Tuontiauto

Syyskuussa EU-tuomioistuimen päätöksen jälkeen ministeri Niinistö kertoi televisiossa, että hän joutui antamaan ministerikautensa vaikeimman päätöksen. Hän oli aivan tolaltaan, kun tavallinen kansa saa nyt ostaa autonsa vähän halvemmalla muista EU-maista. Puhuessaan liikevaihtoverosta hän näytti täydellisen tietämättömyytensä mm. arvonlisäverosta. Nyt hän sanoo, että autoveroa ei voi periä kuitista, koska kaikki SUOMALAISET ovat rikollisia ja väärentävät autojensa ostokuitit!!!! Taitaa olla aikamoista huuhaata tämä luulo joka on selvää vainoharhaisuutta. Kuitti on kuitenkin se, joka osoittaa tuotteen hinnan. Ei Eurooppalaisilla automyyjillä ole mitään intressiä kirjoittaa alhaista kuittia muutaman tuhannen autosta joka ei kelpaa mihinkään muualle kuin Suomeen. Tällä luulolla hän osoittaa ettei ole edes tutustunut asioihin joista hän puhuu. Arvosteluihin, asiallisiinkin, hän reagoi voimakkaasti hyökkäämällä ja haukkumalla toisia mitään tietämättömiksi. Nyt on ainakin tiedostettu, että Suomalaiselle (pienellä rahalla toimeen tulevalle) auton ostajalle ei voi antaa parempaa ja halvempaa käytettyä autoa. Siitä pitävät Niinistö, Siimes ja Kuitunen ”selkeillä” kaavoillaan huolen. Aikaisemmin netistä cif-hintoja katsoessani pisti silmään erään automallin alhainen tuontihinta joka oli selvästi keinotekoinen. Miksi tähän ei puututtu ennen kuin oli pakko? OLIKOHAN SIINÄ KYSEESSÄ KUITTITEHTAILU VAI MIKÄ? Nyt pitäisi Kansanedustajien ottaa tomerasti ohjat käsiinsä ja hoitaa laki sellaiseksi, että kansalaiset luottavat edustajiinsa! Pitkässä juoksussa on kaikkien etu, että laki on selvä ja helposti tulkittavissa.
6541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmettelin ihan samaa, miksei alkuperäinen ostokuitti kelpaa verotuksen pohjaksi?
Kaiken huipuksi ylimielinen Niinistö totesi eilisellä kyselytunnilla jotain siihen suuntaan, että emme halua tehdä Suomesta keskieurooppalaiseten autojen hautausmaata. Nykyinen Suomihan on jo käytettyjen autojen hautausmaa. Keskieurooppalainen ja suomalainen käsitys käytetystä autosta eroaa kuin yö ja päivä.
Niinistö on valtansa sokaisemaa asennetta ei jää kukaan kaipaamaan.

Äänestä

kuittitehtailua tulisi olemaan, ammattimaistakin, kuten sitä nytkin on yli 25v. autojen kohdalla, vaikka niissä pelataan vieläkin pienemmillä summilla.

Äänestä
  • Ei ole sinun eikä edes ministerin asia mennä epäilemään kirjoitetun kuitin aitoutta.

    Kuitin väärentäminen on rikos ja siitä säädetään rikoslaissa. Kyllä kuulkaa tuomiot hoitavat ihan eri ihmiset kuin ne jotka tästä nyt puhuvat.

    Äänestä

Joko Niinistön mielestä kaikki hallintoalamaiset ovat väärentäjiä tai sitten hänen oma mielensä on sellainen, että itse ensimmäiseksi olisi väärentämässä ostokuitin, joten kaikki muutkin hänen mielestään niin tekisivät.
Eihän siihen tarvittaisi kuin joku sanktio. Jos jäät kiinni väärennetystä kuitista, vero peritään esim. 20 kertaisena. Johan pistäisi miettimään muutaman satasen hyödyn kääntöpuolta.

Äänestä
  • Yleensä mitä laitonta itse harrastaa siitä epäilee toista.
    Esim.
    Veronkierto,valehtelu ja aviorikokset tässä yleisimmät!

    Nim.itsekkin sortunut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Timo kirjoitti:

Syyskuussa EU-tuomioistuimen päätöksen jälkeen ministeri Niinistö kertoi televisiossa, että hän joutui antamaan ministerikautensa vaikeimman päätöksen. Hän oli aivan tolaltaan, kun tavallinen kansa saa nyt ostaa autonsa vähän halvemmalla muista EU-maista. Puhuessaan liikevaihtoverosta hän näytti täydellisen tietämättömyytensä mm. arvonlisäverosta. Nyt hän sanoo, että autoveroa ei voi periä kuitista, koska kaikki SUOMALAISET ovat rikollisia ja väärentävät autojensa ostokuitit!!!! Taitaa olla aikamoista huuhaata tämä luulo joka on selvää vainoharhaisuutta. Kuitti on kuitenkin se, joka osoittaa tuotteen hinnan. Ei Eurooppalaisilla automyyjillä ole mitään intressiä kirjoittaa alhaista kuittia muutaman tuhannen autosta joka ei kelpaa mihinkään muualle kuin Suomeen. Tällä luulolla hän osoittaa ettei ole edes tutustunut asioihin joista hän puhuu. Arvosteluihin, asiallisiinkin, hän reagoi voimakkaasti hyökkäämällä ja haukkumalla toisia mitään tietämättömiksi. Nyt on ainakin tiedostettu, että Suomalaiselle (pienellä rahalla toimeen tulevalle) auton ostajalle ei voi antaa parempaa ja halvempaa käytettyä autoa. Siitä pitävät Niinistö, Siimes ja Kuitunen ”selkeillä” kaavoillaan huolen. Aikaisemmin netistä cif-hintoja katsoessani pisti silmään erään automallin alhainen tuontihinta joka oli selvästi keinotekoinen. Miksi tähän ei puututtu ennen kuin oli pakko? OLIKOHAN SIINÄ KYSEESSÄ KUITTITEHTAILU VAI MIKÄ? Nyt pitäisi Kansanedustajien ottaa tomerasti ohjat käsiinsä ja hoitaa laki sellaiseksi, että kansalaiset luottavat edustajiinsa! Pitkässä juoksussa on kaikkien etu, että laki on selvä ja helposti tulkittavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu