Veromallit

Tällä palstalla on tehty lukuisia erilaisia esityksiä autoveromalleiksi. Lähes kaikille on yhteistä hyvin yksipuolinen ja omaan napaan tuijottava näkökanta. Useat sitä paitsi siirtäisivät leikillisesti sanoen verot valtion maksettavaksi.

Jos esimerkiksi autovero poistettaisiin kokonaan ja se korvattaisiin polttoaineverolla, joutuisivat aikaisemmin auton ostaneet kaksi kertaa maksumiehiksi. Hehän ovat jo autoveron kertaalleen maksaneet. Tämä malli johtaisi myös lukuisten autoliikkeiden konkurssiin. Jos autoliikkeellä on esimerkiksi 100 vaihtoauton varasto, autoverosta luopuminen kertarysäyksellä johtaisi vaihtoarvoavaraston alenemiseen ehkä 500 000 eurolla (3 000 000 mk). Miten luulisitte autoliikkeen selviytyvän tästä?

Jos taas autovero korvattaisiin käyttömaksulla, taas tulisi mahdottomia tilanteita. Jos uusi käyttömaksu perittäisiin myös aikaisemmin ostetuista autoista, joutuisivat aikaisemmin auton ostaneet taas kaksinkertaisen verotuksen uhriksi. Jos taas käyttömaksu kerättäisiin vain lain voimaantulon jälkeen ostetuilta autoilta, olisi se hirvittävän iso, ellei valtion verotuloja ole mahdollista vähentää.

Kertokaapa siis viisaat ihmiset perustellen, mikä malli on parempi kuin nykyisen hallituksen (ei Kuitusen) esittämä vähittäinen autoveron alennus. En ole vielä järkevää esitystä tältä palstalta löytänyt.
362055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ruotsin malli tietenkin, vero pois ja kerralla. Ei sielläkään mitään paniikkia syntynyt eikä joukko konkursseja.

Äänestä
  • Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä!

    Ja verotus kokonaan ympäristön saastuttamiseen perustuvaksi energiaveroksi, joka osa olisi liikennepolttonesteet, mutta joka koskisi kaikkia fossiilisia polttoaineita. Mitä väliä sillä on poltetaanko löpö omakotitalon kattilassa vai henkilöautossa tai moottoriveneessä vai rekassa ympäristöperusteisesti ajatellen. Kansantaloudellisesti ajatellen taas Suomessa on halvin löpö ja halvin sähkö Euroopassa. Verotusta on vara kiristää ainakin siten, että niiden hinta olisi Euroopan keskitasoa - siihen markkinaehtoiseen tilanteeseen tuotantoelämänkin tulisi sopeutua!

    Verot on kerättävä, tieteskin, mutta niiden perusteet tulisi miettiä ihan kokonaan uudestaan. Nykyinen yksityisliikenteen verotusjärjestelmä on luotu 1957 luovuttaessa autojen tuonnin säännöstelystä ja sitä on parsittu vuosikymmenien aikana, lappua lapun päälle. Olisi aika herätä huomaamaan että verotuksen perusteet tulisi harkita uudestaan ainaskin 50 vuoden välein!!!

    Tässä mallista ei sitten tarvitsisi maksaa erikseen tukiaisia uusiutuvien energiavarojen käytölle, energian markkinahinta nostaisi ne kannattavaksi.

    Ja nykyisen autokaluston arvon alenemisesta: tietenkin sen pitää aleta! Jos joku älytön autokauppias on ostanut varastoonsa liika kalliilla, niin oma häpeä!

    Niin, itse ostin uuden auton viime lokakuussa, eikä harmita yhtään. Sen auton ominaisuuksiin arvon putoaminen ei vaikuta. Itse asiassa 3-4 vuoden kuluttua vaihdettaessa kalliimpaan malliin väliraha tulee olemaan pienempi kuin mitä nykysysteemillä jossa autojen hinnat ovat keinotekoisen korkealla.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä!

    Tee itsellesi vaan niin. palele talvella vaan vapaasti. Satutko tietämään paljon talon lämitys maksaa.
    Jo on hurjia ideoita!!!Järki käteen!!!

