huiputtaa hallitusta ja eduskuntaa, Kemijärven yöjunaliikenteen kustannusten tiedottamisessa.
On perin ihmeellistä, että VR ja Liikenneministeriö yhtäkkiä on alkanut julistaa Kemijärvelle tulleen yöjunaliikenteen olleen ja olevan tappiollista. Kuitenkin ns. puskaradion tiedot kertovat saaneen luotettavalta taholta tietoja VR:n kirjanpidosta joka kertoo, että väitteet tappioista ei pidä alkuunkaan paikkaansa, eli ovat siis täyttä valhetta. Tiedot ovat olleet VR:n henkilökunnalle julkisia. Herra pääministeri kuinka on mahdollista että ylimmän hallitusvallan ja ylimmän laillisuuden valvonnan keskinäinen lojaalisuus (asioihin puuttumattomuus) toisten tekoihin tai tekemättäjättämisiin ei puututa, vaikka tiedämme että se johtaa ja on jo pitkään johtanut eduskunnan, hallituksen ynm. virastojen lainvastaisiin päätöksiin ja toimiin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun seiska saa sen käsiinsä,on Vanhasen ja Huovisen kerä Heinäluoman pakko ottaa asia tutkittavaksi.