Keskustan ehdokkaista ja dopingin käyttäjistä

.
Saitti on avoin "puhtaille nimille"
*************************************

Sinä joka varmuudella tiedät Olympia, MM ja EM -tasoisen "puhtaan" urheilijan nimen niin olepa hyvä ja kirjoita tuo nimi tälle linjalle; Siis edes yksi nimi, mutta sitten varmuudella!

Omasta puolestani totean että Olympia, -MM -ja EM tasolla kilpailtaessa on noin 100% varmuudella mahdotonta päästä edes pistesijoille täysin "puhtaalla" tavalla, ylen hankalaa tulla edes valituksi joukkueeseen.

Kv. Olympiakomiteasta sanottu pinttynyt arvio pitää sekin osuvasti paikkansa;

"" Kyseessä on maailman tappiin noussut läpimätä korruptoitunut organisaatio, jota uhreiluun liittyvä maailmanjaajuinen jättimäinen business tarvitsee surkuhupaisan varjonyrkkeilyn, - "muka puhtaan" - urheilun kiiltokuvaksi."

Varmaa on että käytännössä kaikki huippu-urheilun kanssa läheisesti tekemisiin joutuneet ovat tietoisia vallitsevasta käytännöstä.

Urheiluun liittyvä business kokonaisuutenaan, matkailu, majoitus, urheiluvälineet, mediat, monikerroksiset kansalliset ja kansainväliset organisaatiot ja niiden sitoutunut varainkäyttö, maailman valtioitten intressit rahoittaa ja saada tunnettuutta urheilumenestyksen kautta..., jne...

Syyt ja yhteydet ovat yhtä tunnettuja kuin se määräävä sääntö tässä teemassa, jonka mukaisesti

KUKAAN EI USKALLA, EI HALUAKAAN, EIVÄTKÄ MONET
PYSTYISIKÄÄN KEIKUTTAMAAN VENETTÄ SITEN ETTÄ
KOKO TOTUUS TULISI PÄIVÄNVALOON KAIKESSA
LAAJUUDESSAAN.

Suomalaisten urhoelijoitten syyllistäminen missään olosuhteissa on naurettavaa ja säälittävää, ja pahimmillaan myös tuomittavaa, kuten Lahden 2001 MM -kisojen "käry" paihimmillaan oli!
Silloin maamme sisäiset poliittiset valta-intressit sekoittuivat kaikkeen mikä liittyi maastohiihtoon!

Syy-yhteys oli selkeä:

Esko Aho Keskustan puheejonhtaja,
Esko Aho SHL:n puheenjohta,

oli todella törkeällä tavalla tulilnjalla usean vuoden ajana kaikessa missä SDP- ja sen toveritoimitukset, samoma ja STT tunnetumpina, saivat pidettyä yllä jatkuvaa löysää hirttoköyttä Esko Ahon kaulassa hakien keinoa syyllistää/mustamaala/nostaa julkisesti teilattavaksi ja saada hänestä ja Keskusta näin kansan keskuuteen kannastusta madaltava mielikuva ja syy-yhteys petollisesta likaisesta urheilulajista, sen pahasta ja tahriintuneesta johtajasta ja hänen varmaankin pahasta arveluttavasta jengistä jota kepuksi kutsutaan.

Pitää muistaa että Wadan suomalainen lääkärijäsen Tapio Wideman on vannoutunut TUL:n mies, joka kertoi saavansa paljon doping-tietoutta polkupyöräilijöilta, Suomen pyöräily-unionilta, tunnetuipiin TUL-liittoihin kuuluvasta doping-pesäkkeestä.

Wideman oli viidennenkolonnan avaitekijänä ja toverina mukana järjestämässä Lahden MM-kisojen käryä maajuokkueeemme jäsenille. Juttu oli järjestetty ansa, eikä sen ymärille kuuluneet tapahtumat saaneet lainkaan julkisuutta, ainostaan ja vain nuo "Esko Ahon porukan petolliset hemohessit" leimattiin.

Poliittinen kytkös esti kaiken muun jupinan, esim. samaan aikaan suoritettu kokeilu, "esitesti" tietystä uudesta testitavasta, jossa koekaniineiksi suostuneilla urheilijoilla ei ollut kiinnijäämisen riskiä.

Tuossa testissa "kärähti" 34 urheilijaa, josta aiheesta ei liikoja puheltu, koska se olisi vienyt terän pois Keskustaan läheisesti liitettyvästä kotimaisten hiihtäjien ansasta.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
371316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Isometsää ei olisi tarvinnut ottaa ehdokkaaksi,

Äänestä
  • väliä mitä siellä tapahtui, niin miksi ? Isometsää ei olisi saanut ottaa ehdokkaaksi.mitä muuta se isometsä on tehnyt minkä vuoksi sitä ei voisi ottaa ehdokkaaksi?

    Äänestä

  • ei ollut kirjoitti:

    väliä mitä siellä tapahtui, niin miksi ? Isometsää ei olisi saanut ottaa ehdokkaaksi.mitä muuta se isometsä on tehnyt minkä vuoksi sitä ei voisi ottaa ehdokkaaksi?

    ottaneet, mutta järkimies ei lähde sellaisiin ilmanaikuisiin puolueisiin.

    Äänestä

  • demaritkin... kirjoitti:

    ottaneet, mutta järkimies ei lähde sellaisiin ilmanaikuisiin puolueisiin.

    Ei niin hätä voi koskaan olla millään puolueella, että ottaa urheilijan, joka on jäänyt kiinni dopingista ehdokkaakseen!

    Äänestä

  • helevetti kirjoitti:

    Ei niin hätä voi koskaan olla millään puolueella, että ottaa urheilijan, joka on jäänyt kiinni dopingista ehdokkaakseen!

    että sinulla itsellä taitaa olla suurempi hätä ja pelko.

    Äänestä

yhtä "totisia tovereita" pyytämässä heti apuun poliisia ja virkavaltaa. Kummallakin on poliittinen lasileuka, joka murtuu kuin Tom ja Jerry-elokuvissa yhdestä iskusta.

