Lapsen diabeteksen oireet?

Ihaa

Kuusivuotias tyttäreni on muutaman viimeisen kuukauden aikana juonut paljon enemmän vettä kuin normaalisti.
Kaksi edellistä viikkoa menivät niin, että tytär heräsi myös keskellä yötä hakemaan vettä ja tuntui jatkuvasti ollessamme jossakin valittavan janoa.

Tyttäreni käy tanssi- ja uimakoulua ja huomasin, että hän sai suuria raivareita rankemman liikunnan jälkeen ja aloin ottaa mukaan jotain välipalaa. Raivarit loppuivat siihen.

Viimeisen viikon aikana tyttäreni on valitellut ajoittaista päänsärkyä ja pahoinvointia ja aloin epäillä sokeritautia.
Toissa aamuna tyttö heräsi ja joi heti kaksi lasia vettä. Hänen silmänsä olivat turvoksissa ja muutenkin hän näytti väsyneeltä. Yöllä hän oli juonut puoli lasia vettä.

Nyt olen ollut erityisen tarkkana oireiden kanssa muutaman päivän ja tuntuu, kuin oireet olisivat helpottuneet janon osalta. Viime yönä tyttö ei juonut ollenkaan ja aloinkin epäillä, että olenko sittenkin väärässä.
Pahoinvointia tyttärelläni oli hänen omien sanojensa mukaan ollut tänään aamulla ennen aamupalaa.

Onko kyseessä mahdollisesti alkava diabetes? Voivatko oireet olla aluksi sellaisia, että ne tulevat ja menevät?
Onko kiire lääkäriin? Olen todella epävarma - oma äitini on sitä mieltä, ettei hänen lapsenlapsessaan ole kerrassaan mitään vikaa.
Itse todella toivon samaa!

Kertokaa ihmeessä te, joilla on kokemuksia asiasta!

- Ihaa -

7

551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A

      ...herrajumala!!

      on kyse sun lapsesta!!

      tilaa aika lääkäriin, äläkä kysele tälläsel palstal ei-asiantuntijoilta mitään!

      "lapsellani ollut jo kolme päivää 39 asteen kuume, ja hän valittaa korvakipua. mitä teen?"- tyyliset kirjotukset ahdistaa.

      itelle ei tulis mieleenkään täältä kysellä, miettii et kuka puhuu paskaa jne, vaan kun moista alkaisin epäileen, tilaisin jo lujaa aikaa lääkäriin...

      • Ihaa

        ..olen jo aiemmin soittanut terveyskeskukseen, mutta joulun takia omalääkäri ei ollut paikalla ja tulee vasta huomenna. Eivät olleet terveyskeskuksessa kovin huolissaan siis asiasta.
        Tarkoitus on siis tilata aika lääkäriin, mutta kummastusta herätti se, että oireet ovat loppuneet.
        Siksi siis täällä kyselen ja toivon, että joku kokemusta omaava voisi antaa vinkkejä.
        Nukkua en pysty kuitenkaan, koska asia painaa.
        Faktat olen jo lukenut netistä, teoriatieto on hanskassa - vain käytäntö puuttuu.


    • tarkista

      Jos paino on pudonnut ja nukkuu tavallista enemmän.Juo vettä monta litraa päivässä,asia on aivan varma.Mene heti huomenna mittauttamaan veren sokeri.Sen voi mitata kuka vaan jolla on mittari.Paras kuitenki mennä terveyskeskukseen.Sokeritaudin kans ei kannata leikkiä.

      • tarkista

        Jäi mainitsematta että meillä on tytöllä ollut jo 5 vuotta nuoruusiän diabetes.Ja mekin herättiin liian myöhään.Tytön kunto oli jo tosi huono.Veresokerin mittauksella asia selviää nopeasti.Toimenpide on helppo.Sen voi ottaa vaikaa semmoinen kaveri jolla on jo sokeritauti(omistaa mittarin ja tietää sokerintasot).


      • Ihaa
        tarkista kirjoitti:

        Jäi mainitsematta että meillä on tytöllä ollut jo 5 vuotta nuoruusiän diabetes.Ja mekin herättiin liian myöhään.Tytön kunto oli jo tosi huono.Veresokerin mittauksella asia selviää nopeasti.Toimenpide on helppo.Sen voi ottaa vaikaa semmoinen kaveri jolla on jo sokeritauti(omistaa mittarin ja tietää sokerintasot).

        ..tuttavani mittarilla ja arvo oli aivan normaali (4,5). Se oli siis sellainen mittari, jolla nippastiin sormenpäästä veripisara. Onko nämä mittaukset kuinka luotettavia? Voiko arvot heitellä normaalista epänormaaliin?


      • heti
        Ihaa kirjoitti:

        ..tuttavani mittarilla ja arvo oli aivan normaali (4,5). Se oli siis sellainen mittari, jolla nippastiin sormenpäästä veripisara. Onko nämä mittaukset kuinka luotettavia? Voiko arvot heitellä normaalista epänormaaliin?

        No arvo on kyllä normaali.Ei vaikuta diabeettekselta.Jos ois ollut yli 8 ois jotain epäilyttävää.Meidän tytölla oli 22 kun terveydenhoitaja mittas eka kerran.Mittarit ovat kyllä aika tarkkoja.Mutta kannatta käydä lääkärissä voihan se olla jotain muuta ja jos ei olekkaan saattepahan varmuuden ainakin.


      • tyttö14
        Ihaa kirjoitti:

        ..tuttavani mittarilla ja arvo oli aivan normaali (4,5). Se oli siis sellainen mittari, jolla nippastiin sormenpäästä veripisara. Onko nämä mittaukset kuinka luotettavia? Voiko arvot heitellä normaalista epänormaaliin?

        kyllähän hänellä voi olla silti diabetes.
        yhdellä tuttavallani mitattiin kans veren sokeri kun epäiltiin diabetestä...sitten tulis oli ihan hyvä(jotain 5 paikkeilla)
        no se meni sitten kumminkin lääkäriin ja ne otti sitten sen verikokeen mistä sit tietää onko diabetes..
        hänellä oli...
        mutta mulla ainakin verensokeri oli 28.7 kun mulla todettiin diabetes


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7540
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2969
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1803
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      118
      1483
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      169
      1429
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1173
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe