ottakaa kantaa

Tuolla karavaanareiden sivulla joku väittää,että
karavaanarit antaa helposti tietä tai
ohitusmerkin.Itse ajan todella paljon ja koskaan
ei näin ole käynyt.Entäs teille?
14575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Muutaman kerran on karavaanari antanut fiksusti
tietä, mutta kyllä se mahdollisimman likellä
keskiviivaa juraaminen on enemmän sääntö kuin
poikkeus. Valitettavasti.

Äänestä

Ehkä noin neljäsosa on antanut varsinaisesti
tietä. Mutta harvoin tuollainen väistämätönkään
on päässyt oikein ärsyttämään.

Äänestä

Kukahan siellä taas laskee omiaan.
Kesällä tuli ajeltua aika paljon ja varmaan 3%
letkaa perässään vetäneistä SUOMALAISISTA
karavaanareista antoi tietä. Ulkomaalaiset olivat
tässäkin suhteessa fiksumpia, heistä 90% antoi
tietä poistumalla levähdyspaikalle tai ajamalla
mahd oikeassa reunassa.

Äänestä
  • Eipä kysytty kansallisuuksia, mutta huomiosi suomalaisista taitaa olla ihan oikea.

    Äänestä

antaa tietä. Enemmän niiden perässä joutuu
ajamaan pitkiäkin pätkiä. Vaikka ajetaan
levikkeidenkin ohi.

veikkaan että 1 10:stä on aika lähellä

Äänestä

...joskus moisenkin tapauksen, mutta kyllä ne
valitettavasti ovat harvinaisuuksia. Tahtovat
olla kovasti vaan maantieterroristeja.
Rekkakuskit yms. ovat HUOMATTAVASTI asiallisemmin
muut huomioivia, vaikka sielläkin huomautettavaa
toki löytyy.

Äänestä

...valitettavasti. Kesän aikana jos ~15000 km
ajelee, niin ~10 kpl fiksuja karavaanareita on
keskimäärin tullut eteen. Paras karavaanari on
vastaantuleva karavaanari.

Äänestä

ainakin minun kohdalleni on sattunut monta
karavaanaria (lue: reilusti yli puolet) jotka
antavat merkkiä kun tie on vapaa. mitä tarkoitat
"antaa helposti tietä"? jos sitä, että hitaamman
pitää siirtyä edestäsi johonkin levähdyspaikalle
tai ainakin pientareelle, niin voi sentään, kyllä
sinulla on kova elämä.

etikö nykyään osata ohittaa enää ilman merkin
antoa tai syrjään siirtymistä? liian usein näkee
näitä "kiireisiä" henkilöautonkin puskurissa
roikkumassa kilometritolkulla (merkkiä
odottamassa?), vaikka tyhjällä tiellä
ohituspaikkoja kyllä riittää. koko aihe on
muutenkin sikäli vähän huono, että viimevuosina
koko karavaanarikulttuuri on kuihtunut lähes
olemattomiin verrattuna muutamien vuosien
takaiseen tilanteeseen, ja lisäksi näin talven
tullen suurin osa niistä jäljellä olevistakin
vaunuista laitetaan talviteloille, joten eipä
siellä tiellä enää montaa karavaanaria ole
elämäänne jarruttamassa.

Äänestä
  • Olet sitten tainnut kohdata vain 2 karavaanaria
    toinen ei antanut merkkiä ja toinen oli
    kääntymässä oikealle

    Äänestä

  • ripe kirjoitti:

    Olet sitten tainnut kohdata vain 2 karavaanaria
    toinen ei antanut merkkiä ja toinen oli
    kääntymässä oikealle

    hyvä että sä tiedät kaikki asiat niin hyvin

    Äänestä

Älä ole niin kademielinen, jonain päivänä sinäkin
voit olla karavaanari.'

Jos kaikkia haukkuu loppuu ystävällinen
sanavarasto ja ystävät.
On vain ryyppykavereita.

Äänestä

Todella hitaasti liikkuvat ajavat lähes
poikkeuksetta aivan oikeassa reunassa.
Autokohtaisen rajoituksen puitteissa ajavat eivät
ihmeemmin tee tietä. Aniharvat näyttävät esim.
vilkulla merkin, että tie on vapaa.

Itsekin ajan joka kesä jonkin verran
matkailuautolla ja en näytä vilkkua tyhjän tien
merkiksi. Muuten kyllä pyrin tekemään ohitukset
mahdollisimman helpoiksi. Vilkun käyttämättömyys
on harkittua, koska käytännössä takana tulevat
tulkitsevat sen miten sattuu. Lisäksi haluan,
että ohituspäätös on varmasti vain ohittajalla.

Äänestä
  • Mitäs tuumitaan tämmöisestä? Ajan 100 km/h rajoitusalueella vähän alle, ehkä 90 km/h. Taakse tulee parin auton jono ihan kannoille. Sen verran mutkaista, että jatkuva sulkuviiva ja ohi ei pysty päästämään. Sitten aukeaa parin km suora. Ajan ihan reunaan ja hidastan vähän - ei vaikutusta. Hidastan 60:iin ja ajan oikeat pyörät pientareella - ei vaikutusta. Tällä tavalla mennään suoran loppuun ylämäen alkuun ja alan palata kaistalle, mutta nyt alkaa tapahtua. Molemmat roikkujat yhtaikaa vasemmalle ja ohitukseen. Ehtivät ohi juuri mäen harjalle tultaessa - onneksi ei kukaan tullut vastaan.

    Annan tietä edellenkin ja yleensä ohittajat käyttävät tilaisuuden, mutta kaikenlaisia kummallisia ajosuorituksia tuolla tien päällä näkee.

    Äänestä

  • JPE kirjoitti:

    Mitäs tuumitaan tämmöisestä? Ajan 100 km/h rajoitusalueella vähän alle, ehkä 90 km/h. Taakse tulee parin auton jono ihan kannoille. Sen verran mutkaista, että jatkuva sulkuviiva ja ohi ei pysty päästämään. Sitten aukeaa parin km suora. Ajan ihan reunaan ja hidastan vähän - ei vaikutusta. Hidastan 60:iin ja ajan oikeat pyörät pientareella - ei vaikutusta. Tällä tavalla mennään suoran loppuun ylämäen alkuun ja alan palata kaistalle, mutta nyt alkaa tapahtua. Molemmat roikkujat yhtaikaa vasemmalle ja ohitukseen. Ehtivät ohi juuri mäen harjalle tultaessa - onneksi ei kukaan tullut vastaan.

    Annan tietä edellenkin ja yleensä ohittajat käyttävät tilaisuuden, mutta kaikenlaisia kummallisia ajosuorituksia tuolla tien päällä näkee.

    Meitä on moneen junaan. Joskus kyllä jotkut
    kanssa-autoilijat saattavat järjestää mitä
    kummallisempia esityksiä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asko kirjoitti:

Tuolla karavaanareiden sivulla joku väittää,että
karavaanarit antaa helposti tietä tai
ohitusmerkin.Itse ajan todella paljon ja koskaan
ei näin ole käynyt.Entäs teille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu