Eikö tämä kova auttaminen koskaan vähene tai lopu? Mikä siinä on, että yksi manner ei pääse jaloilleen? J a kun ja jos se manner on sopimaton elämiseen, että jos ei siellä kerta voi elää normaalisti, vai missä syy hätään, niin he yrittävät sieltä pois, mutta sitä ei katsota hyvällä. MIKSI Afrikka ei pääse muiden tasolle. Kyllä Suomella olis vanhuksillakin hyvät olot, jos ne rahat annettaisiin heille. Toki rahaa pannaan moneen muuhunkin kohteeseen. Risririitaa ja mietittävää kerrakseen.

??? kirjoitti:

Laitan nyt lyhyesti asiani tähän vielä. Ja sorry edellinen, en kerennyt tekstejäsi lukea vielä, luen myöhemmiin, siinä mielessä väärä järjestys kun kirjoitan tämän kommentin. Mutta. Asia oli, että ensinnäkin ehkä hitu väärä foorumi, mutta täällä on asiallisia kommentoijia ja eniten vielä ehkä niitä kommentoijia.
Afrikkaan on syydetty rahaa ja muuta avustusta iät ja ajat, mutta asia ei ole sen kummempi tänäpäivänä. Vähän harmittaa, omat maanmieheni, eläkeläiset ja muut, kovasti ahkeroineet, saavat pieniä eläkkeitä, mutta rahaa syydetään mielettömästi kaukaisiiin maihin. No, en toiki tarkoita, että ei pitäisi auttaa, mutta tässä se ristiriita tuleekin. Eikö tämä kova auttaminen koskaan vähene tai lopu? Mikä siinä on, että yksi manner ei pääse jaloilleen? J a kun ja jos se manner on sopimaton elämiseen, että jos ei siellä kerta voi elää normaalisti, vai missä syy hätään, niin he yrittävät sieltä pois, mutta sitä ei katsota hyvällä. MIKSI Afrikka ei pääse muiden tasolle. Kyllä Suomella olis vanhuksillakin hyvät olot, jos ne rahat annettaisiin heille. Toki rahaa pannaan moneen muuhunkin kohteeseen. Risririitaa ja mietittävää kerrakseen.

katso edellisestä kohdat:

"KEHITYSMAAT MAAILMANTALOUDESSA

Velkakriisi
Rakennesopeutusohjelmat
Miksi kehitysmaat ovat köyhiä?

Kehitysapu
Maailmankaupan vapauttaminen
Kaupan vapautumisen seuraukset kehitysmaissa "

Asia aukeaa aika hyvin, syyt ongelmiin jne.

Afrikasta myös:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000017290052

Esimerkki Somaliasta

"IMF:n ja Maailmanpankin osallisuus Somalian nälänhädässä. Vielä 1980-luvun alussa Somalia oli ruuan suhteen omavarainen. Maailmanpankki ja IMF pakottivat Somalian poistamaan maataloustukensa ja lopettamaan mm. ilmaisten lääkepakkausten jakamisen karjankasvattajille (kaikesta piti maksaa sen, joka palvelua käytti). Samanaikaisesti Somalian oli avattava rajansa ulkomaiselle tuontiruualle. Nämä kaikki yhdessä johtivat siihen, että rikkaista maista alkoi virrata Somaliaan halpaa, raskaasti tuettua ruokaa. Tämä halpa ruoka syöksi Somalian omat karjatilalliset vararikkoon. Kuiva kausi vei loppuun jo taloudellisin keinoin hyvin alulle saatetun katastrofin. Karja kuoli nälkään ja sairauksiin, koska karjanpitäjillä ei ollut varaa lääkkeisiin, joista oli tullut talousuudistuksen takia maksullisia, saati varaa ostaa karjalleen syötävää muualta. Köyhtyneillä ihmisillä ja köyhtyneellä valtiolla ei ollut varaa ostaa ruokaa muualta – koska talousuudistukset olivat ajaneet sen talouden kuralle. Kuiva kausi ei riitä selittämään nälänhätää, koska Somalia oli selvinnyt vielä ennen talousuudistusta kuivistakin kausista kunnialla."
http://aplappi.blogspot.com/2005/07/kyhyyden-globalisointi.html

Myös Chossudovsky kirjoittaa aiheesta sivuten myös Euroopan unionia:

"Chossudovsky näkee valuuttarahaston ja Maailmanpankin köyhiin maihin pakottaman politiikan osana laajempaa uusliberalistista ohjelmaa. Tämän toteuttaminen aikaansaa köyhyyttä ja syrjäytymistä myös teollisuusmaissa. Esimerkiksi EU:ssa niin sanotut lähestymiskriteerit vastaavat osittain rakennesopeutusohjelmia."
http://www.tammilehto.info/Chossudovsky.htm

"Chossudovskyn mielestä talousuudistuksissa on kyse pikemminkin kehitysmaiden kansantalouksien tuhoamisesta. Niiltä vaadittujen rakennesopeutusohjelmien ei ole edes tarkoitus luoda terveitä markkinatalouksia, vaan lännestä riippuvaisia, velkapakkopaitaisia yhteiskuntia."
http://yliopistolehti.helsinki.fi/2002_04/kulttuuri.html#Kehitysmaat velkapakkopaidassa

Vaikka tiedän, että tuo oli provo, niin sanon nyt kuitenkin, että rasistinen kirjoitus ei ollut.