LOISTAVA LADA 110

Kopioin alla olevan kirjoituksen siitä syystä,
että palstalle oli taas päässyt joku urpo
puhumaan täyttä shittiä täydellisestä Lada
110:sta.

Minulla on ollut Lada 110 nyt kaksi vuotta ja
kilometrejä mittarissa on 85000. Ainoat käyntini
ystävällisessä merkkihuollossa ovat olleet
pelkkiä öljynvaihtoja, jotka ovat todella
edullisia, kuten kaikki muutkin Lada 110:n
huoltopaketit. Tämän kanssa ei siis tarvitse itse
liata sormiaan, vaan voi suoraan ajaa
ammattitaitoiseen, nopeaan ja ystävälliseen
merkkihuoltoon, jossa mukavat asentajat huoltavat
Lada 110:n vain muutamassa minuutissa. Minulla
huolto on ollut valmis heti kun olen juonut
ilmaiset kahvit ja lukenut päivän lehdet
viihtyisässä merkkiliikkeen odotustilassa. Asun
täällä pk-seudulla, joten olen asioinut Delta-
Autossa, mutta olen kuullut, ettei työn laatu ja
ystävällisyys häpeä muuallakaan Suomessa!

Muistithan, että Lada 110:ssa on reilu takuu,
joten vaikka nuo keksimäsi asiat olisivatkin
vioittuneet, niin merkkihuolto korjaa ne
tietenkin vastikkeetta. Vastaavaa takuutahan ei
saa muuhun saman hintaiseen käytettyyn autoon
ollenkaan. Lada 110 on niin halpa, että kun
halvin kilpailija maksaa kaksi noin kertaa
enemmän, niin ainoa "vertailukohde" on käytetyt
autot, jotka ovat tosin jo varsin rapistuneita ja
muutenkin huonokuntoisia toisten rääkkäämiä
autoja.

Lada 110 onmahdollisuus valita kolmesta eri
mallivaihtoehdosta eli klassisen tyylikäs sedan,
tilava farkku koko perheen käyttöön ja aina
sporttinen HB-malli, jolla kelpaa huristella
kaupungin kiihkeässä yössä.

Moottorina on tehokas ja sitkeä 1.5 litran
monipistesuihkutuksella varustettu voimanpesä,
jossa riittää vääntöä suurempiinkin mäkiin.
Polttoaineen annostelu on elektronisesti
säädelty, joten voit olla varma, että Ladan jo
legendaariseksikin muodostunut
kylmäkäynnistysominaisuus pätee 110:n kohdalla
myös. Tämä auto on tehty palvelemaan yhtä hyvin
Pohjois-Siperian 40 asteen pakkasessa kuin Etelä-
Venäjän 40 asteen helteessä. Mikä muu
autonvalmistaja kykenee takaamaan vastaavan
varmuuden? EI MIKÄÄN. Suurin osa autokannastamme
ei kestäisi Suomen ankaraa talvea ilman
lohkolämmittimiä ym. webastoja. Lada 110:n
omistajana moiset vempaimet voi tyystin unohtaa
ja siirtyä niiltäkin osin nykypäivään.

Ajettavuuskin on huippuluokkaa: McPherson
iskunvaimentimet takaavat pehmeän kyydin ja
poikittainen alatukivarsi varmistaa suuntavakaan
ajon, joten auto käyttäytyy miellyttävästi myös
poikkeuksellisissa ääritilanteissa.

Lada 110 STW farmari sopii kuin nyrkki silmään
suurellekin perheelle, sillä käytännöllisesti
avautuva takaluukku tarjoaa reilun kuormaustilan
ja kiitellyt tavaratilat tarjoavat tilan
useammallekin matkalaukulle, joten enää et
tarvitse vanhanaikaista ja naurettavaa
suksiboksia katolle tai peräkärryä, kun lähdet
perheen kanssa esimerkiksi Lappiin hiihtolomalla.
Eikä enää tarvitse kysellä mökin vuokraajalta
onko sähkötolppaa lähellä, sillä Lada 110
käynnistyy 100% varmasti jokaisella säällä. Täten
voit unohtaa myös yölliset auton lämpimäksi
ajamiset ja keskittyä rentouttavaan yöuneen tai
muuhun ajanviettoon. Myös se toinen tai kolmaskin
olut on mahdollista ottaa saunan jälkeen toisin
kuin ennen, kun autoa piti lähteä yöllä ajamaan
lämpimäksi.

Lada 110:ssa on myös ergonomisesti muotoillut
istuimet sekä edessä että takana, joten voit
unohtaa selkävaivat tähän päivään! Pitkäkin matka
taittuu mukavan jouheasti ja olet pirteänä myös
perille päästyäsi.

Bensapihi Lada 110 on tehty autoksi, jossa ei ole
mitään turhaa, mutta on kaikki tarvittava. Näin
ollen et maksa mistään turhasta, vaan ainoastaan
auton tehtävästä. Lada 110 on tehty nimenomaan
varmaksi palvelijaksi kuljettamaan ihmistä
paikasta toiseen. Se sopii ihmiselle, joka ei
halua panostaa autoiluun suuria summia rahaa,
vaan ainoastaan välttämättömän. Varmasti
jokaisella on auton lisäksi paljon tärkeämpiäkin
kohteita vähille markoilla Suomessa, jossa kova
autoverotus masentaa jokaisen autonostajan. Mutta
ei hätää, Lada 110 on jo valmiiksi hinnoiteltu
tulevaa autoeropäätöstä silmällä pitäen. Eli
jälleenmyyjä on tinkinyt omista katteistaan ja
tarjonnut Lada 110:n ostajalle mitä mainioimman
tilaisuuden hankkia auto tässä epävarmassa
markkinatilanteessa. LADA 110 ON SIIS
ALIHINNOITELTU! Tämän parempaa ostosta et siis
voi tänä epävarmana aikana tehdä!

Joten tästä lähin voit unohtaa ne vanhat
kaatopaikkakunnossa olevat romukasasi ja hankkia
tilalle upo uuden Lada 110:n, jossa mukana on
tietysti reilu takuu, joten autoon budjetoidut
rahat eivät varmasti pääse riistäytymään käsistä.
Helpottaa elämää siis joka suhteessa ja vapauttaa
pääomia paljon hyödyllisempiin asioihin. Olen
myös kuullut, että Ladan jälleenmyyjä lupaa
vanhasta jopa arvottomasta, mutta ajokuntoisesta
ja katsastetusta romukasasta jopa 10000 mk
antaessasi sen vaihdossa uuteen Lada 110:een.
Tähän kun lisätään lähes nollakorko pitkällä
maksuajalla niin mitä enää odotat! Lada 110:n
hankinta on sekä ympäristöteko että sijoitus
itseesi ja varmoihin kilometreihin!

No, enhän minä voi ketään pakottaa huomenna
lähimmälle Lada -jälleenmyyjälle, mutta mieti
asiaa ja tee oikea valinta! Mahdollisuus varmaan
ja mukavaan autoiluun on olemassa ilman suuria
rahasäkkejä!
201476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Mielipiteet ovat mielipiteitä, mutta tuo teksti
oli täyttä luonnon lannoitetta...huhhuh!

"Tämän parempaa ostosta et siis
voi tänä epävarmana aikana tehdä!" joopa joo.

"Ajettavuuskin on huippuluokkaa: McPherson
iskunvaimentimet takaavat pehmeän kyydin ja
poikittainen alatukivarsi varmistaa suuntavakaan
ajon, joten auto käyttäytyy miellyttävästi myös
poikkeuksellisissa ääritilanteissa."
no niin varmasti!

Varsinainen fanaatikko tuon kirjoittaja.

Äänestä
  • Minullakin on ollut Lada 110 omistuksessa nyt
    puolitoista vuotta ja moitteen sanaa ei heru.
    Mainitsenpa, että olen ajanut ko. autolla nyt
    70000 km eikä mitään vikaa ole tullut esiin.
    Ainoat käynnit huolloossa ovat olleet
    määräaikaishuoltoja eikä niissä ole tehty muuta
    kuin ohjekirjassa mainitut toimenpiteet! 60000 km
    määräaikaishuollossa vaihtoivat etujarrulevyt
    takuuseen totta kai. Koko määräaikaishuolto kesti
    n. 15 min. kaikkine toimenpiteineen! Tässä on nyt
    useampikin Lada 110:n oikea omistaja kertonut
    auton käytöstä ja toiminnasta, joten koeajajien
    tai muiden skeidaa jauhavien on syytä lopettaa
    valheet nopeasti, ettei koidu jälkiseuraamuksia
    julkisesta herjaamisesta!

    Näyttää vahvasti siltä, että Lada 110:n moittijat
    eivät ole koskaan edes ajaneet ko. autoa.
    Euroopassa useat arvostetut autolehdet ovat kerta
    toisensa jälkeen ylistäneet Lada 110:n
    ylivoimaista hinta-laatusuhdetta. Halvin Lada
    110:n kilpailija maksaa lähes kaksi kertaa
    enemmän, laatu lähes samaa luokkaa ja kokoluokka
    on itse asiassa täysin eri eli se kuuluu pikku
    autojen luokkaan, toisin kuin Lada 110 on
    tiloiltaan suuri ja luokitellaan keskisuurten
    autojen kastiin, jossa halvin kilpailija
    maksaakin jo lähes kolme kertaa enemmän!

    Etpä perustellut kommenttejasi sen kummemmin, en
    tosin ihmettele yhtään, sillä vaikeahan
    totuudelle pohjautuviin argumentteihin on
    vastalause löytää. Eli pisteet Jussille!

    Äänestä

  • Paavo K. kirjoitti:

    Minullakin on ollut Lada 110 omistuksessa nyt

    Iltaa taas Ladalandian sujuvakynäinen satusetä!
    Oletkin ollut ihmeen hiljaa viime aikoina, mutta
    Ladaa koskeva runosuonesi on puhjennut jälleen
    kukkaan. Vitsistähän nuo kirjoituksesi lähinnä
    käyvät,sillä kukaan täysjärkinen autoilija ei
    noita tarinoitasi allekirjoita. Käy ihmeessä
    ruotsalaisella www.vibilagare.se-sivuilla ja
    tutustu "ihanneautosi" todellisiin
    ominaisuuksiin. Todellinen ruostepesä koko auto!
    Kyseiset testit ovat erittäin arvostettuja
    tavallisten autonomistajien keskuudessa, joten
    nuo höpinäsi Ladan "erinomaisuudesta" voidaan
    jättää omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • "Rehellisyys maan perii.. kirjoitti:

    Monet eurooppalaiset arvostetut autolehdet ovat
    kehuneet Lada 110:ä ja sen erinomaista hinta-
    laatusuhdetta. Eikä mikään ihme, sillä halvin
    kilpailija samassa kokoluokassa maksaa lähes
    kolme kertaa enemmän! Minä uskon mielummin
    eurooppalaisiin arvostettuihin laatuautolehtiin
    toisin kuin pieniin ruotsalaisiin tai
    suomalaisiin autolehtiin. En halua tässä esittää
    tarkempia väitteitä, mutta tiedän varsin hyvin
    miten asiat suomalaisten suosimassa Suomen
    suurimmassa autolehdessä asiat hoituvat.
    Arvosteluiden tärkeimpänä kriiterinä ei suinkaan
    ole puolueettomuus vaan aivan muut seikat.
    Kummallista kyllä tämän Suomen suurimman
    autolehden testeissä menestyvät numerosta toiseen
    samat automerkit. Eikä ole mikään ihmekään, sillä
    itsekin olen ollut todistamassa aivan vierestä
    kuinka golfkentällä kirjoituksen luonteesta
    sovuttiin tiettyä rahasummaa vastaan. Automyyjien
    kannattaa tietysti maksaa, kun myynti kasvaa.
    Mutta jatkuvasti saavat olla pelko perseessä,
    ettei käräytetä. Olisi varsin helppo nauhoittaa
    jokin keskustelu autolehden toimittajan ja
    jälleenmyyjän välillä. Tällaista on siis Suomessa
    tänä päivänä - aivan samanlaista kuin
    Neuvostoliitossa oli 20 vuotta sitten!

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Olet toistanut nuo samat tarinat ennenkin,mutta
    mitään uutta et ole pystynyt tuomaan Lada-
    keskusteluun. Viittasit pieniin suomalaisiin ja
    ruotsalaisiin autolehtiin. Ennemmin luotan niihin
    kuin hevosmiesten tietotoimiston tietoihin mitä
    itse edustat!

    Äänestä

  • Katso rikoslain 27 luku ja erityisesti pykälät 1-
    2, myös muut kannattaa lukea. Tulepa sen jälkeen
    uudestaan inisemään!

    Ja mitä tulee Venäjään, niin muistutan, että
    nykyään Venäjä on jopa Suomea kovempi
    markkinatalousmaa, jossa köyhille ei anneta
    armoa. Talouspolitiikka Venäjälle on monta kertaa
    ankarampaa kuin löysässä sossujen Suomessa.
    Esimerkiksi veropolitiikka Venäjällä suosii
    etenkin varakkaita ja suurituloisia.

    Olisikohan sinunkin aika siirtyä vihdoin
    Neuvostoliiton ajoista markkinatalousmaa Venäjän
    aikaan. Muistathan, että siitä on jo 12 vuotta,
    kun Berliinin muuri murtui. Tosin lyhyt aika
    näyttää olevan suomalaisen jääräpään mielessä!

    Äänestä

  • "Rehellisyys maan perii.. kirjoitti:

    Olet toistanut nuo samat tarinat ennenkin,mutta
    mitään uutta et ole pystynyt tuomaan Lada-
    keskusteluun. Viittasit pieniin suomalaisiin ja
    ruotsalaisiin autolehtiin. Ennemmin luotan niihin
    kuin hevosmiesten tietotoimiston tietoihin mitä
    itse edustat!

    Useat arvistetut eurooppalaiset autolehdet ja
    muut autotoimittajat ovat kehuneet Lada 110:n
    ylivoimaisesti parasta hinta-laatusuhdetta.
    Mikäli haluat väkisin uskoa mielummin suomalaisia
    varsin kyseenalaisessa maineessa
    olevia "autolehtiä" niin mikä ettei. Mutta älä
    tule niiden tietojen valossa tälle palstalle
    valittamaan. Koitetaan pitää edes tämän palstan
    taso asiallisena, jooko?

    Olin TM:n vakituinen tilaaja 10 vuotta, kunnes
    viime vuonna lopetin koko lehden, kun sain
    luotettavalta taholta tietoa lehden todellisista
    toimintatavoista. Sen jälkeen en ole lehteä edes
    vilkaissut. Joku sanoi TL:ssa olevan
    samantyyppistä meininkiä, mutta itse en ole
    saanut siitä riittävää näyttöä ainakaan
    toistaiseksi. Itse luen paria saksalaista ja yhtä
    ranskalaista autolehteä, joiden perusteella
    muodostan käsitykset eri automalleista.

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Useat arvistetut eurooppalaiset autolehdet ja
    muut autotoimittajat ovat kehuneet Lada 110:n
    ylivoimaisesti parasta hinta-laatusuhdetta.
    Mikäli haluat väkisin uskoa mielummin suomalaisia
    varsin kyseenalaisessa maineessa
    olevia "autolehtiä" niin mikä ettei. Mutta älä
    tule niiden tietojen valossa tälle palstalle
    valittamaan. Koitetaan pitää edes tämän palstan
    taso asiallisena, jooko?

    Joo,yritetään olla tasapuolisen kriittisiä myös
    tuon Ladan kohdalla. Ei pelkkää kehumista vaan
    reilusti auton ongelmat on tuotava esille. Se on
    mielestäni aitoa keskustelua.
    Olisi hauska tietää missä eurooppalaisissa
    autolehdissä tätä uutta Lada 110:ä on kehuttu.
    Ihan vaan keskustelun pohjaksi!

    Äänestä

  • Paavo K. kirjoitti:

    Minullakin on ollut Lada 110 omistuksessa nyt
    puolitoista vuotta ja moitteen sanaa ei heru.
    Mainitsenpa, että olen ajanut ko. autolla nyt
    70000 km eikä mitään vikaa ole tullut esiin.
    Ainoat käynnit huolloossa ovat olleet
    määräaikaishuoltoja eikä niissä ole tehty muuta
    kuin ohjekirjassa mainitut toimenpiteet! 60000 km
    määräaikaishuollossa vaihtoivat etujarrulevyt
    takuuseen totta kai. Koko määräaikaishuolto kesti
    n. 15 min. kaikkine toimenpiteineen! Tässä on nyt
    useampikin Lada 110:n oikea omistaja kertonut
    auton käytöstä ja toiminnasta, joten koeajajien
    tai muiden skeidaa jauhavien on syytä lopettaa
    valheet nopeasti, ettei koidu jälkiseuraamuksia
    julkisesta herjaamisesta!

    Näyttää vahvasti siltä, että Lada 110:n moittijat
    eivät ole koskaan edes ajaneet ko. autoa.
    Euroopassa useat arvostetut autolehdet ovat kerta
    toisensa jälkeen ylistäneet Lada 110:n
    ylivoimaista hinta-laatusuhdetta. Halvin Lada
    110:n kilpailija maksaa lähes kaksi kertaa
    enemmän, laatu lähes samaa luokkaa ja kokoluokka
    on itse asiassa täysin eri eli se kuuluu pikku
    autojen luokkaan, toisin kuin Lada 110 on
    tiloiltaan suuri ja luokitellaan keskisuurten
    autojen kastiin, jossa halvin kilpailija
    maksaakin jo lähes kolme kertaa enemmän!

    Etpä perustellut kommenttejasi sen kummemmin, en
    tosin ihmettele yhtään, sillä vaikeahan
    totuudelle pohjautuviin argumentteihin on
    vastalause löytää. Eli pisteet Jussille!

    Otteita Osoitteesta www.tuulilasi.fi:

    En ota kantaa tekstin oikeellisuuteen.

    "...Teho- tai vääntömomenttihuippuja ei ajossa
    huomaa. Moottori vetää tasaisesti matalilta
    kierroksilta aina rajoittimeen saakka.
    Kiihdytettäessä koneen käyntiääni on karkea ja se
    kuuluu melko voimakkaana ohjaamoon. 0–100 km/h -
    kiihdytyksessä jäimme 0,7 sekuntia valmistajan
    ilmoittamasta 14 sekunnin ajasta.

    Moottori ja vaihteisto on tuettu heikosti.
    Voimakkaasti kiihdytettäessä moottorin tukikumit
    joustavat liikaa ja moottori kolahtelee
    konehuoneen seiniin. Myös pakoputken kiinnikkeet
    ovat liian pehmeät ja putki kulkee liian lähellä
    runkoa. Putki kolahtelee koriin kaarteissa
    kiihdytettäessä ja töyssyissä.

    Vaihteenvalitsimen kankeat ja kulmikkaat liikkeet
    haittaavat nopeita kiihdytyksiä.
    Peruutusvaihdetta joutuu ensimmäisillä kerroilla
    hakemaan päälle muutamaan otteeseen. Pakki toki
    löytyy, kunhan valitsinta survaisee
    määrätietoisesti.

    Vaihteistosta kuuluu pienillä nopeuksilla
    ujellus. Ääni ei varmastikaan lopu nopeuden
    noustessa, vaan se peittyy moottoriäänen ja
    ajomelun alle.

    Tehokas jarruttaminen vaatii totuttelua, sillä
    voimakkaasti tehostetut jarrut lukitsevat
    herkästi toisen etupyörän. Jarrujen lämmettyä
    pyörien lukitsemiseen tarvittava poljinvoima
    kasvaa ja jarruttaminen on helpompaa. Peräkkäiset
    jarrutukset eivät huononna hidastuvuutta.

    Kevytmetalliset jarrurummut taka-akselilla ovat
    perintöä takaveto-Ladasta. Edessä on tuuletetut
    jarrulevyt. Kaarteessa jarrutettaessa auton perä
    kampeaa melko voimakkaasti sivulle, mikä saattaa
    yllättää.

    Suorituskyky on perheautolle riittävä. Moottori
    käy karheasti. Voimansiirtopaketin tuenta on
    riittämätön ja niin moottori kuin pakoputkikin
    osuvat kiihdytyksissä koriin."

    mielipiteet ovat mielipiteitä.

    Äänestä

  • Ei kyse ole sitä, etteikö Ladaa saisi vihata vaan
    siitä, että jatkuva väärien asioiden
    julkituominen, kun tuolla jossakin ketjussa oli.
    Saahan sitä autoja arvostella, mutta se, että
    joku hörhö väittää Lada 110:n olleen ensimmäisten
    4000 km aikana pelkästään korjaamolla, on jo
    todella törkeätä Lada 110:n ja sen
    intressipiirissä olevien henkilöiden herjaamista.
    Toimenpiteet siltä osin ovat mahdollisia.

    Tarkennahan vähän tuota vihjailua Venäjän
    kaupasta, sillä minä käyn myös säännöllisesti
    kauppaa itärajan takana asuvien henkilöiden
    kanssa ja ainakaan minulla ei ole sen huonompia
    kokemuksia heistä kuin suomalaisistakaan. Totta
    kai kulttuurit ovat erilaiset ja on omaa
    typeryyttä jos antaa toisten kusta silmään. Ei
    liike-elämässä pärjää luottamalla toisten
    moraaliin ja omaan sinisilmäisyyteen!

    Äänestä

  • 106 xsi kirjoitti:

    Taas kävi siis niin, ettei maahantuoja tai
    jälleenmyyjä ollutkaan tarjonnut sille TL:n
    toimittajalle illallista kaikkine lisukkeineen.
    Tällaistahan se on edelleen "vapaassa" Suomessa.
    Sehän on tunnettu tosiasia, että Ladan
    käyttäjäkunta on rehellistä eivätkä sorru
    vilppiin.

    Ja mitä helvettiä kuvittelit saavasi markkinoiden
    ylivoimaisesti halvimmasta autosta?! Luulitko
    saavasi Mersun ominaisuudet?! Lada 110:n hinta-
    laatusuhde on todettu monien arvostettujen
    eurooppalaisten autolehtien puolesta
    ylivoimaisesti parhaaksi!

    Raimo Tuomi Aamulehti 25.03.2001

    "Lada 110 STW - Perusauto ja paljon peltiä
    Jos auton pitää pääasiassa olla vain
    perusluotettava kulkuväline pisteestä A
    pisteeseen B, valinta voi olla vaikka Lada.

    Jos auton pitää täyttää muitakin toiveita,
    kannattaa katsoa itänaapuria pitemmälle.

    Lada 110 STW kärsii ehkä vanhahtavasta
    muotoilusta, syvälle niiaavasta alustasta ja
    harmittavista pikkupuutteista, mutta tarjoaa
    toisaalta omassa hintaluokassaan mukavat tilat ja
    paljon kuljetuskykyä.

    Perään mahtuu enimmillään tavaraa 1450 litraa ja
    katolle lisää, joten kuormajuhtana Lada on
    harkinnan arvoinen. Olkoonkin, että paljon pitää
    antaa autolle anteeksi.

    "Ladassa on kaikki tarpeellinen eikä mitään
    turhaa". Mainoslause pitää lähes paikkansa.

    Muovityön jälki repsottaa
    Kymmenen vuotta sitten Lada olisi ollut modernin
    näköinen auto. Myös varustus olisi ollut
    kohdallaan. Aika on kuitenkin ehtinyt kulkea
    näissä suhteissa itäfarkun ohi.

    Autoon istuessa huomaa heti penkit, jotka ovat
    aivan liian pehmeät, eikä verhoilukangaskaan
    oikein istu suomalaiseen makuun.

    Hämmästys on kuitenkin melkoinen, kun yli 400
    kilometrin koeajolenkin jälkeenkään selkä tai
    istumalihakset eivät ole puutuneet yhtään.
    Yllättäen penkeissä onkin hyvä istua, ja
    sivuttaistukeakin riittää. Vain säätövara taakse
    loppuu kesken.

    Toinen huomiotaherättävä piirre on muovityön
    laatu. Veli-venäläinen ei ole oppinut vielä
    taivuttelemaan muovia ihan kilpailijoidensa
    tahtiin, ja moni sauma tai reunapinta repsottaa
    koeajoautossa ikävästi.

    Kojelaudan ja hallintalaitteiden muotoilu on
    muutenkin...miten sen nyt
    sanoisi...mielenkiintoista.

    Kone ei veny kiihdytyksiin
    Kaupunkiajossa Lada on raskas käsitellä, sillä
    ohjaustehostinta ei ole. Ohjaus kärsii myös
    tunnottomuudesta, joka toisin korjautuu aika
    hyvin maantienopeuksilla. Kovemmassa vauhdissa
    Lada on varsin tunnokas ja reagoi herkästi.

    Puolitoistalitrainen moottori ei pidä pahempaa
    ääntä, mutta tuulten ja alustaäänien
    eristämisessä on vielä työtä.

    Tehoja koneesta löytyy vain 78 hevosvoimaa, joten
    Ladalla on turha yrittää kovia kiihdytyksiä.
    Bensaa kului maantieajoa painottavalla lenkillä 8
    litraa satasella.

    Lada on hinnoiteltu niin, että rahalla tuntuu
    kaikesta huolimatta saavan vastinetta. Lähtöhinta
    ilman toimituskuluja on 69 900 markkaa.

    Vakiovarusteina tulevat mm. sisäilman kierto ja
    automaattinen lämmityslaite sekä ohjauspyörän
    korkeussäätö.

    Lisähintaan Ladaan paketoidaan keskuslukitus,
    sähköikkunat sekä valomuisti. Perusmallissa valot
    jäävätkin turhan helposti päälle. Varustelistaan
    kaipaisi vielä ainakin lasinpesimiä etulyhdyille.

    Ajo-ominaisuuksissa eniten parannettavaa
    Matkustamon varusteista kannattaa erikseen
    mainita kello. Se ei ole mitään äänetöntä
    digitaalimallia, vaan viisarit liikkuvat
    eteenpäin kuuluvan raksutuksen tahdissa.

    Tunnelma on ajaton kuin Vienan perukoille
    unohtuneessa karjalaismökissä kellon kulkua
    kuunnellessa.

    Ennen muuta Lada paranisi, jos sen ajettavuus
    kehittyisi nykyisestä keskiraskaasta
    traktorimallista kevyempään ja herkempään
    suuntaan.

    Ladalla on todellakin koko ajan tekemisen
    meininki auton jyristellessä eteenpäin.

    Kun vielä ohjaus klappaa ja vaihdekeppi liikkuu
    laajoissa kaarissa, Lada ei oikein istu tukevasti
    käteen.

    Kaarteissa kori ja jousitus pohjaavat liiankin
    helposti. Ladassa on McPherson-tyyppinen jousitus
    niin edessä kuin takanakin, mutta ainakaan tässä
    sovelluksessa siitä ei ole saatu kaikkia tehoja
    irti."

    Koita nyt jo uskoa, että Lada 110:n arvostelu on
    kirjoitettu pettymykset Ladan edustajiin
    mielessä. Koittavat opettaa, että seuraavalla
    kerralla kannattaisi käyttää vähän rahaa! Täytyy
    muuten sanoa, että aika heikko olet omalta
    päätöksentekokyvyltäsi, jos ostit esim. tuon
    Peugeotin joidenkin arvosteluiden pohjalta.
    Ainakin minä ostan auton ihan omien kokemusteni
    pohjalta enkä välitä paskan vertaa mitä joku
    helvetin lahjottu toimittaja kirjoittaa!
    Muistutan myös, että monet eurooppalaiset
    ARVOSTETUT autolehdet ovat ylistäneet Lada 110:n
    ylivoimaista hinta-laatusuhdetta!

    Ja jos tosiaan haluat brassailla nahkapenkeillä
    tai jalopuusisustuksella niin älä ihmeessä osta
    Ladaa, sillä Lada 110 on tehty ihmiselle, joka
    haluaa maksaa autoilusta mahdollisimman vähän
    eikä mistään turhasta. Nuo muut lelut jätämme
    lapsellisille autopojille, joiden elämä koostuu
    pääasiassa siitä pihalla seisovasta 15-vuotiaasta
    Corollan romusta ja kruisailuista torin ja aseman
    väliä perjantai- ja lauantai-iltaisin!

    Äänestä

  • Paavo K. kirjoitti:

    Ei kyse ole sitä, etteikö Ladaa saisi vihata vaan
    siitä, että jatkuva väärien asioiden
    julkituominen, kun tuolla jossakin ketjussa oli.
    Saahan sitä autoja arvostella, mutta se, että
    joku hörhö väittää Lada 110:n olleen ensimmäisten
    4000 km aikana pelkästään korjaamolla, on jo
    todella törkeätä Lada 110:n ja sen
    intressipiirissä olevien henkilöiden herjaamista.
    Toimenpiteet siltä osin ovat mahdollisia.

    Tarkennahan vähän tuota vihjailua Venäjän
    kaupasta, sillä minä käyn myös säännöllisesti
    kauppaa itärajan takana asuvien henkilöiden
    kanssa ja ainakaan minulla ei ole sen huonompia
    kokemuksia heistä kuin suomalaisistakaan. Totta
    kai kulttuurit ovat erilaiset ja on omaa
    typeryyttä jos antaa toisten kusta silmään. Ei
    liike-elämässä pärjää luottamalla toisten
    moraaliin ja omaan sinisilmäisyyteen!

    "joku hörhö väittää Lada 110:n olleen
    ensimmäisten
    4000 km aikana pelkästään korjaamolla, on jo
    todella törkeätä Lada 110:n ja sen
    intressipiirissä olevien henkilöiden herjaamista"

    Mitä tuo oli jos ei kyseisen henkilön
    herjaamista. Mistä sinä sen tiedät että onko
    kyseiseen Ladaan tehty paljon remonttia. Vai
    tunnetko sinä kaikki omistajat ja autot. Mun
    auton hinnalla saa autokuormallisen Ladoja ja
    siihenkin on tehty remonttia. Entäs sitten? Ei ne
    laitteet särkymättömiä ole.

    Venäläisistä tarkoitin vaikka sitä kun Kursk
    upposi. Ensiksi kiellettään kaikki ja sitten
    syytetään muita omista töppöilyistä. Valheiden
    kertominen on siellä oikea kansallisurheilu. Sama
    touhu jatkuu kuin Neuvostoliiton aikana. Vaikka
    maassa vallitsee kovat markkinatalouslait,
    valitettavasti liian suuri osa ihmisistä on
    vielä "ryssiä".
    Minä teen paljon mielummin kauppa muiden kuin
    heidän kanssaan.

    Äänestä

  • ei jäsenkirjaa kirjoitti:

    Minulla on käytössä erinäisiä tilastoja Lada 110 -
    mallin autoissa esiintyneissä vioissa
    takuukorjauksien aikana. Jos niistä lähtee
    ynnäämään kirjoittajan mainitsemia vikoja, niin
    todennäköisyys on vähemmän kuin lottovoiton. Ja
    muistutan, ettei tuo kirjoitus ole ollenkaan
    ainut laatuaan, vaan niitä on esiintynyt lähes
    säännöllisesti! Pitemmän päälle tällainen
    ammattimaiseksikin luokiteltava toiminta (esim.
    kilpailijan puolelta) varmasti vaikuttaa Ladan
    imagoon, markkinointiin ja ehkä jopa myyntiin.
    Siksi toimenpiteitä harkitaan mikäli herjaus
    Ladaa kohtaan jatkuu tällä palstalla.

    Hetkinen, miten voit tietää, ettei Kurskin
    onnetomuuden taustalla ollut joku ulkopuolinen?
    Tietääkseni tutkimukset ovat edelleen sillä
    saralla käynnissä. Se on vahvistettu, että
    uppoamisen aiheutti aluksen oma ammus, mutta
    epävarmaa on mistä räjähdys sai alkunsa. En
    ymmärrä mitä kummallista tässä tapauksessa on. Ei
    kai tällaisen luokan asioissa voi mennä sanomaan
    mistään varmaa ennen kuin jokainen asianhaara on
    tutkittu.

    Mitä tarkoitat, että monet ovat
    edelleen "ryssiä"? Jos köyhiin haluat viitata,
    niin totta kai niitä on siellä samalla tavalla
    kuin esim. Suomessa. Tietääkseni yksikään valtio
    ei ole pystynyt turvaamaan jokaiselle
    kansalaiselle perustoimeentuloa, vaikka eletään
    jo näinkin nykyaikaa.

    Nytkö teetkin kauppaa jo muiden kanssa?
    Nopeastipa sinun liikekumppanisi vaihtuvat!

    Sinä olet klassinen esimerkki vanhasta
    kommunistista joka ei ole tajunnut että se
    idologia kaatui omaan mahdottomuuteensa ja on
    kuollut ja kuopattu.
    Sinussa/autossa/järjestelmässä ei tietysti ole
    mitään vikaa, syytetään vain kaikesta muita.

    Jos luulet että omia markkinaosuuksia kasvatetaan
    esim. automyyjien toimesta haukkumalla
    kilpailijoiden tuotteita, olet totaalisen
    väärässä. Kauppaa tehdään ihan muulla tavalla.

    Kursk oli vain yksi esimerkki. Eihän itäblokin
    urheilijoissakaan ollut mitään vikaa ennenkuin
    heitä alettiin testata länsimaissa. Ilmeisesti
    ihmeellisen sattuman johdosta heidän
    tuloskuntonsa romahti samaan aikaan. Vai
    muistatko entisen Itä-Saksan naiskuulantyöntäjiä.
    Systeemiin kuuluu että kaikki kielletään
    viimeiseen asti ja valehdellan loput. Tälläisiä
    esimerkkejä löytyy historiasta tuhansia ja taas
    tuhansia, valitettavasti.

    Ryssä ei todellakaan tarkoita köyhää ! Se oli
    sinun ihan oma johtopäätöksesi.

    Teemme kauppaa muutamaan kymmeneen maahan ja
    Venäjä on vain yksi muiden joukossa.
    Liikevaihdostamme on n. 85% ulkomaankauppaa,
    uskoisin tietäväni mistä puhun.

    Olisi kaikkien kannalta parasta, jos siirtyisit
    sieltä 70-luvulta tähän päivään. Ymmärtäisit
    asioita hieman eri tavalla.

    Heh, missäs olen väittänyt, että Ladan
    markkinaosuus kasvaisi näiden keskusteluiden
    ansiosta. EN MISSÄÄN! Se ei olekaan
    tarkoituksena, vaan se, ettei ihan puuta heinää
    pääse ihmisten silmille ilman kritiikkiä.

    HAHAHAHAA!!! No nythän varsinaisen vitsin
    murjautit!!! TULEEKO MIELEEN SUOMEN VIIME
    AIKAISET DOPING-SKANDAALIT!!!??? MITENKÄS NIIDEN
    SUHTEEN KÄVI?! MUISTAAKSENI KAIKKI KIELLETTIIN
    VIIMEISEEN ASTI KUNNES OLI PAKKO NÖYRTYÄ FIS:N
    EDESSÄ!! Öhym. Se siitä.

    Muistahan kauppaa tehdessäsi, että Venäjällä on
    pääomia niin paljon, että maata aliarvioiminen on
    silkkaa hölmöyttä ja takaa kilpailijalle mitä
    erinomaisemmat puitteet! Minusta venäläinen
    kauppamies on mitä mainoin kumppani, kunhan vain
    tuntee vastapuolen ominaisuudet ja maan tavat
    riittävän hyvin. Mitä mainiointa tapaa käydä
    kauppaa! Ovat erittäin anteliaita myös virallisen
    osuuden päätyttyä, krhm. No, se siitä tällä
    kertaa.

    Äänestä

Vai on Delta-autossa niin rahat vähissä että
pitää jo mainoksetkin pistää ilmaisnettiin. Ei
ihme, sillä kyllä vannoutuneetkin kommunistit jo
senverran tienaavat että haluavat autolta
muutakin ominaisuuksia kuin ryssänhajun.
Minä ainakin ostin taannoin 6000 mk:n Volkkarin
joka toimi kuin junavessa, tuttavallani taas uusi
ryssänrauta vittuili jatkuvasti. Vannoi ettei
osta toista!
Riisukaa aatteet ja mitä jää jäljelle?
V: -70 luvun Fiat helvetin huonosti tehtynä!

Äänestä
  • Kannattaisi sinunkin siirtyä nykyaikaan eikä elää
    siellä 30 vuoden takaisessa kommarimaailmassa!
    Tiedoksi vaan, että Ladan valmistusmaassa on
    kommunistivalta ollut jo vuosikymmeniä
    historiaa!!!

    Koko kirjoitus on täyttä skeidaa, joten jätän sen
    omaan arvoonsa ja toivon ettei vastaava tule
    toistumaan. Tai muuten toimenpiteitä harkitaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jussi (ammattiautoilija) kirjoitti:

Kopioin alla olevan kirjoituksen siitä syystä,
että palstalle oli taas päässyt joku urpo
puhumaan täyttä shittiä täydellisestä Lada
110:sta.

Minulla on ollut Lada 110 nyt kaksi vuotta ja
kilometrejä mittarissa on 85000. Ainoat käyntini
ystävällisessä merkkihuollossa ovat olleet
pelkkiä öljynvaihtoja, jotka ovat todella
edullisia, kuten kaikki muutkin Lada 110:n
huoltopaketit. Tämän kanssa ei siis tarvitse itse
liata sormiaan, vaan voi suoraan ajaa
ammattitaitoiseen, nopeaan ja ystävälliseen
merkkihuoltoon, jossa mukavat asentajat huoltavat
Lada 110:n vain muutamassa minuutissa. Minulla
huolto on ollut valmis heti kun olen juonut
ilmaiset kahvit ja lukenut päivän lehdet
viihtyisässä merkkiliikkeen odotustilassa. Asun
täällä pk-seudulla, joten olen asioinut Delta-
Autossa, mutta olen kuullut, ettei työn laatu ja
ystävällisyys häpeä muuallakaan Suomessa!

Muistithan, että Lada 110:ssa on reilu takuu,
joten vaikka nuo keksimäsi asiat olisivatkin
vioittuneet, niin merkkihuolto korjaa ne
tietenkin vastikkeetta. Vastaavaa takuutahan ei
saa muuhun saman hintaiseen käytettyyn autoon
ollenkaan. Lada 110 on niin halpa, että kun
halvin kilpailija maksaa kaksi noin kertaa
enemmän, niin ainoa "vertailukohde" on käytetyt
autot, jotka ovat tosin jo varsin rapistuneita ja
muutenkin huonokuntoisia toisten rääkkäämiä
autoja.

Lada 110 onmahdollisuus valita kolmesta eri
mallivaihtoehdosta eli klassisen tyylikäs sedan,
tilava farkku koko perheen käyttöön ja aina
sporttinen HB-malli, jolla kelpaa huristella
kaupungin kiihkeässä yössä.

Moottorina on tehokas ja sitkeä 1.5 litran
monipistesuihkutuksella varustettu voimanpesä,
jossa riittää vääntöä suurempiinkin mäkiin.
Polttoaineen annostelu on elektronisesti
säädelty, joten voit olla varma, että Ladan jo
legendaariseksikin muodostunut
kylmäkäynnistysominaisuus pätee 110:n kohdalla
myös. Tämä auto on tehty palvelemaan yhtä hyvin
Pohjois-Siperian 40 asteen pakkasessa kuin Etelä-
Venäjän 40 asteen helteessä. Mikä muu
autonvalmistaja kykenee takaamaan vastaavan
varmuuden? EI MIKÄÄN. Suurin osa autokannastamme
ei kestäisi Suomen ankaraa talvea ilman
lohkolämmittimiä ym. webastoja. Lada 110:n
omistajana moiset vempaimet voi tyystin unohtaa
ja siirtyä niiltäkin osin nykypäivään.

Ajettavuuskin on huippuluokkaa: McPherson
iskunvaimentimet takaavat pehmeän kyydin ja
poikittainen alatukivarsi varmistaa suuntavakaan
ajon, joten auto käyttäytyy miellyttävästi myös
poikkeuksellisissa ääritilanteissa.

Lada 110 STW farmari sopii kuin nyrkki silmään
suurellekin perheelle, sillä käytännöllisesti
avautuva takaluukku tarjoaa reilun kuormaustilan
ja kiitellyt tavaratilat tarjoavat tilan
useammallekin matkalaukulle, joten enää et
tarvitse vanhanaikaista ja naurettavaa
suksiboksia katolle tai peräkärryä, kun lähdet
perheen kanssa esimerkiksi Lappiin hiihtolomalla.
Eikä enää tarvitse kysellä mökin vuokraajalta
onko sähkötolppaa lähellä, sillä Lada 110
käynnistyy 100% varmasti jokaisella säällä. Täten
voit unohtaa myös yölliset auton lämpimäksi
ajamiset ja keskittyä rentouttavaan yöuneen tai
muuhun ajanviettoon. Myös se toinen tai kolmaskin
olut on mahdollista ottaa saunan jälkeen toisin
kuin ennen, kun autoa piti lähteä yöllä ajamaan
lämpimäksi.

Lada 110:ssa on myös ergonomisesti muotoillut
istuimet sekä edessä että takana, joten voit
unohtaa selkävaivat tähän päivään! Pitkäkin matka
taittuu mukavan jouheasti ja olet pirteänä myös
perille päästyäsi.

Bensapihi Lada 110 on tehty autoksi, jossa ei ole
mitään turhaa, mutta on kaikki tarvittava. Näin
ollen et maksa mistään turhasta, vaan ainoastaan
auton tehtävästä. Lada 110 on tehty nimenomaan
varmaksi palvelijaksi kuljettamaan ihmistä
paikasta toiseen. Se sopii ihmiselle, joka ei
halua panostaa autoiluun suuria summia rahaa,
vaan ainoastaan välttämättömän. Varmasti
jokaisella on auton lisäksi paljon tärkeämpiäkin
kohteita vähille markoilla Suomessa, jossa kova
autoverotus masentaa jokaisen autonostajan. Mutta
ei hätää, Lada 110 on jo valmiiksi hinnoiteltu
tulevaa autoeropäätöstä silmällä pitäen. Eli
jälleenmyyjä on tinkinyt omista katteistaan ja
tarjonnut Lada 110:n ostajalle mitä mainioimman
tilaisuuden hankkia auto tässä epävarmassa
markkinatilanteessa. LADA 110 ON SIIS
ALIHINNOITELTU! Tämän parempaa ostosta et siis
voi tänä epävarmana aikana tehdä!

Joten tästä lähin voit unohtaa ne vanhat
kaatopaikkakunnossa olevat romukasasi ja hankkia
tilalle upo uuden Lada 110:n, jossa mukana on
tietysti reilu takuu, joten autoon budjetoidut
rahat eivät varmasti pääse riistäytymään käsistä.
Helpottaa elämää siis joka suhteessa ja vapauttaa
pääomia paljon hyödyllisempiin asioihin. Olen
myös kuullut, että Ladan jälleenmyyjä lupaa
vanhasta jopa arvottomasta, mutta ajokuntoisesta
ja katsastetusta romukasasta jopa 10000 mk
antaessasi sen vaihdossa uuteen Lada 110:een.
Tähän kun lisätään lähes nollakorko pitkällä
maksuajalla niin mitä enää odotat! Lada 110:n
hankinta on sekä ympäristöteko että sijoitus
itseesi ja varmoihin kilometreihin!

No, enhän minä voi ketään pakottaa huomenna
lähimmälle Lada -jälleenmyyjälle, mutta mieti
asiaa ja tee oikea valinta! Mahdollisuus varmaan
ja mukavaan autoiluun on olemassa ilman suuria
rahasäkkejä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu