tänä vuonna kuluneeksi tasan 16 vuotta.
Isäni kuollessa olin 22-vuotias opiskelija.
Muistan vieläkin hyvin tuon päivän.
Satoi lunta, kävin koulun jälkeen kotona ja olin saanut sähkeen postissa, jossa luki: Isä on poissa. Äiti
Menin ulos lumisateeseen ja soitin puhelinkioskista kotiin ja kysyin: Onko tämä totta? Äiti vastasi: On, isä on kuollut.
En ole koskaan kokenut mitään niin viiltävää ja pahalta tuntuvaa koko elämässäni.
Tuntui oudolta myöskin se, että sen hetkinen seurustelukumppanini piti minuun etäisyyttä isän kuolemani jälkeen, kun kysyin häneltä siitä sanoi hän, ettei tiennyt mitä olisi minulle sanonut? Mitä minulle olisi pitönyt sanoa, ei mitään erikoista. Tuntui vain pahalta käydä kaikkea tuota läpi yksin :(
Kävin jättämässä isälleni jäähyväiset ruumishuoneella, halusin vielä hyvästellä isäni ja nähdä hänet vielä viimeisen kerran.
Muistan, kuinka kosketin hänen otsaansa ja sanoin: "hyvästi isä". Aloin itkeä ja itkin seuraavat kaksi tuntia, ennekuin rauhoituin. Kävellessäni ulkona tuona marraskuun iltana mieleeni tuli Guns`n`Rosesin biisi November Rain ja siitä eräs säe: "and it`s hard to hold a candle in the cold november rain".
En koskaan unohda isääni, enkä lakkaa ajattelemasta häntä, uskon, että näen hänet vielä.
Isäni kuollessa olin 22-vuotias opiskelija.
Muistan vieläkin hyvin tuon päivän.
Satoi lunta, kävin koulun jälkeen kotona ja olin saanut sähkeen postissa, jossa luki: Isä on poissa. Äiti
Menin ulos lumisateeseen ja soitin puhelinkioskista kotiin ja kysyin: Onko tämä totta? Äiti vastasi: On, isä on kuollut.
En ole koskaan kokenut mitään niin viiltävää ja pahalta tuntuvaa koko elämässäni.
Tuntui oudolta myöskin se, että sen hetkinen seurustelukumppanini piti minuun etäisyyttä isän kuolemani jälkeen, kun kysyin häneltä siitä sanoi hän, ettei tiennyt mitä olisi minulle sanonut? Mitä minulle olisi pitönyt sanoa, ei mitään erikoista. Tuntui vain pahalta käydä kaikkea tuota läpi yksin :(
Kävin jättämässä isälleni jäähyväiset ruumishuoneella, halusin vielä hyvästellä isäni ja nähdä hänet vielä viimeisen kerran.
Muistan, kuinka kosketin hänen otsaansa ja sanoin: "hyvästi isä". Aloin itkeä ja itkin seuraavat kaksi tuntia, ennekuin rauhoituin. Kävellessäni ulkona tuona marraskuun iltana mieleeni tuli Guns`n`Rosesin biisi November Rain ja siitä eräs säe: "and it`s hard to hold a candle in the cold november rain".
En koskaan unohda isääni, enkä lakkaa ajattelemasta häntä, uskon, että näen hänet vielä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja tuona iltana satoi, siksi tuo Guns`n`Rosesin biisi November Rain tuntuikin niin lohduttavalta.
Mielestäni tuossa oli jotain runollista, ensin satoi lunta, kun kuulin isäni kuolemasta ja sitten vettä, kun jätin hänelle jäähyväiset.
Kuolema tuntuu tulevan aina yllättäen vaikka siihen olisi osattu varautua, vaikka joku sairas omainen. Kuolema pysäyttää aina ihmisen ja varsinkin tuossa tilanteessa se on tuntunut erityisen pahalta. Ikävä mutta varma totuus on että kaikkien elämä päättyy joskus. Surun kanssa on elettävä eikä omaa elämää saisi kokonaan pilata surulla. Kaikki ristiriitaiset tunteetn ja vihanpurkaukset ovat luonnollisia asioita jonkun kuoltua. Se on totta että musiikki on se joka usein lohduttaa.
yllättäen aina. Osasin muka varautua isäni kuolemaan. Ja sitten kun pahin tapahtui niin huomasin, että en ollut voinut kuvitellakaan sitä. Toisaalta kaikki oli helpompaa ja toisaalta kaikki oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Ja ne asiat mitä olin etukäteen kuvitellut olivat vääriä. Ainut mihin voisin ajatella, että "valmistautumiseni" auttoi oli se, että en ole tuntenut vihaa tai katkeruutta ketään kohtaan asiaan liittyen.
Prosessini on toki vielä armottoman kesken...olen surrut läheisteni puolesta ja surrut isäni puolesta. Tiedän että hän olisi vielä halunnut elää ja nähdä ne kaikki jutut mitä nyt on jo tapahtunut hänen kuolemansa jälkeen. Uskon kyllä, että hän näkee, mutta siihenkin on välillä suuri epäusko. Nyt olen pikku hiljaa ilmeisesti siirtymässä suremaan sitä mitä itse olen menettänyt, mutta tuntuu kyllä että ei voi antaa kaikkien tunteiden tulla koska on jo niin väsynyt.
Menetin molemmat vanhempani 11kk oli ainoastaan väli.
Musiikki on hyvä voimakeino,sen myötä jaksaa.
Aina kun kuulen,niitä lauluja mitä vanhempani myös kuuntelivat,silloin tulee surullinen olo ja itkettää.
Mulle on ollut se että olen mennyt ulos lenkillä vanhempieni koiran kanssa ja vaikka vaan olen saanut olla koiran kanssa,se on helpottanut minun oloani.
Saan kävellä päivittäin siellä metsässä,missä vanhempieni kesäasunto on ja vaan kuunnella lintujen ja muiden eläinten ääniä ja olla vaan sen koiran kanssa.
Minä huolehdin koirasta päivällä ja on pakko lähteä antamaan hänelle ruokaa ja kova poika on vaatimaaan myös lenkkiä,niin sitten mennään.
Hei,
kiitos kun kirjoitit. annoit varmaan monelle nettissä kävijälle aihetta miettimiseen.
hienoa, että joku ajattelee noin musiikin suhteen. eli jokin sävel tai sanat voi yhdistää noin. ei ole ihan helppoa. jollain tavalla sanoisin, että lahjakkuutta. soitatko jotain instrumenttia tai laulatko? tunne vaan on niin.
Olen samaa mieltä, että tulet vielä näkemään isäsi. Mikä tärkeintä että menit ruumishuoneelle ja kosketit. Moni ei tajua kuinka tärkeätä tämä hetki on omalta kannalta. Silloin vasta tajuaa että se ihminen jonka kanssa olen jutellut ja nauranut , on nyt poissa. se helpottaa siitä ylitsepääsemistä. tosin siitä ei koskaan lopullisesti voi päästä yli. tiedän tämän kokeneena.
Voin kuvitella sun tuskasi miehenä(vaikka olenkin).ei varmaan ole ollut helppoa eikä ole jatkossakaan hyväksyä se tapa jolla sait tiedoksi isäsi kuoleman. olenko oikeassa?väitän että olen . olen aika hyvä ihmistuntemuksessa nimittäin.
mun yksi mukavimmista kavereista kuoli jäihin autolla ja kuulin siitä vasta kun kaveri oli haudattu. kukaan luokkakavereista(entistä joita oltiin n. 2kk koulun jälkeen) ei vaivautunut kertomaan mul siitä. en näin ollen päässyt hautajaisiinkaan. mutta lupasin itselleni että vien hänelle kukkaset haudalle kuultuani uutiset ja vein. ja sain tavallaan rauhan sieluun kun näin omin silmin että se on totta. mutta mua ei mikään saa ikinä unohtamaan häntä .
Ja musta olet oikeassa kaverisi suhteen. ei sua olis pitänyt jättää yksin. se ei tajunnut että sä kaipasit kuuntelijaa ja ymmärtäjää. mulla on motto mun suhteen: ei ole asiaa mistä ei voisi keskustella ja tee se minkä haluaisit itselles tehtävän.pärjäile
Elämä jatkuu ja näinhän asian pitää ollakin, olen jo päässyt isäni kuoleman yli, mutta ajattelin kirjoittaa asiasta, koska aika ajoin se tulee edelleen mieleeni.
Musiikki on minulle erittäin tärkeä osa elämää ja ilman muuta se on auttanut surun läpikäymisessä ja tunteiden purkamisessa.
Isäni hautajaisiin valitsin musiikiksi Bachin Airin ja aina silloin tällöin sitä kuunellessa se herkistää minut ihan kyyneliin asti.
Ja joistakin kappaleista, kuten tuosta mainitsemastani Guns`n`Rosesin biisitä on tullut sanojen takia minulle tärkeä.
Hyvää syksyä ja voimia kaikille ;)