Nyt se sitten alkaa. Käytännössä kaikki yli kahden litran moottorilla olevat yli viisivuotiaat joutaa paalaamoon. Myös muut yli 10 vuotiaat.
Vero poistuu odotettua nopeammin.
Vero poistuu odotettua nopeammin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näin on, myös helvetti jäätyy 2007 ensimmäisen neljänneksen aikana!
lentäviä lehmiä. Lehmät kun saavat siivet Tammikuussa, niin kannattaa olla varuillaan, niiden käpälät on tosi kovia jos osuu päähänne matalalennossa.
nyt kaikki kauppaan ostamaan jotain 1.2 minimoottoreita jasovitetaan sellanen johonkin 2000kg:n autoon.
Kerro lisää?
Eipä juuri muulla ole merkitystä kuin sillä, että auto PREMIUM-mallinen. Silloin kaikki on hyvin.
itteeni kiinnostaa helvetisti 7-sarjan bemmu 8-koneella, kaksilitranen on vielä mopedin moottori tai ruohonleikkuriin passeli. eihän semmosella kehtaa ajaa pohojosen selkosilla.