Onko kellään vastaavanlaisia oireita ja/tai kokemusta oireisiin sopivasta sairaudesta ja sen hoidosta?
Väsyttää jatkuvasti, aamulla ei tekisi mieli nousta laisinkaan sängystä ja illalla taas väsyttäisi, mutta uni ei meinaa tulla millään. Väsymyksen ei pitäisi johtua alhaisesta hemoglobiinista, koska vasta muutama viikko takaperin arvo oli 147.
Välttelen sosiaalisia tilanteita ja kaikki ihmisten ilmoille lähteminen tuntuu hurjan vaikealle.
Hermot on jatkuvasti kireällä. Saatan saadan raivarin ihan pienestä asiasta. Raivostumisen aikana tekisi mieli vain kiroilla kovaan ääneen ja hajottaa tavaroita. (Olen tyytynyt tähän mennessä lähinnä kovaan kiroiluun.)
Olen ruvennut saamaan poissaolon tunteita ja ns. tyhjyyteen katsomisen tunteita sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu, että keskustelun alku sujuu hyvin, mutta sitten aina yhtäkkiä en enää näekään kunnolla toisen kasvoja kunnolla, siis tilanteessa tuntuu samalle kuin tuijottaisi ajatuksiinsa uppoutuneena eteensä. Eikä tilanne muutu, vaikka yrittäisinkin tarkentaa katsettani. Monesti en myöskään osaa vastata mitään toisen puheisiin ja kysymyksiin. Tuntuu, että en osaa olla sosiaalisissa tilanteissa mukana aidosti.
Viime aikoina olen saanut muutaman näköharhan pysähtyneessä autossa. Ratin takana on tuntunut siltä, että auto liikkuu edelleen eteenpäin, vaikka jalka on tiukasti jarrupolkimella. Eilen illalla katsoin mieheni kasvoja valaistussa huoneessa ja näin, kuinka mieheni kasvot muuttuivat. Tiedän, että on outoa, mutta jotenkin tuntuu, että kuvittelin koko homman. Tilanne vaan säikytti jonkin verran. En tosissaan tiedä pitäisikö olla huolissaan näistä näköharhoista.
Olen myös muuttunut hyvin eleettömäksi ja tunnekylmäksi. Harvat asiat saavat minut nauramaan ja yleensäkin ottaen oikein mikään ei kiinnosta, eikä herätä innostusta.
Niskassa ja hartioissa on lihasjännitystä. Alaselkäkin on reistaillut lähinnä lihasten kohdalta kivun tunteena. Toisinaan kumartuessani alaspäin jokin alaselän nikama napsahtaa iloisesti. En tiedä pitäisikö siitä olla huolissaan.
Päänsärkyä on nykyään vähän väliä. Toisinaan useampi päivä putkeen. Välillä kipua on koko pään alueella ja välillä taas äkillisinä kovina paikallisina vihlaisuina.
Olen sairastellut vähän väliä (ainakin kahdeksan kertaa) tässä puolen vuoden aikana. Nyt taas tuntuu kaulalla suurentunut imusolmuke, joka aiheuttaa kipua lähinnä päätä käännettäessä, puhuessa ja niellessä. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, vaikka kipuilua on ollut jo kolme päivää.
Ruumiinlämpöni on kainalosta mitattuna ollut jo useamman kuukauden alle 36 astetta. Alimmillaan se on ollut siinä 35,2 astetta iltapäivällä. Ruumiinlämmön noustessa 36,6 asteeseen olo tuntuu kuumeiselta. Aiemmin normaalilämpöni on ollut siinä 36,5 astetta.
Kuukautiset jäi tuossa vähän aikaa sitten pois joksikin aikaa. Kiertoa taisi tulla kasaan 73 päivää. Koskaan aiemmin kierto ei ole ollut noin pitkä. Se on tosin aina ollut erittäin epäsäännöllinen vaihdellen kierron 12 päivästä 54 päivään.
Ala- ja yläraajat puutuvat todella helposti. Esim. nojaan käteni varaan muutaman minuutin, niin kädessä rupeaa jo kihelmöimään. Sama on jalkojen kanssa. Pelkällä muutaman minuutin vessareisulla saattaa toinen jalkani puutua.
Polvikin on ruvennut reistailemaan. Olen joskus kuudentoista ikäisenä kaatunut koko painollani polvilleni suoraan kallion päälle. Polvet olivat pitkään mustelmilla ja kipeinä sen jälkeen. Vasen polvi monen vuoden jälkeen ruvennut reistailemaan kipuilemalla vihlovasti. Kipu saattaa tulla tehdessäni useita kyykkyjä, kävellessäni nopeasti ja tänään kipua on tuntunut jopa istuessani.
Vasen lonkkanikin reistailee välillä. Siinä on todettu ainakin yliliikkuvuutta. Liikkeelle lähdöissä saattaa ilmetä voimakas kipupiikki, jolloin tuntuu, että ko. jalalle ei voi astua koko painollaan. Muutaman kerran lonkka on kipuillut illalla nukkumaan mennessä. Tuolloin kipu on säteillyt koko jalkaan vihlovana.
Vasemman jalan sisäreidessä suurten verisuonien suuntaisesti tuntuu usein polttavan vihlovaa kipua. Kipu tulee yllättäen ja tuntuu lyhyen aikaa kerrallaan. Sitä saattaa tulla ns. sarjoittain epäsäännöllisin välein päivän aikana. Välillä kipuilu saattaa olla pitkänkin aikaa (esim. kuukauden) poissa tullakseen taas uudestaan. Olen miettinyt suonen jonkinasteista tukkeutumista.
Verisuoniin liittyen verenpaine oli viimemittauksella 137/89. Ikää on kuitenkin vasta 22. Terveydenhoitaja ei ollut huolissaan. Itsestäni lukema antaisi jo jonkinlaisen tarkkailun aihetta varsinkin, kun isän puolella suvussa paljon verenpainetautia.
Ruoka ei oikein aina maistu. Tai sitten en vain osaa valita sopivaa syömistä kaapista, vaikka nälkä olisikin. Olen ruvennut epäilemään anoreksiaa. Synnytyksen jälkeenkin laihduin muutamassa kuukaudessa melkein 22 kiloa. Olen ollut aina hiukan alipainoinen ja pelkään lihoamista. Nykyään tunnen huonoa omaatuntoa monista syömistäni ruoista. En myöskään ole ylpeä mistään vartaloni kohdasta.
Taustoja sen verran, että puoli vuotta sitten olen ollut suljetulla osastolla itsemurhayrityksen vuoksi. Diagnoosina psykoottinen masennus. Masennuksen olin kyllä ymmärtänyt tilakseni, mutta psykoosia en tiennyt/ymmärtänyt sairastavani.
Tällä hetkellä ei ole lääkitystä. Seroquelin sekä Opamoxin lopetin osastolta kotiin päästyäni huonovointisuuteni takia. Avohoitokaan ei ole edennyt suunnitellulla tavalla.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita! Kiitos, jos jaksat vastata!
Väsyttää jatkuvasti, aamulla ei tekisi mieli nousta laisinkaan sängystä ja illalla taas väsyttäisi, mutta uni ei meinaa tulla millään. Väsymyksen ei pitäisi johtua alhaisesta hemoglobiinista, koska vasta muutama viikko takaperin arvo oli 147.
Välttelen sosiaalisia tilanteita ja kaikki ihmisten ilmoille lähteminen tuntuu hurjan vaikealle.
Hermot on jatkuvasti kireällä. Saatan saadan raivarin ihan pienestä asiasta. Raivostumisen aikana tekisi mieli vain kiroilla kovaan ääneen ja hajottaa tavaroita. (Olen tyytynyt tähän mennessä lähinnä kovaan kiroiluun.)
Olen ruvennut saamaan poissaolon tunteita ja ns. tyhjyyteen katsomisen tunteita sosiaalisissa tilanteissa. Tuntuu, että keskustelun alku sujuu hyvin, mutta sitten aina yhtäkkiä en enää näekään kunnolla toisen kasvoja kunnolla, siis tilanteessa tuntuu samalle kuin tuijottaisi ajatuksiinsa uppoutuneena eteensä. Eikä tilanne muutu, vaikka yrittäisinkin tarkentaa katsettani. Monesti en myöskään osaa vastata mitään toisen puheisiin ja kysymyksiin. Tuntuu, että en osaa olla sosiaalisissa tilanteissa mukana aidosti.
Viime aikoina olen saanut muutaman näköharhan pysähtyneessä autossa. Ratin takana on tuntunut siltä, että auto liikkuu edelleen eteenpäin, vaikka jalka on tiukasti jarrupolkimella. Eilen illalla katsoin mieheni kasvoja valaistussa huoneessa ja näin, kuinka mieheni kasvot muuttuivat. Tiedän, että on outoa, mutta jotenkin tuntuu, että kuvittelin koko homman. Tilanne vaan säikytti jonkin verran. En tosissaan tiedä pitäisikö olla huolissaan näistä näköharhoista.
Olen myös muuttunut hyvin eleettömäksi ja tunnekylmäksi. Harvat asiat saavat minut nauramaan ja yleensäkin ottaen oikein mikään ei kiinnosta, eikä herätä innostusta.
Niskassa ja hartioissa on lihasjännitystä. Alaselkäkin on reistaillut lähinnä lihasten kohdalta kivun tunteena. Toisinaan kumartuessani alaspäin jokin alaselän nikama napsahtaa iloisesti. En tiedä pitäisikö siitä olla huolissaan.
Päänsärkyä on nykyään vähän väliä. Toisinaan useampi päivä putkeen. Välillä kipua on koko pään alueella ja välillä taas äkillisinä kovina paikallisina vihlaisuina.
Olen sairastellut vähän väliä (ainakin kahdeksan kertaa) tässä puolen vuoden aikana. Nyt taas tuntuu kaulalla suurentunut imusolmuke, joka aiheuttaa kipua lähinnä päätä käännettäessä, puhuessa ja niellessä. Kuumetta ei ainakaan vielä ole, vaikka kipuilua on ollut jo kolme päivää.
Ruumiinlämpöni on kainalosta mitattuna ollut jo useamman kuukauden alle 36 astetta. Alimmillaan se on ollut siinä 35,2 astetta iltapäivällä. Ruumiinlämmön noustessa 36,6 asteeseen olo tuntuu kuumeiselta. Aiemmin normaalilämpöni on ollut siinä 36,5 astetta.
Kuukautiset jäi tuossa vähän aikaa sitten pois joksikin aikaa. Kiertoa taisi tulla kasaan 73 päivää. Koskaan aiemmin kierto ei ole ollut noin pitkä. Se on tosin aina ollut erittäin epäsäännöllinen vaihdellen kierron 12 päivästä 54 päivään.
Ala- ja yläraajat puutuvat todella helposti. Esim. nojaan käteni varaan muutaman minuutin, niin kädessä rupeaa jo kihelmöimään. Sama on jalkojen kanssa. Pelkällä muutaman minuutin vessareisulla saattaa toinen jalkani puutua.
Polvikin on ruvennut reistailemaan. Olen joskus kuudentoista ikäisenä kaatunut koko painollani polvilleni suoraan kallion päälle. Polvet olivat pitkään mustelmilla ja kipeinä sen jälkeen. Vasen polvi monen vuoden jälkeen ruvennut reistailemaan kipuilemalla vihlovasti. Kipu saattaa tulla tehdessäni useita kyykkyjä, kävellessäni nopeasti ja tänään kipua on tuntunut jopa istuessani.
Vasen lonkkanikin reistailee välillä. Siinä on todettu ainakin yliliikkuvuutta. Liikkeelle lähdöissä saattaa ilmetä voimakas kipupiikki, jolloin tuntuu, että ko. jalalle ei voi astua koko painollaan. Muutaman kerran lonkka on kipuillut illalla nukkumaan mennessä. Tuolloin kipu on säteillyt koko jalkaan vihlovana.
Vasemman jalan sisäreidessä suurten verisuonien suuntaisesti tuntuu usein polttavan vihlovaa kipua. Kipu tulee yllättäen ja tuntuu lyhyen aikaa kerrallaan. Sitä saattaa tulla ns. sarjoittain epäsäännöllisin välein päivän aikana. Välillä kipuilu saattaa olla pitkänkin aikaa (esim. kuukauden) poissa tullakseen taas uudestaan. Olen miettinyt suonen jonkinasteista tukkeutumista.
Verisuoniin liittyen verenpaine oli viimemittauksella 137/89. Ikää on kuitenkin vasta 22. Terveydenhoitaja ei ollut huolissaan. Itsestäni lukema antaisi jo jonkinlaisen tarkkailun aihetta varsinkin, kun isän puolella suvussa paljon verenpainetautia.
Ruoka ei oikein aina maistu. Tai sitten en vain osaa valita sopivaa syömistä kaapista, vaikka nälkä olisikin. Olen ruvennut epäilemään anoreksiaa. Synnytyksen jälkeenkin laihduin muutamassa kuukaudessa melkein 22 kiloa. Olen ollut aina hiukan alipainoinen ja pelkään lihoamista. Nykyään tunnen huonoa omaatuntoa monista syömistäni ruoista. En myöskään ole ylpeä mistään vartaloni kohdasta.
Taustoja sen verran, että puoli vuotta sitten olen ollut suljetulla osastolla itsemurhayrityksen vuoksi. Diagnoosina psykoottinen masennus. Masennuksen olin kyllä ymmärtänyt tilakseni, mutta psykoosia en tiennyt/ymmärtänyt sairastavani.
Tällä hetkellä ei ole lääkitystä. Seroquelin sekä Opamoxin lopetin osastolta kotiin päästyäni huonovointisuuteni takia. Avohoitokaan ei ole edennyt suunnitellulla tavalla.
Kaikki kommentit ovat tervetulleita! Kiitos, jos jaksat vastata!
Vastaukset 12
Vanhimmat
ja hoida lääkitys kuntoon!!! Vaikuttaa kyllä aivan mielenterveys ongelmilta!!
Kiitos vastauksestasi!
Ounastelen kyllä, että masennus tekee taas tuloaan. Psyk. sairaanhoitajan kanssa käyn nykyisin kerran kk:ssa juttelemassa näistä minun mielenterveysongelmista. Tosin viimeisin aika taas peruuntui sairastumisen vuoksi, joten taukoa tulee lähes kaksi kuukautta.
Vähän ajan sisään tilani on muuttunut huonompaan suuntaan paljonkin. Kesän aikana olo aikalailla ok ja vielä vähän aikaa sitten olin töissä. Toisaalta masennusta on minulla ollut todella monta vuotta eriasteisena, joten en enää oikein osaa suhtautua oikein tuntemuksiini. Monista vakavan masennuksen oireista on tullut minulle arkipäivää osana "normaalia" elämää.
Muutamat läheiset ihmiset, joille olen näistä tuntemuksistani puhunut, ovat olleet sillä linjalla, että ei minun huolissani kannata olla. Siksi täällä utelen ulkopuolisten näkemystä näistä minun oireista.
En kyllä osaa yhdistää jatkuvaa muuta sairasteluani psyykkisiin ongelmiini. Lähinnä tarkoitan vähänväliä ilmaantuvaa kuumetta ja flunssaoireita, sekä ruumiinlämmön muutosta alhaisemmaksi. Kuvittelulta ei kyllä polvi-, selkä-, sun muut vaivatkaan tunnu, kipu sen kyllä kertoo.
ollakkaan kuvittelua.. siis ne muut kivut, mutta kun pää ei ole kunnossa niin voi muutkin kivut tuntua kovilta.. suosittelen nyt kuitenkin että menisit oikein psykiatrille jotta voisit saada kunnon lääkityksen ennen kuin menee pahemmaksi. Jos ne muut kivut ei sitten laannu niin niitä sit kannattaa tutkituttaa muilla lekureilla.. Ja Kannattaa ajatella sitä pientä lastasikin! Hän tarvitsee tervettä äitiä!!
eli sinällään ei kysymys ole siitä että "päässä on vikaa" vaan sinulla on aivojen välittäjäaineen vajaus ( stressi, alkoholin käyttö jne aiheuttaa ). Se voi tulla kenelle tahansa ja lääkkeillä saadaan kuntoon.
Oireet ovat nimittäin samat kuin miehelläni ja lääkkeiden saamisen jälkeen mies oli kunnossa muutamassa viikossa ( tosin lääkkeitä hän syö varmaan tämän talven.
Kannattaa selvittää ensiksi kipirauhasarvot. Lisäksi kannattaa selvittää lääkäriltä, olisiko tarvetta ehkä pään alueen magneettikuvauksiin ja mitä selästä kannattaisi tutkia.
kuin itselläni ja minut on tutkittu läpikotasin ja syytä ei ole löytynyt. Joten sanon itse itselleni että mulla on: "Mikä lie" syndrooma.
on amalgaamitilanteesi?
Onko ko. paikkoja hampaissasi?
Tää on varmaan tosi kaukaa haettu, mutta voit väläyttää sitä lekurillesi.
Serotoniinivajaus kuulostaa ihan varteenotettavalta mahdollisuudelta.
Ja kilppariarvot (TSH, T4V) on ehdottomasti myös katsottava.
Mutta flunssailun, nivelkipujen ja alhainen ruumiinlämpätila SAATTAISI olla SLE (Lupus). Harvinainen, mutta VOI myös diagnosoimattomana aiheuttaa psyykkisiä oireita, kuten psykoosin. MUTTA huom: Emme ole lääkäreitä täällä palstalla! Täällä ei anneta diagnooseja, mutta väläytä kuitenkin näitä mahdollisuuksia lekurillesi!
Psykoottinen masennus on keksitty nimi oireelle/oireille ja virallinen rahastava hoito palliatiivista eli oireita hoitavaa. Tieteellisesti ajatellen siis taudin oikeat syyt ovat etiologiamielessä hukassa. Tuhat lääkäriä antaa tuhat eri vastausta ja jokainen pitää puolensa eli haluaa antaa oman alansa hoitoa, josta eniten hyötyy...
Tiede on kuitenkin aivoveriestettä sulkemalla ja avaamalla saanut selville että olemme masentuneita koska olemme sairaita, emme sairaita koska olemme masentuneita! Tämä on siis oikeasti totta eikä lääkärin puhetta. Siitä seuraa yksinkertaisesti että fyysistä syytä pitää etsiä tosissaan. Oireesi kuullostavat minusta ns. autoimmuunitaudilta joita on satoja erilaisia mutta oireisto on hyvin päällekkäistä ja diagnosointi voi olla vaikeaa mutta pitää vaatia tutkimuksia niin kauan että tauteja pois sulkemalla lopulta varmistuu tautityyppi. Sinä aikana voi tietysti käyttää kaikkea oireenhoitoa mistä vain on apua. Tästä käsityksestä psykiatrit eivät tietystikään pidä mutta so what he ajattelevatkin itseään kuten kaikki muutkin ja pelkäävät ammattinsa ja toimeentulonsa puolesta ja sehän on inhimillistä vaan ei tieteellistä!
Kerron lisää jos kiinnostaa. Tsemppiä ja lisää tutkimuksia!
Kiitos teille vastanneille kommenteistanne!
En ole maininnut puolistakaan näistä minun oireista lääkärille. Masennuksestanikin sain kerrottua terveydenhoitajalle tekstiviestillä ensimmäisen lapseni synnyttyä. Siinä vaiheessa tilani oli jo erittäin vakava ja eriasteista masennusta takana useita vuosia.
Oireiden suhteen monesti ajattelen, että odottelenpa nyt vielä pidemmän aikaa, jos vaikka kipu muuttuisi/loppuisi. Yleensä oireet kuitenkin pahenevat ajansaatossa, mutta olen tavallaan tottunut jo niihin, joten haudon vain kaikenlaisia kauhuskenaarioita omassa päässäni lääkärissä käynnin sijaan.
Kilpirauhas- ja olikos se nyt prolaktiinihormonit minulta on otettu verikokeissa, tosin tuloksia en ole vielä ehtinyt saada. Myös papa-koe otettiin kohdunsuun verestyksen vuoksi, eli sielläkin on taas mitä ilmeisemmin tulehdus päällä. Viimeksi tulehdus havaittiin raskausaikana reilu vuosi sitten. Voisiko muuten tuo kohdunsuun tulehdus vaikuttaa yleiseen vastustuskykyyn huonontavasti? Olisiko mahdollista, että em. tulehdustila selittäisi vähänväliä toistuvat kuumeilut ja muut flunssaoireet?
Yleisesti kaikenkirjaviin oireisiini liittyen tunnen kauhean huonoa omaatuntoa avun pyytämisen ja lääkärissä käynnin suhteen. Tuntuu, että kyllähän sitä pitää vähintään jalka olla poikki, ennen kuin voin käydä lääkärissä ja pyytää tutkimuksia. Kai tuo ajattelumalli on periytynyt isältä tytölle. Lieneekö sitten hyvä vai huono asia.
Te joilla olisi tietoa ja/tai tarinoita aiheesta jaettavana, niin kertokaa ihmeessä niistä. Niistä voi olla apua minulle ja kenties jollekulle toisellekin.
osaa tarkemmin määritellä mikä sinua vaivaa. Me voimme täällä vain arvailla.
Kerronpa kuitenkin tarkemmin mieheni tapauksesta...
Ennen niin reipas ja huumorintajuinen mies alkoi pikkuhiljaa muuttua vakavaksi ja väsyneeksi. Ajan kuluessa hän alkoi linnoittautua yhä enemmän kotiin, harrastukset jäivät, sukulaisten ja tuttujen luona vierailut jäivät. Kaikki ihmiset olivat kuulemma epämiellyttäviä.
Ja hän vain nukkui ja nukkui ja nukkui... Silloin kun hän oli hereillä, oli vaivaa jos jonkinlaista. Milloin otti sydämestä, milloin hikoilutti tai palelsi vuorotellen...
Lopulta minä varasin lääkärin ja menimme sinne yhdessä. Minä kerroin lääkärille mitö oireita minä olin miehessäni huomannut. Lääkäri totesi tapauksen olevan tyypillinen serotoniinin vajaus ja määräsi lääkkeet. Muutamassa viikossa sain takaisin reippaan ja huumorintajuisen mieheni.
Ps. tapahtumia edelsi että me olimme menettäneet neljä omaista viidessä vuodessa...
Kyllä se kohdunkaulan tulehduksesi voi laukaista flunssaoireet. Immuunisuojahan yrittää sitä tulehdusta tappaa, ja valkosolut käyvät hurjana. Tämä tapahtuu siis koko kropassasi, ei ainoastaan kohdussa.
Suosittelisin, että tilaat lekurille pidemmän ajan, siis semmonen 40 min kestävän. Kirjoita kaikki oireet lapulle, jotta muistat ne sitten mainita kaikki. Ehdota myös niitä mitä täällä on ehdotettu. Kilpparia lekuri ei enää pääse syyttämään, jos ne kokeet on otettu. Riippuu tietenkin, että jos niissä näkyy jotatakin vai ei.
Käy Googlettamassa SLE tai Lupus. Katso, jos oireesi sopii siihen. Ja mainitse se lekurillesi.
Itselläni on myös ollut serotoniinihäikkää, ja silloin myös nukuin, nukuin ja nukuin. 3 tuntia pidempään en pysynyt hereillä, vaikka pitelin silmiä auki sormilla! Se oli aivan käsittämätöntä. Fluoxetiiniin saatiin heti (vain 2vko) todella hyvä vaste, enkä syönyt sitä kun vajaan vuoden ja jo olin taas kunnossa. Tosin mulla ei ollut muuta vaivaa ku toi väsymys ja mahavaivat. Ei siis kipua ym. Ja psykiatrin mukaan erittäin harva potilas "sairastuu" siihen uudelleen, jos kerran on lääkitystä saanut. En sitten tiedä miten hyvin pitää paikkaansa.
Menet nyt reippaasti vaan sinne lekurin puheille. Tilanteesi ei kuitenkaan näytä itsestään paranevan. Soita heti huomenna, ja puhut sitten ihan avoimesti siellä, vaikka vierastatkin sitä. Lekuri ei ole mikään ajatusten lukija, sille pitää rautalangasta vääntää kaikki.