    Äänestä

  • Jani kirjoitti:

    Tee itsellesi vaan niin. palele talvella vaan vapaasti. Satutko tietämään paljon talon lämitys maksaa.
    Jo on hurjia ideoita!!!Järki käteen!!!

    Satun tietämään, omakotitaloni on parisataa neliötä, suorasähkölämmitys, saunat (toinen erillisessä rakennuksessa) puulämmitteisiä, saunan pukuhuoneissa puulämmitteiset tulisijat ja keittiössä puuhella. Viimeinen sähkölasku taisi olla n. 350 e, vuositasolla sähköön menee alle 2000 e. Liikennepolttoaineita minä ja vaimoni käytämme yhteensä n. 7000 l, siitä reilu puolet dieseliä joten siihen mennee suunnilleen tuo sama euroissa.

    Aina joku voittaa ja joku häviää jos tehdään perusteisiin muutoksia verotuksen suhteen. Siksi niitä muutoksia ei koskaan tulekaa, eihän poliitikko voi tehdä ratkaisua, joka on jollekulle epäedullinen - ratkaisuja ei siis tule!

    Minusta on ihan oikein että se joka kuluttaa runsaasti uusiutumattomia luonnonvaroja ja aiheuttaa kasvihuonepäästöjä maksaa siitä asiasta veroa. Tieteski! Vaikka se olisin minä itse.

    Nykyinen liikenteen verotussekamelska taasen on ihan järjetön! Eihän se perustu enää mihinkään yhteiskuntamme kulutuksen ohjauksen tarpeeseen, kuten aikoinaan oli asia.

    Valtio kerää veronsa, OK, mutta se mistä ne kertyvät on se pointti. Eihän sitä veroa tarvitse enemmän kerätä, mikäli systeemiä yksinkertaistetaan ja samalla päästään eroon kuitusista ja hänen armeijastaan: löpön värjääjistä, lakien sotkijoista, dieselverolappujen lähettelijöistä, autodatan maksullisista palveluista, oikeusjutuista EU-tuomioistuimessa, pakettiautojen tavaratilan mittaajista... SIIS PELKKÄÄ SÄÄSTÖÄ!

    En muuten pale, heh, heh!

    Kannata palella. Muuta juuri tuo että asuntojen lämmittämiseen sotkee tuon polttoaineverojen noston niin on todella arvelluttava juttu. Löpö taitaa nyt maksaa jotain 40-50 centtiä litra. sitä jos vuodessa tarvii polttaa muutaman tuhat litraa niin voi joillekin näillä suomen tuloilla tulla kylmä talo jos siinä veroja nostellaan.
    noihin päivittäisiin tarpeellisiin asioihin verot ei ole järkeviä, mutta jos niitä laitetaan ei tarpeellisiin niin sitten on asia erikseen. Vaikka ymmärrän kyllä mitä ajat takaa.

    Todellakin, fossiilisia polttoaineita (löpö, bensa, kivihiili, maakaasu) tarvitaan todella paljon kaikkiin muihinkin tarkoituksiin kuin paikasta toiseen liikkumiseen. Jos verorasitus jaetaan tasan, käyttötarkoituksesta riippumatta niin aikamoisen pienellä veronkorotuksella maksellaan kaikki suomen autoverot ja muut liikenneverotuksen ihmeellisyydet.

    Ja se on helppoa, vain yksi, CO2 päästöön liittyvä vero maahan tuotavalle polttoaineelle!

    Äänestä

..enimäkseen puhe, ja niiden tiimoilla se ongelma onkin, ei uusien niinkään.
Joku jo sanoi muutama päivä sitten että käytettynä maahan tuotavista perittävä vero on niin marginaalinen tulonlähde valtiolle että sitä ei ole edes budjetoitu. Ei luulisi olevan vaikea nostaa sitä tuloa niin että kaikki olisi tyytyväisiä. Selkeä kuittiin perustuva, ehkä hiukan porrastettu verotus täyttäisi kaikkien toiveet, myös unionin. Veron voisi jokainen laskea etukäteen, jne jne. Sen avoimempaa ja helpompaa kaavaa ei olekkaan. Verolapun saisi tullista käteen oitis, ei olisi mitään jonoja eikä kalliita arviomiehiä yms byrokratiaa.
Uusien veroa voisi hissukseen pudotella vuosittain..käytettyjen verotuotta paikkaisi sitä aukkoa mitä uusien puolella syntyy.
Ja edelleen, miksi autoilijoiden pitää yhteiskuntaa elättää?? Kunhan tienhoito yms kulut katetaan. Niin se on muuallakin.