Äänestä

Isometsähän on puhdas kuin pulmunen, mutta sehän kärähti ekana Lahdessa.
Sitten alkoi kepulainen valehtelu vailla vertaa.

Miksi muuten jonkun pitäisi täällä todistella jonkun syyttömyyttä?
Eiks Oivakin ole sanonut, että todistustaakka on syytteen esittäjällä?
Sinä syytät kaikkia urheilijoita kiellettyjen keinojen käyttäjiksi.
Todistustaakka siitä on sinulla.

Isometsäkepulaista ei tarvitse enää todistaa syylliseksi kenenkään, koska hän on itsekin myöntänyt kieroilleensa, kuinkas muuten, kepuli kun on.

Äänestä

"Sinä joka varmuudella tiedät Olympia, MM ja EM -tasoisen "puhtaan" urheilijan nimen niin olepa hyvä ja kirjoita tuo nimi tälle linjalle; Siis edes yksi nimi, mutta sitten varmuudella"

Minä tiedän varmuudella ainakin kaksi urheilijaa jotka eivät urallaan ikinä käyttäneet kiellettyjä aineita. Arto Bryggare ja Antti Kalliomäki. Molemmat olivat aikansa rehellisiä mestariurheilijoita ja urheilu-uran jälkeen molemmat oavt luoneet vaikuttavan poliittisen uran demaripoliitikkoina.

Juu. En ikinä äänestäisi Isometsää joka samanlaisella kirkaskatseisella tavalla valehteli tekemisistään kuin "kolkatan olkakin".

Äänestä
  • Sinullakin lienee jo ikää koska pystyt kirjoittamaan, silmät eivät kuitenkaan ole auenneet eli olet kuin tuo kissanpentu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Hakaniemen ja sosialismuksen suuren varmuuden vakuudella, niinkö?

    Äänestä

Urheilijoiden pääjoukko, huippu-urheilijat mukaan lukien ja erototen, kilpailee sallituin konstein. Doping-testaukset ovta niin hyviä ja kontrolloituja, että niissä jää väkisinkin nykyään kiinni. Nimenomaan se, että kiinnijääneitä on kuitenkin suhteellisen vähän, todistaa urheilijoiden enemmistön puhtauden puolesta. Tämän totesivat vastikään alan asiantuntijat Ville Tiisanojan kiinnijäämisen jälkilöylyissä. Kuulantyöntäjä Conny Karlssson syytti Tiisanojaa kovin sanoin vilpistä ja oikein teki. Kilpakumppaneiden ei tule suojella vilpistelijöitä, vaan tuomita nämä epärehellisyydestä, koska vilpistä kärsivät rehelliset urheilijat.

Suomen Lahdessa kiinnijääneitä hiihtäjiä piti ja pitää tietenkin syyttää vilpistä. Ei siinä ole mitään harmaata aluetta, joko teet vilppiä tai sitten et.

On tietysti mahdotonta nimetä varmaksi yhtään urheilijaa. Todistustaakka on kuitenkin toisinpäin eli pitää näyttää urheilijan vilppi eikä urheilijoilla ole velvollisuutta näyttää, etteivät he ole syyllistyneet vilppiin, koska sen näyttäminen on mahdottomuus. Voihan tässä nyt kuitenkin sinulle yhden ehdokkaan nimetäkin. Mitä arvelet Kepun ehdokkaaksi ilmoittautuneesta Uusi-Paavalniemestä. Itse siis veikkaan, ettei hän ole hemohessuja eikä muukaan vilpistelijä. Tuskin Juha Mietokaan.

Äänestä
  • Vai todistaa kiinnijääneiden vähäinen määrä sen, että suurin osa urheilijoista on puhtaita? Heh. Varmaan sitten DDR:n urhelijoitten suht. vähäiset käryt todistavat heidän puhtauttaan? :)
    Antidoping-ammattilaisetkin myöntävät tulevansa pari askelta jäljessä.

    Kukaan ei kiistä Isometsän syyllisyyttä. Sen sijaan Esko Ahon sekoittaminen tähän soppaan on hämmästyttävän härskiä propagandaa. Aho ei ollut edes HL:n puheenjohtaja Lahden käryn aikoihin. Ja vaikka olisi ollutkin, niin ei vilpistelijät olisi varmaan hänelle vilpeistään raportoineet.

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    Vai todistaa kiinnijääneiden vähäinen määrä sen, että suurin osa urheilijoista on puhtaita? Heh. Varmaan sitten DDR:n urhelijoitten suht. vähäiset käryt todistavat heidän puhtauttaan? :)

    puheenjohtajakaudella Hiitoliitto käytti doubbin ostoihinsa miljoonia markkoja.

    Vaikka Esko Aho ei paljon taloudesta ymmärrä, luuslsi sen verran tilieistä tietää.

    Hiihtoliitossa oli kaksi kirjanpitoa, virallinen, jolla haettiin esim. valtionapuja ja toinen, joka kautta kulki osa rahoitusta ja jolla hankittiin kielletyt aineet ja niihin peiteaineet. Uskotko tosiaan, että Esko Aho ei tiennyt tallaisesta toiminnasta?

    Uskot varmastikkin senkin ettei Räsänen syyllistynyt kielletteyjen aineiden käyttöön? Siinä STT:n toimittaja hätäili ja avaintodistaja jänisti, peloteltiinko hänet?

    Varmin todistus tulee kuitenkin Keskisuomalaisen Laatikaiselta, heti Isometsän käryn käytyä Laatikainen todosti: "Ei kukaan voi vakavissaan sanoa, että Esko Aho olisi jollakin tavoi tietoinen.."
    Kun Laatikainen näin todistaa, sen tietää että tulee täyttä keputotuutta, siis täyttä valhetta.

    Äänestä

  • Osmium kirjoitti:

    "Uskotko tosiaan, että Esko Aho ei tiennyt tallaisesta toiminnasta?"

    Heh.

    "Uskot varmastikkin senkin ettei Räsänen syyllistynyt kielletteyjen aineiden käyttöön? Siinä STT:n toimittaja hätäili ja avaintodistaja jänisti, peloteltiinko hänet?"

    Räsäsenhän väitettiin hankkineen kasvuhormoonia. Lihasmassaa kasvattava kasvuhormoonihan onkin parasta mahdollista vauhtimömmöä kestävyysurheilijalle? :)
    Taidat olla tavallistakin viisaampi mies :)

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    Vai todistaa kiinnijääneiden vähäinen määrä sen, että suurin osa urheilijoista on puhtaita? Heh. Varmaan sitten DDR:n urhelijoitten suht. vähäiset käryt todistavat heidän puhtauttaan? :)
    Antidoping-ammattilaisetkin myöntävät tulevansa pari askelta jäljessä.

    Kukaan ei kiistä Isometsän syyllisyyttä. Sen sijaan Esko Ahon sekoittaminen tähän soppaan on hämmästyttävän härskiä propagandaa. Aho ei ollut edes HL:n puheenjohtaja Lahden käryn aikoihin. Ja vaikka olisi ollutkin, niin ei vilpistelijät olisi varmaan hänelle vilpeistään raportoineet.

    DDR:n aikana asiat olivat toisin. Silloin testausjärjestelmät eivät olleet kehittyneet ja DDR:n tapaisten maiden lajiliitot ja koko valtio tukivat vilppiä. Nyt nimenomaan eri urheilulajien huiput joutuvat useimmin testien kohteeksi ja juuri huippujen puhtaus osoittaa asiantilan parantuneen.

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    "Uskotko tosiaan, että Esko Aho ei tiennyt tallaisesta toiminnasta?"

    Heh.

    "Uskot varmastikkin senkin ettei Räsänen syyllistynyt kielletteyjen aineiden käyttöön? Siinä STT:n toimittaja hätäili ja avaintodistaja jänisti, peloteltiinko hänet?"

    Räsäsenhän väitettiin hankkineen kasvuhormoonia. Lihasmassaa kasvattava kasvuhormoonihan onkin parasta mahdollista vauhtimömmöä kestävyysurheilijalle? :)
    Taidat olla tavallistakin viisaampi mies :)

    Kasvuhormooneiksi kutsuttuja aineita on useita. Räsäsen tapauksessa oli kyse ns. istukkahormoonista. Ellet tiedä miten se vaikuttaa olen todella viisas sinuun verrattuna.

    Räsänen loppetti ja tuli mukaan uudestaan ja juuri tällä aineella saadaan nopeasti ns. kunto nousemaan, se vaikuttaa hapenottokykyyn.

    Taitaa ajatuksissasi Lepikon Torpan Poika hiihtää vielä taksvärkkiä tekemään hirveän maanomistajan maille, siellä se hiihtää kesät talvet ja ei vaan torpan vuokraa saa tehtyä...Kepumytologiaa

    Miten voit uskoa, että tiukan talouden kanssa painiva Hiihtoliitto voi siirtää kirjanpidosta syrjään esim. maalimancupin osallistumisrahat. Se raha kattaa joukkueen kohtuulliset kustannukset, kun maajoukkue matkustaa kisoihin.

    Näillä syrjään siirretyllä rahoilla pyöritettiin laittomien aineiden ostamista. Etkö muista, että renkaassa oli itsänäisistä hammaslääkäreistä lähtien, ja kaikki saatanan kepuleita.

    Vai oli Hiihtoliiton talous tiukilla tuolloin? Aho tuskin on nähnytkään Hiihtoliiton kirjanpitoa. Se on taatusti pidetty häneltä salassa.

    Äänestä

...Räty!

Ja muuten toimittajalla mielikuvitus lentää. Otitko huomioon norjalaiset? Nehän olivat asiassa hyvin aktiivisia. Olivatko ne paikallisen punakoneen kätyreitä???

34 kärähtänyttä? TOdisteita, kiitos. Tyhmä saa olla mutta valehteleminen on rumaa...

Äänestä
  • Ompas muuten kumma juttu, että norjalaiset olivat aktiivisia asiassa? :)

    No, kuten itse sanoit, tyhmä saa olla :)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lahti 2001 MM:n yhteydessä järjestetyn "testin" infgormaatio on yleistä mediatietoa.

    Kaivapa siis punikki vain itse jutut esiin niin jää sullekin vähemmän aikaa hevostella ja paljastaa huonouttasi ja typeryyttäsi.

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Hietanen vaan nielee kiukkunsa ja pahan olon kun jäi kiinni housut kintussa.
    Voisitkin suksia, no tiedät kyllä ittekin mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Suksija kirjoitti:

    Hietanen vaan nielee kiukkunsa ja pahan olon kun jäi kiinni housut kintussa.
    Voisitkin suksia, no tiedät kyllä ittekin mitä tarkoitan.

    .... vanhaan malliin; Kun sait vastapalloon omat paskasi, niin kas vain, toverilla alkoi alaleuka väpättämään tuttuun Hagiksen paskisten tyyliin, kyykkyyn ja kaartaen vasemmalle...

    Siispä: Kaiva juttusi itse noista kärähtäneistä, mutta pidä turpasi rullalla muusta, pikku punikki!

    Äänestä

Mitään niin hullua huu-haata kukaan ei voisi kuvitella, etteikö CITY-Keskusta sitä totena esittäisi!

