Heips.
Ihan silkasta mielenkiinnosta, onko miten yleistä että naisesta tulee hyvin aggressiivinen ja äkkipikainen jos syö e-pillereitä?
Jos ne joilla tällaista esiintyy / esiintyi voisi ihan parilla sanalla kertoa.
Itse käytin mercilonia ja olin todella ailahtelevainen ja helvetin kiukkuinen usein. Itkin myös vähäpätöisiä asioita.
Väkivaltaa en tehnyt kuin kerran (miehelleni), eli löin yhdesti selkään, mutta raivokohtauksen keskellä näin itseni sieluni silmin melkein jo tuikkaamassa häntä leipäveitsellä...hmm. Nyt jo naurattaa molempia, mutta silloin ahdisti ymmärrettävästi.
En syö pillereitä enää, mutta nyt parhaalla ystävälläni on ilmennyt samanlaisia sivuvaikutuksia, ja haluan auttaa. Miten yleistä tämä on? Auttaako mikään, esim.: pillereiden syönti esim. kaksi liuskaa putkeen tai merkin vaihto?
Kiitos kaikille jotka viitsivät vaivautua.
E-pillerit / Raivokohtaukset / Väkivalta
14
6056
Vastaukset
- hmmph
ite olen vasta ensimmäisen liuskani lopussa ja huomaan että suutun TODELLA helposti. saatan hermostua vaikka toisen nauramisesta. :o käytän siis jasminea.
- juttu!
Raivokkuus on tuttua: sekä minä, että ystäväni kärsimme raivokkuudesta e-pillereitä käyttäessämme. Pahimmillaan oireeni olivat ihan samoja kuin sinulla. Oireet loppuivat, kun jätin e-pillerit pois.
- juu ja joo
Aloitin kesällä Meliane-pilsut ja tunteet meni varsinkin alkuun yhtä vuoristorataa ja mies jo luuli et mul on psyykessä vikaa. Nyt ei ehkä niin usein enää ole ailahteluja, mutta vasta toissapäivänä mua itketti, oli semmonen olo et en tiiä mistään mitään ja semmonen aika masentunut olo, kaikki näytti epätoivoiselta enkä tiennyt mitä ihmettä mä ees elän. Luulen et saattoi pillerit edesauttaa siinäkin. Tunteet voimistuu välillä äärimmilleen. Tarkoituksena olis vaihtaa ehkä takaisin mini-pilleihin tai muuhun merkkiin, mut ei oikein käy mulle tämmöset ku en oo enää tasapainossa tunne-elämältäni. Syön nyt viel ne viimeset pillerit loppuun, kun nyt on taas ok olo. Läpäisyvuoto vaan ärsyttää...
Ei oikeastaan aggressiivisuutta niin paljon ole ollut kuin pelkoa, ahdistusta ja masentumista ja jopa jonkinlaista epäluuloisuutta... - yasmin
Hei!
Ajattelin aloittaa uuden aloituksen aiheesta,mutta ei tarvinnutkaan kaukaa etsiä kun löysinkin yhden..
Minulla siis yasmin käytössä, tainnut olla jo aika kauan.. n.1,5-2 vuotta. Nyt olen kuitenkin alkanut miettimään, kun minullakin alkanut samankaltaiset oireet, kuten suuri vitutus, väsymys, pinnan lyheneminen, masentuneisuus, agressiivisuus (en ole kehenkään kohdistanut,mutta sen varmasti näkee jo kun on hullunkiilto silmissä).. itkuisuus,älyttömistäkin asioista, ja voiko olla jopa että tahallinen riitojen aloitus miehen kanssa?
olen miettinyt, että pitäisikö lopettaa koko pillerit, haluaisin toki jonkin muun ehkäisykeinon tilalle. Kysynkn, että oletteko saaneet neuvoja/apua neuvolasta ja mihin teidän pillerit on vaihdettu? ja onko vaihdosta llut apua?- Susannah82
Heippa.
Itse en vaihtanut toiseen merkkiin, vaan lopetin kokonaan e-pillerien käytön. Siitä kesti uskomattoman kauan (n. 1-1,5 vuotta) että kuukautiset alkoivat. Lääkärissäkin kävin muutaman kerran, ja kaikki hormoni ym. tasot mitattiin, missään ei ollut vikaa. Sitten minulle määrättiin jokin hormonikuuri, jota en onneksi ostanut koska samana päivänä kuukautiset sitten alkoivat.
Yhteensä lihoin pillereistä n. 14kg, mutta olen nyt saanut sen painon pois melko helposti.
Ja yksi sivuvaikutus jonka unohdin tuossa alussa mainita on myös haluttomuus, joka oli minulle melkoinen järkytys koska olin ollut aina hirmuisen 'eroottinen', en ollut koskaan ennen kokenut sellaista tilannetta että ei vaan kiinnosta. Ja sitten jos vaikka vähän kiinnostikin, niin limakalvojen kuivuudeen takia piti käyttää liukasteita, mitä monet (esim. äiti ja ystävät) ei tajunneet ollenkaan. Ikävä kyllä nämä kaksi asiaa ovat välillä vieläkin läsnä meidän elämässä, mutta ei niin pahasti kuitenkaan kuin ennen.
Lääkärissä kun puhuin tästä vähän, niin siellä sanoivat jotain että ei ole todistettavaa että nämä asiat (lihominen, mielialamuutokset ym.) johtuisi välttämättä e-pillereistä.
Nykyään meillä ehkäistään lapsen tulo Patentex oval ehkäisypuikoilla ja kondomeilla (jompi kumpi). Gynekologi sanoi mulle että kaipa patentex ovalkin käy jos lapsen tulo ei olisi katastrofi....En oikein ymmärtänyt kommenttia, koska ehkäisyteho on 98,4 – 99,7 % oikeinkäytettynä.
Lasta en halua, mutta en silti ole valmis pilaamaan elämääni ja vartaloani hormooneillakaan.
Hankalaa oli se että eihän mulla ollut paska olo 100 % ajasta, vaan välillä tuntu ihan normaalilta. Eli aina kun oli 'normipäivä' nautin ja yritin olla ajattelematta pahoja päiviä. Ja mietin että ottaskohan kukaan edes tosissaan kun en riehu kellonympäri.
Olisipa ollut fiksua pitää kalenteria 'hulluuskohtauksista' ja itkukohtauksista yms, että tapahtuko ne tiettyyn aikaan kuusta. Tottakai mulla nykyäänkin on jotain pieniä pms-oireita mutta ne nyt ei oo mitään verrattuna entiseen.
Koska tämä aihe on ikävä kyllä nyt ajankohtainen ystäväni tilanteen vuoksi, olen koettanut lukea asiasta tietoa ja kokemuksia netistä. Kaikkia näitä oireita on hirveästi erilaisia, ja osa on vaan lieviä / kosmeettisia, kuten lihominen tai ihokarvojen kasvu ja tummentuminen, mutta sitten on myös näitä vakavampia, kuten juuri tämä aggressiivisuus, väkivalta ja jopa tukokset aivoverisuonissa josta on seurannut halvauksia ym..
Tuli vähän asian vierestä, mutta toivottavasti saa muutkin kertomaan omia kokemuksia.
- MariaG
Heippa!
Söin Merciloneja 9 vuotta. Minulla on ikää 25v. Ensimmäisinä oireina oli naiselliset muodot, eli rinnat kasvoi parilla kuppikoolla ja lantio leveni. Omaan ihan nätit muodot, joten siitä ei valittamista. Muotojen muuttumisen myötä tuli raskausarpia lantioon ja rintoihin (tosin jo haalenneet, ei haittaa).
Mielialamuutoksia on ollut, eli raivokohtaukset, lyhyt pinna, itkeminen turhasta jne... Haluja ei ole ollut paljon. Ja seksi ei oikein ole tuntunut miltään. Nyt olen ollut pari viikkoa syömättä ja mieli on jotenkin tasaisempi. Päässä ei pyöri muu kuin seksi. Ja mieheni kiinnostaa aivan uudella tavalla. Parisuhteemme parani. En tiedä onko tämä pillereistä kiinni vai mistä. Mutta jos on niin harmittaa, että olen pilannut elämästäni monta vuotta kiukutteluun. Olen alaknut syömään pillereitä niin nuorena, etten ole periaatteessa vielä tuntenut itseäni... Ja silloin taisi olla vielä murkkuikä päällä, joten kiukuttelin jo ennen pillereitä.
Mistään hinnasta en enää moisia hormoneja suuhuni laittaisi ja elimistöäni pilaisi.
Nyt jännityksellä odotan kuukautisia, kun tutut ovat kertoneet, että on aivan jäätävät kivut. Onko kellään tästä kokemusta tai siitä, kun yhdellä tutulla ei alkanut elimistö tuottamaan itse hormonia kun oli syönyt pillereitä niin kauan. Mistä sen tietää, jos elimistö ei tuota hormonia?
Tarkoitus on kyllä parin viikon sisällä mennä papaan ja jutella gynen kanssa pillereiden lopettamisesta....
p.s. Positiivisena asiana pillereistä voi sanoa kuukautisten säännöllisyys ja kipuja ei ollut ollenkaan.- MariaG
... Niin tarkoitin siis sitä, että en ole ennen kuin nyt ajatellut kiukutteluni johtuvan pillereistä. Olen luullut, että olen luonteeltani tällainen hermoheikko. Mutta tosiaan nyt olen kuullut Merciloneista usealta taholta tällaisista sivuvaikutuksista. Olen tosiaan alkanut miettimään sitä, että onko vuosia kestäneet raivokohtaukset johtunut pillereistä. Koska nyt parin viikon kokemuksella pinna tuntuu paljon pidemmältä ja mieli tasaisemmalta...
- hennalaine
tulipas vain ajateltua tällasta, että olisitvatko nuo yasminit ne eniten sivuoireita tuottavat? Varmasti riippuu ihmisestä, mutta tällä palstalla ainakin on huomattavasti suurin osa haukkunut yasminit... (siis tämä agressiivisuus, riitely, masentuneisuus) muuta pillerit eivät ole niinkään kritiikkiä saaneet... kakkoseksi voisi sitten laittaa nuo mercilonit...
Ovatko muut huomanneet samaa? - ...
Itse myös olen ihan älytön e-pillerien aikaan. Aijemmin en itse edes huomannut sitä kunnes mieheni pakotti minut lopettamaan ne. Nyt kun aloitin e-pilleirt uudestaa tajusin toimivani aivan älyttömän agressiivisesti ja vasten omia arvojani. Sekä samat oireet olen huomannut ystävällänikin.. Aivan älytöntä
- kkkkkkl
pilsut nostaa kortisolipitoisuutta veressä, minkä takia stressin aistii helpommin ja pinna katkeaa. ihan luonnollista.
- paskat pillerit
Olin just kaksi viikkoa syömättä yasminejani koska en vain halunnut tunkea kehooni sitä peetä enään... Halusin myös päästä tutkimuksiin koska olen ehkäisyn lisäksi syönyt niitä endometrioosiepäilyn takia. Haluan siis ultraan yms että se joko on tai ei ole. En halua syödä pillereitä huvikseen. Terkkari totes että jos en käytä hormonaalista ehkäisyä niin en pääse heidän kautta vaan pitää mennä yleislääkärille jotka eivät taas sitten tiedä mitään. No alotin pilleriliuskan ja kuukauden päästä on aika gynekologille. Tänä aamuna (4 päivää nyt syöty) järkyttävä saamattomuus päästä sängystä ylös, vituttaa kaikki, saan kauheita raivareita YKSIN KOTONA vaikka en tekisi mitään, nyttenkin tekisi mieli heittää tää tietokone seinään. Äsken sain taas kauheen itkukohtauksen. Että terve vaan. Olen aina luullut kun tällaisia tosiaan on aina ollut että se on ihan NORMAALIA! :(
- Rusakko88
Onpas vanha viestiketju, mutta halua vastata myös omasta puolestani.
Elikkäs, siitä on jo monta vuotta kun aloitin Yasmine-pillerit, joita sitten söin noin vuoden verran. Nämä pillerit todellakin aiheuttivat minulle suunnattomia raivo- ja itkukohtauksia ihan tyhjästä. Kaikki mahdollinen ja mahdoton ärsytti.
Nyt sitten vuosien jälkeen aloin noin kuukausi sitten syödä Meliane-nimistä pillerimerkkiä. Nyt huomaan mielialassani enemmänkin sellaista hälläväliä ja masennus-vivahdetta, raivokohtauksia ei ole ilmaantunut. Mutta halut on jo nyt kadonneet! Ja limakalvot on kuivat. Taidan jättää nämä hormoonit pois pikapuoliin, ei oo kivaa :/ - Anonyymi
Itse söin Yasminelleja ja Yasmineja yms 10 vuoden verran ja vasta lopettaessa huomasin että en olekaan sekopäinen ja väkivaltainen tunteeton hullu. Ehkäisypillerit tekivät minusta raivoavan, itkuisan ja kaikin puolin sietämättömän kumppanin. Valitin aina jostain ja suutuin ihan randomeista asioista ja läksytin kumppaniani tuntitolkulla jostain kauppareissulla unohtuneesta maidosta. Kohtelin ihmisiä täysin tunteettomasti niiden raivareiden aikana
Tiedän että tämä johtuu e pillereistä sillä yhdessä vaiheessa kokeilin Mercilonia ja silloin huusin niin paljon ja meinasin tehdä elämästäni lopun, että päätin vaihtaa aiempiin. Perhe ja lääkärit tuputtivat minulle nuo myrkyt heti 17-vuotiaana. Sellaista. Joillekin sopii mutta monille ei!!!!! - Anonyymi
Hei, lisään tähän vastaavan kokemuksen Yasminelle-pillereistä.
Sivuvaikutukset: raivokohtauksia, itkuisuutta, masentuneisuutta. Erityisesti raivokohtaukset olivat tosi pahoja: pään yllä leijuu hirveä musta pilvi, kunnes itsehillintä pettää ja sitten aloin huutaa kumppanille. Mikä tahansa syy kävi siinä mielentilassa. Silloin kuvittelin, että hän oli tehnyt jotakin kauheaa, ja että reaktio oli normaali. Heittelin myös esineitä.
Sitten kun kohtaus meni ohi, tajusin, että kyseessä oli taas raivarit, ja sitten itketti puoli päivää.
En ollut oma itseni niissä tilanteissa, enkä pystynyt normaaliin tapaan hallitsemaan negatiivisia tunteita. Mikään meditaatio tms ei auttanut, ei urheilu eikä aikalisä, vaan tilat kestivät tunteja ja ajan myötä lopulta päiviä.
Aloin epäillä, että kärsin esim. epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja pelkäsin, että en pysty parisuhteeseen edes tämän elämäni miehen kanssa.
Olin kärsinyt vastaavista oireista myös aiemmissa parisuhteissa, ja vasta nyt valkeni, ettei ongelma ole lähisuhde vaan pillerit. Ne todellakin aiheuttavat raivareita ja sellaista masennusta, että kaikki tuntuu mustalta. Lisäksi halu kokata ja harrastaa liikuntaa hävisivät.
Pillerien lopettaminen lopetti myös raivarit. Olo on normaali, ja konfliktitilanteet ratkeavat normaalisti. Olen tosi kiitollinen, että tajusin, mitä oli tapahtumassa ja lopetin pillerit ennen kuin parisuhde vakiintui raivarihelvetiksi. Lääkäreiden pitäisi tätä seurata e-pillereiden kohdalla vakavissaan! Minulle tämä pikkuinen pilleri maksoi melkein mielenterveyden ja elämäni rakkauden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982