Äänestä
  • Juuri noin.
    Uusien autojen veroa alaspäin, ja lopulta pois kokonaan.
    Käytetyille ennen 31.12.2002 käyttöönotetuille kuittiin tai Saksan (tai muun vast. tahon) hintatason mukaan veroa esim. 20 %. Voisko löytyä jostain tahoa, joka määrittäis autolle käyvän hinnan, ja jos maahantuoja ei ole siihen tyytyväinen, niin ko. tahon olisi ostettava auto sillä hinnalla. Eli valtiollinen autojobbari, johtoon hra Kuitunen, ja tappiot omasta pussista.

    Uusista autoista merkittävä osa menee yrityskäyttöön (työsuhde, yms.), ne ei varmaan lähde rahtaamaan käytettyjä autoja ulkomailta.

    Vanhoille, eli ennen 1.1.2003, Suomiautoille ei saa missään nimessä kehitellä uusia käyttö yms. maksuja. Niistä on veroja maksettu jo ihan tarpeeksi!

    Äänestä

Valtio on ollut tietoinen jo 8 vuotta, että lakia pitää muttaa, mutta ei ole sitä tehnyt, vaan on vedättänyt röyhkesti vanhalla mallilla, ja autokauppiaat on olleet siinä samassa juonessa mukana. Syyttäköön nyt itseään.

Valtion toimintaa kuvaa hyvin sanonta:

Kuin pakkasella housuihin kusisi, hetken lämmittää, mutta sitten tulee vilu.

Äänestä

Jaska, olemme kansakuntana liittyneet EU,hun ja kyse on vain jäsenyyden mukanaan tuomista asioista.
Suomen viranomaiset eivät vain tahdo noudattaa näitä jäsenyyten liittyviä EU-maiden yhteisesti sopimia määräyksiä, nyt jo EY-tuomioistuinkin on ottanut kantaa Suomen autoverotukseen, mutta sekään ei näy vaikuttavan mitään, myöskään KHO,n päätökset eivät näy kiinnostavan hallintoviranomaisia.
Siitä veromallista:Tottakai käytetyn tuontiauton vero kuuluu periä ostokuitin mukaan, niin Tulli tekee kaiken muunkin tuontitavaran kanssa,
Se vain taitaisi olla lian helppoa automaahntuojien mielestä, nehän tässä "kuitusen mallissa" ovat varsinaisia arkkitehteja, Kuitunen on vain juoksupoika..

Äänestä

Olen edelleenkin sitä mieltä,että jos autoilusta
on verotuloja ALVn lisäksi saatava (eli ns. Ruotsin malli on mahdoton), käyttömaksumalli on järkevin. Siitä seuraa kaksinkertaista verotusta hetkeksi, mutta asiat saataisiin kuitenkin kerralla kuntoon.

Jos nyt hyväksytään jonkinlaiseen ostohinnoista kaavoilla tai ilman laskettavaan veroon, joudutaan muutossavottaan taas hetken päästä. Miksi tehdä jo valmiiksi vanhaa lakia? EUssa on jo selkeä tavoite, että muutaman vuoden kuluttua ajoneuvojen verotuksen pitää olla ympäristöohjaavaa, toisaalta tavoitteena on myös pyrkiä eroon Suomen/Kreikan/Tanskan tyyppisistä oston yhteydessä perittävistä autoveroista. Halutaanko taas EU-tuomioistuimeen?

En katsele omaa napaani. Minullakin on 2001 ostettu auto,josta autoveroa olen maksanut pitkälti yli 30%. Siitä huolimatta se muutos järkevälle linjalle kannattaa mielestäni tehdä nyt eikä uuden tuomioistuinpäätöksen jälkeen.

