Noin yleensä feministien puheista saa sen kuvan, että naisilla olisi jotenkin (ilmeisesti henkisesti ja/tai fyysisesti) rankempaa nyky-yhteiskunnassa kuin miehillä - ja feministit kokevat tämmöisten asioiden suhteen epätasa-arvoa olevan ilmassa.
Mitäs mieltä olette, onko naisilla oikeasti rankempaa vai tuntuuko heistä/teistä vain siltä? Mitkä olisivat hyviä mittareita elon "rankkuudelle" ja sen myötään tuomalle epätasa-arvolle?
Mitäs mieltä olette, onko naisilla oikeasti rankempaa vai tuntuuko heistä/teistä vain siltä? Mitkä olisivat hyviä mittareita elon "rankkuudelle" ja sen myötään tuomalle epätasa-arvolle?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan alusta se alkaa, kun ei tyttöä edes toivota. Sydämmeeni koskee edelleen joka kerta kun kuulen näitä toivomuksia poikalapsista. Ja niitä kuulee!
Ei toivottu minustakaan tyttöä, vaan poikaa. Vaan ei se kyllä minua ole koskaan mihinkään hetkauttanut, eikä minua ole ikinä kohdeltu yhtään huonommin, vaikka tyttö sitten olinkin. Eikä varmaan muitakaan tyttölapsia Suomessa.
Vaan jos perheessä on jo kolme tytärtä, eikö poika voisi olla varteenotettava vaihtoehto välillä?
Ja sitten kun kahdella näistä kolmesta tyttärestä on yhteensä seitsemän tytärtä, eikä vieläkään yhtään poikaa, miten on tasapainon laita? Eikö vieläkään saa toivoa sukuun poikaa?
Toivottiin, toivottiin, vaan tässäpä minä...
Eikä ole koskenut sydämeen yhtään, ei missään vaiheessa. Vaan ylpeydestä pullisteli syän ja minä-ite, kun itse sitten yhden tyttären jälkeen sen pojan sukuun loppujen lopuksi tein.
Eikö ole outoa jos ihmistä ei mitenkään hetkauta vaikka hän saa kuulla olevansa ei-toivottu jatkuvasti? Että on jollain tavalla huonompi lapsi. Kasvaako tällaiselle normaali itseluottamus? Samalla ajattelutavalla ei pitäisi ihmisiä haitata lainkaan toisten vähättelyt minkään muunkaan asian takia. Joka ikinen kerta sydämeni hyvpähtää yhden lyönnin liikaa. Onneksi mieheni kuitenkin vihaa tuota poikien toivomista tyttöjen kustannuksella lähes yhtäpaljon ja jos pitäisi valita hän haluaisi tytön, on sanonut.
Hänen suvussaan näitä poikien toivojia riittää.
Miksi jos tytär on saanut pojan ja poika vain poikia, tyttöä ei silloin yritetä samalla "hullun raivolla"? Vaan päinvastoin edelleen toitottaa poikia maailmaan muillekin ihmisille.
Joo tuttua toikin, löytyy pelastus tyttären saamiseenkin, tytär voi tuoda pojan. PYH! Sanon minä!
rankkuutta tarkoitat? Elämä on monelle julmaa, aikuisille, lapsille, naisille, miehille.. Toiset selviävät ja toiset eivät.
Henkilökohtaisesti en katso, että minulla olisi rankempaa tai helpompaa kuin kenelläkään muulla keskiverto immeisellä.. Toimeentulo on ja sen saan tekemällä ihan koulutustani vastaavaa työtä ja siten saan laskunikin maksettua. Toisinaan menee tiukemmalle ja toisinaan rahaa riittää kaikkeen ylimääräseenkin.. Oma koti (tai no joo, myönnetään, pankinhan tämä vielä piiiitkään on), terveys on hyvä ja loisto lapset, sekä kiva mies elämässäni.. Jotes varsin mukavaa tämä elämä on, eikä lainkaan rankkaa..
Ja tämä teksti on omasta puolestani, en toki voi kertoa mites naapurin Martta elämänsä kokee..
riippuu enemmän yksilöstä kuin sukupuolesta.
Vaan jos halutaan stereotypioita, niin sitten varmaan olen itse hyvä malliesimerkki.
Minusta on ollut kiva ajatella nuoresta pitäen, että elämäni on / tulee olemaan yhteiskunnallisesti ihan yhtä hyväksyttävää, olenpa sitten uraäiti, lapsellinen uraäiti, tai lapsellinen kotiäiti. Kaikki nämä roolit ovat (minun sukupolveni naisille ainakin) olleet sallituja ja yhtä hyväksyttyjä.
Miehen rooliin taas perinteisesti on liittynyt pakko suoriutua työelämään ja työelämässä: hänen tehtävänsä on ollut yksioikoisempi ja tylsempi. Minusta siis rankempi.
Toki joku saattaa pitää rankkana sitä, että lapsellinen uraäiti huolehtii paitsi itsestään, lapsistaan, kotihommista ja koko systeemin pyörittämisestä. Mies taas käy omissa töissään ja on sitten kotona apuna pyydettäessä. Tekee mitä käsketään ja on kulloinkin tarvis. (Rankkaa vai helppoa?) Hänen ei tarvitse tehdä päätöksiä, emäntä kyllä tekee ne, ja fiksusti miestä kunnioittaen kaiken muun hommansa ohella. (Rankkaa vai helppoa?)
Ei minusta loppuviimein ole rankempaa kummallakaan, kun homma vain pelittää. Toki minäkin teen vähintään kahden ihmisen työt muihin (keskiverto) ihmisiin verrattuna, vaan ei se ole rankkaa, kun osaa ja on paljon nopeita soluja. Ja senmalliset aivot, jotta useampi homma luonnistuu yht'aikaisesti.
Niin, ja sitten vielä se rankkuuden tasapaino: kun on ollut vaikea päivä toisella, niin toinen sitten tukee. Eikä suinkaan vedä taas mattoa jalkojen alta. Siinäpä se vastaukseni. Tässä hyvässä elämässä fifty - fifty.
naiset ovat joustavia. Miehet (näköjään) eivät, joten he ovat jämähtäneet henkisesti 50-luvulle ja siksi sekoavat. Murheellista.
...sieltä four cats ja -rockabillyjenkkiautopiireistä joskus siirtyä myös joihinkin modernimpiin piireihin. Esim. voisin suositella jotain dynaamista seurakuntaa... ;-)
kyllä maistuis jostain syystä juuri nyt :)
Mitä tulee asiantuntemukseeni miesten heikkolahjaisuudesta, niin kyllä olen (lähes) kaiken tietoni ammentanut tältä palstalta :D