Tapasin välillä kirjoitella näille palstoille paljonkin jumalasta (tai JUMALASTA, kuten minä sen kirjoitin välttääkseni jumalan supistamista persoonaksi: Jumala tai joksikin epämääräiseksi: jumala). Kaikki keskustelu jumalasta oli lopulta aina pelkkää kiistelyä k-uskovaisten kanssa, koska he ovat monopolisoineet koko jumala-sanan eivätkä voi suvaita mitään muita jumala-käsityksiä.
Joten tympiinnyin. Ja vaikkei näitä uskovaisia olisikaan ollut jumalaa omimassa, niin silti aihe on lopulta kovin kyllästyttävä. Hemmetistäkö me ihmispahat tiedämme onko joku jumala olemassa ja mitä se on?
Itse ajattelin/-len panteistisesti että jumala on kaikki mitä on olemassa, ja kaikkien jumalisin jumala on henki meissä kaikissa. Energia. Ei mikään fyysinen energia malliin kohta paukkuu atomipommit, vaan jotain hienojakoisempaa. Jotain kvanttien tuollepuolen menevää?
Vanhetessani koko aihe, koko jumala, menee aina vain abstraktimpaan suuntaan. En tainnut nuorenakaan uskoa mihinkään partasuu-ukkoon enkä myöskään akkaan, koska minusta tuntui naurettavalta että jumala olisi yksinomaan ihmismäinen, kun maailmankaikkeudessa on niin kaikenlaista muutakin. Jos pitää pelata k-uskovaisten ehdoilla ja plarata Raamattua (ensinnäkin: miksi heidän ehdoilla pitäisi pelata???) ja siellä sanotaan että jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin eihän siellä ole sanottu etteikö jumala olisi luonut kaikkea muutakin omaksi kuvakseen. On niin paljon kaikenlaista mitä Raamatussa ei ole mainittu, kuten esim. tietokoneet, ja silti ne ovat olemassa.
Mutta hiiteen tosiaankin Raamattu. Minkä vuoksi kasa paperia pitäisi aina ottaa esille ja riesaksi kun pohtii syntyjä syviä? Se että ei-kristitty kiistelee kristittyjen kanssa kristittyjen ehdoilla on hölmöä.
Jumalasta ei minulle ole jäljellä kuin "henki" jota on vaikea kuvailla. Tällä hetkellä ajattelen tämän hengen eräänlaiseksi kaiken koossapitäväksi neutraaliksi ja persoonattomaksi voimaksi, johon voi ehkä olla yhteydessä ja kokea kaikenlaista hassunhauskaa kuten synkroniteetteja (yhteensattumia). Sellaiset kokemukset eivät tarkoita että joku olento tai olennot kyttäävät meitä ihmisraiskoja jostakin ja pyrkivät puuttumaan elämäämme. Jumalahan voi olla "voima" siinä missä painovoimakin, ja epäillään että painovoima on kumottavissa - miksei siis "jumalakin" eli henki voisi aiheuttaa kokemuksia jotka eivät ole jokapäiväisiä? Ehkä laki on että ei ole mitään lakia, muuta kuin tämä arjessa elämisen transsitila joka pitää meidät loitolla "ihmeistä".
Joten tympiinnyin. Ja vaikkei näitä uskovaisia olisikaan ollut jumalaa omimassa, niin silti aihe on lopulta kovin kyllästyttävä. Hemmetistäkö me ihmispahat tiedämme onko joku jumala olemassa ja mitä se on?
Itse ajattelin/-len panteistisesti että jumala on kaikki mitä on olemassa, ja kaikkien jumalisin jumala on henki meissä kaikissa. Energia. Ei mikään fyysinen energia malliin kohta paukkuu atomipommit, vaan jotain hienojakoisempaa. Jotain kvanttien tuollepuolen menevää?
Vanhetessani koko aihe, koko jumala, menee aina vain abstraktimpaan suuntaan. En tainnut nuorenakaan uskoa mihinkään partasuu-ukkoon enkä myöskään akkaan, koska minusta tuntui naurettavalta että jumala olisi yksinomaan ihmismäinen, kun maailmankaikkeudessa on niin kaikenlaista muutakin. Jos pitää pelata k-uskovaisten ehdoilla ja plarata Raamattua (ensinnäkin: miksi heidän ehdoilla pitäisi pelata???) ja siellä sanotaan että jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin eihän siellä ole sanottu etteikö jumala olisi luonut kaikkea muutakin omaksi kuvakseen. On niin paljon kaikenlaista mitä Raamatussa ei ole mainittu, kuten esim. tietokoneet, ja silti ne ovat olemassa.
Mutta hiiteen tosiaankin Raamattu. Minkä vuoksi kasa paperia pitäisi aina ottaa esille ja riesaksi kun pohtii syntyjä syviä? Se että ei-kristitty kiistelee kristittyjen kanssa kristittyjen ehdoilla on hölmöä.
Jumalasta ei minulle ole jäljellä kuin "henki" jota on vaikea kuvailla. Tällä hetkellä ajattelen tämän hengen eräänlaiseksi kaiken koossapitäväksi neutraaliksi ja persoonattomaksi voimaksi, johon voi ehkä olla yhteydessä ja kokea kaikenlaista hassunhauskaa kuten synkroniteetteja (yhteensattumia). Sellaiset kokemukset eivät tarkoita että joku olento tai olennot kyttäävät meitä ihmisraiskoja jostakin ja pyrkivät puuttumaan elämäämme. Jumalahan voi olla "voima" siinä missä painovoimakin, ja epäillään että painovoima on kumottavissa - miksei siis "jumalakin" eli henki voisi aiheuttaa kokemuksia jotka eivät ole jokapäiväisiä? Ehkä laki on että ei ole mitään lakia, muuta kuin tämä arjessa elämisen transsitila joka pitää meidät loitolla "ihmeistä".
Vastaukset 9
Vanhimmat
>Jumalahan voi olla "voima" siinä missä
>painovoimakin, ja epäillään että painovoima on
>kumottavissa - miksei siis "jumalakin" eli henki
>voisi aiheuttaa kokemuksia jotka eivät ole
>jokapäiväisiä? Ehkä laki on että ei ole mitään
>lakia, muuta kuin tämä arjessa elämisen transsitila
>joka pitää meidät loitolla "ihmeistä".
Itse ajattelen hieman eri tavalla vaikka joissain kohdissa yhdynkin sinun ajatuksiisi. Kaippa nämä asiat ovat subjektiivisia, eli jokainenhan meistä kokee asiat eri tavalla. Kristinuskon kohdalla itseäni on mietityttänyt tämä asia jo jonkin verran: koska me kaikki hahmotamme maailmamme eri tavalla niin eikö jumalkäsityksiäkin ole niin monta kuin on uskovaisiakin?
Asiaa käsittelen itse sillä tavalla että kyllähän jokaisesta uskonnosta löytyy paljon sellaisia helmiä joiden oivaltamisesta on hyötyä elämässä, tai paremminkin siinä miten elämää käsittelee. Se, mistä nämä uskonnot sitten puhuvat sanalla 'jumala' onkin eri asia. Eräs nyt jo poismennyt kirjailija ilmaisi asian minun mielestäni hyvin sanoessaan että jumalat ja muut pyhien kirjojen esittämät kuvaukset ovat aina jossain määrin vertauksia - ongelmia alkaa syntymään silloin kun näitä kirjoja ja niiden henkilöitä aletaan käsittelemään konkreettisina persoonina ja tapauksina. Kaikki todellinen viisaus on ilmaistu vertauskuvina koska sen välittäminen muuten on mahdotonta, meitä ihmisiähän on moneksi. Tässä mielessä jumala voi olla, juuri kuten sanoitkin, meissä ja meidän ympärillämme oleva voima johon me kaikki olemme enemmän tai vähemmän yhteydessä - riippumatta siitä mitä dogmaa me seuraamme.
>me kaikki hahmotamme maailmamme eri tavalla niin eikö jumalkäsityksiäkin ole niin monta kuin on uskovaisiakin?
Ongelmat syntyvätkin siitä että ihmiset eivät muista tätä, vaan olettavat automaattisesti että toinen samalla nimikkeellä uskoaan/uskontoaan kutsuva saattaakin ajatella hyvinkin eri tavalla. Ja oikein uskossaan innostunut olettaa että juuri hänelle on paukahtanut se oikea usko, joten toisia pitää vähän opettaa ja kurmuuttaakin, että tajuavat oikealle polulle astua!
Hassuimmillaan saattaakin käydä niin että joku hindu saattaa ymmärtää kristittyä paremmin kuin toinen kristitty tuota em. kristittyä. Erityisen irvokkaalta kuulostaa kun kahden lähellä toisiaan olevan uskonsuuntauksen edustajat sättivät toisiaan sen minkä ehtivät - mutta tällä tavoin he kai erottautuvat enemmän toisistaan omien oppiensa kannattajiksi. Eriytyminen vaikuttaa olevan milteipä luonnollinen prosessi. Lopulta on niin monta uskonlajia ja elleipä peräti ihmislajiakin kuin on ihmisiä koko pallolla.
Minäkin aika usein möläytän olevani "panteisti", mutta usein käy niin että joku joka katsoo olevansa panteisti ei olekaan tippaakaan samalla linjalla kuin minä.
- Qadesha
sitä itseänikin panteistiksi voin itseäni kutsua, ainakin jossain määrin. Jos asiaa ajatellaan siten että kaikki on jumalaa, mutta jätetään se jumala määrittelemättä sen tarkemmin. Jos ajatellaan uskontoja historiallisesti, niin kaikkien kulttuurien jumalat voidaan linkittää keskenään. Esimerkiksi kreikkailaiselle jumalalle löytyy vastine egyptistä, norjasta jne. Jokaisella näistä jumalista oli jokin tarkoitus, ne siis kuvasivat jonkin tietyn luonnossa esiintyvän voiman ilmentymiä, tai tällein itse ajattelen. Jumalien kautta me voimme antaa näille voimille nimen ja kasvot. Juutalaiset omasta mielestäni tulivat lähimmäksi omaa näkemystäni. Heillä oli yksi jumala jonka olemusta ei kukaan ihminen voi tajuta mutta luomisen perusteella tämä jumala esiintyy erilaisina tiloina samassa pisteessä tiettynä ajankohtana. Nämä eri tilat taas kuvaavat esim egyptiläisten eri jumalia. Itselleni on aivan sama kutsutaanko tätä ylintä olemusta jumalaksi, voimaksi vai miksi. Minulle riittää tieto että se on olemassa ja esiintyy kaikessa...:)
Kristityt ovat tässäkin suhteessa sitten oma lukunsa...
>Eriytyminen vaikuttaa olevan milteipä
>luonnollinen prosessi. Lopulta on niin monta
>uskonlajia ja elleipä peräti ihmislajiakin kuin
>on ihmisiä koko pallolla.
Valitettavaa mutta totta, tai, kyllähän tuo voidaan hyvänäkin asiana nähdä jos tuo erilaisuus ymmärrettäisiin normaalina...
Minulle tuo juutalaisten Jahve on semmoinen kokoelmahahmo, lähinnä alunperin mesopotamialaisista Enki- ja Enlil-jumalista koostunut. Mutta noin yleensä ottaen näkisin jumalat jonkinlaisina arkkityyppeinä... Vaikkei menneiden aikojen ihmisillä välttämättä ollut psykologiasta tai psyykestä hajuakaan, niin tottakai ikiaikaiset ihmismieleen liittyvät kommervinkit aina tavalla tai toisella esiin tulevat.
Jumalien palvonta on tavallaan omien tiettyjen ominaisuuksiensa ulkoistamista. Jos on kovin vaikea nähdä itseään esim. rakastavana tai seksuaalisesti viehättävänä, niin nämä ominaisuudet on helppo siirtää johonkin jumaluuteen ja kokea niitä sitten sitä kautta.
***
Tuo eriytyminen ei olisi yhtään hassumpaa, jos ihmiset eivät niin kauheasti pelkäisi että jonkun toisen usko on jotenkin heiltä itseltään pois tai tuhoaa heidän uskonsa. Tämä kai johtuu egon tarpeesta itsesuojeluun; itsensä puolustaminen on ok, mutta muiden kimppuun (psyykkisestikään) hyökkääminen ei.
Tiedätkö miksi kristityt ovat vallaaneet tämän palstan. Koska he omalla palstallaan(kristinusko/Jumala) häviävät väittelynsä ja vetäytyvät tänne tai jollekin muulle palstalle yrittämään käännyttää ihmisiä.
Ja se on sitten ei-kristityistä kiinni että kykenevätkö he olemaan kommentoimatta (kuittailematta) uskovaisille. "Älä ruoki trollia" on vanha viidakon viisaus, mutta niin kovin vaikea muistaa... xD
Kyllähän se välillä alkaa riipiä että kun missään ei saa olla ilman jankutusta ja muistutusta Jeesuksen jumaluudesta. Aikoinaan kun ei ollut vielä tätä Jumaluus-palstaa yritin kirjoitella Jumala-palstalle - koska eihän Jumala k-uskovaisten omaisuutta ole - mutta tottakai siitä tuli vaan riitaa, ja sittemmin koko Jumala-palsta ympättiin Jeesuksen ja Pyhän Hengen kanssa yhteen sinne jonnekin.
Se näillä uskontosaiteilla niin ihmeelliseltä tuntuukin että k-uskovaisilla on kaikki oikeudet aina itsellään, ja kaiken pitää ensisijaisesti mennä aina heidän tahtonsa mukaan. Jopa Jumalaankin tunkevat niitä omia tahtojaan, halujaan ja tunteitaan jne.
- Qadesha
maailmamme on suhteellinen. Mitään käsitettä ei voi olla olemassa ellei ole jotain muuta mihinkä verrata.
Jos ajatellaan että jumala on jokin tässä suhteellisessa maailmassa, silloin täytyy olla jotain joka ei ole jumalaa. Tältä pohjalta kristinuskon oppi ponnistaa. On mm. helvetit, saatanat, ihmiset, enkelit ja Jumala. Tässä suhteellisessa maailmassa on tietenkin myös hyvä ja paha. Ikäväksi koko homman tekee se, että toisen paha voi olla toisen hyvä. Siinäpä onkin ratkottavaa. Ainakin niille jotka uskaltavat katsoa.
On olemassa kuitenkin toinen olemassaolon taso, jota itse kutsun hengeksi. Tämä taso on monille hörhöille tuttu. Tuolla tasolla kaikki on tasa-arvoista ja saumatonta. Tason perusominaisuus on rakkaus, tai ainakin semmoisena se tuntuu tänne suhteelliselle tasolle. Kun ihminen kytkeytyy tuolle tasolle, hänestä tulee monesti aikas luova. Monet puhuvat flowsta. Silloin ihminen ohittaa, ainakin hetkeksi, mielensä rajoittavat käsitteet ja toimii puhtaasta olemisesta käsin. Itse olen sitä mieltä että silloin jumala toimii ihmisen kautta.
Jumala -sanana on niin puhkikäytetty että siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä niille, jotka todella etsivät jumalaa.
Itselleni tulee helposti mieleen ympyrä (tai pallo), jonka ytimessä on olemassaolon toinen ääripää eli Henki, ja jonka kehällä (pinnalla) on materia, se toinen olemassaolon janan ääripää. Voin kuvitella miten sieltä Henki-ytimestä virtaa kokonaisuuden eli ympyrän/pallon elähdyttävä energia aina rajalle asti, jossa energia jähmettyy materiaksi ja ikäänkuin kuolee (mutta ei täysin, virtaus eli värähtely vain hidastuu äärimmilleen).
Jos ihmisen tietoisuus lähenee tuota ydintä, silloin hän voi kokea huippukokemuksia...
Itse mietin muotona kolmiota (kolmion kulmat ovat valkoinen, musta ja absoluutti eli henki), mutta kyllä tuo pallo tai ympyrä on ehkäpä luonnonmukaisempi vertauskuva.
Kyllähän elämänkatsomus laajenee kun pääsee kuljettamaan tietoisuuttaan kohti tuota ydintä. Varmasti se on monelle henkisen tien alku. Itse huomasin että vaikka saatoin kuljettaa tietoisuuttani tuohon ytimeen olin edelleen mielen ja sen käsitteiden vanki sekä hyvin ahdistunut. Itselleni todellinen henkinen tie aukeni vasta kun voimakkaassa kriisissä pääsin/jouduin mielen ulkopuolelle. Läsnäolon hetkeen, josta mm. E.Tolle kirjoittaa. Nyt yritän kartoittaa tietä oikeastaan kahteen suuntaan. Toisaalta ytimestä maata kohti (tavan hörhöily). Toisaalta maanmatosen tasolta kohti ydintä (välittömän läsnäolon kautta). Katsotaan mitä vastaan tulee.