kaksi kertaa viikossa?

riittääkö kaksi kertaa viikossa kehittämään ja kasvattamaan lihaksia? kertoihin sisältyy kuitenkin paljon liikkeitä, kolme per lihasryhmä. Jako seuraava: keskiviikko hauis, ojentajat, samalla kyykkyjä
sunnuntai:selkä, olkapäät, rinta
lisäksi torstaina lihaskuntopainotteinen aerobic. lisäksi uintia ja lenkkeilyä. Ainakin tähän mennessä tulosta on tullut noinkin, mutta jossain sanotaan että kolme kertaa olis minimi kuntosalimäärä viikossa. kuitenkin monijakoisissa ohjelmissahan tehdään juuri yhtä tai kahta lihasryhmää kerran viikossa. ennen treenasin esim. kolmesti, yhdellä liikkeellä per lihasryhm, eikä mitään tapahtunut. jalkoja en haluakaan treenata suurilla painoilla, kerta viikossa painoilla ja kerta viikossa aerobicissa riittää, koska harrastan myös juoksua, enkä halua suuria möhkäleitä..
9835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Et sä tosiaan voi saada tolla pelkäämiäsi muskeleita :D

Mä en saa juoksijana saa niitä vaikka treenaan salilla yläkropan neljästi viikossa ja syön ravinnossa paljon proteiinia! Kyllä juoksu sitä mahdollisuutta on kaventanut todellakin. Harmi, sillä olen juoksun orja vaikka tiedänkin etten saa just sen takia kaipaamiani muskeleita....

Äänestä
  • Mikset saa pattia?

    En keksi mitään syytä miksi et saisi pattia yläkroppaan vaikka juoksetkin. Jos kerran protskua on riittävästi?

    Onko tässä nyt jotain mitä en tiedä?

    Äänestä

  • Siis tuo väite on täyttä puppua! Tottakai sä voit saada lihasta vaikka sä juoksetkin. Se että kasvaako sulla lihas niin riippuu ihan sun harjoitusmenetelmistä.

    Äänestä

  • Ei ihmekkään ettet kehity kun treenaat noin paljon!!

    Sinun ei kannattaisi neuvoa täällä, muita kun et näytä tuntevan lihaksen kasvatuksen alkeitakaan.

    Äänestä

  • Ben Johnson kirjoitti:

    Mikset saa pattia?

    En keksi mitään syytä miksi et saisi pattia yläkroppaan vaikka juoksetkin. Jos kerran protskua on riittävästi?

    Onko tässä nyt jotain mitä en tiedä?

    Eräs joka käy samalla salilla kuin minä, arveli että kyseessä voisi olla ikäkysymyskin. En ole vielä uskaltanut kokeilla proteiinijauheita vaan yrittänyt lisätä sitä normaaliravinnon kautta.

    Voisko se juoksu sitten yli 40 v akalla tosiaan vaan sitkeyttää olemassaolevia lihaksia ilman silminnähtävää kasvua? En tiedä. Siihen kasvuun kuitenkin olen panostanut toiveita. Nyt talven tullen kun liukkaat kelit alkaa, vähennän varmasti juoksua joten ehkä ne muskelitkin sitten kasvavat?

    Äänestä

kun vastukset kovenee ja harjoitukset ovat järkeviä niin tottakai tuloksia tulee.

Äänestä
  • vähän ihmettelen vastauksia..tarkoitin etten halua JALKOIHIN isoja lihaksia, käsivarsissa on jo ihan kivasti lihaksia, ja ne saavat vielä kehittyäkin ja siitä kyselin, että riittääkö kaksijakoinen ohjelma, koska ns. jalkapäivä jää pois ja yhdistyy muihin treeneihin. enkä todellakaan treenaa liikaa..ei ainakaan tunnu siltä.

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    vähän ihmettelen vastauksia..tarkoitin etten halua JALKOIHIN isoja lihaksia, käsivarsissa on jo ihan kivasti lihaksia, ja ne saavat vielä kehittyäkin ja siitä kyselin, että riittääkö kaksijakoinen ohjelma, koska ns. jalkapäivä jää pois ja yhdistyy muihin treeneihin. enkä todellakaan treenaa liikaa..ei ainakaan tunnu siltä.

    Ihan varmasti riittää.

    Äänestä

2 x viikossa on loistava treenimäärä salilla.
kun treenaat lihakset kovaa niin et edes tarvi etkä kaipaa kolmatta kertaa salille. tekisin vaan jaon toisin:
treenaa jalkapäivänä ekana kyykky. sitten selkä, eli jotain taljavetoja tai leukoja. lopuksi ojentajat.
toisena päivänä: rinta eli penkki. hauiskääntöjä. ja viimeisenä olkapääliikkeitä.
thats it.
toimii!
ei liikaa sarjoja per lihasryhmä. ei liikaa liikkeitä. keep it simple.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riittääkö? kirjoitti:

riittääkö kaksi kertaa viikossa kehittämään ja kasvattamaan lihaksia? kertoihin sisältyy kuitenkin paljon liikkeitä, kolme per lihasryhmä. Jako seuraava: keskiviikko hauis, ojentajat, samalla kyykkyjä
sunnuntai:selkä, olkapäät, rinta
lisäksi torstaina lihaskuntopainotteinen aerobic. lisäksi uintia ja lenkkeilyä. Ainakin tähän mennessä tulosta on tullut noinkin, mutta jossain sanotaan että kolme kertaa olis minimi kuntosalimäärä viikossa. kuitenkin monijakoisissa ohjelmissahan tehdään juuri yhtä tai kahta lihasryhmää kerran viikossa. ennen treenasin esim. kolmesti, yhdellä liikkeellä per lihasryhm, eikä mitään tapahtunut. jalkoja en haluakaan treenata suurilla painoilla, kerta viikossa painoilla ja kerta viikossa aerobicissa riittää, koska harrastan myös juoksua, enkä halua suuria möhkäleitä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu