Jeesus sanoi:
»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»
Matt. 5:43-48.
”Rakastan Idi Aminia!” Näin aloitti vuosia sitten saarnansa ugandalainen piispa Festo Kivengere vieraillessaan Suomessa. Juuri silloin Ugandassa elettiin Idi Aminin hirmuhallinnon keskellä. Muistan kuinka meillä kuulijoilla kulki kylmät väreet selkäpiissä. Saarnan avaus kuulosti samalta kuin joku keskitysleirillä ollut juutalainen olisi sanonut: ”Rakastan Adolf Hitleriä!”
Meillä tämän päivän Suomessa on vaikeampi nähdä kärkeä Jeesuksen opettamassa vihollisrakkaudessa. Tämän päivän Palestiinassa puolestaan Jeesuksen opetus olisi vähintään yhtä ajankohtaista ja rohkeaa kuin aikaisemminkin. Länsirannan ja Gazan seuduilla opetus ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” ei varmaan saavuttaisi kovinkaan suurta suosiota kummassakaan leirissä. Samat tunnelmat löytyvät varmasti New Yorkin ja Lontoon terrori-iskujen uhrien perheistä tai Afrikan alueilta, joilla erilaiset ryöstelevät kapinallisjoukkiot harjoittavat mielivaltaista sortoa. Ja oliko tilanne kansalaissodan tai talvi- ja jatkosodanaikaisessa Suomessa kovinkaan erilainen?
Mutta vaikka meidän omat olosuhteemme ovat käyneet tässä suhteessa pienimuotoisemmiksi, Jeesuksen opetus ei ole kadottanut kirpaisevuuttaan. Viholliskuvia riittää rauhan aikanakin. Monilla meistä on vuosien varrelta jäänyt ihmisiä, jotka ovat tuottaneet meille kohtuutonta kärsimystä tai katkeroittaneet mieltämme. Kyseessä voi olla väkivallan tai petoksen kohteeksi joutuminen, entisen puolison harjoittama terrori, päihteiden tai huumeiden aiheuttama raastava umpikuja tai muu sellainen. Ihmisen, joka on joutunut todella kipeästi kärsimään, ei ole helppo saada siihen etäisyyttä, antaa anteeksi ja unohtaa.
”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi”, saattaa tuntua monesta luonnollisemmalta. Ja joskus jopa kristillisemmältä. Joskus nimittäin hengellisen elämän vastakkainasettelutkin kärjistyvät niin voimakkaasti, että aletaan ajatella toista ryhmää ja kantaa edustavista varsin aggressiivisesti. Oman ryhmän uskontulkinnasta tulee mittari, jonka perusteella hyväksytään ja hylätään toisia ihmisiä. Islamilaiset tai ateistit voivat joutua suoranaisen vihan kohteeksi.
Joskus vastustajien hyväksyminen ja heidän näkemystensä hyväksyminen sekoitetaan toisiinsa. Vihollisrakkaus ei kuitenkaan tarkoita omasta vakaumuksesta luopumista ja toisten katsomusten omaksumista. Kyse on toisin uskovan ja ajattelevan rakastamisesta, vaikka emme voisikaan hyväksyä heidän ajatuksiaan ja tekojaan. Tämä eri kannalla olevan ihmisen lähtökohtainen hyväksyminen saattaisi olla avain monen inhimillisen ja kansallisen murhenäytelmän laukeamiseen.
Jeesuksen opetuksessa vihollisen rakastamisesta on juuri sitä suolaa, mitä hän aikaisemmin samassa vuorisaarnassa meiltä seuraajiltaan odotti. Jeesus ei opettanut mitään puolinaista moraalia. Me rakennamme helposti oman moraalin siitä, mihin arvelemme kykenevämme. Se, mitä suurin osa ihmisistä tekee, ei voi olla mielestämme väärin. Mutta Jeesuksen lähtökohta on toinen: ”Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Rakkaus ei ole täydellinen, jos se kohdistuu vain ystäviin ja läheisiin. Täydellinen, oikea kristillinen rakkaus, rakastaa samalla tavalla kuin taivaallinen Isä rakastaa. ”Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Jumala ei erottele, vaan rakastaa oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Jos näin ei olisi, meillä ei olisi mitään toivoa. Juuri siinä on rakkauden ydin, että se kohdistuu meihin syntisiin, Jumalaa vastustaviin ja hänen kunniaansa jatkuvasti loukkaaviin ihmisiin.
Juuri meidän vuoksemme taivaallinen Isä lähetti ainoan Poikansa maailmaan. Hän kärsi meidän edestämme, hänessä Jumala otti kantaakseen kaikkien meidän syntimme, pahuutemme ja häpeämme. Meidän tähtemme tämä rakkaus kävi ristinkuolemaan, Jumala otti meidän paikkamme. Ja tämän täydellisen vihollisrakkauden huipentumana Jeesus lausui ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.) Ja vielä tänäkin päivänä Kristus rukoilee joka hetki meidän puolestamme Isän oikealla puolella taivaassa.
Ilman vihollisrakkautta ei ole mitään rakkautta. Rakkaudelle on juuri ominaista se, että se kohdistuu siihen, joka ei ole sitä ansainnut. Rakkaus nostaa sen, joka ei ole mitään, ja antaa sille uuden elämän. Rakkaus ei vaadi kohteeltaan vaan lahjoittaa. Rakkaus asettuu kohteensa asemaan ja näkee tämän hädän. ”Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”, kuuluu Jeesuksen opettama kultainen sääntö.
Tämän kultaisen säännön taivaallinen Isä on kirjoittanut sydämeemme luodessaan meidät. Eikä ainoastaan meidän, vaan kaikkien ihmisten sydämeen, myös muslimien ja ateistien. Siksi rakkauden kultainen sääntö tunnetaan laajalti eri uskonnoissa ja kulttuureissa. Tässä mielessä se ei ole erityinen, kristillisen etiikan ohjenuora.
Joskus on sanottu, että juuri vihollisrakkaus olisi kristillisen moraalin erityispiirre. Näin ei kuitenkaan ole, eikä Jeesuksen opettama vihamiehen rakastaminen tähtää tähän. Jeesus opettaa vuorisaarnassaan, mitä kaikkien tuntemat kymmenen käskyä ja rakkauden käsky todella tarkoittavat. ”Teille on opetettu … mutta minä sanon teille…” Kaikilla ihmisillä uskostaan riippumatta on mahdollisuus ymmärtää, että ”niin, juuri tuosta rakkaudessa täytyy olla pohjimmiltaan kysymys…” Luomisessa sydämeen kirjoitettu rakkauden laki ikään kuin herää kuullessaan Jeesuksen suolaisen opetuksen.
Ilman Jeesuksen sanaa rakkauden kultainen sääntö hautautuu ihmisen tottumusten ja turmeltuneen käytöksen alle. Varsinainen ongelma on siinä, että ihminen ei luonnostaan kykene täyttämään rakkauden käskyä. Silloin rakkauskin vääristyy tuoksi ”rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi” -periaatteeksi. Sydämeen kirjoitettu laki hautautuu arkielämän paatumuksen alle ja muuttaa muotoaan.
Niinpä varsinaisesti kristillistä ei rakkaudessa olekaan mikään periaate, ei edes vihollisrakkauden periaate, vaan itse rakastaminen, käytännöllinen rakkaus. Kristillisen rakkauden ydin löytyy vertauksesta laupiaasta samarialaisesta ja Jeesuksen siihen liittämistä sanoista: ”Mene ja tee sinä samoin.”
Jeesus meni ja teki. Hän näytti elämällään ja ristinkuolemallaan, mitä kaikkiin ihmisiin erottelematta kohdistuva rakkaus on. Tuo rakkaus nostaa meidätkin, rakkaudettomat, ylös elämään. Tuon rakkauden ja armon kohteena oleminen antaa meille hiljaista voimaa. Näin voimme nousta myös omista katkeruuden kuopistamme ja vihamme kahleista kohti lähimmäistämme. Ja aloittaa vihamiestemme rakastamisen siitä, minkä ohjeen Jeesus antoi: ”rukoilkaa heidän puolestaan”. Enempään emme ehkä heti pysty, mutta tässä on hyvä alku: rukoile hänen tai heidän puolestaan. Näin rakkauden voima alkaa eheyttää rikkoutuneita ihmissuhteita ja antaa uuden alun. Mitä siitä seuraa, sitä emme vielä näe.
Tänäänkin Jeesus kutsuu meidät yhteiseen pöytään. Hän, rakkauden esikuva, syö meidän syntisten seurassa ehtoollispöydässä. Siinä hän tekee meidät jälleen osallisiksi rakkaudestaan ja armostaan. Ja lähettää meidät sitten toisten ihmisten luo. Rakastamaan ja antamaan anteeksi.
»Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»
Matt. 5:43-48.
”Rakastan Idi Aminia!” Näin aloitti vuosia sitten saarnansa ugandalainen piispa Festo Kivengere vieraillessaan Suomessa. Juuri silloin Ugandassa elettiin Idi Aminin hirmuhallinnon keskellä. Muistan kuinka meillä kuulijoilla kulki kylmät väreet selkäpiissä. Saarnan avaus kuulosti samalta kuin joku keskitysleirillä ollut juutalainen olisi sanonut: ”Rakastan Adolf Hitleriä!”
Meillä tämän päivän Suomessa on vaikeampi nähdä kärkeä Jeesuksen opettamassa vihollisrakkaudessa. Tämän päivän Palestiinassa puolestaan Jeesuksen opetus olisi vähintään yhtä ajankohtaista ja rohkeaa kuin aikaisemminkin. Länsirannan ja Gazan seuduilla opetus ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta” ei varmaan saavuttaisi kovinkaan suurta suosiota kummassakaan leirissä. Samat tunnelmat löytyvät varmasti New Yorkin ja Lontoon terrori-iskujen uhrien perheistä tai Afrikan alueilta, joilla erilaiset ryöstelevät kapinallisjoukkiot harjoittavat mielivaltaista sortoa. Ja oliko tilanne kansalaissodan tai talvi- ja jatkosodanaikaisessa Suomessa kovinkaan erilainen?
Mutta vaikka meidän omat olosuhteemme ovat käyneet tässä suhteessa pienimuotoisemmiksi, Jeesuksen opetus ei ole kadottanut kirpaisevuuttaan. Viholliskuvia riittää rauhan aikanakin. Monilla meistä on vuosien varrelta jäänyt ihmisiä, jotka ovat tuottaneet meille kohtuutonta kärsimystä tai katkeroittaneet mieltämme. Kyseessä voi olla väkivallan tai petoksen kohteeksi joutuminen, entisen puolison harjoittama terrori, päihteiden tai huumeiden aiheuttama raastava umpikuja tai muu sellainen. Ihmisen, joka on joutunut todella kipeästi kärsimään, ei ole helppo saada siihen etäisyyttä, antaa anteeksi ja unohtaa.
”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi”, saattaa tuntua monesta luonnollisemmalta. Ja joskus jopa kristillisemmältä. Joskus nimittäin hengellisen elämän vastakkainasettelutkin kärjistyvät niin voimakkaasti, että aletaan ajatella toista ryhmää ja kantaa edustavista varsin aggressiivisesti. Oman ryhmän uskontulkinnasta tulee mittari, jonka perusteella hyväksytään ja hylätään toisia ihmisiä. Islamilaiset tai ateistit voivat joutua suoranaisen vihan kohteeksi.
Joskus vastustajien hyväksyminen ja heidän näkemystensä hyväksyminen sekoitetaan toisiinsa. Vihollisrakkaus ei kuitenkaan tarkoita omasta vakaumuksesta luopumista ja toisten katsomusten omaksumista. Kyse on toisin uskovan ja ajattelevan rakastamisesta, vaikka emme voisikaan hyväksyä heidän ajatuksiaan ja tekojaan. Tämä eri kannalla olevan ihmisen lähtökohtainen hyväksyminen saattaisi olla avain monen inhimillisen ja kansallisen murhenäytelmän laukeamiseen.
Jeesuksen opetuksessa vihollisen rakastamisesta on juuri sitä suolaa, mitä hän aikaisemmin samassa vuorisaarnassa meiltä seuraajiltaan odotti. Jeesus ei opettanut mitään puolinaista moraalia. Me rakennamme helposti oman moraalin siitä, mihin arvelemme kykenevämme. Se, mitä suurin osa ihmisistä tekee, ei voi olla mielestämme väärin. Mutta Jeesuksen lähtökohta on toinen: ”Olkaa täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”
Rakkaus ei ole täydellinen, jos se kohdistuu vain ystäviin ja läheisiin. Täydellinen, oikea kristillinen rakkaus, rakastaa samalla tavalla kuin taivaallinen Isä rakastaa. ”Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Jumala ei erottele, vaan rakastaa oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Jos näin ei olisi, meillä ei olisi mitään toivoa. Juuri siinä on rakkauden ydin, että se kohdistuu meihin syntisiin, Jumalaa vastustaviin ja hänen kunniaansa jatkuvasti loukkaaviin ihmisiin.
