aloitin juuri pillerit ja olen kohta 2 liuskaa syönyt. voinko syödä jo tämän toisen jälkeen kolmannen putkeen? vai pitääkö antaa kehon tottua? ekan ja toisen liuskan välissä pidin kyllä tauon.
putkeen
voiko?
3176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Periaatteessa voit syödä kolmannen liuskan putkeen, riskinä on vain se että joskushan niiden kuukautisten on kuitenkin tultava joten ne voi kyllä tulla kesken liuskankin. Itse kokeneena suosittelen,että syöt vain kaksi liuskaa putkeen jos sekään on tarpeen!
Periaatteessa voit, mutta itse antaisin elimistön tottua pillereihin ennen kuin alkaisin niillä vielä enemmän muuttaa luonnollista kiertokulkua. Oman kokemukseni mukaan on melko todennäköistä, että menkat alkavat kuitenkin kesken sen toisen perättäisen liuskan, joten se hyöty voi jäädä mitättömäksi.
Noin alkuvaiheessa en kehota kokeilemaan liuskan syömisiä putkeen. Edellisten sanoin: totuttele ensin jonkun aikaa/muutmana kuukausi normaaliin tahtiin.
Itse olen käyttänyt Yasmin nimisiä pillereitä todella pitkän aikaa ja olen joskus jopa neljä liuskaa syönyt putkeen. Tosin nyt neljännen kohdalla on tullut hieman läpäisyvuotoa, mutta siitä ei ole pahaa haittaa. Kuukautisten TÄYTYY olla naisella 2 kertaa vuodessa. Siis pakollisesti. Eli käytännössä voit syödä n. 8-10 liuskaa putkeen. Tosin Ei ole tutkittu kannattaako ne kaksi kuukautiskiertoa laittaa peräkkäin tai vaikka pitää 5:dennen kohdalla toinen.
Toivottavasti ymmärsit. :)