Yleisavaimen sivuilla on jo päivitetty Kuitusen ehdotelman mukainen laskentatapa ja kummallista, sillä tulee kaikilla vaihtoehdoilla isompi summa kuin vanhan kaavan mukaan, joka oli EU:n mielestä syrjivä!!!!!!
ELI JOKAINEN PÄÄTÖS MENISI VALITUKSEKSI !!!
ELI JOKAINEN PÄÄTÖS MENISI VALITUKSEKSI !!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos olette vähänkään tutkinut sitä Kuitusen kaavaa, niin huomatte, että siinä on kaksi merkitsevää arvoa. Kaavasta saatava k, eli veroprosentti ja markkina-arvo.
Kun viimeeksi verotusperustetta muutettiin 19.9, niin silloin valittiin vakio verotusprosentti, joka oli 29% bensalle. Tulli sitten vedätti sitä markkina-arvoa mahdollisimman suureksi. KHO sitten totesi, että tämä markkina-arvo ei ollut oikea, vaan se pitää olla pienempi. Vero prosentti KHO ei ottanut mitään kantaa kuin, että vero ei saa olla suurempi kuin suomalaisessa autossa. Eli nyt VVM ja tulli muutti laskukaavaa siten, että prosentti lasketaan mahdollisimman tarkasti, poislukien niille automalleille ja vuosimalleille, joille yleisesti tiedetään, että veroprosentti on pienempi. Kuitusen kaavan mukaan vero prosentti vaihtelee 30% lähistöllä, mutta vaihteluväli on jotain +-3%. Tämän prosentin vaihtelu veroon on melko pieni, mutta KHO markkina-arvon määrityksessä tapahtui suuri muutos, tämä on merkitsevä.
Eli uuden lain mukaan suuri muutos tulee markkina-arvon kautta, mutta VVM ja tulli yritää pienentää tätä laskemalla veron tarkemmin autokohtaisesti.
Jos laskeen veron uudelleen uudella kaavalla, mutta syys-marraskuun tullin markkina-arvon mukaan, tottakai vero nousee, koska prosentti on vähän suurempi, mutta virhe tulee liian korkeassa markkina-arvosta.
Sain k-kertoimeksi yli 27%!
Ne on kaikki vedetty ylöspäin ja sillä siisti.
Yrittäkää ymmärtää, että ei aavaa sovelleta niihin autoihin, joissa tiedetään veroa olevan alle 26%. Jos tuot s40:sen volvon, jonka rekisteröinti vuosi on 2001, niin silloin sen veroprosentti on jotain 20% luokkaa, koska EU:n vertailu tiedoista näin voi todistaa. Eli tullin pitäisi automaattisesti käyttää tiedettyä 20% markkina-arvoon, jos ei käytä, niin valitusta kehiin.
Kaavaa käytetään niihin autoihin, joiden veroprosentin ei tiedetä olevan alle 26%.
Eihän siinä lakiehdotuksessa puhuta mitään noista alle 26% autoista joten kyllä ne kaikki menee kaavalla jos vaan vertailuauto Suomesta löytyy, ei tulli voi alkaa itse lakia keksimään. Nyt vaan jännätään miten äkkiä EU:lta tulee uusi huomautus/tuomio ja sitten taas muutetaan lakia. Ja kun kaikki tuon jo tietää niin on selvä, että koko laki on vain vittuilua.
Joo, Kuitunen nosti veroprosenttia entisestään, vaikka KHO totesi että keskimääräinen 29-30% on keskimäärin syrjivä. Syrjivyyden estämiseksi ei riitä, että prosentti on keskimäärin oikein, vaan sen pitää olla useimmissa tapauksissa oikein.
Veroprosentin korotus on piilotettu mega-kaavan taakse, eduskunta ei jujua tajua. Lipponen ja Niinistö runnovat lain läpi suvi-annen säestyksellä.
Kaikkien auton tuojien kannattaa valittaa.
Miten tuohon yleisavaimen laskimeen on hankittu
tuo veroprosentti,ainakin syyskuussa 1993 rekisteröidyn Ford Mondeon vero laski 800 euroa,jossa käytin Suomen markkina-arvona 10000
euroa yläkanttiin arvioituna.