Hei mistäköhän vois johtua, kun mulla on nykyään varsinkin toinen jalka kipeä? Ja tuskin siis mistään ikäjutuista kyse, kun olen vasta 16-vuotias, vai voisivatko vielä olla kasvukipuja? Olen kyllä nimittäin jo kasvanut oikeastaan täyteen pituuteeni, joten kuulostaa jotenkin oudolta.
Koulut alkoivat n. pari kuukautta sitten, ja koulussa ravaan mielettömästi portaissa, ja olenkin tullut miettineeksi voisivatko kivut johtua siitä? Mutta miten ihmeessä kivut olisivat nyt ihan vasta yht äkkiä tulleet, kun olen niitä portaita ravannut kuitenkin jo ylös ja alas kaksi kuukautta?
Ja kivuthan ovat siis sellaisia n. säären keskikohdassa ja siitä vähän alaspäin tuntuvaa kipua, en oikein osaa selittää minkälaista. Eivät koskaan kestä kauhean pitkään yhteenmenoon, ehkä korkeintaan puolisen tuntia?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaivasi voi olla rasitusperäinen ja portaissa kulkeminen epäsopivilla kengillä on yks asia, joka kipeyttää jalat. Tiedän kokemuksesta.
Penikkatauti