Onko todennäköistä, että hormoonikierukka ei lihota, aiheuta seksuaalisen halun vähenemistä tms., jos aiemmin ei e-pilleritkään aiheuttaneet em. ongelmia? Toivon asiallisia vastauksia. Kiitos.
hormoonikierukka
sivuvaikutuksia?
2453
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! minulla on nyt ollut hormonikierukka puoli vuotta lähes päivälleen ja muita ongelmia ei ollut kuin alkuun noin nelisen kk vaihtelevia vuotohäiriöitä, alussa runsasta vuotelua, sitten tiputtelua ja nyt on vain minimaaliset kuukautisten tapaiset ollut kolmisen kertaa noin 4 viikon välein. Mun mielestä tämä ehkäisymuoto ei vie haluja kuten e-pillerit tekivät ainakin mulla nuorempana, myöskään en ole lihonut vielä kiloakaan. Toki tämä kaikki on yksilöllistä. Hiuksia on lähtenyt enemmän kuin ennen, pesussa sen huomaa varsinkin, toivottavasti se loppuu myös!
oli hormonikierukka. En lihonut. Iho kunnossa. Vuodot kokonaan poissa. Huonot puolet: haluttomuutta ja kuivuudesta tai hiivasta johtuvaa kutina- ja tulehdustaipumusta (papassa ei mitään vikaa). En ottanut uutta kierukkaa, koska pidän haittoja aika merkittävinä, vaikka hyviä puoliakin oli paljon. Itselläni pillerit eivät aiheuttaneet haluttomuutta n.8 vuoden käytössä.