Mitä mieltä olette wikipediasta

ja wikipedialaiset ateisteja. Mitä mieltä sinä olet idän uskonnoista,onko sinun uskontosi ainoa oikea uskonto? Jos näin on, niin vaikuttaako se faktojen kirjaamiseen?

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


Dvipada pasu
Anonyymi-ap
2026-07-14 00:28:07

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Jos edes yksi elävä olento joutuu kärsimään helvetissä ikuisesti, tai vaikka eläin tai lintu, sekin on julmaa.

Mitä edes sanoa siitä, että suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisessa helvetissä?

Ettekö ymmärrä, että sekoitatte hyvän ja pahan, Saatanan ja Jumalan käsitteet?

Te kutsutte Saatanaa (ei ole väliä, että allegorista) Jumalaksi.

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, eivät ole vielä tulleet todellisiksi ihmisiksi; vaikka heillä onkin ihmiskeho, he ovat kaksijalkaisia eläimiä, joiden tietoisuuden taso on hyvin alhainen.



Ihmiskeho antaa olennolle ainutlaatuisen mahdollisuuden itsensä tutkimiseen. Sanskritin perinteessä sanotaan, että pelkkä ihmisen ulkoinen muoto ei vielä tarkoita korkeaa ihmisyyttä. Jos olento käyttää elämäänsä vain syömiseen, nukkumiseen, lisääntymiseen ja oman aseman puolustamiseen, hän toimii tietoisuuden alimmalla tasolla. Tällaista voidaan kuvata sanalla **dvipada-paśu** (द्विपद-पशु), ”kaksijalkainen eläin”. Ilmaus ei tarkoita, että ihmisen arvo katoaisi, vaan että hänen tietoisuutensa ei ole vielä kehittynyt sille tasolle, johon ihmiselämä antaa mahdollisuuden.

Ihmiselämä on harvinainen tilaisuus, koska ihmisellä on kyky kysyä olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä: ”Kuka minä olen? Mikä on tietoisuuden alkuperä? Miksi koen kärsimystä ja tyytymättömyyttä, vaikka saavutan haluamiani asioita?” Eläin toimii pääasiassa luonnollisten viettien ohjaamana, mutta ihmisellä on mahdollisuus tarkastella omia halujaan ja ylittää pelkkä vaistojen seuraaminen.

Aineellinen elämä perustuu samaistumiseen väliaikaisen kehon ja mielen kanssa. Kun tietoisuus unohtaa oman syvemmän luonteensa, se joutuu toistuvien kokemusten ja seurausten ketjuun (*saṁsāra*). Tätä ei nähdä ikuisena kostona, vaan seurauksena tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta.

Karma tarkoittaa tässä näkökulmassa luonnollista syyn ja seurauksen lakia: jokainen teko, ajatus ja halu muokkaa tietoisuutta ja tulevia kokemuksia. Samalla ihmisellä on mahdollisuus muuttaa suuntaansa kehittämällä viisautta, myötätuntoa, itsekuria ja korkeampaa tietoisuutta.

Siksi suurin tragedia ei ole jokin ulkoinen rangaistus, vaan se, että ikuinen tietoisuuden olento käyttää arvokkaan ihmiselämänsä pelkästään alempien halujen tyydyttämiseen eikä koskaan tutki omaa todellista luontoaan. Todellinen ihmisyys tarkoittaa tietoisuuden kasvua: siirtymistä pelkästä selviytymisestä kohti ymmärrystä, vapautta ja rakkaudellista yhteyttä kaiken olemassa olevan kanssa.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


Dvipada pasu
Anonyymi-ap
2026-07-14 00:28:07

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Jos edes yksi elävä olento joutuu kärsimään helvetissä ikuisesti, tai vaikka eläin tai lintu, sekin on julmaa.

Mitä edes sanoa siitä, että suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisessa helvetissä?

Ettekö ymmärrä, että sekoitatte hyvän ja pahan, Saatanan ja Jumalan käsitteet?

Te kutsutte Saatanaa (ei ole väliä, että allegorista) Jumalaksi.

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, eivät ole vielä tulleet todellisiksi ihmisiksi; vaikka heillä onkin ihmiskeho, he ovat kaksijalkaisia eläimiä, joiden tietoisuuden taso on hyvin alhainen.



Ihmiskeho antaa olennolle ainutlaatuisen mahdollisuuden itsensä tutkimiseen. Sanskritin perinteessä sanotaan, että pelkkä ihmisen ulkoinen muoto ei vielä tarkoita korkeaa ihmisyyttä. Jos olento käyttää elämäänsä vain syömiseen, nukkumiseen, lisääntymiseen ja oman aseman puolustamiseen, hän toimii tietoisuuden alimmalla tasolla. Tällaista voidaan kuvata sanalla **dvipada-paśu** (द्विपद-पशु), ”kaksijalkainen eläin”. Ilmaus ei tarkoita, että ihmisen arvo katoaisi, vaan että hänen tietoisuutensa ei ole vielä kehittynyt sille tasolle, johon ihmiselämä antaa mahdollisuuden.

Ihmiselämä on harvinainen tilaisuus, koska ihmisellä on kyky kysyä olemassaolon perimmäisiä kysymyksiä: ”Kuka minä olen? Mikä on tietoisuuden alkuperä? Miksi koen kärsimystä ja tyytymättömyyttä, vaikka saavutan haluamiani asioita?” Eläin toimii pääasiassa luonnollisten viettien ohjaamana, mutta ihmisellä on mahdollisuus tarkastella omia halujaan ja ylittää pelkkä vaistojen seuraaminen.

Aineellinen elämä perustuu samaistumiseen väliaikaisen kehon ja mielen kanssa. Kun tietoisuus unohtaa oman syvemmän luonteensa, se joutuu toistuvien kokemusten ja seurausten ketjuun (*saṁsāra*). Tätä ei nähdä ikuisena kostona, vaan seurauksena tietämättömyydestä ja väärästä samaistumisesta.

Karma tarkoittaa tässä näkökulmassa luonnollista syyn ja seurauksen lakia: jokainen teko, ajatus ja halu muokkaa tietoisuutta ja tulevia kokemuksia. Samalla ihmisellä on mahdollisuus muuttaa suuntaansa kehittämällä viisautta, myötätuntoa, itsekuria ja korkeampaa tietoisuutta.

Siksi suurin tragedia ei ole jokin ulkoinen rangaistus, vaan se, että ikuinen tietoisuuden olento käyttää arvokkaan ihmiselämänsä pelkästään alempien halujen tyydyttämiseen eikä koskaan tutki omaa todellista luontoaan. Todellinen ihmisyys tarkoittaa tietoisuuden kasvua: siirtymistä pelkästä selviytymisestä kohti ymmärrystä, vapautta ja rakkaudellista yhteyttä kaiken olemassa olevan kanssa.

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

द्विपद-पशु (dvi-pada-paśu) on sanskritin sanamuoto, mutta se on kirjoitettu devanāgarī-kirjaimistolla, jota käytetään myös hindin kirjoittamiseen. Siksi se voi näyttää ”hindiltä”.

Sanskritin ja hindin ero ei määräydy pelkästään kirjoitusmerkeistä. Sama kirjoitusjärjestelmä voi sisältää eri kieliä.

Esimerkiksi:

Sanskrit: द्विपद-पशु (dvi-pada-paśu)
dvi = kaksi
pada = jalka
paśu = eläin
yhdyssanan rakenne on klassisen sanskritin mukainen.
Hindi: दो पैरों वाला पशु (do pairon vālā paśu)
tämä olisi nykyaikaisempaa hindin ilmaisua: ”eläin, jolla on kaksi jalkaa”.
Äänestä

Anonyymi00029 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

द्विपद-पशु (dvi-pada-paśu) on sanskritin sanamuoto, mutta se on kirjoitettu devanāgarī-kirjaimistolla, jota käytetään myös hindin kirjoittamiseen. Siksi se voi näyttää ”hindiltä”.

Sanskritin ja hindin ero ei määräydy pelkästään kirjoitusmerkeistä. Sama kirjoitusjärjestelmä voi sisältää eri kieliä.

Esimerkiksi:

Sanskrit: द्विपद-पशु (dvi-pada-paśu)
dvi = kaksi
pada = jalka
paśu = eläin
yhdyssanan rakenne on klassisen sanskritin mukainen.
Hindi: दो पैरों वाला पशु (do pairon vālā paśu)
tämä olisi nykyaikaisempaa hindin ilmaisua: ”eläin, jolla on kaksi jalkaa”.
Äänestä

Lue lisää

oikea muoto on dvi-pada-paśu (द्विपद-पशु) tai vastaavat sanskritin ilmaukset. Se ei ole ”hindua” vain siksi, että se on kirjoitettu devanāgarilla.

Sanskritin teksteissä sanaa paśu käytetään joskus kuvaamaan olentoa, joka toimii vaistonvaraisesti tai tietämättömyyden vallassa. Se ei tarkoita, että ihmisen sielu olisi eläin, vaan että ihmisen tietoisuuden taso voi olla niin rajoittunut, että hän toimii vain perusviettiensä ohjaamana.

Anonyymi00030 kirjoitti:

oikea muoto on dvi-pada-paśu (द्विपद-पशु) tai vastaavat sanskritin ilmaukset. Se ei ole ”hindua” vain siksi, että se on kirjoitettu devanāgarilla.

Sanskritin teksteissä sanaa paśu käytetään joskus kuvaamaan olentoa, joka toimii vaistonvaraisesti tai tietämättömyyden vallassa. Se ei tarkoita, että ihmisen sielu olisi eläin, vaan että ihmisen tietoisuuden taso voi olla niin rajoittunut, että hän toimii vain perusviettiensä ohjaamana.

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, eivät ole vielä tulleet todellisiksi ihmisiksi; vaikka heillä onkin ihmiskeho, he ovat kaksijalkaisia eläimiä, joiden tietoisuuden taso on hyvin alhainen.


Jälleensyntyminen (saṁsāra, sanskrit, संसार) ei ole ikuinen kidutus eikä päämäärätön rangaistus, vaan tietoisuuden kehityksen prosessi, jossa teot (karma, sanskrit, कर्म) ja halut vaikuttavat tuleviin kokemuksiin. Kärsimyksen syynä nähdään tietämättömyys (avidyā, sanskrit, अविद्या) omasta todellisesta luonnosta.

Todellinen ihmisyys tarkoittaa tietoisuuden kasvamista, itsekkyyden ylittämistä ja syvempään todellisuuden ymmärtämiseen pyrkimistä.


Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!


Koska ihmisen ja eläimen ero ei perustu pelkästään kehoon, vaan tietoisuuden tasoon. Eläin ei kysy: ”Kuka minä olen? Mikä on tietoisuuden todellinen luonne? jne.”

Siksi voidaan sanoa: ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen. Korkeampi ihmisyys tarkoittaa sitä, että ihminen kehittää viisautta, myötätuntoa, ymmärrystä jne.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!


Koska ihmisen ja eläimen ero ei perustu pelkästään kehoon, vaan tietoisuuden tasoon. Eläin ei kysy: ”Kuka minä olen? Mikä on tietoisuuden todellinen luonne? jne.”

Siksi voidaan sanoa: ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen. Korkeampi ihmisyys tarkoittaa sitä, että ihminen kehittää viisautta, myötätuntoa, ymmärrystä jne.

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!


Kaksijalkaiset eläimet. Anteeksi, en voi sille mitään – en aio kaunistella asiaa, niin se vain on.

द्वि (dvi) = kaksi
पद (pada) = jalka, askel, paikka
द्विपद (dvi-pada) = kaksijalkainen, kahdella jalalla kulkeva
पशु (paśu) = eläin, olento

Yhdessä द्विपद-पशु (dvi-pada-paśu) tarkoittaa kirjaimellisesti ”kaksijalkainen eläin”.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!


Kaksijalkaiset eläimet. Anteeksi, en voi sille mitään – en aio kaunistella asiaa, niin se vain on.

द्वि (dvi) = kaksi
पद (pada) = jalka, askel, paikka
द्विपद (dvi-pada) = kaksijalkainen, kahdella jalalla kulkeva
पशु (paśu) = eläin, olento

Yhdessä द्विपद-पशु (dvi-pada-paśu) tarkoittaa kirjaimellisesti ”kaksijalkainen eläin”.

Lue lisää

Kaksijalkaiset eläimet. Anteeksi, en voi sille mitään – en aio kaunistella asiaa, niin se vain on.

Ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen. Korkeampi ihmisyys tarkoittaa sitä, että ihminen kehittää viisautta.

Ihmiskeho ei tarkoita, että on ihminen!


Ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen. Korkeampi ihmisyys tarkoittaa sitä, että ihminen kehittää viisautta.

Ihmiskeho ei tarkoita, että on ihminen!

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!

Anonyymi00035 kirjoitti:

Kaksijalkaiset eläimet. Anteeksi, en voi sille mitään – en aio kaunistella asiaa, niin se vain on.

Ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen. Korkeampi ihmisyys tarkoittaa sitä, että ihminen kehittää viisautta.

Ihmiskeho ei tarkoita, että on ihminen!


Ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen. Korkeampi ihmisyys tarkoittaa sitä, että ihminen kehittää viisautta.

Ihmiskeho ei tarkoita, että on ihminen!

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.

Anteeksi, mutta niin on!

Lue lisää

Heillä saattaa olla potentiaalia tulla ihmisiksi jossain vaiheessa elämäänsä, jos heidän dogmatisminsa ja fundamentalistiset, äärimmäiset vakaumuksensa väistyvät, mutta toistaiseksi he eivät ole vielä ihmisiä – he ovat pelkästään ihmiskehoja, eivät ihmisiä.


Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.


Se, että olennolla on ihmiskeho, ei vielä tarkoita, että hän eläisi todellisen ihmisyyden tasolla.


Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa? - se on eläimen taso, ei ihmisen taso.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Heillä saattaa olla potentiaalia tulla ihmisiksi jossain vaiheessa elämäänsä, jos heidän dogmatisminsa ja fundamentalistiset, äärimmäiset vakaumuksensa väistyvät, mutta toistaiseksi he eivät ole vielä ihmisiä – he ovat pelkästään ihmiskehoja, eivät ihmisiä.


Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat eläimiä.


Se, että olennolla on ihmiskeho, ei vielä tarkoita, että hän eläisi todellisen ihmisyyden tasolla.


Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa? - se on eläimen taso, ei ihmisen taso.

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


"Tämä tarkoittaa sitä, että karman lakiin uskovat uskonnot syyllistävät joka tapauksessa ihmistä, jota paha teko kohtaa"

PÄINVASTOIN, KARMAN LAIN MUKAAN HENKILÖ, JOKA EI AUTA APUA TARVITSEVAA HENKILÖÄ, JOS HÄN PYSTYY SIIHEN, SAA HUONOA KARMAA. EI OLE KENENKÄÄN ASIA, MIKSI JOKU ON HUONOSSA TILANTEESSA, ME KAIKKI OLEMME OLLEET HUONOSSA TILANTEESSA JOSSAIN VAIHEESSA.


"Tämä tarkoittaa sitä, että karman lakiin uskovat uskonnot syyllistävät joka tapauksessa ihmistä, jota paha teko kohtaa"

OLET JÄRJETTÖMÄN TIETÄMÄTÖN, MUTTA VALEHTELET TAAS, KUKAAN TÄYSJÄRKINEN EI KOSKAAN SYYTTÄISI KETÄÄN KÄRSIVÄÄ, EI KOSKAAN, JOS HÄN TIETÄISI EDES VÄHÄN SIITÄ, MITEN KARMAN LAKI TOIMII.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


"Tämä tarkoittaa sitä, että karman lakiin uskovat uskonnot syyllistävät joka tapauksessa ihmistä, jota paha teko kohtaa"

PÄINVASTOIN, KARMAN LAIN MUKAAN HENKILÖ, JOKA EI AUTA APUA TARVITSEVAA HENKILÖÄ, JOS HÄN PYSTYY SIIHEN, SAA HUONOA KARMAA. EI OLE KENENKÄÄN ASIA, MIKSI JOKU ON HUONOSSA TILANTEESSA, ME KAIKKI OLEMME OLLEET HUONOSSA TILANTEESSA JOSSAIN VAIHEESSA.


"Tämä tarkoittaa sitä, että karman lakiin uskovat uskonnot syyllistävät joka tapauksessa ihmistä, jota paha teko kohtaa"

OLET JÄRJETTÖMÄN TIETÄMÄTÖN, MUTTA VALEHTELET TAAS, KUKAAN TÄYSJÄRKINEN EI KOSKAAN SYYTTÄISI KETÄÄN KÄRSIVÄÄ, EI KOSKAAN, JOS HÄN TIETÄISI EDES VÄHÄN SIITÄ, MITEN KARMAN LAKI TOIMII.

Lue lisää

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.

Lue lisää

Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

Älykkäät kristityt sanovat:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

Älykkäät kristityt sanovat:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?"



Asia ei ole aivan noin yksinkertainen. Ihmisen nykyiset vaikeudet voivat liittyä aiempien tekojen seurauksiin, mutta kaikkia vastoinkäymisiä ei pidetä suoraviivaisena rangaistuksena eikä ulkopuolisen ole mahdollista tietää, mistä yksittäinen kärsimys johtuu. Karma nähdään monimutkaisena syiden ja seurausten verkostona, joka ulottuu pitkälle menneisyyteen.

Siksi ei ole tarkoituksenmukaista päätellä, että vaikeuksiin joutunut olisi ansainnut tilanteensa huonon käytöksensä vuoksi. Tällainen ajattelu voi johtaa ylimielisyyteen ja myötätunnon puutteeseen. Olennaisempaa on se, miten ihminen toimii juuri nyt: jokainen valinta vaikuttaa tulevaisuuteen, ja hyvillä teoilla, rehellisyydellä, toisten huomioon ottamisella voi vähitellen muuttaa elämänsä suuntaa.

Vaikeudet voidaan nähdä myös mahdollisuutena kasvaa, oppia ja kehittää luonnettaan. Sen sijaan että arvioitaisiin, mitä toinen on mahdollisesti tehnyt painopiste on siinä, miten kärsivää voidaan auttaa ja miten itse voi toimia ja vastuullisemmin tästä eteenpäin.



"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?

Väite, että karman laki syyllistäisi automaattisesti kärsivää ihmistä, perustuu väärinkäsitykseen. Karman näkökulmasta kukaan ei voi tietää, miksi toinen ihminen kohtaa juuri tietynlaisen tilanteen. Siksi toisen kärsimyksen selittäminen hänen omaksi syykseen on sekä perusteetonta että ylimielistä.

Karman ajatus korostaa ennen kaikkea omaa vastuuta omista teoista tässä hetkessä. Jos kohtaat ihmisen, joka tarvitsee apua, sinun tekosi ratkaisevat sinun tulevat seurauksesi. Jos voisit auttaa mutta välinpitämättömyyttäsi jätät auttamatta, sillä on seurauksia sinulle itsellesi. Huomio kohdistuu siis auttajaan, ei kärsivän syyllistämiseen.

Ajatus "hän ansaitsi kärsimyksensä" ei ole looginen johtopäätös karman laista. Kukaan ei tunne kaikkia syy-seuraussuhteita, eikä niitä voi käyttää perusteena jättää auttamatta. Päinvastoin: juuri myötätunto, auttaminen ja vastuullinen toiminta ovat niitä tekoja, joiden katsotaan rakentavan parempia seurauksia tulevaisuudessa.

Siksi karman laki ei oikeuta välinpitämättömyyttä eikä uhrin syyllistämistä. Se velvoittaa katsomaan peiliin ja kysymään: miten minä toimin nyt?
Äänestä

Anonyymi00041 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?"



Asia ei ole aivan noin yksinkertainen. Ihmisen nykyiset vaikeudet voivat liittyä aiempien tekojen seurauksiin, mutta kaikkia vastoinkäymisiä ei pidetä suoraviivaisena rangaistuksena eikä ulkopuolisen ole mahdollista tietää, mistä yksittäinen kärsimys johtuu. Karma nähdään monimutkaisena syiden ja seurausten verkostona, joka ulottuu pitkälle menneisyyteen.

Siksi ei ole tarkoituksenmukaista päätellä, että vaikeuksiin joutunut olisi ansainnut tilanteensa huonon käytöksensä vuoksi. Tällainen ajattelu voi johtaa ylimielisyyteen ja myötätunnon puutteeseen. Olennaisempaa on se, miten ihminen toimii juuri nyt: jokainen valinta vaikuttaa tulevaisuuteen, ja hyvillä teoilla, rehellisyydellä, toisten huomioon ottamisella voi vähitellen muuttaa elämänsä suuntaa.

Vaikeudet voidaan nähdä myös mahdollisuutena kasvaa, oppia ja kehittää luonnettaan. Sen sijaan että arvioitaisiin, mitä toinen on mahdollisesti tehnyt painopiste on siinä, miten kärsivää voidaan auttaa ja miten itse voi toimia ja vastuullisemmin tästä eteenpäin.



"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?

Väite, että karman laki syyllistäisi automaattisesti kärsivää ihmistä, perustuu väärinkäsitykseen. Karman näkökulmasta kukaan ei voi tietää, miksi toinen ihminen kohtaa juuri tietynlaisen tilanteen. Siksi toisen kärsimyksen selittäminen hänen omaksi syykseen on sekä perusteetonta että ylimielistä.

Karman ajatus korostaa ennen kaikkea omaa vastuuta omista teoista tässä hetkessä. Jos kohtaat ihmisen, joka tarvitsee apua, sinun tekosi ratkaisevat sinun tulevat seurauksesi. Jos voisit auttaa mutta välinpitämättömyyttäsi jätät auttamatta, sillä on seurauksia sinulle itsellesi. Huomio kohdistuu siis auttajaan, ei kärsivän syyllistämiseen.

Ajatus "hän ansaitsi kärsimyksensä" ei ole looginen johtopäätös karman laista. Kukaan ei tunne kaikkia syy-seuraussuhteita, eikä niitä voi käyttää perusteena jättää auttamatta. Päinvastoin: juuri myötätunto, auttaminen ja vastuullinen toiminta ovat niitä tekoja, joiden katsotaan rakentavan parempia seurauksia tulevaisuudessa.

Siksi karman laki ei oikeuta välinpitämättömyyttä eikä uhrin syyllistämistä. Se velvoittaa katsomaan peiliin ja kysymään: miten minä toimin nyt?
Äänestä

Lue lisää

Itse asiassa karman näkökulmasta juuri auttamatta jättäminen tuottaa huonoja karmallisia seurauksia, jos ihmisellä on todellinen mahdollisuus auttaa mutta hän tietoisesti päättää olla tekemättä niin. Sama koskee passiivisuutta silloin, kun voisi estää vahingon tai lievittää toisen kärsimystä. Pelkkä tekemättä jättäminenkin on toimintaa, sillä myös tietoinen laiminlyönti synnyttää seurauksia.

Karman periaatteen mukaan ihmisellä on oikeus valita tekonsa, mutta hän ei voi välttää niiden seurauksia. Siksi ratkaiseva kysymys ei ole: "Miksi tuo ihminen kärsii?", vaan: "Miten minä vastaan tähän tilanteeseen?" Jos ihminen kohtaa kärsimystä ja kääntää katseensa pois, vaikka voisi auttaa, hän luo omilla valinnoillaan uusia syy–seuraussuhteita, jotka vaikuttavat hänen omaan tulevaisuuteensa.

Tästä syystä karman oppia ymmärretään usein väärin. Se ei kehota arvioimaan, mitä kärsivä ihminen olisi mahdollisesti tehnyt menneisyydessä. Sen sijaan se kohdistaa huomion omaan velvollisuuteen (dharma) toimia oikein tässä hetkessä. Myötätunto (dayā), väkivallattomuus (ahiṃsā), anteliaisuus (dāna) ja toisten auttaminen ovat hyviä tekoja (puṇya-karma), kun taas välinpitämättömyys silloin, kun voisi auttaa, synnyttää epäedullisia karmallisia seurauksia (pāpa-karma).

Siksi karman perusajatus ei ole etsiä syyllisiä kärsivistä ihmisistä, vaan korostaa jokaisen omaa vastuuta omista teoistaan tässä hetkessä. Toisen kärsimystä ei pidä käyttää tekosyynä välinpitämättömyydelle, vaan mahdollisuutena toimia myötätuntoisesti, vastuullisesti ja oman velvollisuutensa mukaisesti (dharma).

Anonyymi00042 kirjoitti:

Itse asiassa karman näkökulmasta juuri auttamatta jättäminen tuottaa huonoja karmallisia seurauksia, jos ihmisellä on todellinen mahdollisuus auttaa mutta hän tietoisesti päättää olla tekemättä niin. Sama koskee passiivisuutta silloin, kun voisi estää vahingon tai lievittää toisen kärsimystä. Pelkkä tekemättä jättäminenkin on toimintaa, sillä myös tietoinen laiminlyönti synnyttää seurauksia.

Karman periaatteen mukaan ihmisellä on oikeus valita tekonsa, mutta hän ei voi välttää niiden seurauksia. Siksi ratkaiseva kysymys ei ole: "Miksi tuo ihminen kärsii?", vaan: "Miten minä vastaan tähän tilanteeseen?" Jos ihminen kohtaa kärsimystä ja kääntää katseensa pois, vaikka voisi auttaa, hän luo omilla valinnoillaan uusia syy–seuraussuhteita, jotka vaikuttavat hänen omaan tulevaisuuteensa.

Tästä syystä karman oppia ymmärretään usein väärin. Se ei kehota arvioimaan, mitä kärsivä ihminen olisi mahdollisesti tehnyt menneisyydessä. Sen sijaan se kohdistaa huomion omaan velvollisuuteen (dharma) toimia oikein tässä hetkessä. Myötätunto (dayā), väkivallattomuus (ahiṃsā), anteliaisuus (dāna) ja toisten auttaminen ovat hyviä tekoja (puṇya-karma), kun taas välinpitämättömyys silloin, kun voisi auttaa, synnyttää epäedullisia karmallisia seurauksia (pāpa-karma).

Siksi karman perusajatus ei ole etsiä syyllisiä kärsivistä ihmisistä, vaan korostaa jokaisen omaa vastuuta omista teoistaan tässä hetkessä. Toisen kärsimystä ei pidä käyttää tekosyynä välinpitämättömyydelle, vaan mahdollisuutena toimia myötätuntoisesti, vastuullisesti ja oman velvollisuutensa mukaisesti (dharma).

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?



Itse asiassa karman näkökulmasta juuri auttamatta jättäminen voi muodostua vakavaksi moraaliseksi teoksi. Karman käsite ei tarkoita ainoastaan sitä, mitä ihminen aktiivisesti tekee, vaan myös sitä, mitä hän tietoisesti jättää tekemättä silloin, kun hänellä olisi todellinen mahdollisuus toimia. Tahallinen välinpitämättömyys ei ole neutraali tila, vaan sekin on moraalinen valinta, joka tuottaa seurauksia (karma-phala).

Karman perusperiaatteeseen kuuluu, että ihminen on vastuussa omista aikomuksistaan (*saṅkalpa*), valinnoistaan ja teoistaan (*karma*), ei toisten ihmisten menneisyydestä. Siksi kohdatessaan kärsivän ihmisen oikea kysymys ei ole: "Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tämän?", vaan: "Mikä on minun velvollisuuteni (*dharma*) tässä tilanteessa?" Karman näkökulmasta juuri tähän kysymykseen annettu vastaus vaikuttaa ratkaisevasti ihmisen omaan tulevaisuuteen.

Monet tekevät virheen kuvitellessaan, että karman laki oikeuttaisi uhrin syyllistämisen. Päinvastoin. Koska kukaan ei tunne toisen olennon (*jīva*) koko karmallista historiaa, kenelläkään ei ole perusteita väittää tietävänsä, miksi joku kohtaa juuri tietynlaista kärsimystä. Yritys selittää toisen kärsimys hänen "ansaitsemakseen" ei ole karman opin soveltamista, vaan spekulaatiota (*vikalpa*), joka helposti ruokkii ylpeyttä (*ahaṅkāra*) ja myötätunnon puutetta.

Karman näkökulmasta huomio kohdistuu aina omaan toimintaan. Jos ihminen kykenee estämään kärsimystä tai lievittämään sitä mutta päättää olla toimimatta, hän itse luo uusia karmallisia syitä (*karma-bīja*, "karman siemeniä"), jotka kypsyvät seurauksiksi myöhemmin. Hyvät teot, kuten myötätunto (*dayā*), anteliaisuus (*dāna*), väkivallattomuus (*ahiṃsā*) ja toisten hyvinvoinnin edistäminen (*paropakāra*), synnyttävät suotuisia seurauksia (*puṇya*), kun taas välinpitämättömyys, julmuus tai tietoinen auttamatta jättäminen johtavat epäedullisiin seurauksiin (*pāpa*).

Tästä syystä karman laki ei kehota tarkkailemaan muiden karmaa vaan omaansa. Se ei kysy, ansaitsiko toinen apua, vaan ansaitseeko oma toimintasi ne seuraukset, joita olet sillä luomassa. Kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitysmenneisyydelle, vaan koe nykyhetkelle: millaisen syyn (*karma*) sinä luot juuri nyt, ja millaisen seurauksen (*karma-phala*) haluat sen aikanaan kantavan?



Monet tekevät virheen kuvitellessaan, että karman laki oikeuttaisi uhrin syyllistämisen. Päinvastoin. Koska kukaan ei tunne toisen olennon (*jīva*) koko karmallista historiaa, kenelläkään ei ole perusteita väittää tietävänsä, miksi joku kohtaa juuri tietynlaista kärsimystä. Yritys selittää toisen kärsimys hänen "ansaitsemakseen" ei ole karman opin soveltamista, vaan spekulaatiota (*vikalpa*), joka helposti ruokkii ylpeyttä (*ahaṅkāra*) ja myötätunnon puutetta.


Karman näkökulmasta huomio kohdistuu aina omaan toimintaan. Jos ihminen kykenee estämään kärsimystä tai lievittämään sitä mutta päättää olla toimimatta, hän itse luo uusia karmallisia syitä (*karma-bīja*, "karman siemeniä"), jotka kypsyvät seurauksiksi myöhemmin. Hyvät teot, kuten myötätunto (*dayā*), anteliaisuus (*dāna*), väkivallattomuus (*ahiṃsā*) ja toisten hyvinvoinnin edistäminen (*paropakāra*), synnyttävät suotuisia seurauksia (*puṇya*), kun taas välinpitämättömyys, julmuus tai tietoinen auttamatta jättäminen johtavat epäedullisiin seurauksiin (*pāpa*).

Tästä syystä karman laki ei kehota tarkkailemaan muiden karmaa vaan omaansa. Se ei kysy, ansaitsiko toinen apua, vaan ansaitseeko oma toimintasi ne seuraukset, joita olet sillä luomassa. Kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitysmenneisyydelle, vaan koe nykyhetkelle: millaisen syyn (*karma*) sinä luot juuri nyt, ja millaisen seurauksen (*karma-phala*) haluat sen aikanaan kantavan?

Anonyymi00043 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju


Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?



Itse asiassa karman näkökulmasta juuri auttamatta jättäminen voi muodostua vakavaksi moraaliseksi teoksi. Karman käsite ei tarkoita ainoastaan sitä, mitä ihminen aktiivisesti tekee, vaan myös sitä, mitä hän tietoisesti jättää tekemättä silloin, kun hänellä olisi todellinen mahdollisuus toimia. Tahallinen välinpitämättömyys ei ole neutraali tila, vaan sekin on moraalinen valinta, joka tuottaa seurauksia (karma-phala).

Karman perusperiaatteeseen kuuluu, että ihminen on vastuussa omista aikomuksistaan (*saṅkalpa*), valinnoistaan ja teoistaan (*karma*), ei toisten ihmisten menneisyydestä. Siksi kohdatessaan kärsivän ihmisen oikea kysymys ei ole: "Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tämän?", vaan: "Mikä on minun velvollisuuteni (*dharma*) tässä tilanteessa?" Karman näkökulmasta juuri tähän kysymykseen annettu vastaus vaikuttaa ratkaisevasti ihmisen omaan tulevaisuuteen.

Monet tekevät virheen kuvitellessaan, että karman laki oikeuttaisi uhrin syyllistämisen. Päinvastoin. Koska kukaan ei tunne toisen olennon (*jīva*) koko karmallista historiaa, kenelläkään ei ole perusteita väittää tietävänsä, miksi joku kohtaa juuri tietynlaista kärsimystä. Yritys selittää toisen kärsimys hänen "ansaitsemakseen" ei ole karman opin soveltamista, vaan spekulaatiota (*vikalpa*), joka helposti ruokkii ylpeyttä (*ahaṅkāra*) ja myötätunnon puutetta.

Karman näkökulmasta huomio kohdistuu aina omaan toimintaan. Jos ihminen kykenee estämään kärsimystä tai lievittämään sitä mutta päättää olla toimimatta, hän itse luo uusia karmallisia syitä (*karma-bīja*, "karman siemeniä"), jotka kypsyvät seurauksiksi myöhemmin. Hyvät teot, kuten myötätunto (*dayā*), anteliaisuus (*dāna*), väkivallattomuus (*ahiṃsā*) ja toisten hyvinvoinnin edistäminen (*paropakāra*), synnyttävät suotuisia seurauksia (*puṇya*), kun taas välinpitämättömyys, julmuus tai tietoinen auttamatta jättäminen johtavat epäedullisiin seurauksiin (*pāpa*).

Tästä syystä karman laki ei kehota tarkkailemaan muiden karmaa vaan omaansa. Se ei kysy, ansaitsiko toinen apua, vaan ansaitseeko oma toimintasi ne seuraukset, joita olet sillä luomassa. Kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitysmenneisyydelle, vaan koe nykyhetkelle: millaisen syyn (*karma*) sinä luot juuri nyt, ja millaisen seurauksen (*karma-phala*) haluat sen aikanaan kantavan?



Monet tekevät virheen kuvitellessaan, että karman laki oikeuttaisi uhrin syyllistämisen. Päinvastoin. Koska kukaan ei tunne toisen olennon (*jīva*) koko karmallista historiaa, kenelläkään ei ole perusteita väittää tietävänsä, miksi joku kohtaa juuri tietynlaista kärsimystä. Yritys selittää toisen kärsimys hänen "ansaitsemakseen" ei ole karman opin soveltamista, vaan spekulaatiota (*vikalpa*), joka helposti ruokkii ylpeyttä (*ahaṅkāra*) ja myötätunnon puutetta.


Karman näkökulmasta huomio kohdistuu aina omaan toimintaan. Jos ihminen kykenee estämään kärsimystä tai lievittämään sitä mutta päättää olla toimimatta, hän itse luo uusia karmallisia syitä (*karma-bīja*, "karman siemeniä"), jotka kypsyvät seurauksiksi myöhemmin. Hyvät teot, kuten myötätunto (*dayā*), anteliaisuus (*dāna*), väkivallattomuus (*ahiṃsā*) ja toisten hyvinvoinnin edistäminen (*paropakāra*), synnyttävät suotuisia seurauksia (*puṇya*), kun taas välinpitämättömyys, julmuus tai tietoinen auttamatta jättäminen johtavat epäedullisiin seurauksiin (*pāpa*).

Tästä syystä karman laki ei kehota tarkkailemaan muiden karmaa vaan omaansa. Se ei kysy, ansaitsiko toinen apua, vaan ansaitseeko oma toimintasi ne seuraukset, joita olet sillä luomassa. Kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitysmenneisyydelle, vaan koe nykyhetkelle: millaisen syyn (*karma*) sinä luot juuri nyt, ja millaisen seurauksen (*karma-phala*) haluat sen aikanaan kantavan?

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Dvipada pasu

Monet tekevät virheen kuvitellessaan, että karman laki oikeuttaisi uhrin syyllistämisen. Päinvastoin. Koska kukaan ei tunne toisen olennon (*jīva*) koko karmallista historiaa, kenelläkään ei ole perusteita väittää tietävänsä, miksi joku kohtaa juuri tietynlaista kärsimystä. Yritys selittää toisen kärsimys hänen "ansaitsemakseen" ei ole karman opin soveltamista, vaan spekulaatiota (*vikalpa*), joka helposti ruokkii ylpeyttä (*ahaṅkāra*) ja myötätunnon puutetta.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Dvipada pasu

Monet tekevät virheen kuvitellessaan, että karman laki oikeuttaisi uhrin syyllistämisen. Päinvastoin. Koska kukaan ei tunne toisen olennon (*jīva*) koko karmallista historiaa, kenelläkään ei ole perusteita väittää tietävänsä, miksi joku kohtaa juuri tietynlaista kärsimystä. Yritys selittää toisen kärsimys hänen "ansaitsemakseen" ei ole karman opin soveltamista, vaan spekulaatiota (*vikalpa*), joka helposti ruokkii ylpeyttä (*ahaṅkāra*) ja myötätunnon puutetta.

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Dvipada pasu


Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?


Karman näkökulmasta juuri tämä hetki on ratkaiseva. Kärsivän ihmisen kohtaaminen on samalla oman luonteen (*svabhāva*), oman velvollisuuden (*dharma*) ja oman karman (*karma*) koetinkivi. Jos ihmisellä on mahdollisuus auttaa mutta hän valitsee välinpitämättömyyden, tuo valinta itsessään on teko (*karma*), joka kantaa omat seurauksensa (*karma-phala*). Toisaalta myötätunto (*dayā*), anteliaisuus (*dāna*) ja väkivallattomuus (*ahiṃsā*) synnyttävät suotuisia seurauksia (*puṇya*).

Siksi karman lain näkökulmasta kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitys hänen omasta menneisyydestään, vaan koe sinun nykyisyydellesi. Kysymys ei ole siitä, mitä hän ehkä teki joskus, vaan siitä, millaista tulevaisuutta sinä rakennat omilla valinnoillasi juuri nyt.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Dvipada pasu


Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?


Karman näkökulmasta juuri tämä hetki on ratkaiseva. Kärsivän ihmisen kohtaaminen on samalla oman luonteen (*svabhāva*), oman velvollisuuden (*dharma*) ja oman karman (*karma*) koetinkivi. Jos ihmisellä on mahdollisuus auttaa mutta hän valitsee välinpitämättömyyden, tuo valinta itsessään on teko (*karma*), joka kantaa omat seurauksensa (*karma-phala*). Toisaalta myötätunto (*dayā*), anteliaisuus (*dāna*) ja väkivallattomuus (*ahiṃsā*) synnyttävät suotuisia seurauksia (*puṇya*).

Siksi karman lain näkökulmasta kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitys hänen omasta menneisyydestään, vaan koe sinun nykyisyydellesi. Kysymys ei ole siitä, mitä hän ehkä teki joskus, vaan siitä, millaista tulevaisuutta sinä rakennat omilla valinnoillasi juuri nyt.

Lue lisää

Kärsivän tuomitseminen tai hänen tilanteensa selittäminen "ansaituksi" ei kuulu karman etiikkaan.

Sen sijaan kärsivän ihmisen kohtaaminen on koe sinun omasta toiminnastasi. Jos sinulla on mahdollisuus auttaa mutta valitset välinpitämättömyyden, juuri siitä syntyy sinulle uutta karmaa (*karma*) ja sen seurauksia (*karma-phala*). Jos taas toimit myötätuntoisesti (*dayā*), väkivallattomasti (*ahiṃsā*) ja täytät moraalisen velvollisuutesi (*dharma*), luot suotuisia karmallisia seurauksia (*puṇya*).

Siksi karman laki ei ohjaa kysymään: "Ansaitsiko hän tämän?", vaan: "Täytinkö minä oman velvollisuuteni tässä tilanteessa?" Kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitys hänen menneisyydelleen, vaan koe sinun nykyisyydellesi.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Kärsivän tuomitseminen tai hänen tilanteensa selittäminen "ansaituksi" ei kuulu karman etiikkaan.

Sen sijaan kärsivän ihmisen kohtaaminen on koe sinun omasta toiminnastasi. Jos sinulla on mahdollisuus auttaa mutta valitset välinpitämättömyyden, juuri siitä syntyy sinulle uutta karmaa (*karma*) ja sen seurauksia (*karma-phala*). Jos taas toimit myötätuntoisesti (*dayā*), väkivallattomasti (*ahiṃsā*) ja täytät moraalisen velvollisuutesi (*dharma*), luot suotuisia karmallisia seurauksia (*puṇya*).

Siksi karman laki ei ohjaa kysymään: "Ansaitsiko hän tämän?", vaan: "Täytinkö minä oman velvollisuuteni tässä tilanteessa?" Kärsivä ihminen ei ole ensisijaisesti selitys hänen menneisyydelleen, vaan koe sinun nykyisyydellesi.

Lue lisää

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Dvipada pasu


Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?



Kärsivän tuomitseminen tai hänen tilanteensa selittäminen "ansaituksi" ei kuulu karman etiikkaan.

Karman laki kohdistaa huomion omaan toimintaan, ei toisten arvioimiseen.



Se ei ole sinun asiasi arvioida tai tuomita, miksi toinen ihminen kärsii.

Sinun asiasi on täyttää oma velvollisuutesi (*dharma*) ja auttaa kärsivää.

Jos sinulla on mahdollisuus auttaa mutta jätät auttamatta, juuri siitä syntyy sinun oma karmasi (*karma*) ja sen seuraukset (*karma-phala*).

Karman etiikan näkökulmasta toisen kärsimys ei ole kutsu tuomita, vaan kutsu toimia myötätuntoisesti (*dayā*).

Ratkaisevaa ei ole se, mitä toinen on ehkä tehnyt menneisyydessä, vaan se, mitä sinä päätät tehdä tässä hetkessä.


Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Se ei voi olla muuta kuin saatanallista kristillistä propagandaa.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Palautetaan juuri poistettuu viestiketju

Dvipada pasu


Kirjoitit:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?



Kärsivän tuomitseminen tai hänen tilanteensa selittäminen "ansaituksi" ei kuulu karman etiikkaan.

Karman laki kohdistaa huomion omaan toimintaan, ei toisten arvioimiseen.



Se ei ole sinun asiasi arvioida tai tuomita, miksi toinen ihminen kärsii.

Sinun asiasi on täyttää oma velvollisuutesi (*dharma*) ja auttaa kärsivää.

Jos sinulla on mahdollisuus auttaa mutta jätät auttamatta, juuri siitä syntyy sinun oma karmasi (*karma*) ja sen seuraukset (*karma-phala*).

Karman etiikan näkökulmasta toisen kärsimys ei ole kutsu tuomita, vaan kutsu toimia myötätuntoisesti (*dayā*).

Ratkaisevaa ei ole se, mitä toinen on ehkä tehnyt menneisyydessä, vaan se, mitä sinä päätät tehdä tässä hetkessä.


Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Se ei voi olla muuta kuin saatanallista kristillistä propagandaa.

Lue lisää

Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Se ei voi olla muuta kuin saatanallista kristillistä propagandaa.


Ajatus siitä, että karman laki tarkoittaisi kärsivien ihmisten tuomitsemista, perustuu usein karman käsitteen yksinkertaistamiseen tai väärinymmärrykseen. Kun kuullaan vain lause "ihminen saa sitä, mitä on ansainnut", siitä voidaan virheellisesti päätellä, että että muiden pitäisi suhtautua häneen välinpitämättömästi.

Karman syvemmässä ymmärryksessä painopiste ei kuitenkaan ole muiden ihmisten menneiden tekojen arvioimisessa, vaan omassa toiminnassa (*karma*) ja omassa velvollisuudessa (*dharma*). Toisen ihmisen karmallisia syitä ei voi nähdä kokonaisuudessaan, joten niiden perusteella tuomitseminen on perusteetonta.

Sen sijaan kärsivän ihmisen kohtaaminen on tilaisuus osoittaa myötätuntoa (*dayā*) ja tehdä oikea teko. Se, miten itse toimit toisen kärsimyksen edessä, on se asia, josta olet vastuussa.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Se ei voi olla muuta kuin saatanallista kristillistä propagandaa.


Ajatus siitä, että karman laki tarkoittaisi kärsivien ihmisten tuomitsemista, perustuu usein karman käsitteen yksinkertaistamiseen tai väärinymmärrykseen. Kun kuullaan vain lause "ihminen saa sitä, mitä on ansainnut", siitä voidaan virheellisesti päätellä, että että muiden pitäisi suhtautua häneen välinpitämättömästi.

Karman syvemmässä ymmärryksessä painopiste ei kuitenkaan ole muiden ihmisten menneiden tekojen arvioimisessa, vaan omassa toiminnassa (*karma*) ja omassa velvollisuudessa (*dharma*). Toisen ihmisen karmallisia syitä ei voi nähdä kokonaisuudessaan, joten niiden perusteella tuomitseminen on perusteetonta.

Sen sijaan kärsivän ihmisen kohtaaminen on tilaisuus osoittaa myötätuntoa (*dayā*) ja tehdä oikea teko. Se, miten itse toimit toisen kärsimyksen edessä, on se asia, josta olet vastuussa.

Lue lisää

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?"


Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Missään ei ole yhtään arvovaltaista tekstiä, jossa olisi mainittu, olla välinpitämätön kärsivää kohtaan, eikä se ole esiintynyt missään lähteessä; sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa – se on ihmisen keksintö, jonka tarkoituksena on lietsoa vihaa hinduja vastaan.

Anonyymi00049 kirjoitti:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?"


Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Missään ei ole yhtään arvovaltaista tekstiä, jossa olisi mainittu, olla välinpitämätön kärsivää kohtaan, eikä se ole esiintynyt missään lähteessä; sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa – se on ihmisen keksintö, jonka tarkoituksena on lietsoa vihaa hinduja vastaan.

Lue lisää

Missään ei ole yhtään arvovaltaista tekstiä, jossa olisi mainittu, olla välinpitämätön kärsivää kohtaan, eikä se ole esiintynyt missään lähteessä; sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa – se on ihmisen keksintö, jonka tarkoituksena on lietsoa vihaa hinduja vastaan.

Tässä sekaantuu kaksi eri asiaa: karman laki (*karma*) ja ihmisen tapa tulkita sitä. Vaikka karman periaatteeseen kuuluu, että teoilla (*karma*) on seurauksia (*karma-phala*), siitä ei seuraa, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä ihmisiä tai kohdella heitä välinpitämättömästi.

Jos pystyt auttamaan mutta päätät olla auttamatta, kyse on sinun omasta teostasi ja sinun omista karmallisista seurauksistasi.

Ajatus siitä, että karmalaki merkitsisi kärsivien syyllistämistä tai avun epäämistä heiltä, ei perustu mihinkään auktoriteettitekstiin tai oppiin.

Se on hinduja vihaavien kristittyjen oma tulkinta tai väärinkäsitys, jossa karman syy–seurausperiaate sekoitetaan moraaliseen tuomitsemiseen. Karman opetus ei ole: "Älä auta, koska hän ansaitsee kärsimyksensä", vaan: "Katso omia tekojasi ja toimi oikein."

Kärsivän ihmisen kohtaaminen ei ole tilaisuus etsiä hänen syyllisyyttään, vaan tilaisuus osoittaa myötätuntoa (*dayā*) ja täyttää oma velvollisuutesi (*dharma*).

Anonyymi00050 kirjoitti:

Missään ei ole yhtään arvovaltaista tekstiä, jossa olisi mainittu, olla välinpitämätön kärsivää kohtaan, eikä se ole esiintynyt missään lähteessä; sitä ei yksinkertaisesti ole olemassa – se on ihmisen keksintö, jonka tarkoituksena on lietsoa vihaa hinduja vastaan.

Tässä sekaantuu kaksi eri asiaa: karman laki (*karma*) ja ihmisen tapa tulkita sitä. Vaikka karman periaatteeseen kuuluu, että teoilla (*karma*) on seurauksia (*karma-phala*), siitä ei seuraa, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä ihmisiä tai kohdella heitä välinpitämättömästi.

Jos pystyt auttamaan mutta päätät olla auttamatta, kyse on sinun omasta teostasi ja sinun omista karmallisista seurauksistasi.

Ajatus siitä, että karmalaki merkitsisi kärsivien syyllistämistä tai avun epäämistä heiltä, ei perustu mihinkään auktoriteettitekstiin tai oppiin.

Se on hinduja vihaavien kristittyjen oma tulkinta tai väärinkäsitys, jossa karman syy–seurausperiaate sekoitetaan moraaliseen tuomitsemiseen. Karman opetus ei ole: "Älä auta, koska hän ansaitsee kärsimyksensä", vaan: "Katso omia tekojasi ja toimi oikein."

Kärsivän ihmisen kohtaaminen ei ole tilaisuus etsiä hänen syyllisyyttään, vaan tilaisuus osoittaa myötätuntoa (*dayā*) ja täyttää oma velvollisuutesi (*dharma*).

Lue lisää

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?"


Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Se on hinduja vihaavien kristittyjen oma tulkinta tai väärinkäsitys, jossa karman syy–seurausperiaate sekoitetaan moraaliseen tuomitsemiseen. Karman opetus ei ole: "Älä auta, koska hän ansaitsee kärsimyksensä", vaan: "Katso omia tekojasi ja toimi oikein."

Anonyymi00051 kirjoitti:

"Niin, mutta eikös ne huonot tilanteet juuri ole sitä huonoa karmaa, jonka ihminen on omalla huonolla/pahalla käytöksellään itselleen ansainnut?"


Mistä ihmeestä nämä tietämättömät ihmiset ovat edes saaneet ajatuksen, että meidän pitäisi tuomita kärsiviä?

Se on hinduja vihaavien kristittyjen oma tulkinta tai väärinkäsitys, jossa karman syy–seurausperiaate sekoitetaan moraaliseen tuomitsemiseen. Karman opetus ei ole: "Älä auta, koska hän ansaitsee kärsimyksensä", vaan: "Katso omia tekojasi ja toimi oikein."

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa? Millä tasolla te oikeasti olette?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Jos edes yksi elävä olento joutuu kärsimään helvetissä ikuisesti, tai vaikka eläin tai lintu, sekin on julmaa.

Mitä edes sanoa siitä, että suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisessa helvetissä?

Ettekö ymmärrä, että sekoitatte hyvän ja pahan, Saatanan ja Jumalan käsitteet?

Te kutsutte Saatanaa (ei ole väliä, että allegorista) Jumalaksi.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa? Millä tasolla te oikeasti olette?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Jos edes yksi elävä olento joutuu kärsimään helvetissä ikuisesti, tai vaikka eläin tai lintu, sekin on julmaa.

Mitä edes sanoa siitä, että suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisessa helvetissä?

Ettekö ymmärrä, että sekoitatte hyvän ja pahan, Saatanan ja Jumalan käsitteet?

Te kutsutte Saatanaa (ei ole väliä, että allegorista) Jumalaksi.

Lue lisää

Eläimillä on kehittyneempi havainnoinnin taso kuin kasveilla.
Mutta ihminen on erityisessä asemassa, koska hänellä on äly ja valinnan mahdollisuus.
Tämän ansiosta hän voi ohjata omaa elämäänsä.


Siksi voidaan sanoa: ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen

Anonyymi00053 kirjoitti:

Eläimillä on kehittyneempi havainnoinnin taso kuin kasveilla.
Mutta ihminen on erityisessä asemassa, koska hänellä on äly ja valinnan mahdollisuus.
Tämän ansiosta hän voi ohjata omaa elämäänsä.


Siksi voidaan sanoa: ihmiskeho tekee olennosta biologisesti ihmisen, mutta tietoisuuden kehitys tekee hänestä todellisen ihmisen

Lue lisää

Ihmiskeho ei tarkoita, että on ihminen!

Anonyymi00054 kirjoitti:

Ihmiskeho ei tarkoita, että on ihminen!

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat dvi-pada-paśuja (kaksijalkaisia eläimiä).

Anonyymi00055 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat dvi-pada-paśuja (kaksijalkaisia eläimiä).

Lue lisää

Pelkkä ihmiskeho ei vielä tee olennosta ihmistä siinä merkityksessä, jossa klassinen ”idän saatanallinen” filosofia ymmärtää ihmisyyden. Biologisesti ihminen kuuluu lajiin Homo sapiens, mutta tietoisuuden näkökulmasta ihmisyys on kehitystehtävä eikä automaattinen ominaisuus. Sanskritin kirjallisuudessa tästä käytetään joskus ilmausta dvi-pada-paśu (द्विपद-पशु, dvi = kaksi, pada = jalka, paśu = eläin), "kaksijalkainen eläin". Tällä ei tarkoiteta biologista luokitusta eikä ihmisarvon kieltämistä, vaan tietoisuuden tilaa, ehdollistuneet reaktiot jne.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Pelkkä ihmiskeho ei vielä tee olennosta ihmistä siinä merkityksessä, jossa klassinen ”idän saatanallinen” filosofia ymmärtää ihmisyyden. Biologisesti ihminen kuuluu lajiin Homo sapiens, mutta tietoisuuden näkökulmasta ihmisyys on kehitystehtävä eikä automaattinen ominaisuus. Sanskritin kirjallisuudessa tästä käytetään joskus ilmausta dvi-pada-paśu (द्विपद-पशु, dvi = kaksi, pada = jalka, paśu = eläin), "kaksijalkainen eläin". Tällä ei tarkoiteta biologista luokitusta eikä ihmisarvon kieltämistä, vaan tietoisuuden tilaa, ehdollistuneet reaktiot jne.

Lue lisää

Sanskritin filosofisessa perinteessä tietoisuuden kehityksen esteenä pidetään tietämättömyyttä (avidyā, अविद्या, virheellinen käsitys omasta olemassaolosta). Tällä ei tarkoiteta pelkästään tiedon puutetta, vaan syvälle juurtunutta samaistumista väliaikaisiin ilmiöihin: kehoon, mieleen, sosiaaliseen identiteettiin ja jatkuvasti muuttuviin haluihin. Tällainen samaistuminen ohjaa päätöksentekoa tavalla, joka ylläpitää kärsimystä ja sisäisiä ristiriitoja.


Tekojen ja niiden seurausten välistä yhteyttä kuvataan käsitteellä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset). Tätä voidaan tarkastella luonnollisena syy–seuraus-periaatteena myös ilman yliluonnollisia oletuksia. Jokainen teko, ajattelutapa ja toistuva käyttäytymismalli muokkaa hermoverkkoja, persoonallisuutta, havaintotapoja ja tulevaa käyttäytymistä. Nykypsykologiassa tätä ilmiötä voidaan verrata oppimiseen, ehdollistumiseen, neuroplastisuuteen ja käyttäytymisen vahvistumiseen. Sanskritin käsite karma ulottuu tätä laajemmalle, mutta perusajatus syyn ja seurauksen jatkuvuudesta on helposti ymmärrettävissä myös luonnollisena ilmiönä.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Sanskritin filosofisessa perinteessä tietoisuuden kehityksen esteenä pidetään tietämättömyyttä (avidyā, अविद्या, virheellinen käsitys omasta olemassaolosta). Tällä ei tarkoiteta pelkästään tiedon puutetta, vaan syvälle juurtunutta samaistumista väliaikaisiin ilmiöihin: kehoon, mieleen, sosiaaliseen identiteettiin ja jatkuvasti muuttuviin haluihin. Tällainen samaistuminen ohjaa päätöksentekoa tavalla, joka ylläpitää kärsimystä ja sisäisiä ristiriitoja.


Tekojen ja niiden seurausten välistä yhteyttä kuvataan käsitteellä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset). Tätä voidaan tarkastella luonnollisena syy–seuraus-periaatteena myös ilman yliluonnollisia oletuksia. Jokainen teko, ajattelutapa ja toistuva käyttäytymismalli muokkaa hermoverkkoja, persoonallisuutta, havaintotapoja ja tulevaa käyttäytymistä. Nykypsykologiassa tätä ilmiötä voidaan verrata oppimiseen, ehdollistumiseen, neuroplastisuuteen ja käyttäytymisen vahvistumiseen. Sanskritin käsite karma ulottuu tätä laajemmalle, mutta perusajatus syyn ja seurauksen jatkuvuudesta on helposti ymmärrettävissä myös luonnollisena ilmiönä.

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat dvi-pada-paśuja (kaksijalkaisia eläimiä).

Kun yksilö elää pelkästään biologisten impulssien, ryhmäidentiteetin, dogmien tai tunnereaktioiden ohjaamana eikä koskaan tarkastele kriittisesti omia uskomuksiaan tai tietoisuutensa rakennetta, hänen toimintansa muistuttaa enemmän vaistonvaraista kuin reflektiivistä käyttäytymistä.

Tässä merkityksessä sanskritin ilmaus dvi-pada-paśu kuvaa tietoisuuden kehitysastetta eikä biologista ihmislajia.


Todellinen ihmisyys alkaa siitä, kun ihminen kykenee tutkimaan itseään rehellisesti. Kysymykset kuten "Kuka minä olen?", "Miksi kärsin?", "Miten havaintoni muodostuvat?", "Ohjaavatko minua tosiasiat vai ehdollistuneet dogmaattiset fanaattiset uskomukset?" ja "Voinko ylittää pelkän biologisen ohjelmointini?" ilmentävät sellaista reflektiokykyä, jota filosofia pitää ihmiselämän merkittävimpänä mahdollisuutena. Ihmiskeho tarjoaa tähän mahdollisuuden, mutta sen toteutuminen riippuu tietoisuuden kehityksestä, ei pelkästään biologisesta syntymästä.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat dvi-pada-paśuja (kaksijalkaisia eläimiä).

Kun yksilö elää pelkästään biologisten impulssien, ryhmäidentiteetin, dogmien tai tunnereaktioiden ohjaamana eikä koskaan tarkastele kriittisesti omia uskomuksiaan tai tietoisuutensa rakennetta, hänen toimintansa muistuttaa enemmän vaistonvaraista kuin reflektiivistä käyttäytymistä.

Tässä merkityksessä sanskritin ilmaus dvi-pada-paśu kuvaa tietoisuuden kehitysastetta eikä biologista ihmislajia.


Todellinen ihmisyys alkaa siitä, kun ihminen kykenee tutkimaan itseään rehellisesti. Kysymykset kuten "Kuka minä olen?", "Miksi kärsin?", "Miten havaintoni muodostuvat?", "Ohjaavatko minua tosiasiat vai ehdollistuneet dogmaattiset fanaattiset uskomukset?" ja "Voinko ylittää pelkän biologisen ohjelmointini?" ilmentävät sellaista reflektiokykyä, jota filosofia pitää ihmiselämän merkittävimpänä mahdollisuutena. Ihmiskeho tarjoaa tähän mahdollisuuden, mutta sen toteutuminen riippuu tietoisuuden kehityksestä, ei pelkästään biologisesta syntymästä.

Lue lisää

Todellinen ihmisyys alkaa siitä, kun ihminen kykenee tutkimaan itseään rehellisesti ja asettamaan omat käsityksensä kriittisen arvioinnin kohteeksi. Tämä edellyttää metakognitiota – kykyä tarkastella omaa ajatteluaan ikään kuin sen ulkopuolelta. Vasta silloin ihminen voi erottaa toisistaan välittömät tunnereaktiot, kulttuurisen ehdollistumisen, biologiset taipumukset ja perustellun ymmärryksen. Ilman tätä kykyä tietoisuus toimii suurelta osin automaattisten käyttäytymismallien ohjaamana.
Filosofian keskeiset kysymykset – Kuka minä olen? Miksi kärsin? Miten havaintoni muodostuvat? Ohjaavatko minua tosiasiat vai ehdollistuneet, dogmaattiset ja fanaattiset uskomukset? Voinko ylittää pelkän biologisen ohjelmointini? – eivät ole pelkästään abstraktia pohdintaa. Ne ovat yrityksiä ymmärtää tietoisuuden rakennetta ja niitä mekanismeja, joiden kautta ihminen muodostaa käsityksensä todellisuudesta. Kognitiotiede osoittaa, että ihmisen havainnointi ei ole objektiivinen ikkuna maailmaan, vaan aivot rakentavat kokemuksen aikaisempien muistojen, odotusten, tunteiden ja kognitiivisten vinoumien perusteella. Juuri tästä syystä omien uskomusten kriittinen tarkastelu on yksi ihmisen vaativimmista mutta myös tärkeimmistä kyvyistä.
Sanskritin filosofiassa tätä todellisuuden virheellistä tulkintaa kutsutaan nimellä avidyā (अविद्या, todellisuuden väärin ymmärtäminen tai tietämättömyys). Se ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan tietoisuuden tilaa, jossa ihminen pitää ehdollistuneita käsityksiään kiistattomina tosiasioina. Tällöin yksilö ei enää tutki todellisuutta avoimesti, vaan puolustaa identiteettiään, maailmankuvaansa ja ryhmäänsä silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa havaintojen, järjen tai uuden tiedon kanssa. Psykologisesti tämä muistuttaa ilmiöitä, joita kutsutaan esimerkiksi vahvistusharhaksi (confirmation bias), motivoituneeksi päättelyksi (motivated reasoning) ja ryhmäajatteluksi (groupthink).
Todellinen ihmisyys ei siis ilmene ensisijaisesti biologisessa muodossa eikä älykkyysosamäärässä, vaan kyvyssä korjata omia virheitään. Ihminen kasvaa ihmisyyteen silloin, kun hän pystyy muuttamaan käsityksiään uuden näytön perusteella, tunnistamaan omat kognitiiviset vinoumansa ja luopumaan uskomuksista, jotka eivät enää vastaa todellisuutta. Tämä vaatii älyllistä nöyryyttä, rehellisyyttä ja halua asettaa totuuden etusijalle oman identiteetin tai ideologian sijasta.
Ihmiskeho tarjoaa ainutlaatuisen biologisen perustan tällaiselle itsehavainnoinnille, mutta se ei yksin takaa sen toteutumista. Mahdollisuus ihmisyyteen on synnynnäinen, mutta sen toteutuminen riippuu siitä, kehittyykö tietoisuus reflektiiviseksi, itseään korjaavaksi ja totuutta etsiväksi vai jääkö se biologisten viettien, sosiaalisen ehdollistumisen ja dogmaattisten uskomusten ohjattavaksi. Tässä merkityksessä ihmisyys ei ole pelkkä biologinen tosiasia, vaan jatkuva tietoisuuden kehitysprosessi.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Todellinen ihmisyys alkaa siitä, kun ihminen kykenee tutkimaan itseään rehellisesti ja asettamaan omat käsityksensä kriittisen arvioinnin kohteeksi. Tämä edellyttää metakognitiota – kykyä tarkastella omaa ajatteluaan ikään kuin sen ulkopuolelta. Vasta silloin ihminen voi erottaa toisistaan välittömät tunnereaktiot, kulttuurisen ehdollistumisen, biologiset taipumukset ja perustellun ymmärryksen. Ilman tätä kykyä tietoisuus toimii suurelta osin automaattisten käyttäytymismallien ohjaamana.
Filosofian keskeiset kysymykset – Kuka minä olen? Miksi kärsin? Miten havaintoni muodostuvat? Ohjaavatko minua tosiasiat vai ehdollistuneet, dogmaattiset ja fanaattiset uskomukset? Voinko ylittää pelkän biologisen ohjelmointini? – eivät ole pelkästään abstraktia pohdintaa. Ne ovat yrityksiä ymmärtää tietoisuuden rakennetta ja niitä mekanismeja, joiden kautta ihminen muodostaa käsityksensä todellisuudesta. Kognitiotiede osoittaa, että ihmisen havainnointi ei ole objektiivinen ikkuna maailmaan, vaan aivot rakentavat kokemuksen aikaisempien muistojen, odotusten, tunteiden ja kognitiivisten vinoumien perusteella. Juuri tästä syystä omien uskomusten kriittinen tarkastelu on yksi ihmisen vaativimmista mutta myös tärkeimmistä kyvyistä.
Sanskritin filosofiassa tätä todellisuuden virheellistä tulkintaa kutsutaan nimellä avidyā (अविद्या, todellisuuden väärin ymmärtäminen tai tietämättömyys). Se ei tarkoita pelkkää tiedon puutetta, vaan tietoisuuden tilaa, jossa ihminen pitää ehdollistuneita käsityksiään kiistattomina tosiasioina. Tällöin yksilö ei enää tutki todellisuutta avoimesti, vaan puolustaa identiteettiään, maailmankuvaansa ja ryhmäänsä silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa havaintojen, järjen tai uuden tiedon kanssa. Psykologisesti tämä muistuttaa ilmiöitä, joita kutsutaan esimerkiksi vahvistusharhaksi (confirmation bias), motivoituneeksi päättelyksi (motivated reasoning) ja ryhmäajatteluksi (groupthink).
Todellinen ihmisyys ei siis ilmene ensisijaisesti biologisessa muodossa eikä älykkyysosamäärässä, vaan kyvyssä korjata omia virheitään. Ihminen kasvaa ihmisyyteen silloin, kun hän pystyy muuttamaan käsityksiään uuden näytön perusteella, tunnistamaan omat kognitiiviset vinoumansa ja luopumaan uskomuksista, jotka eivät enää vastaa todellisuutta. Tämä vaatii älyllistä nöyryyttä, rehellisyyttä ja halua asettaa totuuden etusijalle oman identiteetin tai ideologian sijasta.
Ihmiskeho tarjoaa ainutlaatuisen biologisen perustan tällaiselle itsehavainnoinnille, mutta se ei yksin takaa sen toteutumista. Mahdollisuus ihmisyyteen on synnynnäinen, mutta sen toteutuminen riippuu siitä, kehittyykö tietoisuus reflektiiviseksi, itseään korjaavaksi ja totuutta etsiväksi vai jääkö se biologisten viettien, sosiaalisen ehdollistumisen ja dogmaattisten uskomusten ohjattavaksi. Tässä merkityksessä ihmisyys ei ole pelkkä biologinen tosiasia, vaan jatkuva tietoisuuden kehitysprosessi.

Lue lisää

Yksi suurimmista esteistä ihmisyyden kehitykselle on dogmaattinen ajattelu. Dogmaattisuus ei tarkoita sitä, että ihmisellä on vakaumuksia, vaan sitä, että hän lakkaa tutkimasta niitä. Kun uskomuksesta tulee koskematon, se muuttuu identiteetin osaksi, eikä sitä enää arvioida todistusaineiston, järjen tai kokemuksen perusteella. Tällöin ihminen ei enää etsi totuutta, vaan puolustaa omaa maailmankuvaansa.
Fanaattisuus vie tämän vielä pidemmälle. Siinä vakaumus saa suuremman arvon kuin todellisuus itse. Uusi tieto, loogiset perustelut ja vastakkaiset havainnot eivät johda oman käsityksen tarkistamiseen, vaan ne torjutaan automaattisesti. Psykologiassa tällaisia ilmiöitä tunnetaan esimerkiksi vahvistusharhana (confirmation bias), motivoituneena päättelynä (motivated reasoning) ja uskomusten pysyvyytenä (belief perseverance). Tietoisuus alkaa suodattaa todellisuutta niin, että vain omaa vakaumusta tukeva aineisto hyväksytään.
Tässä mielessä dogmaattisuus, kristinuskonnollinen fundamentalismi ja fanaattisuus eivät ole vain mielipiteitä, vaan tietoisuuden kehitystä rajoittavia mekanismeja. Ne estävät ihmistä käyttämästä sitä kykyä, joka erottaa ihmisen pelkästä vaistonvaraisesta toiminnasta: kykyä epäillä itseään, korjata omia virheitään ja muuttaa käsityksiään, kun näyttö sitä edellyttää. Juuri tämä reflektiokyky on filosofian näkökulmasta ihmisyyden ydin.
Sanskritin filosofiassa tällainen todellisuuden vääristynyt hahmottaminen liittyy käsitteeseen avidyā (अविद्या, todellisuuden virheellinen ymmärtäminen). Se ei tarkoita vain tiedon puutetta, vaan tietoisuuden tilaa, jossa ihminen pitää ehdollistuneita uskomuksiaan absoluuttisina eikä enää kykene tutkimaan niitä avoimesti. Mitä voimakkaammin yksilö samaistuu dogmaattisiin käsityksiinsä, sitä enemmän hänen ajattelunsa muuttuu itseään ylläpitäväksi järjestelmäksi, jossa uskomuksia suojellaan silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa havaintojen tai järkiperäisen argumentaation kanssa.
Tästä syystä ihmiseksi kasvaminen ei ole ensisijaisesti biologinen vaan tiedollinen ja eettinen kehitysprosessi. Ihminen ei kehity ihmiseksi siksi, että hänellä on ihmiskeho, vaan siksi, että hän kykenee vapautumaan omien ennakkoluulojensa, pelkojensa ja dogmaattisten uskomustensa vallasta. Mitä enemmän tietoisuus vapautuu tällaisesta ehdollistumisesta, sitä enemmän ihmisessä ilmenevät rationaalisuus, myötätunto, älyllinen rehellisyys ja kyky nähdä todellisuus sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Yksi suurimmista esteistä ihmisyyden kehitykselle on dogmaattinen ajattelu. Dogmaattisuus ei tarkoita sitä, että ihmisellä on vakaumuksia, vaan sitä, että hän lakkaa tutkimasta niitä. Kun uskomuksesta tulee koskematon, se muuttuu identiteetin osaksi, eikä sitä enää arvioida todistusaineiston, järjen tai kokemuksen perusteella. Tällöin ihminen ei enää etsi totuutta, vaan puolustaa omaa maailmankuvaansa.
Fanaattisuus vie tämän vielä pidemmälle. Siinä vakaumus saa suuremman arvon kuin todellisuus itse. Uusi tieto, loogiset perustelut ja vastakkaiset havainnot eivät johda oman käsityksen tarkistamiseen, vaan ne torjutaan automaattisesti. Psykologiassa tällaisia ilmiöitä tunnetaan esimerkiksi vahvistusharhana (confirmation bias), motivoituneena päättelynä (motivated reasoning) ja uskomusten pysyvyytenä (belief perseverance). Tietoisuus alkaa suodattaa todellisuutta niin, että vain omaa vakaumusta tukeva aineisto hyväksytään.
Tässä mielessä dogmaattisuus, kristinuskonnollinen fundamentalismi ja fanaattisuus eivät ole vain mielipiteitä, vaan tietoisuuden kehitystä rajoittavia mekanismeja. Ne estävät ihmistä käyttämästä sitä kykyä, joka erottaa ihmisen pelkästä vaistonvaraisesta toiminnasta: kykyä epäillä itseään, korjata omia virheitään ja muuttaa käsityksiään, kun näyttö sitä edellyttää. Juuri tämä reflektiokyky on filosofian näkökulmasta ihmisyyden ydin.
Sanskritin filosofiassa tällainen todellisuuden vääristynyt hahmottaminen liittyy käsitteeseen avidyā (अविद्या, todellisuuden virheellinen ymmärtäminen). Se ei tarkoita vain tiedon puutetta, vaan tietoisuuden tilaa, jossa ihminen pitää ehdollistuneita uskomuksiaan absoluuttisina eikä enää kykene tutkimaan niitä avoimesti. Mitä voimakkaammin yksilö samaistuu dogmaattisiin käsityksiinsä, sitä enemmän hänen ajattelunsa muuttuu itseään ylläpitäväksi järjestelmäksi, jossa uskomuksia suojellaan silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa havaintojen tai järkiperäisen argumentaation kanssa.
Tästä syystä ihmiseksi kasvaminen ei ole ensisijaisesti biologinen vaan tiedollinen ja eettinen kehitysprosessi. Ihminen ei kehity ihmiseksi siksi, että hänellä on ihmiskeho, vaan siksi, että hän kykenee vapautumaan omien ennakkoluulojensa, pelkojensa ja dogmaattisten uskomustensa vallasta. Mitä enemmän tietoisuus vapautuu tällaisesta ehdollistumisesta, sitä enemmän ihmisessä ilmenevät rationaalisuus, myötätunto, älyllinen rehellisyys ja kyky nähdä todellisuus sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Lue lisää

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat dvi-pada-paśuja (kaksijalkaisia eläimiä).


Niin kauan kuin ihminen on kiinnittynyt dogmaattisiin kristinuskonnollisiin fanaattisiin ekstremistisiin käsityksiin, hänen tietoisuutensa toimii pitkälti ehdollistumisen varassa. Hän ei enää tutki todellisuutta avoimesti, vaan puolustaa omaksumiaan uskomuksia, vaikka ne olisivat ristiriidassa järjen, havaintojen tai uuden tiedon kanssa. Tällöin hänen käyttäytymistään ohjaavat enemmän opitut reaktiot, ryhmäidentiteetti ja psykologinen tarve varmuuteen kuin riippumaton ajattelu.

Kun ihminen alkaa kyseenalaistaa omia uskomuksiaan ja tarkastelee niitä rehellisesti ilman pelkoa siitä, mihin tutkiminen johtaa, hänen tietoisuutensa alkaa kehittyä. Hän siirtyy vähitellen pois automaattisesta ehdollistumisesta kohti itsenäistä ajattelua, älyllistä rehellisyyttä ja syvempää itseymmärrystä. Juuri tässä alkaa todellinen Silloin hän ei enää ole **dvi-pada-paśu** (द्विपद-पशु, "kaksijalkainen eläin"), vaan ihminen sanan filosofisessa merkityksessä – olento, joka kykenee tutkimaan itseään, korjaamaan omia dogmaattisia uskonnollisia virheitään ja etsimään totuutta silloinkin, kun se haastaa hänen aikaisemmat käsityksensä.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Karman laki on julma, jälleensyntyminen on julmaa, mutta ikuinen kidutus ei ole julmaa?

Toisin sanoen, jos ihminen karmansa takia kärsii tilapäisesti, vain kerran tai muutaman kerran maan päällä, se on mielestänne julmaa, mutta jos suurin osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kärsii ikuisesti helvetissä, se ei ole julmaa.

Ne, jotka ajattelevat näin, ovat dvi-pada-paśuja (kaksijalkaisia eläimiä).


Niin kauan kuin ihminen on kiinnittynyt dogmaattisiin kristinuskonnollisiin fanaattisiin ekstremistisiin käsityksiin, hänen tietoisuutensa toimii pitkälti ehdollistumisen varassa. Hän ei enää tutki todellisuutta avoimesti, vaan puolustaa omaksumiaan uskomuksia, vaikka ne olisivat ristiriidassa järjen, havaintojen tai uuden tiedon kanssa. Tällöin hänen käyttäytymistään ohjaavat enemmän opitut reaktiot, ryhmäidentiteetti ja psykologinen tarve varmuuteen kuin riippumaton ajattelu.

Kun ihminen alkaa kyseenalaistaa omia uskomuksiaan ja tarkastelee niitä rehellisesti ilman pelkoa siitä, mihin tutkiminen johtaa, hänen tietoisuutensa alkaa kehittyä. Hän siirtyy vähitellen pois automaattisesta ehdollistumisesta kohti itsenäistä ajattelua, älyllistä rehellisyyttä ja syvempää itseymmärrystä. Juuri tässä alkaa todellinen Silloin hän ei enää ole **dvi-pada-paśu** (द्विपद-पशु, "kaksijalkainen eläin"), vaan ihminen sanan filosofisessa merkityksessä – olento, joka kykenee tutkimaan itseään, korjaamaan omia dogmaattisia uskonnollisia virheitään ja etsimään totuutta silloinkin, kun se haastaa hänen aikaisemmat käsityksensä.

Lue lisää

Sen jälkeen hänestä tulee ihminen, hän ei ole enää kaksijalkainen eläin.

Kun uskonnollinen dogmaattisuus väistyy, yksilö voi tarkastella itseään ensisijaisesti ihmisenä eikä pelkästään biologisena eliönä.
Tekojen ja niiden seurausten välistä yhteyttä kuvataan käsitteellä karma (कर्म, karma; "toiminta", "teko" sekä niiden seuraukset). Karman lakia voidaan tarkastella myös ilman yliluonnollisia oletuksia luonnollisena syy–seurausperiaatteena, jossa yksilön toiminta vaikuttaa todennäköisyyksien, käyttäytymisprosessien ja sosiaalisten vuorovaikutusverkostojen kautta tuleviin tapahtumiin.
Karma ei edellytä metafyysistä palkitsemis- tai rankaisumekanismia, vaan sitä voidaan lähestyä empiirisesti havaittavana ilmiönä. Yksilön teot muokkaavat ympäristöä, ihmissuhteita, oppimisprosesseja, hermostollista plastisuutta sekä käyttäytymismalleja, jotka yhdessä vaikuttavat myöhempiin seurauksiin. Näin karman laki voidaan ymmärtää kompleksisena kausaalisena järjestelmänä, jossa vaikutukset syntyvät luonnollisten biologisten, psykologisten ja sosiaalisten mekanismien yhteisvaikutuksesta.
Toisin sanoen karman lakia voidaan tarkastella tieteellisestä näkökulmasta ilman yliluonnollisia oletuksia. Tällöin karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset) ei viittaa mystiseen voimaan, vaan syy–seuraussuhteiden kokonaisuuteen, jonka vaikutukset ilmenevät luonnollisissa prosesseissa yksilön ja ympäristön jatkuvassa vuorovaikutuksessa.




Karman laki luonnollisena kausaalisuuden periaatteena
Kun uskonnollinen dogmaattisuus väistyy, ihmisellä avautuu mahdollisuus tarkastella todellisuutta ilman ennalta annettuja metafyysisiä oletuksia. Tällöin ihminen ei määritä itseään ensisijaisesti uskonnollisen identiteetin kautta, vaan tietoisena, reflektoivana toimijana, joka kykenee tutkimaan kokemusta, käyttäytymistä ja niiden seurauksia kriittisesti.
Idän filosofisissa perinteissä karma (कर्म, karma; "toiminta", "teko", "toiminnan seuraus") tarkoittaa ennen kaikkea toimintaa ja sen vaikutuksia. Varhaisimmissa filosofisissa yhteyksissään käsite ei välttämättä viittaa yliluonnolliseen voimaan, vaan universaaliin periaatteeseen, jonka mukaan teoilla on seurauksia. Myöhemmissä uskonnollisissa tulkinnoissa karman lakiin liitettiin metafyysisiä käsitteitä, kuten jälleensyntymä (संसार, saṃsāra) ja vapautuminen (मोक्ष, mokṣa), mutta itse toiminnan ja seurausten välinen yhteys voidaan ymmärtää myös ilman näitä oletuksia.
Tieteellisestä näkökulmasta karman lakia voidaan tarkastella emergenttinä kausaalisena järjestelmänä. Jokainen teko muuttaa järjestelmän tilaa: se vaikuttaa yksilön hermostoon, oppimiseen, muistirakenteisiin, käyttäytymismalleihin, sosiaalisiin verkostoihin ja ympäristöön. Nämä muutokset puolestaan muuttavat tulevien tapahtumien todennäköisyysjakaumia. Tällöin karma ei ole näkymätön voima, vaan kuvaus siitä, kuinka toiminta jättää havaittavia jälkiä biologisiin, psykologisiin ja sosiaalisiin prosesseihin.
Tämä ajattelutapa muistuttaa kompleksisten adaptiivisten järjestelmien teoriaa. Yksittäisen teon vaikutus ei rajoitu välittömään seuraukseen, vaan se voi käynnistää palautesilmukoita, jotka vahvistavat tai heikentävät myöhempiä tapahtumia. Käyttäytymistieteissä tätä kuvataan esimerkiksi vahvistumisena, oppimisena, tapojen muodostumisena ja sosiaalisena palautteena. Neurotieteessä vastaavaa ilmiötä selittää hermoston plastisuus: toistuva toiminta vahvistaa tiettyjä hermoverkkoja, mikä lisää saman käyttäytymisen todennäköisyyttä tulevaisuudessa.
Tässä merkityksessä karman laki voidaan ymmärtää luonnolliseksi kausaalisuuden periaatteeksi. Se ei edellytä kosmista tuomaria eikä yliluonnollista palkitsemis- tai rankaisujärjestelmää. Riittää, että todellisuus toimii syy–seuraussuhteiden mukaisesti: jokainen teko muuttaa maailmaa, ja muuttunut maailma vaikuttaa takaisin toimijaansa.
Tällainen tulkinta on yhteensopiva myös useiden intialaisten filosofisten koulukuntien kanssa. Esimerkiksi varhaisessa buddhalaisuudessa painotetaan riippuvaista syntyä (प्रतीत्यसमुत्पाद, pratītyasamutpāda), jonka mukaan ilmiöt syntyvät syiden ja ehtojen verkostosta eivätkä irrallisina tai muuttumattomina olioina. Samoin joogafilosofiassa toiminta jättää mieleen jälkiä eli vaikutelmia (संस्कार, saṃskāra), jotka muokkaavat myöhempää käyttäytymistä. Nämä käsitteet voidaan tulkita myös psykologisina ja neurobiologisina ilmiöinä ilman yliluonnollisia oletuksia.
Näin ymmärrettynä karman laki ei ole uskonkohde, vaan hypoteesi ihmisen toiminnan kausaalisesta rakenteesta. Se kuvaa sitä, että jokainen teko osallistuu jatkuvasti muuttuvan todellisuuden rakentumiseen. Tieteellisessä viitekehyksessä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset) voidaan nähdä käyttäytymisen, oppimisen, palautesilmukoiden ja kompleksisten vuorovaikutusjärjestelmien yhteisenä periaatteena. Sen selitysvoima ei tällöin perustu metafysiikkaan, vaan havaittaviin luonnollisiin prosesseihin, joiden kautta toiminta muuttaa sekä toimijaa itseään että hänen ympäristöään.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Sen jälkeen hänestä tulee ihminen, hän ei ole enää kaksijalkainen eläin.

