Lehdissä on ärhennellyt Heinäluomalle, joka ei antanut Tanjan hoitaa asiaa niin että opiskelijat saisivat rahansa. Tänään olikin sitten takki kääntynyt totaalisesti ja Tanjakin oli populistisen ärhentelyn sijaan tiukasti hallituksen ruodussa vakuuttamassa että rahaa ei kertakaikkiaan ole. Oli tainnut Heinäluoma hiukan uhkailla yksinkertaista missiä sillä, että lähtö hallituksesta voi tulla jo kesken hallituskauden eikä vasta sen jälkeen, jos hallitusruodussa ei pysytä. Tanja tietysti yrittää nyt pelastaa itsensä epätoivoisesti kuiville Heinistä mielistelemällä Olli Saarelan mokausten jälkeen mutta lähtö hallituksesta tulee viimeistään hallituksen vaihtuessa.
Saarela pelkää tulevaisuutensa puolesta!
myi opiskelijat halvalla!
5311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun tunnut noin halveksivan toista ihmistä, kerro täällä, miten asia olisi pitänyt hoitaa kyselytunnilla. Jos sitä rahhaa ei oo, ei oo sitten.
Tiedät varsin hyvin, että demarit hermostuivat, kun Saarela vähän lohkaisi Heinistä, on eka kauden ministeri ja paljon opittavaa vielä. Tuosta lauseesta se kohu nousi ja kriittisyys puhutteluun jne. Mutta - miksi demarit saavat haukkua toisia mielin määrin, ei heitä oteta puhutteluun. Tämä on sität demarikohkausta alusta lähtien ja heidän luottotoimittajiensa paskankeruuta koko tämän hallituskauden ajan. Avatkaa silmänne.
Jokaisen ministeriön ministeri neuvottelee virkamistensä avustuksella hallinnonalan toimintabudjetista, joka on euroa x. Minusta se ministerin huonoutta, jos ei osaa jakaa rahaa niin, että lupaukset täyttyvät. Saarela on tosin ministerinä niin ovela, että ei ole sanallakaan itseasiassa maininnut opintotuen tasokorotuksesta. Myöskään hallitusohjelmassa ei mainita opintotuen korotuksesta.
Jos katsoo Saarelan eduskuntapuheita koko kauden ajalta, niin koskaan ministeri ei sano mitään konkreettista. Ehkä neuvotteluissa valtiovrainministerin kanssa asia on samalla tavalla, kun et ehdota etkä vaadi tarpeeksi ei myöskään hallinnonalan kassa paisu.
Kepun rivikansanedustajat sen sijaan yrittävät liehitellä opintotuen korotuksen puolesta.
Opiskelijat ovat liikkeellä täysin väärään aikaan, ei tässä vaiheessa hallitus lisärahoitusta ointotukeen järjestä. Tulevien vaalien aikaan opikelijajärjestöjen tulisi olla aktiivisia ja tiedustella kansanedustajaehdokkaiden kantoja tasokorotuksen suhteen. Tämä tulisi myös saada lobattua seuraavalle eduskunnalle ja hallituksen hallitusohjelmaan. Tällöin painetta syntyisi ja myös tulosta. Jälkijättöisesti opiskelijoiden on tässä vaiheessa turha mitään mankua mielenosoituksissaan.
..vaan valtiovarainministerin maineesta ja vallasta 70 miljoonaa ei tunnu yhtään missään valtion tämän hetkisissä varoissa on turha puhua ,että ei ole rahaa sitä kyllä on mutta ei ole tahtoa.
Voisiko häntä syyttää seksuaalittomasta ahdistelusta?
Neuvotellen
Ihmisen on hyvä oppia ja kehittyä. Niinpä päätin hankkia lisätietoja neuvottelutaidoista. Elämässähän joutuu usein tilanteisiin, joissa niistä voi olla arvaamatontakin hyötyä niin töissä kuin kotioloissa. Todellisen viisauden siitä, mistä neuvottelemisessa on kysymys, voisi löytää 4H-liiton www-sivuilta - onhan järjestön puheenjohtaja huomattavan taitavaksi neuvottelijaksi ja viisaaksi vaikuttajaksi tiedetty henkilö. Aina on kiinnostavaa kalastaa vähän vierailla vesillä.
Media- ja viestintätaiturit taso ja aihe C8. Nyt päästään asiaan. "Elämässä joutuu usein tilanteisiin, jossa joutuu tekemään kompromisseja. Neuvottelutaitojen avulla tilanteet eivät tunnu ylivoimaisilta ja on helpompi saavuttaa kaikkia osapuolia miellyttäviä tuloksia." Tästä olen täydellisen samaa mieltä. Oma käsitykseni siitä, mistä neuvottelussa on kyse saa heti vahvistusta 4H-liiton sivulta. Jatkan reippaasti sivuilla olevaan tehtävään, jossa "on tarkoitus harjoitella neuvottelun kullanarvoisia taitoja". Hyväksi neuvottelijaksi määritellään henkilö, joka kuuntelee muita, on joustava ja osaa perustella näkökantansa. Tunnistan itseni juuri tällaiseksi henkilöksi. Minussa on selvää ainesta hyväksi neuvottelijaksi.
Varsinaisessa tehtäväosiossa alkavat vaikeudet: 1. Kokoa neuvottelua varten ryhmä. Mieleeni palaavat muistot elokuun budjettivalmistelusta. Yritin päästä neuvotteluyhteyteen valtiovarainministeriön kanssa. Haluttu neuvottelukumppani ei lähtenyt neuvottelemaan. Tapaamisia peruttiin ja siirrettiin. Yksin on paha neuvotella.
Arvioin nyt kriittisesti omaa neuvottelutaktiikkaani. Ilmeisesti neuvottelutaktiikka on huono silloin, kun pyytää jotakin, mitä toinen ei halua antaa. Jos kuitenkin on mennyt hätäpäissään pyytämään jotakin, on kiireesti lähetettävä mahdollisimman lyhyt tavoitelista (jota on lyhennettävä ja lyhennettävä), johon ei saa mitään muuta palautetta kuin että lyhyempi lista kiitos. Optimilopputulos neuvotteluissa on kai sitten se, että budjettineuvotteluissa ei ole mitään tavoitteita ja että ymmärtää olla hiljaa asioista. Sekavaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi neuvottelemisen tekee vielä se, että pitkin kesää saa lukea hallituskumppanin suunnalta vetoomuksia, että budjettiin pitää esittää parannuksia vaikkapa opintotukeen. Samaan aikaan pitää olla tavoitteita ja niitä ei pidä olla.
4H-liiton sivuilta en löytänyt tulkintaoppia kokemaani neuvotteluongelmaan. Mutta jatkan opiskelua. Jossakin täytyy olla ohjeita salaista neuvottelutaktiikkaa varten, joka ei ole minulle vielä avautunut, mutta jota näytetään eräissä piireissä noudatettavan. Asioiden hoitamisen sijaan aikaa joutuu tuhlaamaan asemasotaan ja haikailemaan neuvottelukumppanin peräään. Se on turhanaikaista kissakävelyä se. Toivottavasti avoin puhuminen erilaisista neuvottelukäsityksistä saa aikaan muutosta tulevia budjettiprosesseja varten.
Jatkan harjoituksia ja itsearviointia. Tekeeköhän hyvä neuvottelukumppanini samoin vai onko se jo täydellinen?