Uuusi Vectra/Sigum

Tässä sitä ollaan,eli kuvista päätellen uutta
ilmettäkin löytyy, toivottavasti tekniikkakin on
kohdallaan.
Aiemmin julkisuudessa olleisiin kuvin verrattuna
ainakin keulan ja perän ilme on muuttunut
nykytyylin mukaiseksi, mutta ei tyylittömäksi,
eli säilyttänee muotonsa taas seuraavat 6 - 8
vuotta?
2376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keula on ruma, ei voi muuta sanoa. Olen aina
pitänyt Opelin muotoilusta, nyt ei pojilla
onnistunut.

Äänestä

kun mondeo esiteltiin nousi suunnaton kohu,
kuinka olivat kopioineet passatin kylkimuodot
sentin tarkkuudella, nyt sitten
opelin "suunnittelijat" tekivät saman, mikäs
siinä, yhtä rumia ovat. Nokan muodotkin kopioitu
suureksi osaksi 5 vuotta vanhasta preludesta,
perästä en viitsi edes sanoa mitään.

Toisaalta, mitäpä väliä kun merkki on opel, ei
sitä kukaan autoista välittävä ostakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aku kirjoitti:

Tässä sitä ollaan,eli kuvista päätellen uutta
ilmettäkin löytyy, toivottavasti tekniikkakin on
kohdallaan.
Aiemmin julkisuudessa olleisiin kuvin verrattuna
ainakin keulan ja perän ilme on muuttunut
nykytyylin mukaiseksi, mutta ei tyylittömäksi,
eli säilyttänee muotonsa taas seuraavat 6 - 8
vuotta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu