Hei! Keskustelin lääkärini kanssa ja minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa ehkäisylle, kondomi tai kuparikierukka. Onko kellään kokemuksia kuparikierukasta? Hyviä tai huonoja?
Kuparikierukka?
tietoja
1261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulle asetettiin kuparikierukka noin vuosi sitten (24v, synnyttämätön) ja olen ollut oikein tyytyväinen.
Asennus tuntui jonkin verran, lähinnä kohdunsuun laajennus hiukan ilkeänä paineena, itse kierukan asetus nopeana vihlaisuna, ja loppupäivän kohtu kramppasi jonkin verran. Satunnaista kevyttä nytkähtelyä tuntui noin kuukauden asennuksen jälkeen, ei mitään varsinaista kipuilua mutta eräänlainen "on siellä jotain" tunne.
Kuukautisvuoto runsastui aika reippaasti, tosin luomuilla oli ollut hyvin niukkaa, ja ensimmäisen neljännesvuoden ajan oli lisäksi runsaahkoa ovulaatiovuotoa (laantui ajan kanssa, nykyään enää pientä tiputtelua) ja valkovuoto lisääntyi jonkin verran. Kaiken kaikkiaan tottumisjakso oli 3-4 kuukautta, sen jälkeen homma on vain helpottunut.