Äänestä

Lakiehdotuksen mukaiseen uusien autojen verotukseen ei kai kukaan ole sanonut poikkítelaista sanaa. Se on pakon sanelema ja periaatteessa OK. Toki alennus voisi olla reilumpi, jotta lopputulos, eli verottomuus, häämöttäisi edes kaukaisessa tulevaisuudessa. Seuraava hallitus tuskin autoveroon puuttuu, mikäli tämä laki hyväksytään, eli veron asteittainen poistuminen on hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa.

En kylläkään usko, että verotuksen siirto kertarysäyksellä ostohinnasta käyttömaksuun aiheuttaisi ongelmia tai närää. Ei ainakaan yhtä paljoa kuin nykyinen tilanne.

Toisaalta olen myös haluton keksimään lisää veromalleja, suomalaisia verotetaan jo nyt tarpeeksi. Hyvin on hallitus saanut kansalaisensa nöyriksi, kun suuri osa ei näe mitään outoa siinä, että he keksivät uusia veroja itselleen.

Ongelmana on käytettyjen syrjivä kohtelu. Uusi lakiesitys johtaa jopa korkeampaan verotasoon kuin KHO:n tuomitsema Siilinin mersun verotus. Uusi lakiehdotus on erittäin epäselvä, antaa tullille rajattomat mahdollisuudet mielivaltaan, johtaa entistä syrjivämpään käytettyjen verotukseen. Se jättää käsittämättömästi pakettiautojen ja moottoripyörien verotuksen ennalleen, vaikka verotus on juuri todettu erittäin syrjiväksi korkeinta oikeusastetta myöten. Mikä laki sellainen on, joka on kiistatta laiton [KHO:n tuomitsema] jo syntyhetkellään.

Uusi lakiesitys ei poista yhtään nykyisessä verotuskäytännössä olevaa ongelmaa eikä syrjintää. Se tuo tullessaan lukuisia uusia ongelmia. Tästä on nyt kyse.

Äänestä
  • Mikäli olen oikein ymmärtänyt uusien autojenkin verotus tulee perustumaan "keskimääräiseen myyntihintaan" Suomessa. Ihan järjetön määritelmä!

    Kyllä sen pitäisi perustua verottomaan (tai veroton hinta alv) myyntihintaan Suomessa, kuten alv määritellään normaalissa kaupankäynnissä. Tämä mahdollistaisi rinnakkaisten maahantuojien ja yksityisen maahantuonnin, jossa myyntihinta kotimaassa olisi tieteskin = ostohinta EU maassa, alvit maksetaan tieteskin ostomaassa, olemmehan yhteismarkkinoilla, joten niiden suhteen tuo veropohja veroton hinta alv olisi tietenkin helpompi paperihommien kannalta.

    Parempi tietysti poistaa kokonaan tuo historiallinen jäänne, autovero, kokonaan ja vapauttaa autokauppa EU:n sisällä.

    Äänestä

ovat parempia!

Äänestä
  • Kirjoitat vähän mutta asiaa. Juuri näinhän se on.

    Äänestä

Minun ehdotus on seuraava:
1) Autovero lasketaan kahden vuoden aikana nollaan, siten että tänä vuonna se on 50% maahantuontihinnasta (tuontikuluilla). Ensi vuonna se on 25% ja sitä seuraavana 0%.
2) Autovero korvataan käyttömaksulla, joka on tänä vuonna 17 euroa kertaa moottorin tilavuus litroina kertaa auton ikä kokonaisina vuosina. Ensivuonna se on 34 euroa * moottorin tilavuus litroina * ikä kokonaisina vuosina.
3) diesel vero poistuu siten, että tänä vuonna se on 50% edellisen vuoden arvosta ja ensi vuonna 25% viime vuoden arvosta. Stten ei ole diesel veroa. Lisäksi dieselin hinta nousee bensan tasolle (= vero nousee samalle tasolle bensan veron kanssa) kahden vuoden siirtymäajalla.

Tällä mallilla seuraavan kahden vuoden aikana auton absoluuttinen hinta laskee varsin paljon, mutta tarvittava väliraha ei muutu paljoa vaihdossa. Lisäksi pienimoottorististen käyttömaksu on kohtuullinen vanhanakin, jolloin pitkien matkojen maassa auton omistaminen voi olla edullista.

Kyseisellä mallilla verotulot eivät putoa paljoa, mutta jonkin verran. Uuden auton omistaminen on noin suunnilleen yhtä kallista kuin nytkin, mutta 4-8 vuotiaan auton omistaminen on halvempaa kuin nyt. Yli 12 vuotiaan auton omistaminen on kalliimpaa.

Äänestä

Miten niin valtio menettää tuloja tuontiautojen vuoksi,sillä asiahan on juuri päinvastoin.Täältä ostettaessa käytettyä autoa ei valtion kassaan kilahda euroakaan, mutta tuontiautossa verojen vuoksi tulee varmaa tuloa.Tänä vuonna tuotaneen vähintään 20000 autoa,josta nykyprosenteilla valtion kassaan kilahtaa (esim.keskivero 5000€)
100 000 000 €.Edellä oleva on siis täysin esimerkin omainen laskelma, jotta käytäntö vain selviää,sillä todellisuudessa vero/auto on huomattavasti suurempi eli tuloja tulee huomattavasti enemmän.Tästähän Niinistö ei ole sanonut sanaakaan,vaan itkenyt veromenestysten perään.

Äänestä
  • Jos oletetaan, että keskiverto tuontiautosta maksetaan veroa 5000 euroa, niin silloin vastaavan suomi-auton arvo pyörii siinä 15000 euron hujakoilla (veron osuus on noin 30% kokonaisarvosta). Nämä autot ovat keskimäärin niitä autoja, joista vaihdetaan uuteen autoon. Koska näiden autojen ostajia menee ulkomaille, niin vastaavan suomi-auton myyminen on vaikeampaa tai saatu hinta on pienempi. Tämä suurentaa välirahaa uuteen autoon, eli uusien autojen osto vähenee, eli valtio verotulo pienenee. Lisäksi, koska autokauppa käy huonosti, ei autokauppa elätä samaa määrää ihmisiä, eli valtion verotulo laskee. Lisäksi, jos suomeen rupeaa virtaamaan paljon 3-8 vuotiaita autoja, tulee käytettyjen autojen hinnan muodostuminen olemaan varsin kumallinen, koska 0-3 vuotiaat autot ovat arvokkaita, koska niitä on vähän, mutta 3-8 vuoden aikana niiden arvo laskee nopeasti, kun tarjontaa on enemmän ja tuonti on myös mahdollista.

"Jos autoliikkeellä on esimerkiksi 100 vaihtoauton varasto, autoverosta luopuminen kertarysäyksellä johtaisi vaihtoarvoavaraston alenemiseen ehkä 500 000 eurolla (3 000 000 mk). Miten luulisitte autoliikkeen selviytyvän tästä"

No se selviää myymällä 50 uutta autoa enemmän vuodessa ! Nykyinen, ja silloinenkin kate on noin 10 000 - 14 000 euroa / perheauto

Äänestä
  • "Nykyinen, ja silloinenkin kate on noin 10 000 - 14 000 euroa / perheauto "

    Enpä taida käsitystäsi edes vaivauta oikomaan...Otsikko puhuu puolestaan.

    Äänestä

  • tt kirjoitti:

    "Nykyinen, ja silloinenkin kate on noin 10 000 - 14 000 euroa / perheauto "

    Enpä taida käsitystäsi edes vaivauta oikomaan...Otsikko puhuu puolestaan.

    Laskeppa:

    veroa pidätetään 53 % hinnasta joka on ent. cif + kate = autovero, joka on himpun verran pienempi kuin ent. autovero.

    Uuden halvan perheauton autovero n. 9200 e
    sille alv 1200 e
    ovh 30 000 e

    mitä jää jäljelle ? jää Cif + kate

    cif luokkaa 12 500 + kate 7100 e

    ( 12500+7100) x 0,53 - 1000 e vähennys = 9300 likimain

    Äänestä

  • UUDEN PERHEAUTON KATE kirjoitti:

    Laskeppa:

    veroa pidätetään 53 % hinnasta joka on ent. cif + kate = autovero, joka on himpun verran pienempi kuin ent. autovero.

    Uuden halvan perheauton autovero n. 9200 e
    sille alv 1200 e
    ovh 30 000 e

    mitä jää jäljelle ? jää Cif + kate

    cif luokkaa 12 500 + kate 7100 e

    ( 12500+7100) x 0,53 - 1000 e vähennys = 9300 likimain

    ..autoliikkeen kate, siitähän tässä ämpyillään on noin halvassa perheautossa, josta oli puhe aiemmin n.10-15%
    Muutamilla ketjuilla joilla on oma maahantuonti ym kate on hiukan suurempi.

    Äänestä

"Jos autoliikkeellä on esimerkiksi 100 vaihtoauton varasto, autoverosta luopuminen kertarysäyksellä johtaisi vaihtoarvoavaraston alenemiseen ehkä 500 000 eurolla (3 000 000 mk). Miten luulisitte autoliikkeen selviytyvän tästä"

No se selviää myymällä 50 uutta autoa enemmän vuodessa ! Nykyinen, ja silloinenkin kate on noin 10 000 - 14 000 euroa / perheauto

Äänestä

Itse olen sitä mieltä että verotus pitäisi mennä kuitteihin perustuvaksi. Ja ei lisäillä mitään käyttömaksuja(nekin ajan kanssa nousee sinne 700mk) kun kalusto vanhenee.Niin ainakin näyttää käyvän. Eikä mitään bensan hinnan nostoja. Siinäkin taas maksetaan autoverojen menetyksiä.
Suomessa on jo muutenkin kallista elää ja tuo olisi edes jonkunlainen helpoitus jo. Ja jotkut yrittää siirtää sitä maksettavaksi muihin asioihin, joten hyöty tulisi olemaan nolla.¨
Jos sitä hyötyä yritetään saada, ei käydä ehdottelemaan että siirettään muualle veroa lisää, koska silloin ei siitä saada itselle kuitenkaan mitään.

Äänestä
  • Kommenteista huomaa, että useimmilla tänne kirjoittavista ei ole mitään käsitystä sen paremmin valtion kuin yritystenkään taloudesta ja niihin liittyvistä lainalaisuuksista.

    Sen vuoksi on turha jatkaa tätä keskustelua. Totean kuitenkin, että yhtään toteuttanmiskelpoista ehdotusta en vieläkään ole täällä nähnyt. Toteuttamiskelpoisuudella tarkoitan sitä, että valtion verotulot eivät olennaisesti vähene ja yritykset eivät joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin.

    Niiden, jotka ehdottavat autoverosta luopumista, tulisi kertoa, miten valtio paikkaa puuttuvat verotulot siten, että ratkaisu on myös kuluttajien kannalta tasapuolinen.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kommenteista huomaa, että useimmilla tänne kirjoittavista ei ole mitään käsitystä sen paremmin valtion kuin yritystenkään taloudesta ja niihin liittyvistä lainalaisuuksista.

    Olet tietenkin oikeassa, me eleskelemme edustuksellisessa demokratiassa, ja tämä hallintomuoto tekee järkevien päätösten tekemisen mahdottomaksi.

    Mikäli tehdään perusteisiin puuttuva päätös, niin kuin tässä asiassa tulisi tehdä, joku aina menettää jotakin. Mikä ihmeen tasapuolisuus??? Joku aina menettää, joku saa jos tehdään PÄÄTÖS! Sellaista päätöstä poliitikko ei voi tehdä kuin pakon edessä ja systeemin muutos on kauhistus byrokraatille joka valmistelee politikkojen päätökset.

    ..puhu mitään mistään käsityskyvystä! Pystytkö sä tajuamaan että joka vitun lati joka kassaan käytetystä autosta kolahtaa on enemmäin kuin koskaan ennen?? Ei ne vanhat paskat uuden myyntiä syö, ja mitä sitten vaikka syökin hiukan??? Se määrä joka on tänne käytettyjä tulossa kohtuullisesti verotettuna kattaa sen pienen loven jonka käytettyjen tuonti hetkeksi saattaa nakertaa uusien myyntiin.
    Tuo se on vaikea asia vasta käsittää!! Tähän mennessä ei käytettyjen kaupasta valtiolle ole herunut mitään, nyt olisi tilaisuus siihenkin rahastukseen, mutta kohtuudella, ostokuittien mukaan niinkun muussakin tavarassa. Eikä muutkaan maksut ole ihan pieniä, kuten esim. katsastus.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Olet tietenkin oikeassa, me eleskelemme edustuksellisessa demokratiassa, ja tämä hallintomuoto tekee järkevien päätösten tekemisen mahdottomaksi.

    Mikäli tehdään perusteisiin puuttuva päätös, niin kuin tässä asiassa tulisi tehdä, joku aina menettää jotakin. Mikä ihmeen tasapuolisuus??? Joku aina menettää, joku saa jos tehdään PÄÄTÖS! Sellaista päätöstä poliitikko ei voi tehdä kuin pakon edessä ja systeemin muutos on kauhistus byrokraatille joka valmistelee politikkojen päätökset.

    Kun ajatellaan tässä on valtio menettäjänä, ehkä. Koska sitä ei tiedä millasia verotuloja noista käytetyistä se saa vielä, jos niitä tuodaan paljon maahan.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kommenteista huomaa, että useimmilla tänne kirjoittavista ei ole mitään käsitystä sen paremmin valtion kuin yritystenkään taloudesta ja niihin liittyvistä lainalaisuuksista.

    Sen vuoksi on turha jatkaa tätä keskustelua. Totean kuitenkin, että yhtään toteuttanmiskelpoista ehdotusta en vieläkään ole täällä nähnyt. Toteuttamiskelpoisuudella tarkoitan sitä, että valtion verotulot eivät olennaisesti vähene ja yritykset eivät joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin.

    Niiden, jotka ehdottavat autoverosta luopumista, tulisi kertoa, miten valtio paikkaa puuttuvat verotulot siten, että ratkaisu on myös kuluttajien kannalta tasapuolinen.

    millä tavalla tasapuolinen nykyinen, vuosikymmeniä kestänyt meininki onkaan? Automaahantuojat ja vuoden, parin välein autonsa uuteen vaihtaneet ovat napsineet sattumat ja tavalliselle autoilijalle on jäänyt vain "pakkopullaa" maksajan roolissa. Eikö juuri tasapuolisuutta olisi purkaa moinen systeemi??

    Äänestä

  • Jani kirjoitti:

    Kun ajatellaan tässä on valtio menettäjänä, ehkä. Koska sitä ei tiedä millasia verotuloja noista käytetyistä se saa vielä, jos niitä tuodaan paljon maahan.

    Heh, heh, en usko ikinä että valtio mitään menettää, se vain muotoilee tulonlähteensä uudelleen.

    Mutta... se vaatisi päätöksen! Mutta päätöstä voi vitkuttaa iäisyyden, koska kuitusbyrokraatit tykkäävät siitä että asiat jatkuvat niinkuin ne urkin aikana jo olivat, ja muutenkaan politikot eivät uskalla tehdä päätöstä joka laskisi heidän äänestäjänsä auton arvoa!

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kommenteista huomaa, että useimmilla tänne kirjoittavista ei ole mitään käsitystä sen paremmin valtion kuin yritystenkään taloudesta ja niihin liittyvistä lainalaisuuksista.

    Sen vuoksi on turha jatkaa tätä keskustelua. Totean kuitenkin, että yhtään toteuttanmiskelpoista ehdotusta en vieläkään ole täällä nähnyt. Toteuttamiskelpoisuudella tarkoitan sitä, että valtion verotulot eivät olennaisesti vähene ja yritykset eivät joudu kohtuuttomiin vaikeuksiin.

    Niiden, jotka ehdottavat autoverosta luopumista, tulisi kertoa, miten valtio paikkaa puuttuvat verotulot siten, että ratkaisu on myös kuluttajien kannalta tasapuolinen.

    Ota huomioon myös se, miten suuret kustannukset (ja inhimilliset kärsimyksen sen lisäksi) vanha autokanta aiheuttaa. Vanhojen autojen aiheuttamat suuremmat päästöt aiheuttavat paljon hengityselin- ja verisuonisairauksia. Onnettomuuksissa kuolee 400 ihmistä vuodessa, monet ilman omaa syytään. Tämä on pois valtiontaloudesta, kun koulutetut ihmiset kuolevat pois veroja maksamasta ja kansantaloutta tukemasta. Tuhannet vammautuvat loppuiäkseen, jolloin verotulot jäävät saamatta ja hoitokulut korvaukset ovat mittavat.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Heh, heh, en usko ikinä että valtio mitään menettää, se vain muotoilee tulonlähteensä uudelleen.

    Mutta... se vaatisi päätöksen! Mutta päätöstä voi vitkuttaa iäisyyden, koska kuitusbyrokraatit tykkäävät siitä että asiat jatkuvat niinkuin ne urkin aikana jo olivat, ja muutenkaan politikot eivät uskalla tehdä päätöstä joka laskisi heidän äänestäjänsä auton arvoa!

    Sehän se onkin.Tämmöinen päätöshän tietäisi että valtio menettää rahaa. Mutta varmaan kaikki arvaa että johonkin se vero siirretään. Ja itsestäni tuntuu että keksivät jonkun kiinteistö verontapaisen uuden veron. Ja ne tulot kasvaa, ja kansan rahat taas vähenee.
    Sen takin olen ja olen vähän noita uusien verojen, tai niiden nostoa vastaan, koska suuri osa ihmisitä ei autoa vaihda.
    Ja yleensäkin autojen hinnat on noussut tässä viimeisen kymmen vuoden lähes kaksinkertaisiksi, etenkin käytetyt. joten olisi hyvä päästä taas vähän realistisemalle tasolle.

    Äänestä

Kun toi käyttömaksu on kokoajan tapetilla, niin jotta se ei kohdistuisi vain auton omistajiin, niin ulotetaan se koskemaan kaikkia kansalaisia.
Jokaisen kävelytaitoisen ja kykyisen kansalaisen on maksettava 20 €:n kenkien käyttömaksu, käyttää hän kenkiä tai ei. Taitaisi tulla sama määrä euroja kassaan, vai tulisiko?
Ei muuta, mutta tasapuolisuutta....

Äänestä
  • Tästä mie tykkään, jaskan takaa-ajamaa tasapuolisuutta!!!

    Äänestä

  • asian ydintä - ellei jo ohikin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaska kirjoitti:

Tällä palstalla on tehty lukuisia erilaisia esityksiä autoveromalleiksi. Lähes kaikille on yhteistä hyvin yksipuolinen ja omaan napaan tuijottava näkökanta. Useat sitä paitsi siirtäisivät leikillisesti sanoen verot valtion maksettavaksi.

Jos esimerkiksi autovero poistettaisiin kokonaan ja se korvattaisiin polttoaineverolla, joutuisivat aikaisemmin auton ostaneet kaksi kertaa maksumiehiksi. Hehän ovat jo autoveron kertaalleen maksaneet. Tämä malli johtaisi myös lukuisten autoliikkeiden konkurssiin. Jos autoliikkeellä on esimerkiksi 100 vaihtoauton varasto, autoverosta luopuminen kertarysäyksellä johtaisi vaihtoarvoavaraston alenemiseen ehkä 500 000 eurolla (3 000 000 mk). Miten luulisitte autoliikkeen selviytyvän tästä?

Jos taas autovero korvattaisiin käyttömaksulla, taas tulisi mahdottomia tilanteita. Jos uusi käyttömaksu perittäisiin myös aikaisemmin ostetuista autoista, joutuisivat aikaisemmin auton ostaneet taas kaksinkertaisen verotuksen uhriksi. Jos taas käyttömaksu kerättäisiin vain lain voimaantulon jälkeen ostetuilta autoilta, olisi se hirvittävän iso, ellei valtion verotuloja ole mahdollista vähentää.

Kertokaapa siis viisaat ihmiset perustellen, mikä malli on parempi kuin nykyisen hallituksen (ei Kuitusen) esittämä vähittäinen autoveron alennus. En ole vielä järkevää esitystä tältä palstalta löytänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu