naiset

naisia ei saa päästää rattiin
4415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kerrotko, miksi ei?

Äänestä
  • Naisilla on yhtäläinen oikeus ajaa kuin
    miehilläkin. Se on kyllä totta, että
    naiskuskeilla on liikenteessä "naisen logiikka"
    käytössä, mikä aiheuttaa välillä läheltäpiti
    tilanteita.
    Tosin erittäin useat miehetkin näyttävät toimivan
    autonsa kanssa "naisen logiikalla", joten se ei
    ole yksin naisten synti!

    Äänestä

Siis, kuka mua tänä iltana kuskaa, jos muija ei
aja, en kai mä humalassa ajaisi?

Kyllä naiset pärjää liikenteessä ihan hyvin, ehkä
ne on liian kohteliaita. Erityisesti silloin, kun
heillä olisi etuajo-oikeus jossain, he luulevat
olevansa kohteliaita, kun antavat tietä, esim.
oikealta tullessaan tai kun näkevät, että joku
tulee moottoritien ramppia alas.

Nää ärsyttävät silloin, kun itse olet
naisautoilijan takana ja sinulla on kiire.

Mutta kyllä minä kunnioitan myös naista
liikenteessä, heihin on vain suhtauduttava vähän
varoen. Samalla tavalla pitää kylläkin suhtautua
myös niihin 80-luvun autoihin, jotka päivällä
ruokatuntiaikaan valotta ja vilkutta kaahailevat
sinne-tänne, ajajana joku lippispäinen partanen
haalarikundi...

Äänestä

Minä kunnioitan naista.

Kunhan sinullekin ikää karttuu ymmärrät itsekin.

Olet tietysti tervetullut tänne meidän aikuisten autopalstalle. Mutta on varmasti parempi, että vain lueskelet.

Jos haluat kirjoittaa, valitse seuraava osoite:

http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=group&gid=14

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pauli kirjoitti:

naisia ei saa päästää rattiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu