Viime aikoina Venäjä on ottanut omaa energiasektoriaan yhä enemmässä määrin haltuunsa. Samalla energiamarkkinoiden kasvusta hyötynyt Venäjä on esittänyt globaalin taloudellisen haasteen erityisesti läntiselle maailmalle, joka uhkaa muuttaa ratkaisevalla tilannetta kansainvälisessä kaupassa.
Tätä haastetta edelsi maailmanhistorian suurin varkaus, 1990-luvulla toteutettu valtion omaisuuden privatisointi Venäjällä, sekä laillisen yhteiskuntarakenteen tuho, joka uhkasi hajottaa koko Venäjän valtion pirstaleiksi.
Venäjä kokee olevansa uhri, jota käytettiin hyväksi läntisten intressien toteuttamiseksi. Länsi käytti kommunismin jälkeistä epävakautta hyväkseen eräänlaisen taloudellisen shokkiterapian muodossa, jonka johdosta Venäjä joutui hetkeksi sellaisen köyhyyden ja heikkouden tilaan, jossa se ei ollut moneen vuosisataan ollut. Tilanne mahdollisti Venäjän valtavien luonnonvarojen hallinnan livahtamisen venäläisten itsensä ulkopuolelle. Luonnonvaroja hallitsivat oligarkit, joita johdettiin lännestä ja jotka ohjasivat ennen valtiolle kuuluneen omaisuuden lännen pankkeihin. Venäjällä tämä aika on saanut nykyisin nimen "markkinabolshevismi".
Edellisestä johtuen Venäjällä ollaan sitä mieltä, että Venäjä on oikeutettu käyttämään kaikkia keinoja palauttaakseen itselleen sen, mitä se menetti 1990-luvulla. Tästä paras esimerkki on Jukos.
Lännessä Venäjän toiminta on koettu uhkana vallitsevaa järjestystä kohtaan. Vahva keskusjohtoinen Venäjä, joka tiukentaa jatkuvasti otettaan maailman runsaimmista luonnonvaroista, pelottaa länttä, koska se muodostaa sen eduille selvän uhkatekijän. Lännen reaktio Jukos-tapaukseen oli paljon puhuva.
Tämän idean takana on eräänlainen Kremlin protektionismi ja puhdas kansallisen edun ajaminen globalisaation sijasta. Venäjä haluaa toisin sanoen ajaa pikkuhiljaa pois kaikki länsimaiset toimijat omalta energiasektoriltaan, mutta samalla Venäjä tavoittelee yhä suurempaa osuutta lännen omilla markkinoilla. Venäjä kokee olevansa oikeutettu toimimaan näin, koska se joutui kiistattoman ryöstökalastuksen uhriksi viime vuosikymmenellä. Venäjän globaalin vaikutusvallan palauttamisessa nyt nähty keino on ainoa.
Samalla kun Venäjä enenevässä määrin ajaa kansallisia etujaan omassa maassaan, hakee se innokkaasti uusia yhteistyökumppaneita ulkomailta. Venäjän mielenkiinto ei niinkään kohdistu länsimaihin, vaan kehittyvien maiden nouseviin talouksiin.
Hyvä esimerkki on vaikkapa Algeria. Vielä viime vuosikymmenellä Boris Jeltsin olisi ensin konsultoinut EU:ta ja Romano Prodia, että onko Venäjän suotavaa aloittaa yhteistyö energia- ja asesektorilla Algerian kanssa, joka on eräs Euroopan tärkeimmistä energiantoimittajista. Mutta Jeltsin olikin heikko, ja hän oli heikon valtion johdossa. Nykyinen Venäjän johtaja ja myös valtio itse on toista maata. Vladimir Putin käveli tylysti EU:n mielipiteen yli ja solmi tiiviit kauppasiteet Algerian kanssa, joka aiheutti mm. Algerian kaasusta riippuvaisissa Espanjassa ja Italiassa pelkoa Venäjän ja sen uusien lakeijojen muodostamasta maakaasukartellista.
Venäjä ja Gazprom solmivatkin Algerian kanssa sopimuksen, jonka ansiosta Gazprom kontrolloi suoraan kahta kolmasosaa Italian energiansaannista. Algerian kaasu on nyt Gazpromin hallinnassa, halusi EU sitä tai ei.