Että hemohessujen doping-käry Lahden MM-kisoissa olikin politiikkaa, demarien järjestämä Suomen Hiihtoliiton kepulaisen puheenjohtajan päänmenoksi! Ja pääpukarina Tapio Wideman, mies, jonka ansioluetteloon kuuluu mm. seuraavaa (kirjasta KukaKukinOn):

Lääket. ja kir. tri, Kuusamon kunnanlääkäri, Suomen akatemian nuorempi tutkija, vanhempi tutkija Texasin yliopistossa (USA), Helsingin yliopiston assistentti, Työterveyslaitoksen osaston lääkäri ja vanhempi tutkija, Töölön urheilulääkäriaseman vastaava lääkäri, Albertan yliopiston (Kanada) vanhempi tutkija, Jyväskylän yliopiston urheilulääketieteen professori, kansainvälisen selkätutkimusseuran lääketiet. jäsen, Orthopaedic Research Societyn jäsen, kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) lääketieteell. komitean jäsen, satoja artikkeleja lääketietyeellisissä julkaisuissa lähinnä tuki- ja liikuntaelinten ja fyysisen kuormituksen alalta.

Puoluekantaa KukaKukinOn –kirja ei mainitse.

Siis tuollainen mies, Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin mies alallaan, olisi riskeerannut maineensa ja uransa tekemällä sellaista kuin sinä väität! Hänen moraalinsa ei ole kepulaisen moraali! Hän on aidosti urheilumiehiä ja varmasti henkeen ja vereen puhtaan urheilun asialla, kuten oli Lahdessakin, vaikka taatusti hänen sydäntään kirpaisi nähdessään suomalaisissa urheilijoissa olevan tuollaisia hemohessuja.

Ihan tekisi mieleni lähettää Tapio Widemanille tuo (jonka varmasti talletan ”vastaisen varalle”):

>> Suomalaisten urhoelijoitten syyllistäminen missään olosuhteissa on naurettavaa ja säälittävää, ja pahimmillaan myös tuomittavaa, kuten Lahden 2001 MM -kisojen "käry" paihimmillaan oli!
Silloin maamme sisäiset poliittiset valta-intressit sekoittuivat kaikkeen mikä liittyi maastohiihtoon!

Syy-yhteys oli selkeä:

Esko Aho Keskustan puheejonhtaja,
Esko Aho SHL:n puheenjohta,

oli todella törkeällä tavalla tulilnjalla usean vuoden ajana kaikessa missä SDP- ja sen toveritoimitukset, samoma ja STT tunnetumpina, saivat pidettyä yllä jatkuvaa löysää hirttoköyttä Esko Ahon kaulassa hakien keinoa syyllistää/mustamaala/nostaa julkisesti teilattavaksi ja saada hänestä ja Keskusta näin kansan keskuuteen kannastusta madaltava mielikuva ja syy-yhteys petollisesta likaisesta urheilulajista, sen pahasta ja tahriintuneesta johtajasta ja hänen varmaankin pahasta arveluttavasta jengistä jota kepuksi kutsutaan.

Pitää muistaa että Wadan suomalainen lääkärijäsen Tapio Wideman on vannoutunut TUL:n mies, joka kertoi saavansa paljon doping-tietoutta polkupyöräilijöilta, Suomen pyöräily-unionilta, tunnetuipiin TUL-liittoihin kuuluvasta doping-pesäkkeestä.

Wideman oli viidennenkolonnan avaitekijänä ja toverina mukana järjestämässä Lahden MM-kisojen käryä maajuokkueeemme jäsenille. Juttu oli järjestetty ansa, eikä sen ymärille kuuluneet tapahtumat saaneet lainkaan julkisuutta, ainostaan ja vain nuo "Esko Ahon porukan petolliset hemohessit" leimattiin.

Äänestä
  • "Että hemohessujen doping-käry Lahden MM-kisoissa olikin politiikkaa, demarien järjestämä Suomen Hiihtoliiton kepulaisen puheenjohtajan päänmenoksi!"

    Olikos Paavo M. Petäjä kepulainen?

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    "Että hemohessujen doping-käry Lahden MM-kisoissa olikin politiikkaa, demarien järjestämä Suomen Hiihtoliiton kepulaisen puheenjohtajan päänmenoksi!"

    Olikos Paavo M. Petäjä kepulainen?

    Minä olen ureheilumiehiä ja tiedän varsin hyvin, että tuolloin SHL:n puheenjohtajana oli jo Paavo Petäjä, jonka nuo kepulaiset hemohessumiehet saivat tv:n piinapenkkiin punottamaan niin, että sääliksi kävi. Mutta C-K kun ei näy sitä tietävän ja vaahtoaa, että koko doping-käry olisi järjestetty Esko Ahon pään pudottamiseksi, niin enpä viitsinyt tuolta osin häntä oikaista.

    Aho kun kuitenkin oli se edellinen puheenjohtaja, ja todennäköisesti nuo hemohessut käyttivät samoja konsteja jo hänenkin aikanaan. Mutta en silti väitä, että Esko Ahon tieten, sillä sellainen väite olisi lähes yhtä hullu kuin tuo Cittarinkin väite.

    Äänestä

  • Minäkin otin talteen City-Törkyturvan jutun, jonka hän varmaan kohta säikähtäneenä poistaa.

    On kiva mennä sitten sinne oikeuteen, jonne hän minutkin haastaa, kun on salkullinen hänen juttujaan mukana ja siellä samassa pulpetissa on sitten myös Tapio Videman.

    Äänestä

  • Aloittaja

    .
    Uhoat tuossa: "...tuollaisen saisi..."

    Mitäs jos lopultakin siirryt suorittavaan vaiheeseen ja "näytät mitä saisi" ilman ehdollisuutta?

    Katsos kun jo lähiaíkoina joudut joka tapauksessa kertomaan motiiveistasi, ei ehdolla "melkein", vaan ihan oikessa totisessa paikassa.

    Oheinen vastineesi kuuluu herjana samaan sarjaan. Asianasi ei siinäkään, ei edelleenkään ole ottaa kantaa otsikon eiheissa vaan ja ainostaan avaajan herjaaminen.

    Siksi näin, paappa Kapi: Se on niin että tuollaista puheista yms. joutuu joskus tilille, jos ymmärrät.

    Tässä yksiselitteinen ohje: Lopeta "ehdollinen" uhittelusi ja siirry asiaan, mene tutkijan luoksen ja tee tutkintapyyntö minusta!

    Mutta saitilla voisit jo lopettaa kovin kipeä, itse aiheuttamasi welluzz -kaunan sytyttämän, päättymättömän räyhäsi; Piste.

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Minä olen ureheilumiehiä ja tiedän varsin hyvin, että tuolloin SHL:n puheenjohtajana oli jo Paavo Petäjä, jonka nuo kepulaiset hemohessumiehet saivat tv:n piinapenkkiin punottamaan niin, että sääliksi kävi. Mutta C-K kun ei näy sitä tietävän ja vaahtoaa, että koko doping-käry olisi järjestetty Esko Ahon pään pudottamiseksi, niin enpä viitsinyt tuolta osin häntä oikaista.

    Aho kun kuitenkin oli se edellinen puheenjohtaja, ja todennäköisesti nuo hemohessut käyttivät samoja konsteja jo hänenkin aikanaan. Mutta en silti väitä, että Esko Ahon tieten, sillä sellainen väite olisi lähes yhtä hullu kuin tuo Cittarinkin väite.

    "Mutta C-K kun ei näy sitä tietävän ja vaahtoaa, että koko doping-käry olisi järjestetty Esko Ahon pään pudottamiseksi, niin enpä viitsinyt tuolta osin häntä oikaista."

    Juu, Hietanen erehtyi. Se oli tämä STT-Räsäsjupakka, joka oli organisoitu Ahon pään menoksi. Sitä en ymmärrä, että miksi Jari Räsänen piti siinä samalla mustamaalata. Sossumafia varmaan ajatteli, että maalaispoika alistuu kohtaloonsa perättömien vihjailujen lamauttamana, mutta toisin kävi.

    Onneksi Ahoa ei valittu presidentiksi. Ahohan oli jo aiemmin lähes onnistunut tuhoamaan Isänmaan.

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .
    Uhoat tuossa: "...tuollaisen saisi..."

    Mitäs jos lopultakin siirryt suorittavaan vaiheeseen ja "näytät mitä saisi" ilman ehdollisuutta?

    Katsos kun jo lähiaíkoina joudut joka tapauksessa kertomaan motiiveistasi, ei ehdolla "melkein", vaan ihan oikessa totisessa paikassa.

    Oheinen vastineesi kuuluu herjana samaan sarjaan. Asianasi ei siinäkään, ei edelleenkään ole ottaa kantaa otsikon eiheissa vaan ja ainostaan avaajan herjaaminen.

    Siksi näin, paappa Kapi: Se on niin että tuollaista puheista yms. joutuu joskus tilille, jos ymmärrät.

    Tässä yksiselitteinen ohje: Lopeta "ehdollinen" uhittelusi ja siirry asiaan, mene tutkijan luoksen ja tee tutkintapyyntö minusta!

    Mutta saitilla voisit jo lopettaa kovin kipeä, itse aiheuttamasi welluzz -kaunan sytyttämän, päättymättömän räyhäsi; Piste.

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    ...sitä kutsua oikeuteen, jota olet minulle ja monelle muulle jo vuoden luvannut, mutta ei vaan ole kuulunut! Silloinpa pääsisin estradille vastaajana, niin ei olisi pelkoa kustannusten joutumisesta maksettavikseni, vaikka sinut syyntakeettomaksi todettaisiin. Kuten varmaan tultaisiin tekemään.

    Mitähän sinuun kohdistuvaa herjaa olet tuossa minun vastineessa näkevinäsi? Onpa kumma, jos et näe ilmiselvää herjaa, jota kohdistat arvostettuun tri, professori Widemaniin!

    Ja taas tarejoat minulle mainiota todistusaineistoa itseäsi vastaan sitä oikeudenkäyntiä ajatellen. Luekin, mitä sanoit, niin ehkäpä tajuat!

    Miten ja kenen toimesta se Welluz-jupakka aiheutuikaan? Jos et olisi ihan sekaisin päästäsi, niin varmasti olisi nimenomaan sinun traumasi ja suuri häpeäsi, että osoitit niin ´käsittämätöntä typeryyttä rupeamalla törkeästi herjaamaan minua sillä, että julkista profiiliani katsomassa oli käynyt eräs koulutyttö! Olithan siellä käynyt sinäkin, kun en voi kenenkään käyntejä estää.

    Virkistetäänpä taas muisitiasi:

    - - -

    Oikea kysymys ehdokkaalle:
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 19.55

    Kun tuo Oiva Härkönen ei näköjään ehdi vastaamaan hänelle esittämääni Vantaan tilannetta koskevaan kysymykseen, niin vastaapa Sinä nyt siihen, mitä jo edellisessä kysyin. Ei kai kysymykseni ollut Sinulle niin kiusallinen, että unohdit sen tarkoitukselle ja oletit, että unohduksesi jää heittämiesi herjojen varjoon.

    Mikä on siis herra kunnallisvaaliehdokkaan kanta siihen, että onko valtionosuuksien tasausjärjestelmä oikeudenmukainen Helsingin kohdalla? Pitääkö myös meidän luovuttaa edelleen yli 10 % kunnallisverotuotoistamme muiden hyväksi ja velkaantua yhä lisää Vantaan tavoin, vaikka työttömyys täällä kasvaa, ikärakenne vinoutuu, kunnalliset palvelut heikkenevät, infrastruktuuri rapautuu ja jo tälläkin menolla "tasapainotumme" yhä lähemmäs ja lähemmäs niitä "tasapainotettavia" kepukuntia.

    Kyllä kai kunnallisvaaliehdokkaalla jokin kanta tällaiseen asiaan pitää olla. Vai onko asia jäänyt kokonaan paitsioon tärkeämmän, kuten kehotusten volttien heittelyyn yms. syrjäyttämänä?

    * * *

    Avoin kirje K.K. Korhoselle
    Kirjoittanut: CITY-Keskusta Seppo Hietanen 8.10.2004 klo 21.09

    Sorry sulle seniorikansalainen ja sotilas

    J. K.K. Kohonen

    Luin muutamia sun juttujasi, laajemmalta...

    Sinulla lienee yksinäisyys haittanasi ja pikkupomon krooniseksi jäänyt vanha muistijälki, nyt jo hieman väärä voiman tunne ahdistajanasi..

    Laajemmin asiaan paneuduttuani olen vakuuttunut, että Sinä Korhonen et lainkaan uletu vahingottamaan ketään jutuillasi, jos et sitten voi monia auttaakaan. Korkeintaan mielestäni aiheutat hieman hupia tai jollain taholla hieman suuttumusta, kun tuputat sama mandraa joka saamarin rakoon..
    MUTTA VARMUUDELLA:

    ET MITENKÄÄN PYSTY VAHINGOITTAMAAN

    SUOMEN KESKUSTAA, et mitenkään myöskään voi ylettyä

    CITY-Keskustan todelliseen läheisyyteen, etkä minua tavoita lainkaan, sillä omaan maailmaasi sulkeutuneena seniorikansalaisena voit löytää vain vanhoja muistijälkiä, joihinka olet minut innolla koettanut sovittaa, mutta joista aika on vääjäämättä ajanut ohitse..

    Todellinen tilanne on paljolti sellainen, että ajatusmaailmamme, samaistumisen kohteemme eivätkä viiteryhmämme laajemminkaan kohtaa toisiaan..;

    Laivamme purjehtivat niin sanotusti eri vesillä:

    Minä olen tässä ja nyt tukevasti kokokuvalla näkymässä omalla nimelläni, avoimessa maastossa Vantaan joen suiston, Stadin CITY;n ja Sandiksen välissä, hyvän Helsinkimme monissa haminoissa antamassa ja saamassa. Mitä lajia sitten lopulta esiintyy runsaimmin, se jää nähtäväksi.

    Sinulla näyttää henkisen elon virta vievän ajatusmaailmasi venhettä jo lähempänä Haadeksen tummia syviä vesiä, vanhojen läheisyydessä.

    Niinpä toivontan ihmisveljenä Sinulle nyt rauhaisaa matkaa..

    Koeta voida hyvin

    Ikääsi, hyviä aikeitasi ja monia saavutuksiasi PV:ssa arvostaen

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"

    CITY-Keskusta 229

    *****************

    * * *

    Tyhjä on ehdokkaan...
    Kirjoittanut: K.K.Korhonen 8.10.2004 klo 21.29

    ...nyt jokainen odottaa, että se otsikosta puuttuva sana olisi pää. Lopusta selviää.

    >> Laivamme purjehtivat niin sanotusti eri vesillä:

    Näen silmissäni sen kauhistuneisuuden, kun kepun toimistossa Apollonkadulla luettiin sinne postaamiasi ehdokkaan julkisia kirjoituksia. Ei sanaakaan poliittisista tavoitteista (mitä ja miten), ei kykyä vastata yksinkertaiseen poliittiseen kysymyksenn, ei mitään muuta kuin herjaa ja törkeyksiä!

    Silloin siellä synkästi todettiin, että tulipa tehdyksi aikamoinen virhe, kun tuollainen epeli otettiin listoillemme. Ja mietittiin, miten siitä päästäisiin eroon. Varmaan lähetettiin eri kanavia pitkin viestejä, että älkää häntä äänestäkö. Viestit eivät valitettavasti tavoittaneet niitä yhdeksäätoista.

    Ymmärrän hyvin Keskustan puoluetoimiston virkailija Sinikka Varilan tunteet hänen laittaessaan sinulle tuon viestin:

    ”Olemme pahoillamme Seppo Hietasen loukkaavasta kirjoittelusta ja pyydämme sitä anteeksi. Olemme kertoneet Hietaselle, millaista käytöstä edellytämme ehdokkaaltamme”

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    "Mutta C-K kun ei näy sitä tietävän ja vaahtoaa, että koko doping-käry olisi järjestetty Esko Ahon pään pudottamiseksi, niin enpä viitsinyt tuolta osin häntä oikaista."

    Juu, Hietanen erehtyi. Se oli tämä STT-Räsäsjupakka, joka oli organisoitu Ahon pään menoksi. Sitä en ymmärrä, että miksi Jari Räsänen piti siinä samalla mustamaalata. Sossumafia varmaan ajatteli, että maalaispoika alistuu kohtaloonsa perättömien vihjailujen lamauttamana, mutta toisin kävi.

    vihjaile mitään mutta kummasti Räsänenkin hiljeni Lahden "pamauksen" jälkeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Keskustaporvari kirjoitti:

    "Mutta C-K kun ei näy sitä tietävän ja vaahtoaa, että koko doping-käry olisi järjestetty Esko Ahon pään pudottamiseksi, niin enpä viitsinyt tuolta osin häntä oikaista."

    Juu, Hietanen erehtyi. Se oli tämä STT-Räsäsjupakka, joka oli organisoitu Ahon pään menoksi. Sitä en ymmärrä, että miksi Jari Räsänen piti siinä samalla mustamaalata. Sossumafia varmaan ajatteli, että maalaispoika alistuu kohtaloonsa perättömien vihjailujen lamauttamana, mutta toisin kävi.

    Teeman pitkäkestoiseen juoneen, jo 1990 -luvulta ja Ahon valinnasta SHL:n puheenjohtajaksi alkaneen vainon laatuun ja tavoitteisiin ei vaikuttanut mitään se että T. Petäjä oli jo valittu Esko Ahon tilalle SHL:n johtoon

    Maastohiihto oli tuolloin jo leimaannutettu "keskustalaiseksi lajiksi" ja sillä oli jo tietty anti-kepu-leimansa jota punikkimediat ylikorostaen ja siirella huollella paisutelivat. Aho oli ollut tuolloin laajemmin, myös SHL:n puheenjohtajana keskustalaisen maailman vastaisen viha-toiminnan objekti, jonka päälle kuseskelemalla, - kaiken aggressiivisen kampanjoinnin kohdistamisella - oli helpointa iskeä. Noilla tempuilla laajalla rintamalla on Keskustaa syvävaikutteisesti vaikuttamaan pyrkivällä vainolla ollut aina osuuutensa päiväpolitiikassa.
    Juttu ei ollut mikään kummajainen uniikki, sillä kaiken mahdollisen saastanheiton kohde oli aikoinaan jo UKK, ja on edelleenkin väline yrittää lyödä keskustalaista maailmankuvaa kapien ja kipien ja kaltaistensa kääpiöitten toimissa paadelle kuseskelijana yms.

    Muistapa mihinkä myllyyn Paavo Väyrynen joutui, ..entä Anneli Jäätteenmäki?
    Nyttemmin Matti Vanhanen ja ennen muita Tanja Karpela-Saarela on kaiken saastanheiton kohteena. Se on osa päivän politiikkaan, osa sosialidemokratiaa, osa proletariaatin digtatuurin toimintaa, Hakanimen ”tuotteen” menekinedistämistä. Kirkkaana mielessä on oltava se perus-fakta, että sosialismi kehittyy parhaiten riidan, tarkoitushakuisen eriarvoistamisen ja vastakkainasettelun, vihan ja aggressiivisten asenteiden kautta.

    Keskustan ylivoimaisuus yhteisten asioitten hoitajana, sen toiminnan maanläheistä tasapainoa ja aitoan huolempitoa lähimmistään eivät oudot ismit voi järkyttää niillä laajoilla alueilla maassamme, jossa keskustalainen käytäntö ja osaaminen on vallalla. Yhtekunnalliset ongelmat tiivistyvät ja kumuloituvat vasta niillä alueilla, joissa SDP on saanut otteen vallasta, lähinnä suurimmissä kaupungeissa.

    Jos todella kaipaat laajempaa kokokuvaa, niin tarkastele alkujutun "Keskustaa vastaan lyömään millä keinoilla hyvänsä" -osuutta tässä valossa, niin kuva saattaa saada syvyyttä aivan eri tavoin kuin tällä linjalla, jossa kipit kapit yms. muutamat suu vaahdoten räyhäävät.

    Kundit eivät lainkaan tunne alaa, eivätkä edes yritä muuta kuin tuottaa mahdollisimman runsaasti vaahtoavaa sylkeä.

    Tähän yhteyteen ei tämän laajemmin valtapolitiikan ja urheilun yhteyksien kertaaminen ole hedelmällistä, sillä kaiken keskustelun terrorisoijat saavat jälleen raivareitaan, joka näkyy, kuuluu ja haisee.

    Kun lisäksi ylläpidon "valvontapolitiikka" on sitä mitä se on, niin siirrytäänpä vähitellen jo seuraavaan aiheeseen.

    MUTTA; Jos teeman taustat kiinnostavat niin kirjoita mulle vaikka e-mail.. Yhteystiedot löytyvät profiilista. Muuten hyvää jatkoa.

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    Äänestä

  • Apollonkadulla ajateltiin! kirjoitti:

    Näen silmissäni sen kauhistuneisuuden, kun kepun toimistossa Apollonkadulla luettiin sinne postaamiasi ehdokkaan julkisia kirjoituksia. Ei sanaakaan poliittisista tavoitteista (mitä ja miten), ei kykyä vastata yksinkertaiseen poliittiseen kysymyksenn, ei mitään muuta kuin herjaa ja törkeyksiä!

    Silloin siellä synkästi todettiin, että tulipa tehdyksi aikamoinen virhe, kun tuollainen epeli otettiin listoillemme. Ja mietittiin, miten siitä päästäisiin eroon. Varmaan lähetettiin eri kanavia pitkin viestejä, että älkää häntä äänestäkö. Viestit eivät valitettavasti tavoittaneet niitä yhdeksäätoista.

    Ymmärrän hyvin Keskustan puoluetoimiston virkailija Sinikka Varilan tunteet hänen laittaessaan sinulle tuon viestin:

    ”Olemme pahoillamme Seppo Hietasen loukkaavasta kirjoittelusta ja pyydämme sitä anteeksi. Olemme kertoneet Hietaselle, millaista käytöstä edellytämme ehdokkaaltamme”

    ”Olemme pahoillamme Seppo Hietasen loukkaavasta kirjoittelusta ja pyydämme sitä anteeksi. Olemme kertoneet Hietaselle, millaista käytöstä edellytämme ehdokkaaltamme”

    Onko Hietasen kirjoittelun sisällöt ja tyyli muuttunut kepun toimiston nuhteiden johdosta. Kattia kanssa.

    Ei ne tietenkään enää Hietasta pidä kirjoissaan, mutta olisi kuitenkin hyvä lähettää sinne toimistoon tiedoksi, että se edelleen suoltaa sontaansa kepun nimissä. Ehkä kepu sitten tällä saitilla julkisesti irtisanoutuisi "suositusta tuotemerkistään ja tehokkaasta voimavarastaan".

    Äänestä

  • kiitos! kirjoitti:

    Onneksi Ahoa ei valittu presidentiksi. Ahohan oli jo aiemmin lähes onnistunut tuhoamaan Isänmaan.

    Tilastot kyllä puhuu ihan muuta

    http://www.etla.fi/kultap/valik/kp01.html

    Äänestä

Mistähän sinä löydät Tapio Widemani kytköksen politiikkaan tai edes TUL:oon? Minä kun en sellaista mistään lähteestä löydä.

Tapio Wideman on jo kauan asunut enimmäkseen Amerikassa, sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa, jossa (Edmontonissa) hän taitaa nykyisin asua. Hänen puolisonsa on kanadanranskalainen professori Michele Battié. Pariskunnalla on suurperhe, johon taitaa kuulua ”minun lapsia, sinun lapsia ja yhteisiä lapsia”.

Minusta tuo Widemanin päälle heittämäsi loka on perättömyydessään ja törkeydessään lähes verrattavissa siihen, jota minun päälleni vyörytit syksyllä 2004. Todella tekisi mieleni laittaa tuo Tapio Widemanille, joka kenties kunniastaan minua arempana ja varmaan varakkaampanakin haastaisi sinut oikeuteen silläkin riskillä, että sinut siellä syyntakeettomana vapautettaisiin.

Kanadassa vaikuttava Suomi-Seura julkaisi viikoittain ilmestyvässä nettilehdessään vuonna 2003 seuraavan uutisen:

Veridoping saattoi olla yleistä Lahdessa
Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolella Lahden MM-hiihtojen mitalisteilla
oli poikkeavat veriarvot. Vuoden 2001 MM-hiihdoissa kymmenellä
huippuhiihtäjällä oli erittäin poikkeavat veriarvot. Poikkeamat viittaavat
tutkijoiden mukaan vahvasti veridopingin käyttöön, mutta ne eivät todista
sitä sataprosenttisesti.
Tutkimuksen Huippuhiihtäjien poikkeavat veriarvot - veridopingia vai?
tekijät ovat Jim Stray-Gundersen, Tapio Wideman, Ilkka Penttilä ja Inggard
Lereim. Tutkimus tehtiin kisojen aikana.
Tiettävästi erittäin poikkeavat ja poikkeavat veriarvot kuuluivat
saksalaisille, itävaltalaisille, virolaisille, venäläisille ja
suomalaisille hiihtäjille.

Äänestä

...Esko Aho ei ollut tuolloin hiihtoliiton puheenjohtaja. Hän jätti tehtävän kakolistisen Paavo Petäjän hoidettavaksi vuotta aiemmin. Siis tämän änkkypaten.
Tarkista ja oikaise jos olen väärässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.
Saitti on avoin "puhtaille nimille"
*************************************

Sinä joka varmuudella tiedät Olympia, MM ja EM -tasoisen "puhtaan" urheilijan nimen niin olepa hyvä ja kirjoita tuo nimi tälle linjalle; Siis edes yksi nimi, mutta sitten varmuudella!

Omasta puolestani totean että Olympia, -MM -ja EM tasolla kilpailtaessa on noin 100% varmuudella mahdotonta päästä edes pistesijoille täysin "puhtaalla" tavalla, ylen hankalaa tulla edes valituksi joukkueeseen.

Kv. Olympiakomiteasta sanottu pinttynyt arvio pitää sekin osuvasti paikkansa;

"" Kyseessä on maailman tappiin noussut läpimätä korruptoitunut organisaatio, jota uhreiluun liittyvä maailmanjaajuinen jättimäinen business tarvitsee surkuhupaisan varjonyrkkeilyn, - "muka puhtaan" - urheilun kiiltokuvaksi."

Varmaa on että käytännössä kaikki huippu-urheilun kanssa läheisesti tekemisiin joutuneet ovat tietoisia vallitsevasta käytännöstä.

Urheiluun liittyvä business kokonaisuutenaan, matkailu, majoitus, urheiluvälineet, mediat, monikerroksiset kansalliset ja kansainväliset organisaatiot ja niiden sitoutunut varainkäyttö, maailman valtioitten intressit rahoittaa ja saada tunnettuutta urheilumenestyksen kautta..., jne...

Syyt ja yhteydet ovat yhtä tunnettuja kuin se määräävä sääntö tässä teemassa, jonka mukaisesti

KUKAAN EI USKALLA, EI HALUAKAAN, EIVÄTKÄ MONET
PYSTYISIKÄÄN KEIKUTTAMAAN VENETTÄ SITEN ETTÄ
KOKO TOTUUS TULISI PÄIVÄNVALOON KAIKESSA
LAAJUUDESSAAN.

Suomalaisten urhoelijoitten syyllistäminen missään olosuhteissa on naurettavaa ja säälittävää, ja pahimmillaan myös tuomittavaa, kuten Lahden 2001 MM -kisojen "käry" paihimmillaan oli!
Silloin maamme sisäiset poliittiset valta-intressit sekoittuivat kaikkeen mikä liittyi maastohiihtoon!

Syy-yhteys oli selkeä:

Esko Aho Keskustan puheejonhtaja,
Esko Aho SHL:n puheenjohta,

oli todella törkeällä tavalla tulilnjalla usean vuoden ajana kaikessa missä SDP- ja sen toveritoimitukset, samoma ja STT tunnetumpina, saivat pidettyä yllä jatkuvaa löysää hirttoköyttä Esko Ahon kaulassa hakien keinoa syyllistää/mustamaala/nostaa julkisesti teilattavaksi ja saada hänestä ja Keskusta näin kansan keskuuteen kannastusta madaltava mielikuva ja syy-yhteys petollisesta likaisesta urheilulajista, sen pahasta ja tahriintuneesta johtajasta ja hänen varmaankin pahasta arveluttavasta jengistä jota kepuksi kutsutaan.

Pitää muistaa että Wadan suomalainen lääkärijäsen Tapio Wideman on vannoutunut TUL:n mies, joka kertoi saavansa paljon doping-tietoutta polkupyöräilijöilta, Suomen pyöräily-unionilta, tunnetuipiin TUL-liittoihin kuuluvasta doping-pesäkkeestä.

Wideman oli viidennenkolonnan avaitekijänä ja toverina mukana järjestämässä Lahden MM-kisojen käryä maajuokkueeemme jäsenille. Juttu oli järjestetty ansa, eikä sen ymärille kuuluneet tapahtumat saaneet lainkaan julkisuutta, ainostaan ja vain nuo "Esko Ahon porukan petolliset hemohessit" leimattiin.

Poliittinen kytkös esti kaiken muun jupinan, esim. samaan aikaan suoritettu kokeilu, "esitesti" tietystä uudesta testitavasta, jossa koekaniineiksi suostuneilla urheilijoilla ei ollut kiinnijäämisen riskiä.

Tuossa testissa "kärähti" 34 urheilijaa, josta aiheesta ei liikoja puheltu, koska se olisi vienyt terän pois Keskustaan läheisesti liitettyvästä kotimaisten hiihtäjien ansasta.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu