Taunus -72 +400hv

Ostin noin vuosi sitten vanhan taunuksen
srekultani. Se oli tuollainen vähän jo ruostumaan
päässyt, mutta onneksi sen alusta oli kunnossa
niin siitä oli helppo ruveta rakentelemaan
nopeampaa ja kaikin puolin uutta vastaavaa.
Aloitin rakentelun korin jäykystämisellä ja
jarrujentehostamisella. Sitten kun alusta oli
kunnossa siirryin lempivaiheeseeni, nimittäin
moottorin viritykseen. Aloitin tulpanjohtojen
uusimisella ja öljyjenvaihdolla. Motor-upit
mäntien alle niin sillä saatiin taunuksen
alkuperäisen 2-litraisen v6 moottorin 80hv
nousemaan jo 110hv:aan. Seuraavaksi hankin taneen
remmiahtimen, sellaisen mikä kaikissa
jennkiautoissa on. Muutin ahtimen välityksiä ja
sillä saatiin lisää kierroksia siihen (Sillä
puhallusvoimalla pidetään myös auton ohjaamo
viileänä kesäpäivinä). Sen jälkeen taunuksesta
penkitettiin jo 246 heppaa. Kun moottori saatiin
viheltäväksi niin sen jälkeen olikin edessä
pulma; kuinka tästä vielä saataisiin enemmän
tehoja irti. Taunuksen alkuperäisen pakoputkiston
virtausominaisuudet olivat jo sitä luokkaa että
sen muuttamisella ei saavutettaisi tarvittavia
hevosvoimia. Oli aika soittaa paikkakunnan
viritysmestarille Mauri Mopolle. Hän kertoi että
taunuksen tehoja voisi koittaa lisätä vaikka itse
kuskin avulla. Mauri ehdotti sitä kikkaa mitä hän
oli aktiivikiihdyttely uran aikana käyttänyt.
Runsaasti hernekeittoa ennen kruisailua ja
sädetikku perseen alle niin jopa tulee lisää
tehoja. Nyt kun taunus on penkitetty niin saadaan
loistava teho yhtälö: kuski 220hv ja taunus
246hv. Viime kesänä varttimaili meni jo alle
kaheksaan sekuntiin ja huippuja on jo mittailtu
ja asuntovaunun kanssa on päästy ihan kivaan
vauhtiin: 320km/h. Talviautoksi taunus ei enää
sovellu, mutta sitäkin räleempi kesäauto. Auton
ulkonäköä on kohennettu näyttävällä
liekkimaalauksella mattamustalle pohjalle ja
itsetehdyillä spoilereilla. Talven aikana olisi
tarkoitus korottaa auton takapäätä.
6987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

-Pitää olla hernesoppaa every day!
-Ei voi ajaa kuin kesällä!
-Vain vaunu perässä kulkee!
-Mattamusta imee kesällä auringonsäteitä ja
lämpenee lisää...puhallus vaatii/vie tehoja!
-Pakoputkiston uusimiseen menee varmaan satoja
markkoja...euroissa kylläkin ei paljoa mitään :)

Se on silti taunus eikä mikään DX!

Äänestä

Älä poika puhu paskaa että vaunun kans 320kmh.Sä
et pystys taunuksella vetään etes 80kmh.Vaikka
kuinka virität ja jäykennät sitä.

Äänestä
  • ..olla oikein huumoria miehiä, otan osaa! :)

    Äänestä

Ihan hyvä juttu. Olis vaan pitänyt olla
vitsipalstalla. :-D

Äänestä

Tanarin vaappualusta ei ollut kunnossa edes tehtaalta lähtiessä.

Äänestä

ostin parivutta sitten ladan sekin oli päässyt
ruostumaan joten kohensin hieman sen kuntoa ja
hommasin siihen coswothin 16v turbokoneen 250hp
mutta silti tuntui että dexterit pysyy
takapuskurissa kiinni viellä 170km/h vauhdissa
niin ratin taakse taas ja kohteeksi vauhti-putka.
josta halittiin kotiin viritys-kansi ja rs-
viissatasen turbo. isompi välijäähdytin ja
ilokaasupaketti. eivät pysy muuten enään
kytätkään perässä 350km/H kyttien mustarastaat
(honda blackbird) 275km/H väriltään se on paskan
ruskee. ja siinnä on levitetyt kromimangelsit. ja
lokasuojat renkat ovat 235/50 ja 255/55 mahtaapa
olla stadin törkein. ainakin 700hp

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mystinen kirjoitti:

Ostin noin vuosi sitten vanhan taunuksen
srekultani. Se oli tuollainen vähän jo ruostumaan
päässyt, mutta onneksi sen alusta oli kunnossa
niin siitä oli helppo ruveta rakentelemaan
nopeampaa ja kaikin puolin uutta vastaavaa.
Aloitin rakentelun korin jäykystämisellä ja
jarrujentehostamisella. Sitten kun alusta oli
kunnossa siirryin lempivaiheeseeni, nimittäin
moottorin viritykseen. Aloitin tulpanjohtojen
uusimisella ja öljyjenvaihdolla. Motor-upit
mäntien alle niin sillä saatiin taunuksen
alkuperäisen 2-litraisen v6 moottorin 80hv
nousemaan jo 110hv:aan. Seuraavaksi hankin taneen
remmiahtimen, sellaisen mikä kaikissa
jennkiautoissa on. Muutin ahtimen välityksiä ja
sillä saatiin lisää kierroksia siihen (Sillä
puhallusvoimalla pidetään myös auton ohjaamo
viileänä kesäpäivinä). Sen jälkeen taunuksesta
penkitettiin jo 246 heppaa. Kun moottori saatiin
viheltäväksi niin sen jälkeen olikin edessä
pulma; kuinka tästä vielä saataisiin enemmän
tehoja irti. Taunuksen alkuperäisen pakoputkiston
virtausominaisuudet olivat jo sitä luokkaa että
sen muuttamisella ei saavutettaisi tarvittavia
hevosvoimia. Oli aika soittaa paikkakunnan
viritysmestarille Mauri Mopolle. Hän kertoi että
taunuksen tehoja voisi koittaa lisätä vaikka itse
kuskin avulla. Mauri ehdotti sitä kikkaa mitä hän
oli aktiivikiihdyttely uran aikana käyttänyt.
Runsaasti hernekeittoa ennen kruisailua ja
sädetikku perseen alle niin jopa tulee lisää
tehoja. Nyt kun taunus on penkitetty niin saadaan
loistava teho yhtälö: kuski 220hv ja taunus
246hv. Viime kesänä varttimaili meni jo alle
kaheksaan sekuntiin ja huippuja on jo mittailtu
ja asuntovaunun kanssa on päästy ihan kivaan
vauhtiin: 320km/h. Talviautoksi taunus ei enää
sovellu, mutta sitäkin räleempi kesäauto. Auton
ulkonäköä on kohennettu näyttävällä
liekkimaalauksella mattamustalle pohjalle ja
itsetehdyillä spoilereilla. Talven aikana olisi
tarkoitus korottaa auton takapäätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu