Aloitin juuri Femoden-pillerit ja haluaisin kuulla millaisia kokemuksia muilla on kyseisitä pillereistä. Onko ollut positiivisia tai negatiivisia sivuvaikutuksia? Kiitoksia.
Femoden
haittavaikutukset
5323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja kauhul ajattelin et ruokahalu lisääntyy ja sit tulee lihottuu. Mut ei edes sellast tullu. Mulla ainakaan ei vaikuttanu mitenkään niiden alottaminen.
Minua on jo pitkään kiinnostanut se, miksi ihmiset kyselevät muiden kokemuksia joistain pillereistä. Kun siitä ei voi oikeastaan saada mitään tietoa, eikä sen perusteella voi tietää mitä itsellä on luvassa.
Osaisitko sinä kertoa, miksi kysyt tuota asiaa ja muiden mielipiteitä? Vaikuttavatko ne jotenkin sinun elämääsi?
Eikä mitenkään pahalla, vaan ihan vaan kun mielestäni tuossa kyselyssä ei ole mitään järkeä, niin kiinnostaa miksi niin monet silti kyselevät.
Itse oikeastaan kyselin sen takia, että uusien valmisteiden aloittaminen mietityttää aina. ehkäpä tätä voisi kutsua vertaistuen hakemiseksi? En ole samaa mieltä kanssasi siitä, että se olisi typerää tai ettei "siinä ole mitään järkeä". Valmisteen käyttöä tai käytön lopettamista en perusta muiden käyttäjien mielipiteille vaan lääkärin ohjeisiin ja omiin tuntemuksiin. Minua kiinnostaisi kuitenkin kuulla millaisia vaikutuksia valmisteella on näin niinkuin käyttäjän näkökulmasta. Tarinat ja kokemuksethan meitä ihmisiä kiinnostaa, ei pakkausselosteen luettelo. Kiitoksia sinulle mielipiteestäsi, tässä minun. Kai sinullakin on joku syy tällä palstalla lueskella? Jos vielä löytyisi vastaajia alkuperäiseen kysymykseeni, olisin kiitollinen.
Minä käyn lähinnä lukemassa tätä siltä kantilta, että jos jollakulla on ongelma tai kysymys johon osaan vastata, niin voin vastata. Jotain auttamisenhalua kai. En vain ole koskaan ymmärtänyt mielipiteiden kysymistä näissä asioissa, kun ei niistä oikein saa mitään irti.
Olen nyt syönyt femoden-pillereitä neljä vuotta eikä niistä ole tullut, ainakaan omasta mielestäni, minkäänlaisia oireita. Ja sen pitäisi olla, gynikseni mukaan, paras e-pilleri tällä hetkellä :)