Kun uskonnollinen dogmaattisuus väistyy, yksilö voi tarkastella itseään ensisijaisesti ihmisenä eikä pelkästään biologisena eliönä.
Tekojen ja niiden seurausten välistä yhteyttä kuvataan käsitteellä karma (कर्म, karma; "toiminta", "teko" sekä niiden seuraukset). Karman lakia voidaan tarkastella myös ilman yliluonnollisia oletuksia luonnollisena syy–seurausperiaatteena, jossa yksilön toiminta vaikuttaa todennäköisyyksien, käyttäytymisprosessien ja sosiaalisten vuorovaikutusverkostojen kautta tuleviin tapahtumiin.
Karma ei edellytä metafyysistä palkitsemis- tai rankaisumekanismia, vaan sitä voidaan lähestyä empiirisesti havaittavana ilmiönä. Yksilön teot muokkaavat ympäristöä, ihmissuhteita, oppimisprosesseja, hermostollista plastisuutta sekä käyttäytymismalleja, jotka yhdessä vaikuttavat myöhempiin seurauksiin. Näin karman laki voidaan ymmärtää kompleksisena kausaalisena järjestelmänä, jossa vaikutukset syntyvät luonnollisten biologisten, psykologisten ja sosiaalisten mekanismien yhteisvaikutuksesta.
Toisin sanoen karman lakia voidaan tarkastella tieteellisestä näkökulmasta ilman yliluonnollisia oletuksia. Tällöin karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset) ei viittaa mystiseen voimaan, vaan syy–seuraussuhteiden kokonaisuuteen, jonka vaikutukset ilmenevät luonnollisissa prosesseissa yksilön ja ympäristön jatkuvassa vuorovaikutuksessa.




Karman laki luonnollisena kausaalisuuden periaatteena
Kun uskonnollinen dogmaattisuus väistyy, ihmisellä avautuu mahdollisuus tarkastella todellisuutta ilman ennalta annettuja metafyysisiä oletuksia. Tällöin ihminen ei määritä itseään ensisijaisesti uskonnollisen identiteetin kautta, vaan tietoisena, reflektoivana toimijana, joka kykenee tutkimaan kokemusta, käyttäytymistä ja niiden seurauksia kriittisesti.
Idän filosofisissa perinteissä karma (कर्म, karma; "toiminta", "teko", "toiminnan seuraus") tarkoittaa ennen kaikkea toimintaa ja sen vaikutuksia. Varhaisimmissa filosofisissa yhteyksissään käsite ei välttämättä viittaa yliluonnolliseen voimaan, vaan universaaliin periaatteeseen, jonka mukaan teoilla on seurauksia. Myöhemmissä uskonnollisissa tulkinnoissa karman lakiin liitettiin metafyysisiä käsitteitä, kuten jälleensyntymä (संसार, saṃsāra) ja vapautuminen (मोक्ष, mokṣa), mutta itse toiminnan ja seurausten välinen yhteys voidaan ymmärtää myös ilman näitä oletuksia.
Tieteellisestä näkökulmasta karman lakia voidaan tarkastella emergenttinä kausaalisena järjestelmänä. Jokainen teko muuttaa järjestelmän tilaa: se vaikuttaa yksilön hermostoon, oppimiseen, muistirakenteisiin, käyttäytymismalleihin, sosiaalisiin verkostoihin ja ympäristöön. Nämä muutokset puolestaan muuttavat tulevien tapahtumien todennäköisyysjakaumia. Tällöin karma ei ole näkymätön voima, vaan kuvaus siitä, kuinka toiminta jättää havaittavia jälkiä biologisiin, psykologisiin ja sosiaalisiin prosesseihin.
Tämä ajattelutapa muistuttaa kompleksisten adaptiivisten järjestelmien teoriaa. Yksittäisen teon vaikutus ei rajoitu välittömään seuraukseen, vaan se voi käynnistää palautesilmukoita, jotka vahvistavat tai heikentävät myöhempiä tapahtumia. Käyttäytymistieteissä tätä kuvataan esimerkiksi vahvistumisena, oppimisena, tapojen muodostumisena ja sosiaalisena palautteena. Neurotieteessä vastaavaa ilmiötä selittää hermoston plastisuus: toistuva toiminta vahvistaa tiettyjä hermoverkkoja, mikä lisää saman käyttäytymisen todennäköisyyttä tulevaisuudessa.
Tässä merkityksessä karman laki voidaan ymmärtää luonnolliseksi kausaalisuuden periaatteeksi. Se ei edellytä kosmista tuomaria eikä yliluonnollista palkitsemis- tai rankaisujärjestelmää. Riittää, että todellisuus toimii syy–seuraussuhteiden mukaisesti: jokainen teko muuttaa maailmaa, ja muuttunut maailma vaikuttaa takaisin toimijaansa.
Tällainen tulkinta on yhteensopiva myös useiden intialaisten filosofisten koulukuntien kanssa. Esimerkiksi varhaisessa buddhalaisuudessa painotetaan riippuvaista syntyä (प्रतीत्यसमुत्पाद, pratītyasamutpāda), jonka mukaan ilmiöt syntyvät syiden ja ehtojen verkostosta eivätkä irrallisina tai muuttumattomina olioina. Samoin joogafilosofiassa toiminta jättää mieleen jälkiä eli vaikutelmia (संस्कार, saṃskāra), jotka muokkaavat myöhempää käyttäytymistä. Nämä käsitteet voidaan tulkita myös psykologisina ja neurobiologisina ilmiöinä ilman yliluonnollisia oletuksia.
Näin ymmärrettynä karman laki ei ole uskonkohde, vaan hypoteesi ihmisen toiminnan kausaalisesta rakenteesta. Se kuvaa sitä, että jokainen teko osallistuu jatkuvasti muuttuvan todellisuuden rakentumiseen. Tieteellisessä viitekehyksessä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset) voidaan nähdä käyttäytymisen, oppimisen, palautesilmukoiden ja kompleksisten vuorovaikutusjärjestelmien yhteisenä periaatteena. Sen selitysvoima ei tällöin perustu metafysiikkaan, vaan havaittaviin luonnollisiin prosesseihin, joiden kautta toiminta muuttaa sekä toimijaa itseään että hänen ympäristöään.

Lue lisää

Tässä merkityksessä karman laki voidaan ymmärtää dynaamisena kausaalisena periaatteena, jossa toiminta ei "palaa takaisin" yliluonnollisen oikeudenmukaisuuden seurauksena, vaan siksi, että jokainen teko muuttaa niitä luonnollisia olosuhteita, joissa myöhemmät tapahtumat syntyvät. Seuraukset eivät ole rangaistuksia eivätkä palkintoja, vaan järjestelmän oman dynamiikan ilmentymiä.
Tämä ajatus on lähellä myös riippuvaisen syntymisen periaatetta (प्रतीत्यसमुत्पाद, pratītyasamutpāda), jonka mukaan mikään ilmiö ei synny itsenäisesti, vaan aina syiden ja ehtojen verkostosta. Karman laki voidaan tällöin ymmärtää tämän kausaalisen verkoston erityistapauksena: tietoinen toiminta tuottaa uusia syitä ja ehtoja, jotka muuttavat tulevien tapahtumien todennäköisyyksiä. Tällainen tulkinta ei edellytä metafysiikkaa, vaan ainoastaan sen hyväksymistä, että todellisuus muodostuu jatkuvasti muuttuvista, toisiinsa vaikuttavista syy–seuraussuhteista.
Näin ymmärrettynä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset) ei ole mystinen voima eikä kosminen moraalinen kirjanpito. Se on kuvaus siitä, kuinka toiminta organisoi tulevaisuutta muuttamalla sekä toimijaa että hänen ympäristöään. Jokainen teko jättää jäljen järjestelmään, ja juuri näiden jälkien kumuloituminen muodostaa sen, mitä idän filosofiassa kutsutaan karman laiksi.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Tässä merkityksessä karman laki voidaan ymmärtää dynaamisena kausaalisena periaatteena, jossa toiminta ei "palaa takaisin" yliluonnollisen oikeudenmukaisuuden seurauksena, vaan siksi, että jokainen teko muuttaa niitä luonnollisia olosuhteita, joissa myöhemmät tapahtumat syntyvät. Seuraukset eivät ole rangaistuksia eivätkä palkintoja, vaan järjestelmän oman dynamiikan ilmentymiä.
Tämä ajatus on lähellä myös riippuvaisen syntymisen periaatetta (प्रतीत्यसमुत्पाद, pratītyasamutpāda), jonka mukaan mikään ilmiö ei synny itsenäisesti, vaan aina syiden ja ehtojen verkostosta. Karman laki voidaan tällöin ymmärtää tämän kausaalisen verkoston erityistapauksena: tietoinen toiminta tuottaa uusia syitä ja ehtoja, jotka muuttavat tulevien tapahtumien todennäköisyyksiä. Tällainen tulkinta ei edellytä metafysiikkaa, vaan ainoastaan sen hyväksymistä, että todellisuus muodostuu jatkuvasti muuttuvista, toisiinsa vaikuttavista syy–seuraussuhteista.
Näin ymmärrettynä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset) ei ole mystinen voima eikä kosminen moraalinen kirjanpito. Se on kuvaus siitä, kuinka toiminta organisoi tulevaisuutta muuttamalla sekä toimijaa että hänen ympäristöään. Jokainen teko jättää jäljen järjestelmään, ja juuri näiden jälkien kumuloituminen muodostaa sen, mitä idän filosofiassa kutsutaan karman laiksi.

Lue lisää

Karman laki luonnollisena kausaalisuuden periaatteena


Kun uskonnollinen dogmaattisuus väistyy, ihmisellä avautuu mahdollisuus tarkastella todellisuutta ilman ennalta annettuja metafyysisiä oletuksia.


Tällöin ihminen ei määritä itseään ensisijaisesti uskonnollisen identiteetin kautta, vaan tietoisena, reflektoivana toimijana, joka kykenee tutkimaan kokemusta, käyttäytymistä ja niiden seurauksia kriittisesti.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Karman laki luonnollisena kausaalisuuden periaatteena


Kun uskonnollinen dogmaattisuus väistyy, ihmisellä avautuu mahdollisuus tarkastella todellisuutta ilman ennalta annettuja metafyysisiä oletuksia.


Tällöin ihminen ei määritä itseään ensisijaisesti uskonnollisen identiteetin kautta, vaan tietoisena, reflektoivana toimijana, joka kykenee tutkimaan kokemusta, käyttäytymistä ja niiden seurauksia kriittisesti.

Lue lisää

KUN USKONNOLLINEN DOGMAATTISUUS POISTUU, HÄNESTÄ TULEE IHMINEN, HÄN EI OLE ENÄÄ KAKSIJALKAINEN ELÄIN.

Tekojen ja niiden seurausten välistä yhteyttä, KARMAN LAKIA, kuvataan käsitteellä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset). Tätä voidaan tarkastella luonnollisena syy–seuraus-periaatteena myös ILMAN YLILUONNOLLISIA OLETUKSIA.

ELI KARMAN LAKIA VOI TARKASTELLA ILMAN YLILUONNOLLISIA OLETUKSIA.

Anonyymi00065 kirjoitti:

KUN USKONNOLLINEN DOGMAATTISUUS POISTUU, HÄNESTÄ TULEE IHMINEN, HÄN EI OLE ENÄÄ KAKSIJALKAINEN ELÄIN.

Tekojen ja niiden seurausten välistä yhteyttä, KARMAN LAKIA, kuvataan käsitteellä karma (कर्म, toiminta ja sen seuraukset). Tätä voidaan tarkastella luonnollisena syy–seuraus-periaatteena myös ILMAN YLILUONNOLLISIA OLETUKSIA.

ELI KARMAN LAKIA VOI TARKASTELLA ILMAN YLILUONNOLLISIA OLETUKSIA.

Lue lisää

ELI KARMAN LAKIA VOI TARKASTELLA ILMAN YLILUONNOLLISIA OLETUKSIA.

Anonyymi00066 kirjoitti:

ELI KARMAN LAKIA VOI TARKASTELLA ILMAN YLILUONNOLLISIA OLETUKSIA.

Jaa!