Venäläisten mielestä Gazpromin selvä energiamonopoli on kuitenkin hyväksyttävissä oleva asia, koska myös ulkomaalaiset sijoittavat voivat hyötyä Gazpromin kasvusta ostamalla sen osakkeita.
Lännessä Gazpromin vaikutusvallan kasvu aiheuttaa pelkoa. Samalla kun Venäjä sulkee länsimaisia yhtiöitä (kuten Sahalinin esimerkki näyttää) pois hyödyntämästä Venäjän energiavarantoja, haluaa Gazprom itse olla suuremmassa määrin mukana Euroopan markkinoilla myös loppujakelijan roolissa. Gazpromin tavoite on, että eurooppalainen kuluttaja maksaa kaasulaskunsa suoraan Gazpromille, ei eurooppalaiselle välikädelle, joka vetää välistä Gazpromin kannalta turhan ison siivun. Gazprom on päättänyt, että se haluaa hallita koko Euroopan energiamarkkinoita aina alkutuotannosta loppujakeluun asti.
Miksi tämä sitten herättää pelkoa lännessä? Syitä on monia, mutta varmasti suurin on se taloudellinen potentiaali, joka tällaisella toiminnalla on. Gazprom kasvaa pelkästään nykyvauhdilla muutamassa vuodessa maailman suurimmaksi yritykseksi. Jos se saa hallintaansa koko Euroopan energianjakelun, niin se uhkaa kasvaa sellaiseksi jättiläiseksi, että se voi suoraan sanella jopa Euroopan valtioiden hallitusten politiikkaa.
Huomiota herättävää on myös se nopeus, jolla Venäjä nykyään toimii. Takana ovat Jeltsinin viinanhuuruiset sekoilut. Tämä Venäjä toimii nopeasti, mutta samalla harkitusti. Aina Algeriasta Iranin kautta Venezuelaan, uutta kartellia luodaan. Kartellia, jonka johdossa istuu yksi mies: Vladimir Putin.
Venäjä hakee voimallisesti uusia yhteistyökumppaneita Norjasta, Brasiliasta ja Kanadasta - Yhdysvallat tietoisesti sivuuttaen - energian kentällä. Esimerkiksi jättimäisen Shtokmanin kaasukentän hyödyntämisessä kumppanit valittiin Norjasta ja Kanadasta, vaikka lukuisia amerikkalaisia yrityksiä oli tarjolla. Tämän uskotaan olleen todellinen syy Dick Cheneyn taannoiselle tiuskinnalle Liettuan vierailulla.
On selvää, että Venäjän uusi politiikka on viemässä maailmaa kohti uutta kylmää sotaa. Mutta voidaanko asiasta syyttää Venäjää vai löytyykö syy muualta? Oma näkemykseni on seuraava: länsi Yhdysvaltojen johdolla on tottunut parin viime vuosikymmenen aikana hegemoniaan, josta se ei halua luopua. Venäjän toiminnan uskotaan uhkaavan tätä hegemoniaa suuressa määrin.
Lännen dominanssin suurin uhka ei ole Kiina, vaan edelleen Venäjä. Länsi uskoi onnistuneensa tämän uhkan neutraloimisessa 1990-luvun aikana, mutta näin ei käynyt. Venäjä olisi pitänyt 1990-luvun alussa hajottaa pieniin osiin sotilaallisin keinoin, jotta maailman suurimmat luonnonvarat eivät olisi joutuneet yhden vahvan hallituksen kontrollin alaisuuteen. Länsi uskoi lyöneensä Venäjän lopullisesti, mutta kuten Suuressa isänmaallisessa sodassa, Venäjä nousi lähes mahdottomasta tilanteesta ja säilytti itsenäisyytensä ja yhtenäisyytensä.
Nyt Venäjän taloudellisen mahdin suitsiminen saattaa olla lännen kannalta liian myöhäistä.
Tätä haastetta edelsi maailmanhistorian suurin varkaus, 1990-luvulla toteutettu valtion omaisuuden privatisointi Venäjällä, sekä laillisen yhteiskuntarakenteen tuho, joka uhkasi hajottaa koko Venäjän valtion pirstaleiksi.
Venäjä kokee olevansa uhri, jota käytettiin hyväksi läntisten intressien toteuttamiseksi. Länsi käytti kommunismin jälkeistä epävakautta hyväkseen eräänlaisen taloudellisen shokkiterapian muodossa, jonka johdosta Venäjä joutui hetkeksi sellaisen köyhyyden ja heikkouden tilaan, jossa se ei ollut moneen vuosisataan ollut. Tilanne mahdollisti Venäjän valtavien luonnonvarojen hallinnan livahtamisen venäläisten itsensä ulkopuolelle. Luonnonvaroja hallitsivat oligarkit, joita johdettiin lännestä ja jotka ohjasivat ennen valtiolle kuuluneen omaisuuden lännen pankkeihin. Venäjällä tämä aika on saanut nykyisin nimen "markkinabolshevismi".
Edellisestä johtuen Venäjällä ollaan sitä mieltä, että Venäjä on oikeutettu käyttämään kaikkia keinoja palauttaakseen itselleen sen, mitä se menetti 1990-luvulla. Tästä paras esimerkki on Jukos.
Lännessä Venäjän toiminta on koettu uhkana vallitsevaa järjestystä kohtaan. Vahva keskusjohtoinen Venäjä, joka tiukentaa jatkuvasti otettaan maailman runsaimmista luonnonvaroista, pelottaa länttä, koska se muodostaa sen eduille selvän uhkatekijän. Lännen reaktio Jukos-tapaukseen oli paljon puhuva.
Tämän idean takana on eräänlainen Kremlin protektionismi ja puhdas kansallisen edun ajaminen globalisaation sijasta. Venäjä haluaa toisin sanoen ajaa pikkuhiljaa pois kaikki länsimaiset toimijat omalta energiasektoriltaan, mutta samalla Venäjä tavoittelee yhä suurempaa osuutta lännen omilla markkinoilla. Venäjä kokee olevansa oikeutettu toimimaan näin, koska se joutui kiistattoman ryöstökalastuksen uhriksi viime vuosikymmenellä. Venäjän globaalin vaikutusvallan palauttamisessa nyt nähty keino on ainoa.
Samalla kun Venäjä enenevässä määrin ajaa kansallisia etujaan omassa maassaan, hakee se innokkaasti uusia yhteistyökumppaneita ulkomailta. Venäjän mielenkiinto ei niinkään kohdistu länsimaihin, vaan kehittyvien maiden nouseviin talouksiin.
Hyvä esimerkki on vaikkapa Algeria. Vielä viime vuosikymmenellä Boris Jeltsin olisi ensin konsultoinut EU:ta ja Romano Prodia, että onko Venäjän suotavaa aloittaa yhteistyö energia- ja asesektorilla Algerian kanssa, joka on eräs Euroopan tärkeimmistä energiantoimittajista. Mutta Jeltsin olikin heikko, ja hän oli heikon valtion johdossa. Nykyinen Venäjän johtaja ja myös valtio itse on toista maata. Vladimir Putin käveli tylysti EU:n mielipiteen yli ja solmi tiiviit kauppasiteet Algerian kanssa, joka aiheutti mm. Algerian kaasusta riippuvaisissa Espanjassa ja Italiassa pelkoa Venäjän ja sen uusien lakeijojen muodostamasta maakaasukartellista.
Venäjä ja Gazprom solmivatkin Algerian kanssa sopimuksen, jonka ansiosta Gazprom kontrolloi suoraan kahta kolmasosaa Italian energiansaannista. Algerian kaasu on nyt Gazpromin hallinnassa, halusi EU sitä tai ei.
Venäläisten mielestä Gazpromin selvä energiamonopoli on kuitenkin hyväksyttävissä oleva asia, koska myös ulkomaalaiset sijoittavat voivat hyötyä Gazpromin kasvusta ostamalla sen osakkeita.
Lännessä Gazpromin vaikutusvallan kasvu aiheuttaa pelkoa. Samalla kun Venäjä sulkee länsimaisia yhtiöitä (kuten Sahalinin esimerkki näyttää) pois hyödyntämästä Venäjän energiavarantoja, haluaa Gazprom itse olla suuremmassa määrin mukana Euroopan markkinoilla myös loppujakelijan roolissa. Gazpromin tavoite on, että eurooppalainen kuluttaja maksaa kaasulaskunsa suoraan Gazpromille, ei eurooppalaiselle välikädelle, joka vetää välistä Gazpromin kannalta turhan ison siivun. Gazprom on päättänyt, että se haluaa hallita koko Euroopan energiamarkkinoita aina alkutuotannosta loppujakeluun asti.
Miksi tämä sitten herättää pelkoa lännessä? Syitä on monia, mutta varmasti suurin on se taloudellinen potentiaali, joka tällaisella toiminnalla on. Gazprom kasvaa pelkästään nykyvauhdilla muutamassa vuodessa maailman suurimmaksi yritykseksi. Jos se saa hallintaansa koko Euroopan energianjakelun, niin se uhkaa kasvaa sellaiseksi jättiläiseksi, että se voi suoraan sanella jopa Euroopan valtioiden hallitusten politiikkaa.
Huomiota herättävää on myös se nopeus, jolla Venäjä nykyään toimii. Takana ovat Jeltsinin viinanhuuruiset sekoilut. Tämä Venäjä toimii nopeasti, mutta samalla harkitusti. Aina Algeriasta Iranin kautta Venezuelaan, uutta kartellia luodaan. Kartellia, jonka johdossa istuu yksi mies: Vladimir Putin.
Venäjä hakee voimallisesti uusia yhteistyökumppaneita Norjasta, Brasiliasta ja Kanadasta - Yhdysvallat tietoisesti sivuuttaen - energian kentällä. Esimerkiksi jättimäisen Shtokmanin kaasukentän hyödyntämisessä kumppanit valittiin Norjasta ja Kanadasta, vaikka lukuisia amerikkalaisia yrityksiä oli tarjolla. Tämän uskotaan olleen todellinen syy Dick Cheneyn taannoiselle tiuskinnalle Liettuan vierailulla.
On selvää, että Venäjän uusi politiikka on viemässä maailmaa kohti uutta kylmää sotaa. Mutta voidaanko asiasta syyttää Venäjää vai löytyykö syy muualta? Oma näkemykseni on seuraava: länsi Yhdysvaltojen johdolla on tottunut parin viime vuosikymmenen aikana hegemoniaan, josta se ei halua luopua. Venäjän toiminnan uskotaan uhkaavan tätä hegemoniaa suuressa määrin.
Lännen dominanssin suurin uhka ei ole Kiina, vaan edelleen Venäjä. Länsi uskoi onnistuneensa tämän uhkan neutraloimisessa 1990-luvun aikana, mutta näin ei käynyt. Venäjä olisi pitänyt 1990-luvun alussa hajottaa pieniin osiin sotilaallisin keinoin, jotta maailman suurimmat luonnonvarat eivät olisi joutuneet yhden vahvan hallituksen kontrollin alaisuuteen. Länsi uskoi lyöneensä Venäjän lopullisesti, mutta kuten Suuressa isänmaallisessa sodassa, Venäjä nousi lähes mahdottomasta tilanteesta ja säilytti itsenäisyytensä ja yhtenäisyytensä.
Nyt Venäjän taloudellisen mahdin suitsiminen saattaa olla lännen kannalta liian myöhäistä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mutta niistä saatu tuotto on myös käytettävä riistetyn kansan hyväksi, eikä mihinkään avaruusmatkailuun.
Tuntuu aika yhdentekevältä, mitä tämä kehittymättömyyden suosta ylös rämpivä entinen supervalta energiapolitiikallaan tekee, kunhan jättää Suomen politiikkansa ulkopuolelle.
Itse en ainakaan toivoisi samaa tilannetta meille, joka nyt on koitunut Georgialle ja on koitumassa kenties Valko-Venäjällekin.
No ei Venäjän kehitys Suomen kannalta aivan yhdentekevä asia ole, koska kyseessä on Suomen suurin kauppakumppani. Suomi saa käyttämästään öljystä 80% ja maakaasusta 100% suoraan Venäjältä.
Mitä tulee Georgiaan, niin eiköhän tuo vaikuta olevan enemmänkin Georgian aggressio Venäjää kohtaan kuin päinvastoin.
lukea, tai et ymmärtänyt(tod.näköisesti viimemainittu)ei puhuttu mistään sotilaallisista suunnitelmista. Sopisikohan sinullekkin, kissojen hoito paremmin, kuin politiikka.
aikoina.
Aivan kuin sanasta sanaan.
Jukossotku oli todellakin valtion omaisuuden palauttamista takaisin Venäjälle. Operaatio oli taitavasti laadittu ja tavallaan viimeinen mahdollisuus saada edes osa Jukosista takaisin.
Yksityistäminen 1990-luvun alussa hoidettiin niin huonosti, kuin vain olla voi. Ihmiset luovuttivat omistusosuuksiaan pilkkahintaan "keräilijöille". Sosialismissa eläneet ihmiset eivät ymmärtäneet, että osuuksilla olisi mitään arvoa, eivätkä ymmärtäneet, että arvo mitataan vasta tulevina vuosina.
Euroopan on oltava tarkkana Venäjän energiakaupan suhteen. Energiaa pitää saada, mutta ei pidä liiaksi sitoutua yhteen toimittajaan. Se on viimekädessä hinnan muodostumistekijä.
Sinällään Venäjän kauppa on ihan tervetullut markkinoiden vakauttamiseksi.
Jukosin osake-enemmistö oli vuoden 2003 lopussa siirtymässä amerikanjuutalaisen Jacob Rothschildin omistukseen. Venäjä olisi menettänyt suurimman osan öljykapasiteetistaan amerikkalaisille, jos Putin ja valtio eivät olisi toimineet kuten toimivat!
Minulta ei kyllä riitä yhtään sääliä Hodorkovskia kohtaan. Rikollinen, jonka paikka on vankilassa.
on.
Ei hänellä itsellään ole ollut rahaa ostaa Jukosia. Kyllä taustalla ovat länsimaiset sijoittajat. Tosin tietysti matkan varrella on hänkin rikastunut.
Venäjän lainsäädäntö talousasioissa ei ole ollut sovelias markkinatalouteen. Valitettavasti.
1990-luvun alussa olisi pitänyt olla luotettavia konsultteja mukana lainsäädäntöä valmisteltaessa.
Mutta ihan hyvä kirjoitus.
Onnettomana on nähtävä Georgian rimpuilu nyt lännen narussa entisen amerikkalaisen presidentti Shaakasvilin aikana, jonka Yhdysvallat istutti valtaan 97%:n ! äänimäärällä. Siitähän olisi ollut Stalinkin ylpeä, moisesta määrästä. Nykyhallinnon aikana olisi ollut järkevää luoda kansaa eheyttävä politiikka ja suhteet naapuri-Venäjään, mutta nollassa ovat olleet toimet suhteiden parantamiseksi, ja lukuisat sen sijaan huonontamiseksi. Kuvaavaa on myös näin ollen Yhdysvaltojen toimet jossa maan joukot "kutsuttiin" heti Shaakasvilin tultua valtaan, maahan jossa ovat vieläkin. Tiedossahan on myös tshetseeniteroristien tapa käyttää Georgian maaperää tukikohtanaan, joskin tshetseenien pääterroristit onkin aika lailla joo listitty. Venäjällä on kyllä perusteltu huoli olla valppaana mitä naapurissaan tapahtuu, tuollakin suunnalla.
Tuo kirjoitus oli kuin tuulahdus jostain 60-70-luvulta, pahimmilta nöyryytysvuosiltamme!
Perässä seuraavat hännystelykirjoitukset ovat sitten pikkupioneereista isoiksi pioneereiksi kasvaneitten punukkijälkeläisten aivopesun tuottamia imarteluviestejä, joilla yritetään vaikuttaa Moskovan tarkkailijoihin, jotka lukevat tätäkin palstaa saadakseen selville, vieläkö Suomessa esiintyy revisionistista kapinahenkeä!
NL:n hajotessa ja Jeltsinin heikkouden aikoina koitettiin tuoda talousoppia ja liekanaru suhteita tyyliin Berezovski, joka joutui lähtemään hippulat vinkuen, kun kontrolli palasi valtion taholta. Nyt lie kova pala, kun Venäjä toimii menestyksekkäästi yksin taloudenkin saralla.
Mistäköhän tämä on varastettu?
Lienee joku maailmalta varastettu juttu, jonka tämä trolli on tänne kirjoittanut omana tekstinään.