"(14.01.2003 16:59)
Suomen muuta Euroopan unionin tasoa korkeammat hinnat johtuvat osin kilpailun puutteesta, arvioi EU:n komissio. Kilpailua pitäisi komission mukaan edistää erityisesti tiedotusvälineiden, pakkausteollisuuden ja kierrätyksen osalta. Tuoreen raportin mukaan Suomen hintataso on 17 prosenttia korkeampi kuin jäsenmaiden keskiarvo.
Myös julkisten palveluiden kilpailu on rajoitettua. Komissio kiinnittää huomiota julkisten tarjouskilpailujen alhaiseen määrään, vaikka Suomen todetaankin pyrkineen edistämään kilpailua viime vuonna.
Tiedot ilmenevät jäsenmaita koskevista arvioista, jotka sisältyvät EU:n talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin.
Myös muita perinteisiä selityksiä löydetään Suomen kalleuteen. Kilpailun puutteen lisäksi taustalla on komission mukaan ovat korkea elintaso ja verotus sekä syrjäinen sijainti."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.