Tv-maksujen maksajalista julkiseksi?

"Viestintävirasto selvittää, voiko tv-
maksun maksaneiden nimet julkistaa.

Selvitys valmistuu vielä tänään, kunhan
ensin on kuultu tietosuojavaltuutettua.

Nykykäytännön mukaan tietoja tv-luvan
maksaneista saa antaa vain muille
viranomaisille. Useat muut rekisterit,
kuten esimerkiksi kiinteistörekisteri,
ovat kuitenkin julkisia.

Viestintäviraston johtaja Anssi Laakso
muistuttaa, että nimien julkaiseminen
on arkaluontoista. TV-lupa on perhe-
kohtainen, joten julkaisu paljastaisi
mm. kuka kenenkin kanssa asuu, Laakso
toteaa Radiouutisten Ykkösaamussa."

Hah hah, nyt on parilla ministerillä paskat housussa. Tekstarit viuhuu ja Mattia huudetaan apuun. Toivottavasti älyävät julkistaa myös lupien voimassaoloajat, sikäli kun tälläkin hetkellä nämä kepulit juuri rustaavat lupalappuja. Mutta miten niin tuo julkaisu muka mitään perhetietoja paljastaisi? Maksajan nimi julkiseksi eikä muuta.
4170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Melkoinen sota asiasta käytiin jo toistakymmentä vuotta sitten, kun luvantarkastuskustannuksia pyrittiin pienentämään niin, että lupatarkastajien oli määrä saada lista osoitteista, joista lupaa ei ole maksettu. Näin heidän ei enää tarvitsisi tehdä turhia käyntejä talouksiin, jotka olivat tv-lupan maksaneet.

Tuollaiset listat olivat kuitenkin jonkun oikeusinstanssin mielestä tietosuojalain vastaisia. Asiaan löytyi kuitenkin joku juridinen kiertotie eli käytännössä kyllä päästiin siihen, että lupatarkastajat soittelevat nykyisin enää luvattomien talouksien ovia.

Jos juristit pitävät tv-luvattomien talouksien julkistamista jopa lupatarkastajille arkaluonteisena, niin eivätköhän he tällaiset koko kansalle tarkoitetutkin listat onnistu kieltämään.

Äänestä
  • Äläpäs sano. Nyt ei nimittäin enää eletä Kekkoslovakiassa. Jos saat tekstiviestillä vaivatta tiedon siitä onko naapurisi auto katsastettu, verot maksettu sekä mahdolliset rasitetiedot niin totta helvetissä myös tv-lupa-asiat pystytään julkistamaan. Auto ja TV, laite ja toinen laite. Tiedot julkisiksi ja valtio saa miljoonien eurojen tulot kun lupamaksun unohtaneet ryhtyvät muistavaisiksi.

    Äänestä

  • Gerry Owen kirjoitti:

    Äläpäs sano. Nyt ei nimittäin enää eletä Kekkoslovakiassa. Jos saat tekstiviestillä vaivatta tiedon siitä onko naapurisi auto katsastettu, verot maksettu sekä mahdolliset rasitetiedot niin totta helvetissä myös tv-lupa-asiat pystytään julkistamaan. Auto ja TV, laite ja toinen laite. Tiedot julkisiksi ja valtio saa miljoonien eurojen tulot kun lupamaksun unohtaneet ryhtyvät muistavaisiksi.

    >>>Äläpäs sano. Nyt ei nimittäin enää eletä Kekkoslovakiassa. Jos saat tekstiviestillä vaivatta tiedon siitä onko naapurisi auto katsastettu, verot maksettu sekä mahdolliset rasitetiedot niin totta helvetissä myös tv-lupa-asiat pystytään julkistamaan

    Äänestä

"TV-lupa on perhe-
kohtainen, joten julkaisu paljastaisi
mm. kuka kenenkin kanssa asuu, Laakso
toteaa Radiouutisten Ykkösaamussa."

Osoitetieto lienee julkinen jo nyt, ellei sitä ole erityisistä syistä salattu.

Toisin sanoen ilmeisesti on niin, että ei haluta henkilöverkostoista puhuttavan. Nythän muuta tietoa ei verkostoista ole kuin kunnanvaltuustoryhmä tai eduskuntaryhmä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gerry Owen kirjoitti:

"Viestintävirasto selvittää, voiko tv-
maksun maksaneiden nimet julkistaa.

Selvitys valmistuu vielä tänään, kunhan
ensin on kuultu tietosuojavaltuutettua.

Nykykäytännön mukaan tietoja tv-luvan
maksaneista saa antaa vain muille
viranomaisille. Useat muut rekisterit,
kuten esimerkiksi kiinteistörekisteri,
ovat kuitenkin julkisia.

Viestintäviraston johtaja Anssi Laakso
muistuttaa, että nimien julkaiseminen
on arkaluontoista. TV-lupa on perhe-
kohtainen, joten julkaisu paljastaisi
mm. kuka kenenkin kanssa asuu, Laakso
toteaa Radiouutisten Ykkösaamussa."

Hah hah, nyt on parilla ministerillä paskat housussa. Tekstarit viuhuu ja Mattia huudetaan apuun. Toivottavasti älyävät julkistaa myös lupien voimassaoloajat, sikäli kun tälläkin hetkellä nämä kepulit juuri rustaavat lupalappuja. Mutta miten niin tuo julkaisu muka mitään perhetietoja paljastaisi? Maksajan nimi julkiseksi eikä muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu