Mistä saisin hankittua vl-oppia käsitteleviä kirjoja? Minkänimistä kirjaa suosittelisitte lukemaan?
opillisia vl-kirjoja?
mistä?
10569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suosittelen Juhani Uljaksen kirjaa "Peltoon kätketty aarre". Kirja on SRK:n kustantama, ja siinä käsitellään lyhyesti ja selkeästi vanhoillislestadiolaisuuden opillisia käsityksiä. Kirjaa saa SRK:lta, rauhanyhdistyksiltä ja se saattaa löytyä myös kirjastosta.
http://www.srk-oulu.net/sivu7.htm
Kirjoja saa lähimmältä rauhanyhdistykseltä tilaamalla, SRK:lta tilaamalla tai Oulusta suoraan SRK:n kirjamyymälästä. Joitain kirjoja on myös kirjastoissa lainattavissa.
Suosittelen SRK:n vuosikirjoja ja myös historiallisia kirjoja opillisten kirjojen lisäksi. Voithan tietysti lukea myös Lutherin teoksia ja Raamattua vl-kirjallisuuden lisäksi.
Toi Aulis Zidbeckin teos OLE VAPAA VAPAAKSI OSTETUU LAUMA on mielenkiintoinen, jos jaksaa lukea paljon tekstiä. Siinä on rinnan perusteita Lutherilta ja Raattamalta. Siinä kerrotaan mm. kuinka elävän uskon tuntomerkki on maailman pilkka. Juuri tämä herätti Zidbeckin itsensä tekemään parannuksen.
Elävän uskon tuntomerkki on maailman pilkka..
Jos näin olisi, jehovantodistajilla olisi elävä usko? Onko sinun mielestäsi?
En usko jehovan todistajien pääsevän taivaaseen. Voisi listaa varmaan jatkaa pultsari jne. Maailman pilkka on yksi tuntomerkki, toinen on evankeliumi eli synteinanteeksiantamus, kolmas yksimielisyys opissa jne. Tokossa Afrikassa on kirkon nimenä "Syntein anteeksiantamuksen kirkko" vanhoillislestadiolaisilla.
Rakkaus,*keskinäinen rakkaus* ja kuinka sitten,
kolmas yksimielisyys opissa.......
Minä olen muutamassa asiassa eri mieltä,vaikkei se oma mielpiteeni olekaan.
Olen kylä ihmetellyt,, voisit vaihtaa tuon.Yksimielisyys opissa,, vaikkapa *yksimielisyys jääräpäisyydessä*,
Seurakunta näyttää huutavan saarnaajilleen; saarnatkaa valhe; ja saarnaajapolot ei muuta uskalla saarnata.
Maallinen sotalaki tuopmitsee, Pelkuruudesta rintamalla,muttei kait se niitä auta jotka on vihollisen pistämiksi tulleet.
Daavidillahan on vakio vastaus *se mies on kuoleman oma*
Tästä voisin kirjoittaa kilometri palkalla,,jos joku maksaisi sellaista.
raamattu. :)
Jos haluat tuntea lestadiolaisen opin, niin ensiksi, Raamattu. Sitten Laestadiuksen Postillat ja kirja nimeltä Hullujenhuonelainen. Raattamaa: Kirjeitä ja kirjoituksia.
Nämä ovat koko lestadiolaisuuden kannalta yhteiset. Jos jonkin suunnan "oppi" poikkeaa niistä, se ei ole lestadiolaisuutta sitten enää.
Eliza sivusi tässä ajatusta, jota joskus olen itsekin pohtinut. Eli millä perusteilla joku liike tai henkilö voi sanoa olevansa lestadiolainen? Täytyykö opin olla sama kuin Laestadiuksella vai riittääkö, että juuret menevät siihen herätykseen, joka syntyi Laestadiuksen työn tuloksena?
Jos vaaditaan opin samanlaisuutta, niin taitaa eroja löytyä yhdellä jos toisellakin suunnalla.
Seurakuntaopissa on eroa Laestadiukseen verrattuna ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa, ja osaksi esikoislestadiolaisuudessa.
Ehtoollisopissa on eroa Laestadiukseen verrattuna vanhoillislestadiolaisuudessa ja osaksi rauhansanalaisuudessa.
Kasteopissa on eroa Laestadiukseen (siten kuin se esitetään Hulluinhuonelaisessa, saarnoissa esiintyy erilaistakin näkökantaa) verrattuna lyngenlestadiolaisuudessa Norjassa, ja osaksi esikoislestadiolaisuudessa ja rauhansanalaisuudessa.
Ja lisäksi täällä on tullut esille, että vanhoillislestadiolaisuudessa ilmeisesti ajatellaan opetuslasten uskosta eri tavalla kuin Laestadius opetti.
Ja tässä vain omia huomioitani, voi olla että lestadiolaisuuden nimen alla kulkee paljon muutakin opetusta, joka poikkeaa Laestadiuksen opetuksesta.
Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus lienee ainoa, joka käsittelee kokonaisvaltaisesti vl oppia. Ilmestyi 1970-luvun lopulla. Lueppa se.
Nyt kun tutkimuksesta on kulunut runsaat 20 vuotta, voi todeta sen menneen monessa asiassa åt skogen. Siitä puuttuu lähes kokonaan analyysi siitä, mikä aiheutti kuohuntaa 1970-luvun lopulla niin vanhoillislestadiolaisuudessa kuin muualla suomalaisessa yhteiskunnassa. Teos on eräänlainen pamfletti, jossa yritetään todistaa, että vanhoillislestadiolaisuus on siinä ja siinä asiassa väärässä ja jotkut muut oikeassa. Onpa teoksessa neuvottu, kuinka vanhoillisuudessa olisi TULLUT toimia.
Tuskin Miikka Ruokanenkaan on enää kovin ihastunut silloisesta tutkimuksestaan.