Juuri meidän vuoksemme taivaallinen Isä lähetti ainoan Poikansa maailmaan. Hän kärsi meidän edestämme, hänessä Jumala otti kantaakseen kaikkien meidän syntimme, pahuutemme ja häpeämme. Meidän tähtemme tämä rakkaus kävi ristinkuolemaan, Jumala otti meidän paikkamme. Ja tämän täydellisen vihollisrakkauden huipentumana Jeesus lausui ristillä: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34.) Ja vielä tänäkin päivänä Kristus rukoilee joka hetki meidän puolestamme Isän oikealla puolella taivaassa.
Ilman vihollisrakkautta ei ole mitään rakkautta. Rakkaudelle on juuri ominaista se, että se kohdistuu siihen, joka ei ole sitä ansainnut. Rakkaus nostaa sen, joka ei ole mitään, ja antaa sille uuden elämän. Rakkaus ei vaadi kohteeltaan vaan lahjoittaa. Rakkaus asettuu kohteensa asemaan ja näkee tämän hädän. ”Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”, kuuluu Jeesuksen opettama kultainen sääntö.
Tämän kultaisen säännön taivaallinen Isä on kirjoittanut sydämeemme luodessaan meidät. Eikä ainoastaan meidän, vaan kaikkien ihmisten sydämeen, myös muslimien ja ateistien. Siksi rakkauden kultainen sääntö tunnetaan laajalti eri uskonnoissa ja kulttuureissa. Tässä mielessä se ei ole erityinen, kristillisen etiikan ohjenuora.
Joskus on sanottu, että juuri vihollisrakkaus olisi kristillisen moraalin erityispiirre. Näin ei kuitenkaan ole, eikä Jeesuksen opettama vihamiehen rakastaminen tähtää tähän. Jeesus opettaa vuorisaarnassaan, mitä kaikkien tuntemat kymmenen käskyä ja rakkauden käsky todella tarkoittavat. ”Teille on opetettu … mutta minä sanon teille…” Kaikilla ihmisillä uskostaan riippumatta on mahdollisuus ymmärtää, että ”niin, juuri tuosta rakkaudessa täytyy olla pohjimmiltaan kysymys…” Luomisessa sydämeen kirjoitettu rakkauden laki ikään kuin herää kuullessaan Jeesuksen suolaisen opetuksen.
Ilman Jeesuksen sanaa rakkauden kultainen sääntö hautautuu ihmisen tottumusten ja turmeltuneen käytöksen alle. Varsinainen ongelma on siinä, että ihminen ei luonnostaan kykene täyttämään rakkauden käskyä. Silloin rakkauskin vääristyy tuoksi ”rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi” -periaatteeksi. Sydämeen kirjoitettu laki hautautuu arkielämän paatumuksen alle ja muuttaa muotoaan.
Niinpä varsinaisesti kristillistä ei rakkaudessa olekaan mikään periaate, ei edes vihollisrakkauden periaate, vaan itse rakastaminen, käytännöllinen rakkaus. Kristillisen rakkauden ydin löytyy vertauksesta laupiaasta samarialaisesta ja Jeesuksen siihen liittämistä sanoista: ”Mene ja tee sinä samoin.”
Jeesus meni ja teki. Hän näytti elämällään ja ristinkuolemallaan, mitä kaikkiin ihmisiin erottelematta kohdistuva rakkaus on. Tuo rakkaus nostaa meidätkin, rakkaudettomat, ylös elämään. Tuon rakkauden ja armon kohteena oleminen antaa meille hiljaista voimaa. Näin voimme nousta myös omista katkeruuden kuopistamme ja vihamme kahleista kohti lähimmäistämme. Ja aloittaa vihamiestemme rakastamisen siitä, minkä ohjeen Jeesus antoi: ”rukoilkaa heidän puolestaan”. Enempään emme ehkä heti pysty, mutta tässä on hyvä alku: rukoile hänen tai heidän puolestaan. Näin rakkauden voima alkaa eheyttää rikkoutuneita ihmissuhteita ja antaa uuden alun. Mitä siitä seuraa, sitä emme vielä näe.
Tänäänkin Jeesus kutsuu meidät yhteiseen pöytään. Hän, rakkauden esikuva, syö meidän syntisten seurassa ehtoollispöydässä. Siinä hän tekee meidät jälleen osallisiksi rakkaudestaan ja armostaan. Ja lähettää meidät sitten toisten ihmisten luo. Rakastamaan ja antamaan anteeksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Rakasta vihamiestäsi; olkaa täydelliset.." Näin sanoo meille Hän, jolla valta on, Jeesus Kristus. Hän panee meidät tänään kasvokkain oman sisimpämme - kaikkein tutuimpien ajattelu- ja käyttäytymistuttumustemme kanssa ja näyttää millainen on ihmisen tapa käyttäytyä - millainen taas Jumalan vaatimus.
Aiheena on meille kaikille läheinen kysymys: Miten kohtelen toista ihmistä. Kaukaista kärsivää? Miten kohtelen minua loukannutta tai minusta pahaa puhunutta? Millainen on sisäinen maailmani - Millainen rakkauteni ja sen teot?
Päivän evankeliumissa kuullut sanat Jeesus suuntasi etupäässä uskoville, opetuslapsille, seurakunnan sisäpiiriin. Tottakai niillä on sanottavansa kaikille ihmisille, mutta erityisesti Jeesuksen nimellisiä seuraajia tässä valmistetaan todelliseen - sydämen ja kätten kristillisyyteen.
Hän aloitti heti, voisi sanoa, rajusti:"Te olette kuulleet sanotuksi, mutta minä sanon teille." Mitä he olivat kuulleet sanotuksi:
Juutalaisille oli opetettu:"Rakasta lähimmäistäsi"- Se tarkoitti: huolehdi samanmielisistä, omasta kansasta oikeauskoisista - niistä, jotka ovat omaa heimoasi... ja tuo järjestelmä toimi - lähimmäisyys toimi melko hyvin. Tähän opetukseen perustuen lain vähimmäisvaatimukset tulivat täytetyiksi. Ja tuli tehdyksi vielä enemmäin: Almut, rukoukset ja paasto olivat juutalaisuuden mukaan enemmän kuin laki vaati. Ne olivat ansioita Jumalan edessä. Jälkiosa, sana "vihaa vihollista" oli tullut lentäväksi lauseeksi pikku hiljaa. Väärä- uskoisuus, jumalattomuus nähtiin niin pahaksi, että siitä tuli sanoutua irti - vihata jumalattomuutta, väärintekijöitä, vihollisia...
Mooseksen laki oli opettanut vihollisen auttamista ja armahtavaisuutta, mutta käytäntö oli muodostunut ankarammaksi ja julmemmaksi - väärin tekevän katsottiin ansainneen itse vihan ja rakkaudettomuudessa nähtiin oikeus: Sillä pahanhan tuli saada palkkansa.
Te olette kuulleet sanotuksi, mutta minä sanon teille: Näillä sanoilla on puhuteltavansa myös meille tänä päivänä tänne kirkkoon kokoontunut seurakunta:
Monenlaisia lupia ja puolusteluja rakkaudettomuudelle löytyy niin tämän päivän hyvinvointivaltiosta yhtähyvin kuin meidän oman mielemme syvyyksistä. Kuka on mielestämme itse syyllinen vaikeuksiin ja ei siksi ansaitse apua...kuka tietää meneekö kehitysmaihin annetu kymppi varmasti perille...siis en uskalla antaa...kotimaassa on köyhiä - siis en anna...en sinne enkä tänne....Auttakoot toiset - rikaammat.
Tuo on puhunut minusta pahaa...en pysähdy juttelemaan...
Meidän sydämemme laskelmoi. Rakastamme niitä, jotka rakastavat meitä. Kristus sanoo tätä publikaanien , se on väärintekijöiden rakkaudeksi. Palvellessamme toista odotamme (ainakin salaisesti) kiitosta. Apua annamme niin, että se nähdään.
Me tällaiset ihmiset - kristittyjäkö?:"Jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
Sen sijaan: Miten käyttäytyy tosi kristitty: Siten kuin hänen Pyhä Isänsä. "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on". "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat....Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa, ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle."
Näin rakastaa kristitty. Näinkö sinä rakastat? Olkaa te täydelliset - on vahva sana. Ei sen edessä saa ruveta etsimään verukkeita, joiden avulla pääsisi irti tästä totuudesta. Ei saa sanoa, kuten usein kylläkin sanotaan:"Ei ihminen siihen kykene, hän on syntinen ja heikko, ei tuollaista rakautta löydy mistään."
- Ei Jumalan edessä saa sääliä itseään. Ei saa olla armahtavainen itsekkyydelleen. Ei saa puolustella syntiä ja itseään.
Vilhelmi Malmivaara kysyi tästä tekstistä saarnatessaan:"Löytyykö oikeata rakkautta" ja vastasi:"Oikeata rakkautta on siellä, missä Kristuksen Henki on päässyt pyhittämään sydämet ja mielet." Tämä on kova totuus. Siitä ei pääse kiertämällä, vaan alistumalla. Se on itkevää rakkautta Herran vihollisiin nähden ja iloitsevaa rakkautta Herran omia kohtaan. Kumpiinkin kohdistuen se on elävää uhrautuvaisuutta, kaikki kärsivää ja kestävää."Rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei karehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti...kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii"; näin todistaa Jumalan Henki.
Miltä tilasi näyttää tämän peilin edessä? Mitä ihmiset sanovat sinusta: Mitä köyhät, mitä syntiä ja uskottomuutta rakastavat lähimmäisesi....mitä alkoholistit...Sanovatko he, että sinussa elää elävän Jumalan elävä rakkaus, joka on heitä etsimässä ja tukemassa.
Kyllä on Jumalan sana vain aikamoista lakia. Se on niin totta, että vastaan ei voi panna. Se on raskas, muttei mahdoton. Se kutsuu itselleen noudattajat. Se vetää meitä parannukseen.
Eräässä vanhassa körttivirressä veisataan: On tekemättä vielä, mun parannukseni. Tuota säettä on arvosteltu paljon virrelle sopimattomaksi...epäkristilliseksi ja ties miksi, mutta kuinka totta se on: Moni totinen kristitty tuntee sisällään: Monta kertaa parannusta on eritetty, mutta aina se on kesken jäänyt. Joka päivä täytyy lähteä alusta ja turvata vain uudelleen ja uudelleen täydelliseen armoon. Oma työ on vain saastainen vaate - kuten VT:n profeetta sanoo. Vain Kristuksen veri voi sen puhdistaa. Armosta täytyy minulle syntiselle anteeksiantaa, ei ansiosta.
Ehkä tämäkin saarna on voinut näyttää meille, kristityille sitä, millaisia meidän tulisi olla toinen toistamme kohtaan. Arkipäivä tämän opin sitten koettelee.
Vielä enemmän tämä saarna olisi ollut silloin, jos yksikin olisi tullut Taivaalisen Isän tykö huoaten:"Armahda minua vaivaista syntistä."
- Vain siinä on meidän mahdollisuutemme, että Hän armahtaa ja antaa anteeksi - ja antaa voiman ja uuden rakkaudellisemman sydämen.
Mutta ei adventtikirkon tarjoilemaan!
Siksikö koska haluat pöytään myös sianlihaa ja kahvia?
Syömiset sikseen!
Adventisti tosin paljastuu syömistenkin kautta, mutta kokemus on osoittanut, että adventisti ei sivi edes samaan Raamattupiiriin muiden kanssa.
Siitä tulee heti sama tilanne kuin täällä on nähtävänä, mikäli hän tuo esille adventismin oppien selityksiä puheenvuoroissaan esille.
Ne kulkevat niin eri tietä muiden keskustelun kiinnostuksen kohteiden kanssa.
Adventisti oppinsa kanssa ei sovi muiden keskuuteen keskustelemaan Raamatun aiheista.
Eräs muisto on kun oli puhe profeetoista joiden tekstinä oli Isrealin tulevat asiat.
Jouduimme pattitilanteeseen josta jatkettiin keskenämme seuraavalla kerralla ja ilman häiriöitä.
että olet niin suvaitsematon, etkä voi sietää arilaisia mielipiteitä..
Olin vain eräs osallistujista.
Ja hiljasimpia koko joukosta.
Kävi ilmi, että koko Mooseksen lain asettaminen vain Israelia varten osoittautui sellaiseksi asiaksi, jota tuo yksilö kiihtyneenä pyrki kumoamaan.
Jostain syystä hänellä oli tarve kumota koko Jumalan ja Israelin välinen liitto.
Sen hän teki siten, että Jeesuksen sovitus oli hänen mukaansa samaa liittoa kuin tuokin, joka annettiin Moosekselle, ja osoitti alkuperäisen tarkoituksen olleen koko maailmaa varten.
Jeesuksen sovitus kuuluu hänen mukaansa liittoon eikä liittoja ole kuin yksi.Kristinusko on nyt tuota samaa liittoa, kuulemma.
Mitään Israelia ei siis ole ja nuo, jotka nyt ovat Israelin nimellä omassa valtiossaan , ovatkin hänen mukaansa tuo Ilmestyskirjassa mainittu "väärät juutalaiset".