Jonon vetäjät

Viime viikolla sattui samalle päivälle kaksi
kokemusta muuta liikennettä hitaammista
ajoneuvoista:

1) Aamulla töihin mennessä jonon vauhti hidastui
n. kuuteenkymppiin, mutta normalisoitui reilun
kilometrin köröttelyn jälkeen. Ja kas,
levähdysalueella oli ajoneuvonosturi
odottelemassa nopeampien ohimenoa. Hienosti ja
kohteliaasti toimittu, kyseessä on sentään
ammattikuljettajan ja kalliin koneen työaika,
jota riitti minuutti uhrattavaksi muun liikenteen
helpottamiseen.

2) Sama päivä töistäpaluuaikana, sama keli ( 7
lämmintä, tihkusade)... Eteen muodostui pitkä
jono, joka eteni vajaat 60 km/h. Kilometrit
kuluivat hiljalleen, levähdysalue toisensa
jälkeen jäi taakse. Vastaan tuli lähes jatkuva
jono, mutta meidän jonomme vetäjän tienoilla
näkyi aina vaan uskaliaampia ohituksia (esim.
eräs rekka veti tukosta ohi vastaantulijoista ja
sulkuviivoista välittämättä). Edelleenkään jonon
vetäjä ei reagoinut mitenkään, jatkoi omaan
tahtiinsa eikä poikennut levähdysalueille /
bussipysäkeille. Parinkymmenen kilometrin jälkeen
minun ja tulpan välinen jono alkoi olla sen
verran lyhyt, että näin jurnuttajan: vanha VW LT,
todennäköisesti yksityiskäytössä (ei firmalogoja
tms.). Poistuin valtatieltä samasta liittymästä
LT:n perässä ja ohituspaikan auettua pyyhkäisin
ohi. Tulin kuitenkin soittaneeksi äänimerkkiä
LT:n rinnalla, mistä sitten seurasi kiukkuinen
pitkien valojen loimotus taustapeileihini.

Olen melkoisen perusrauhallinen mies enkä
provosoidu liikenteessäkään ihan vähästä, mutta
jos olisin ollut rekkakuskina jumissa tuon LT:n
takana parikymmentä kilometriä olisin saattanut
vihjata väistämistarpeesta pienellä töytäisyllä
takapuskuriin... Minun ajallani ei tuossa
tilanteessa ollut suurta väliä, mutta enpä usko
LT-kuskillakaan niin kovaa kiirettä olleen,
etteikö pieneen tien sivussa pistäytymiseen olisi
ollut aikaa. Vaan kun on jumi, niin on jumi.
91382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuinka liikenneturvallisuutta parantaa, että
soittelet torvea tai tönit toisia takapuskuriin?

Äänestä
  • Ei paranna turvallisuutta kumpikaan eikä sitä
    tarvitse edes miettiä. Toisaalta ei se pieni
    tööttäykseni turvallisuutta huonontanutkaan. Ja
    se takapuskuriin tuuppaaminen olisi ollut jo
    törkeää liikenteen vaarantamista, mutta sitä en
    tehnyt minä eikä kukaan muukaan. Tarkoitukseni
    oli sanoa, etten ihmettelisi vaikka jonain
    päivänä tiukalla aikataululla ajavalla
    rekkakuskilla naksahtaisi tuollaisessa
    tilanteessa.

    Jos jokin olisi tuolloin voinut parantaa
    liikenneturvallisuutta, niin LT:n kuskin pienet
    poikkeamat levähdysalueille tai bussipysäkeille.
    Aika moni riskiohitus olisi jäänyt tekemättä.
    Vaan hänpä oli hän ja hänhän ajaa missä lystää ja
    miten hiljaa lystää eikä hänen tarvitse muita
    huomioida.

    Äänestä

  • Körökörö kirjoitti:

    Ei paranna turvallisuutta kumpikaan eikä sitä

    on kyllä vastuullista suhteuttaa nopeutensa
    renkaiden/ajotaitonsa/ym. takia, mutta ei luulisi
    olevan vaikea homma päästää jonoa ohi jos
    sellainen taakse syntyy. Itse teen sen jo senkin
    takia, että en kaipaa vetokoukkuuni mitään
    roikkujia estämään hirven ym. takia kohdalleni
    mahdollisesti tapahtuvaa äkkijarruttamisen
    tarvetta. Myöskin ohittaminen ylinopeudella on jo
    vaikeampaa. (ajan usein ns. vittumaista noin 5-10
    km/h ylinopeutta (ml 10-15km/h), jolloin perään
    ilmestyy roikkujia, jotka ei kuitenkaan enää
    uskalla tai pysty ohittamaan)

    Äänestä

  • jos oikein hyvin tuuppaa poistuu ko tukko
    liikenteestä ikiajoiksi,itse palaa takaisin
    lusittuaan aikansa..tosin tostahan kai pääsis
    ehdollisella ;-)

    Äänestä

  • lennu kirjoitti:

    jos oikein hyvin tuuppaa poistuu ko tukko
    liikenteestä ikiajoiksi,itse palaa takaisin
    lusittuaan aikansa..tosin tostahan kai pääsis
    ehdollisella ;-)

    Saisi sellaisia alinopeutta ajelevia tms
    mulkvisteja varten asennutettua muutaman stinger
    ohjuksen autoonsa ja lisäksi 50mm konekiväärit
    niin pääsisi kulkemaan "omaan" tahtiinsa.

    Ai että minuakin ottaa ajatteluelimeen se kun
    nysvätään tien tukkona muista välittämättä ja kun
    ohi mennään niin sitten kyllä hidastelija
    vilauttelee valoja tai soittaa torvea.

    Parhaita tilanteita on ne kun nysväri vetää jonoa
    ja kun tulee ohituskaista ni sitten
    kyllä "mennään" kuin viimeistä päivää joten
    loppuun kysely: onko jossain ohjusasentamoa ko
    tapauksia varten ?

    Äänestä

  • Hei hei ja bensaa suonis kirjoitti:

    Parhaiten saanet apua vaivaasi paikallisesta
    mielenterveystoimistosta. Terveyskeskuslääkärikin
    voinee auttaa. Siihen asti pysy pois liikenteestä.
    Tuollaisten patoutumien purkamiseen auto ei ole
    soveltuva väline.

    Äänestä

  • Körökörö kirjoitti:

    Ei paranna turvallisuutta kumpikaan eikä sitä
    tarvitse edes miettiä. Toisaalta ei se pieni
    tööttäykseni turvallisuutta huonontanutkaan. Ja
    se takapuskuriin tuuppaaminen olisi ollut jo
    törkeää liikenteen vaarantamista, mutta sitä en
    tehnyt minä eikä kukaan muukaan. Tarkoitukseni
    oli sanoa, etten ihmettelisi vaikka jonain
    päivänä tiukalla aikataululla ajavalla
    rekkakuskilla naksahtaisi tuollaisessa
    tilanteessa.

    Jos jokin olisi tuolloin voinut parantaa
    liikenneturvallisuutta, niin LT:n kuskin pienet
    poikkeamat levähdysalueille tai bussipysäkeille.
    Aika moni riskiohitus olisi jäänyt tekemättä.
    Vaan hänpä oli hän ja hänhän ajaa missä lystää ja
    miten hiljaa lystää eikä hänen tarvitse muita
    huomioida.

    Ei meillä rekkakuskeilla ihan niin helposti pinna
    naksahda!

    Tässä työssä on tottunut että urheilullisetkin
    autot porhaltavat ohi mitä kummallisimmissa
    paikoissa. Ja sitten jopa 100 kilometrin päässä
    ollaan kuitenkin samoissa punaisissa
    odottelemassa. Tai oikeammin se ohittaja on
    odotellut sen minuutin ja ison auton ei tarvitse
    odotella.

    Ajankäytön kannalta hidastelijoilla ei ole isolle
    autolle niin suurta merkitystä kuin ehkä
    pienille. Mutta ohittamalla työ helpottuu muuten
    huomattavasti takana ajamiseen verrattuna.

    Äänestä

  • Haloperidoli kirjoitti:

    Parhaiten saanet apua vaivaasi paikallisesta
    mielenterveystoimistosta. Terveyskeskuslääkärikin
    voinee auttaa. Siihen asti pysy pois liikenteestä.
    Tuollaisten patoutumien purkamiseen auto ei ole
    soveltuva väline.

    niin se on..laki suojaa vailla ymmärrystä ajavia
    ja täysin sekopäitä.
    omankäden oikeutta ei saa käyttää tässäkään
    tapauksessa.
    ikävää....-(

    Äänestä

  • Hei hei ja bensaa suonis kirjoitti:

    Saisi sellaisia alinopeutta ajelevia tms
    mulkvisteja varten asennutettua muutaman stinger
    ohjuksen autoonsa ja lisäksi 50mm konekiväärit
    niin pääsisi kulkemaan "omaan" tahtiinsa.

    Ai että minuakin ottaa ajatteluelimeen se kun
    nysvätään tien tukkona muista välittämättä ja kun
    ohi mennään niin sitten kyllä hidastelija
    vilauttelee valoja tai soittaa torvea.

    Parhaita tilanteita on ne kun nysväri vetää jonoa
    ja kun tulee ohituskaista ni sitten
    kyllä "mennään" kuin viimeistä päivää joten
    loppuun kysely: onko jossain ohjusasentamoa ko
    tapauksia varten ?

    http://www.lockheedmartin.com/ mutta itse
    suosittelen
    http://members.surfeu.fi/stefan.allen/B40l70.html

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Körökörö kirjoitti:

Viime viikolla sattui samalle päivälle kaksi
kokemusta muuta liikennettä hitaammista
ajoneuvoista:

1) Aamulla töihin mennessä jonon vauhti hidastui
n. kuuteenkymppiin, mutta normalisoitui reilun
kilometrin köröttelyn jälkeen. Ja kas,
levähdysalueella oli ajoneuvonosturi
odottelemassa nopeampien ohimenoa. Hienosti ja
kohteliaasti toimittu, kyseessä on sentään
ammattikuljettajan ja kalliin koneen työaika,
jota riitti minuutti uhrattavaksi muun liikenteen
helpottamiseen.

2) Sama päivä töistäpaluuaikana, sama keli ( 7
lämmintä, tihkusade)... Eteen muodostui pitkä
jono, joka eteni vajaat 60 km/h. Kilometrit
kuluivat hiljalleen, levähdysalue toisensa
jälkeen jäi taakse. Vastaan tuli lähes jatkuva
jono, mutta meidän jonomme vetäjän tienoilla
näkyi aina vaan uskaliaampia ohituksia (esim.
eräs rekka veti tukosta ohi vastaantulijoista ja
sulkuviivoista välittämättä). Edelleenkään jonon
vetäjä ei reagoinut mitenkään, jatkoi omaan
tahtiinsa eikä poikennut levähdysalueille /
bussipysäkeille. Parinkymmenen kilometrin jälkeen
minun ja tulpan välinen jono alkoi olla sen
verran lyhyt, että näin jurnuttajan: vanha VW LT,
todennäköisesti yksityiskäytössä (ei firmalogoja
tms.). Poistuin valtatieltä samasta liittymästä
LT:n perässä ja ohituspaikan auettua pyyhkäisin
ohi. Tulin kuitenkin soittaneeksi äänimerkkiä
LT:n rinnalla, mistä sitten seurasi kiukkuinen
pitkien valojen loimotus taustapeileihini.

Olen melkoisen perusrauhallinen mies enkä
provosoidu liikenteessäkään ihan vähästä, mutta
jos olisin ollut rekkakuskina jumissa tuon LT:n
takana parikymmentä kilometriä olisin saattanut
vihjata väistämistarpeesta pienellä töytäisyllä
takapuskuriin... Minun ajallani ei tuossa
tilanteessa ollut suurta väliä, mutta enpä usko
LT-kuskillakaan niin kovaa kiirettä olleen,
etteikö pieneen tien sivussa pistäytymiseen olisi
ollut aikaa. Vaan kun on jumi, niin on jumi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu