Auton osto

Kun tarkastellaan tavallisen Matti Meikäläisen auton ostamista niin autokauppiaiden hinnanalennukset eivät vaikuta yhtään mitään, kun samalla alenee vaihtoauton hinta. On aivan sama asiakkaalle onko auto 500- 3000 euroa halvempi, jos hänen vaihtoautonsa hinta on pudonnut samassa tasossa. Väliraha ratkaisee ja sen maksaminen pankkiin on varmasti ihan samanlaista kuin ennenkin. Autonsa suoraan ostavat sekä syksyllä autonsa ostaneet ja rekisteröinnin tälle vuodelle siirtäneet ovat onneksi voittaneet. Toivottavasti ihmiset tajuavat nyt vielä viivytellä auton ostoa, niin saadaan tähän maahan kunnon autoverolaki, joka ottaa huomioon muutkin kuin autokauppiaat. On todella tärkeää antaa eduskuntaan kunnon viesti siitä, että heillä on muitakin edustettavia kuin autokauppiaat. Asiakkaathan maksaa myös autokauppiaiden leivän eikä valtionvarainministeri ja hänen virkamiehensä.
4796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vai Autokauppiaat,kuule se on huonoimpia bisneksiä
mitä on suomessa! suurin osa firmoista pyörii
nollilla, hyvät tekee 1% voittoa liikevaihdosta.
Sun kannatais perustaa oma liike niin näkisit.
muutenkin on kummallista että liikkeitä mollattaan
täällä koko ajan.He ottavat suuria riskejä koko
ajan ja antavat hyvät takuut ym.Mikään muu kaupan
ala ei sido yhtä paljon pääomaa.En kyllä yhtään kadehdi heitä!!!

Äänestä
  • Kummasti noilla isoilla liikkeillä on varaa rakennuttaa uusia lasipalatseja myyntitiloikseen. Paljonkohan sellaisen lasikuution läämmittäminen muuten maksaa tällaisena talvena? Saa siinä katetta olla reilusti, kun pirssejä myy.

    Äänestä

  • ihmettelen vaan.. kirjoitti:

    Kummasti noilla isoilla liikkeillä on varaa rakennuttaa uusia lasipalatseja myyntitiloikseen. Paljonkohan sellaisen lasikuution läämmittäminen muuten maksaa tällaisena talvena? Saa siinä katetta olla reilusti, kun pirssejä myy.

    Nämä kuuluisat kauppiaat eivät autokaupalla
    rahaa koskaan ole tehneetkään se on heille
    vaan kallis harrastus,rahat tulee aivan muilta
    aloilta,ainoat jotka pårjäävät ovat pienet
    perheyhtiöt pienillä kuluilla.

    Äänestä

  • 9-5 kirjoitti:

    että jotkut nettoavat kalliilla harrastuksellaankin. Lisäksi valtiovalta on laittomilla rajoituksillaan suojannut alaa terveelliseltä ja kuluttajan edun mukaiselta kilpailulta ja maksattanut autoilijoilla ylimääräistä hintaa kotteroistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Timo kirjoitti:

Kun tarkastellaan tavallisen Matti Meikäläisen auton ostamista niin autokauppiaiden hinnanalennukset eivät vaikuta yhtään mitään, kun samalla alenee vaihtoauton hinta. On aivan sama asiakkaalle onko auto 500- 3000 euroa halvempi, jos hänen vaihtoautonsa hinta on pudonnut samassa tasossa. Väliraha ratkaisee ja sen maksaminen pankkiin on varmasti ihan samanlaista kuin ennenkin. Autonsa suoraan ostavat sekä syksyllä autonsa ostaneet ja rekisteröinnin tälle vuodelle siirtäneet ovat onneksi voittaneet. Toivottavasti ihmiset tajuavat nyt vielä viivytellä auton ostoa, niin saadaan tähän maahan kunnon autoverolaki, joka ottaa huomioon muutkin kuin autokauppiaat. On todella tärkeää antaa eduskuntaan kunnon viesti siitä, että heillä on muitakin edustettavia kuin autokauppiaat. Asiakkaathan maksaa myös autokauppiaiden leivän eikä valtionvarainministeri ja hänen virkamiehensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu