VOISKO

-Millä me nämä tiet aurataan?
-Millä kadut valaistaan?
-Liikenne onnettomuuksissa loukkaantuneet hoidetaan?(Joo! ei VANHAT! saksalaiset tuontiautot ole kovinkaan turvallisia!)=auto kanta vanhenee!)
-Rakennetaan uusia teitä?

ISOT MIEHET? kitisee kuin pikku pennut autoverosta.Jos ei oo varaa ostaa verollista autoa,ni pitäs tyytyä siihen mihin koulutus ja äly=palkka riittää!
342099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Milläs ne on tähän asti hoidettu?

Muutamalla hassulla prosentilla siitä rahasummasta, joka autoilijoilta on kerätty autoveron, käyttömaksujen, polttoaineveron ja dieselveron muodossa.

Olen kuullut paljon eri versioita siitä, mikä on tiestön ylläpitämiseen kulutettu summa verrattuna autoilijoilta perittyjen verojen määrään ja summa toki vaihtelee sen mukaan, mikä kaikki lasketaan mukaan kumpaankin yhtälöön. Yhtä kaikki korkein kuulemani lukema oli jotakin 17% ja yleensä on puhuttu jostakin olisko ollut YHDEKSÄSTÄ prosentista.

Suomen 50 vuotta voimassa ollut väliaikainen autovero ja 10 vuotta voimassa ollut väliaikainen käyttömaksu ovat tulosta siitä, että kansanedustajat eivät tarvitse autoa.

Mitä yhtään kansanedustajaa liikuttaa, paljonko autoilu kansalle maksaa, kun itse saa ajaa ilmaiseksi taksilla niin paljon kuin lystää, jos sattuu vähän parempi virka niin virka-autolla ja kuskilla pääsee NIIN mukavasti paikasta toiseen ilman että siitä oma lompakko ohenee? Ja ihan varmuuden vuoksi tietysti nostetaan omia palkkoja 30% ja kehoitetaan duunareita "maltillisuuteen"... HA!

Eli kyllä tiestöä saataisiin ylläpidettyä komeasti 75% pienemmillä autojen veroluonteisilla maksuillakin mutta eduskunnalla ei ole pienintäkään intoa luopua hyvästä lypsylehmästä.

Mitäs saksan käytetyistä, uusien autojen hinnat alas niin siitä se kanta nuorenee ja vauhdilla!

Kreikassahan valtio maksoi "tapporahan" vanhoista paskoista eli minkä tahansa rekisteröidyn röttelön kun veit vaihtoon liikkeeseen niin sait siitä... Hitto kun ei muista tarkkaa summaa mutta jotain 2000mk ja 10,000mk väliltä se oli, ja valtio maksoi erotuksen liikkeelle. Lopputuloksena vanhoista lommoisista ruostekaoistaan kuuluisa Kreikka kiilasi suomen ohi vauhdilla autojen keski-ikätilastoissa.

Suomessa jos halutaan uudistaa autokantaa niin se tehdään sillä että verotetaan, verotetaan ja verotetaan vielä vähän lisää niin kyllä köyhät sitten jossakin vaiheessa tajuavat luopua autoistaan ja pysyä kotona.

Ensi vaaleissa saa taas kiittää näitä Arkadianmäen omaneduntavoittelijoita äänestämällä vain uusia tulokkaita.

Henkka

Äänestä
  • pitää tehdä: "Ensi vaaleissa saa taas kiittää näitä Arkadianmäen omaneduntavoittelijoita äänestämällä vain uusia tulokkaita."
    Näin tehdään ainakin meidän perheessä.

    Äänestä

missä oletkaan oppinut kirjoittamaan.
Äidinkielen tuntisi ainakin olet väliin jättänyt.

Äänestä

Autoverolla kerätään vuosittain varoja 900 miljoonaa euroa,joka on murto-osa valtion ja
kuntien verokertymästä. Tässä autoveroasiassa
on kyse ainoastaan tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta ja kyllä ne turvattomissa autoissa
loppuiäkseen vammautuneet ja kuolleet ihmisetkin
maksavat vuosittain satoja miljoonia euroja yhteiskunnalle.

Äänestä

Kerronpa sinulle. Noin. 15% autoilijoilta kerätyistä veroista (autovero, polttoainevero, käyttömaksu) menee teiden kunnossapitoon, uusien rakentamiseen, yms. autoiluun liittyvään. Mietipä sitä. Miksi autoilijoilla maksatetaan kaikkea muuta?

Äänestä
  • Kaikilla valtion verotuloilla pidetään yhteiskuntaa pystyssä. Koulutus, terveydenhuolto ym. nielevät valtavasti rahaa. Ne on valitettavasti kerättävä veroilla.

    Jos viitsitte vähääkään tutkia yhteiskunnan tuloja ja menoja, huomaatte kyllä, että palkkaverokertymä ei riitä edes koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitoon. Siispä palkkaverojen lisäksi auto, alkoholi-, arvonlisä- ym. veroja on käytettävä myös yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitoon.

    Tätä yksinkertaista perusasiaakaan nämä autoverovouhottajat eivät tunnu ymmärtävän.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kaikilla valtion verotuloilla pidetään yhteiskuntaa pystyssä. Koulutus, terveydenhuolto ym. nielevät valtavasti rahaa. Ne on valitettavasti kerättävä veroilla.

    Mitä varten vain autonomistajien pitää olla yhteiskunnan tukipilarina?
    Ehdotan seuraavaa: (Tosissani)
    Määrätään kaikille kävelytaitoisille ihmisille kenkien käyttömaksu. 50 € per henkilö/vuosi.
    Käyttömaksu on maksettava, käytti kenkiä tai ei. Maksusta olis vapautuneet vain invaliidit sekä vammaiset.
    Ihminen oppii kävelemään n. yksivuotiaana. Eli ekalla synttäreillä olisi muutakin merkitystä. Pääsee osalliseksi yhteiskunnan velvoitteista.
    Näiltä se voitasiin periä esim suoraan lapsilisistä, eläkeläisiltä eläkkeistä, työttömiltä päivärahoista jne.

    Tällöin voitaisiin karsia vapaamatkustajat pois.
    Ei veroa vaan käyttömaksua..... näinhän autoiljoitakin kohdellaan, ajat tai et, niin aina maksat.

    Mitä tapahtuu jos kaikki nuo verot poistetaan?

    Suomi muuttuu hyvinvointipalveluttomaksi maaksi, jossa on silti korkein palkkaverotus ja pienin ostovoima?! Perustele, mielestäni yhtälö on mahdoton.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Sen pitää maksaa kuka mitäkin palvelua käyttää. Se on kapitalismia mutta elämmekin kommunistisessa suomessa.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kaikilla valtion verotuloilla pidetään yhteiskuntaa pystyssä. Koulutus, terveydenhuolto ym. nielevät valtavasti rahaa. Ne on valitettavasti kerättävä veroilla.

    Jos viitsitte vähääkään tutkia yhteiskunnan tuloja ja menoja, huomaatte kyllä, että palkkaverokertymä ei riitä edes koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitoon. Siispä palkkaverojen lisäksi auto, alkoholi-, arvonlisä- ym. veroja on käytettävä myös yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitoon.

    Tätä yksinkertaista perusasiaakaan nämä autoverovouhottajat eivät tunnu ymmärtävän.

    Se on kommunismia. Me elämme markkinataloudessa ja kunkin palvelun kustannukset tulisi kohdistaa suoraan sen käyttäjiin. Onneksi jätän tämän kommunistisen maan taakseni ja muutan suuren palkan ja alhaisen veron takia muualle. Olen muuten saanut suomessa ilmaisen koulutuksen jota pääsen nyt käyttämään muualla. Lisäksi saan vielä miellyttävämmän ilmaston kaupan päälle. Ajakaa te vaan täällä ladoillanne karvahattu päässä. Joku kateellinen kommunisti varmaan keksii tähän jonkun omasta mielestään nasevan kommentin.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kaikilla valtion verotuloilla pidetään yhteiskuntaa pystyssä. Koulutus, terveydenhuolto ym. nielevät valtavasti rahaa. Ne on valitettavasti kerättävä veroilla.

    Jos viitsitte vähääkään tutkia yhteiskunnan tuloja ja menoja, huomaatte kyllä, että palkkaverokertymä ei riitä edes koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitoon. Siispä palkkaverojen lisäksi auto, alkoholi-, arvonlisä- ym. veroja on käytettävä myös yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitoon.

    Tätä yksinkertaista perusasiaakaan nämä autoverovouhottajat eivät tunnu ymmärtävän.

    Miksi autoilijat ovat se jota rangaistaan kaikessa. Kustannukset tulee kohdistaa palveluiden käyttäjiin. Miksi esim. kulttuuria tuetaan? Miksi puoluetuki on olemassa? Kaiken tälläisen paskan tulee pyöriä omillaan. Miksi pakolaisia otetaan tänne työttömiksi sosiaalipummeiksi? Se ei paljoa auta jos muutama zimbu jostain maasta pääsee tänne. Tämä yhteiskunta kannustaa liikaa muiden tuella elämiseen. Se tässä maassa maksaa. Itsekin olen kohta mökkini ja asuntoni maksanut. Sitten kutsuu sairaseläke ja yhteiskunnan tuella eläminen, vaikka voisin ihan hyvin jatkaa työuraani vielä kauan. Onnea vaan työnteollesi. Sinä olet töissä, minä saunassa mökillä, järvellä kalassa... Varsinaiseen eläkeikään olisi vielä 20 vuotta. Miltä tuntuu maksaa minun saunakaljani?

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Mitä tapahtuu jos kaikki nuo verot poistetaan?

    Suomi muuttuu hyvinvointipalveluttomaksi maaksi, jossa on silti korkein palkkaverotus ja pienin ostovoima?! Perustele, mielestäni yhtälö on mahdoton.

    Enhän minä sanonut, että "kaikki verot poistetaan"
    Puhuin autoverosta! Jos viitsit laskea, niin antamani malli tuo valtionkassaan enemmän, kuin mitä autojen käyttömaksusta kertyy! Ja tasapuolisesti.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Kaikilla valtion verotuloilla pidetään yhteiskuntaa pystyssä. Koulutus, terveydenhuolto ym. nielevät valtavasti rahaa. Ne on valitettavasti kerättävä veroilla.

    Jos viitsitte vähääkään tutkia yhteiskunnan tuloja ja menoja, huomaatte kyllä, että palkkaverokertymä ei riitä edes koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmän ylläpitoon. Siispä palkkaverojen lisäksi auto, alkoholi-, arvonlisä- ym. veroja on käytettävä myös yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitoon.

    Tätä yksinkertaista perusasiaakaan nämä autoverovouhottajat eivät tunnu ymmärtävän.

    Ite vouhotat!

    Kyse on vain siitä, että miten verotus kohdennetaan.

    Autoveron perusteet ovat vuodelta -57, estämään valuuttapakoa säännöstelyn purkamisen yhteydessä. Ei sillä ole mitään tekemistä nyky-yhteiskunnan perusteiden kanssa.

    Verotuksen rakennetta pitää yhtenäistää muiden EU-maiden kanssa, olemme nimittäin niiden kanssa vapaamarkkina-aluetta. Miten hitossa saavat roposet kokoon ruottin terveydenhuolto ja sosiaalitoimen menojen kattamiseen. Itse asiassa siellä ne per capita ovat korkeammat kuin meillä.

    Nykysysteemi suosii vain vvm:n byrokratian kasvua!

    Äänestä

  • Helvetissä kirjoitti:

    Mitä varten vain autonomistajien pitää olla yhteiskunnan tukipilarina?
    Ehdotan seuraavaa: (Tosissani)
    Määrätään kaikille kävelytaitoisille ihmisille kenkien käyttömaksu. 50 € per henkilö/vuosi.
    Käyttömaksu on maksettava, käytti kenkiä tai ei. Maksusta olis vapautuneet vain invaliidit sekä vammaiset.
    Ihminen oppii kävelemään n. yksivuotiaana. Eli ekalla synttäreillä olisi muutakin merkitystä. Pääsee osalliseksi yhteiskunnan velvoitteista.
    Näiltä se voitasiin periä esim suoraan lapsilisistä, eläkeläisiltä eläkkeistä, työttömiltä päivärahoista jne.

    Tällöin voitaisiin karsia vapaamatkustajat pois.
    Ei veroa vaan käyttömaksua..... näinhän autoiljoitakin kohdellaan, ajat tai et, niin aina maksat.

    Tosi hyvä ehdotus, se olisi "tasapuolista", sitä mitä niin monet tällä palstalla ovat kaivanneet!

    Äänestä

on artikkeli liikenneturvallisuuden tavoitteista. Kuolleitten määrä on tavoitteena saada laskemaan 400:sta 250:een vuoteen 2010 mennessä.
Tavoite on mahdollista vain, jos autokanta uudistuu radikaalisti (=uusien autojen hinta on kohtuullinen), eikä turvallisuutta ulosmitata kurittomuudella.

Äänestä
  • tahtomattaan kaikenmaailman Liikenneturvia, ja epärelistisia huuhaa-tutkimuksia. Nämä turvallisuutta parantavat tahot jopa sormeilevat tutkimusten tuloksia ja unohtavat tosiasioita - ihan vain "hyvässä tarkoituksessa". Samanaikaisesti meidän päättäjämme eivät ole tietääkseni edes koskaan selvittäneet minkä kokoinen hirvitiheys olisi riittävä kannan säilyttämiseksi ja onnettomuuksien minimoimiseksi. Tuntuu, että kaikenlaista vain touhutaan YHTEISILLÄ VAROILLA ja unohdetaan täysin suhteellisuuden taju. Touhu on kuin hirvi- madekeittoa tehtäessä: otetaan yksi hirvi ja yksi made...

    Äänestä

  • Mikä on se punainen lanka, jolla tuo liikenteessä kuolleiden määrä on riippuvainen autokannasta.

    Tällä logiikalla liikenteessä kuolleiden määrä olisi pitänyt jatkuvasti pienentyä osan autokannasta ollessa kunakin vuonna uusinta tekniikkaa.

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    Mikä on se punainen lanka, jolla tuo liikenteessä kuolleiden määrä on riippuvainen autokannasta.

    1970 luvun alussa liikenteessä kuoli toista tuhatta ihmistä vuodesssa, vaikka liikennemäärä oli murto-osa nykyisestä --> Samalla suhteella nykyisellä liikennemäärällä kuolisi 10000 ihmistä vuodessa, ellei absoluuttinen turvallisuus olisi parantunut.

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    Mikä on se punainen lanka, jolla tuo liikenteessä kuolleiden määrä on riippuvainen autokannasta.

    Tällä logiikalla liikenteessä kuolleiden määrä olisi pitänyt jatkuvasti pienentyä osan autokannasta ollessa kunakin vuonna uusinta tekniikkaa.

    Jos perustat tilastoihin!Suomen autokannan ikä laskee koko ajan on jo nyt Euroopan toisiksi vanhin vai lie jo vanhin nyt! Ed.tilaston julkaisusta varmaan vuosi aikaa!
    Et perustele paremmin!

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Tilastot ovat tilastoja ja niihin pitää suhtautua aina varauksella: tilasto näyttää juuri siltä miltä laatija/lukija sen haluaa näyttävän.

    Mutta perusteluun.

    Vaikka autokannan keski-ikä vanhenee, niin voidaan olettaa, että vuonna 2002 keski-ikäisen n. 10 vuotta vanhan auton turvavarustelu on parempi kuin 5-10 vuotta aikaisemmin esiintyneen keski-ikäisen auton.

    Näin olen keskimääräinen liikenteessä oleva auto on turvavarustellumpi kuin 5-10 vuotta sitten. Vaikka keski-ikä on jonkun verran noussut, niin sen vaikutus ei ole niin suuri, että nyt keski-ikäinen auto olisi vastaava kuin 5-10 vuotta sitten.

    Mikä turvavarusteiden lisääntymisen vaikutus on tuona aikana ollut liikenneturvallisuuteen, niin siihen varmaan osaavat vastata ne jotka näitä työkseen tutkivat, eli vakuutusyhtiöt.

    Korostan vielä, että tottakai yksittäisessä tapauksessa olosuhteiden puolesta identtisessä törmäyksessä uudemmalla autolla lienee kuoleman riski jonkun verran alhaisempi. Mutta olosuhteiden, kuten törmäysnopeus, mihin törmätään ym. vaikutus on merkittävä. Mikäli nopeus on suurempi, turvavyö on kiinnittämättä jne. menetetään paljon tuosta turvavarustelun tuomasta suojasta.

    Mitä tulee toisen vastaajan kommenttiin liikennekuolemista 70-luvulla, niin on olemassa myös turvavarustelun parantumisen lisäksi myös muita selittäviä tekijöitä kuolleiden määrän vähenemiseen: tiestön kunto, nopeusrajoitukset, parantuneet liikenneratkaisut, liikennekasvatus,...

    Luulit että:
    "Tilastot ovat tilastoja ja niihin pitää suhtautua aina varauksella: tilasto näyttää juuri siltä miltä laatija/lukija sen haluaa näyttävän."

    Siltä tuo sotkuinen perustelusi sitten justiinsa näytti, päämäärä on tiedossa ja kun piru lukee raamattua niin mustakin valkenee...

    Jos kerrot että uusien automallien turvallisuus LIENEE parempi kuin vanhojen, niin... heh, heh.

    Vähän faktaa peliin:

    LIIKENNEVALIOKUNNASSA SYNTYNYT
    MUISTIO /
    Valtioneuvoston liikenneturvallisuusohjelmas-ta
    vuosille 2001—2005 löytyy osoitteesta: http://www.eduskunta.fi/fakta/vk/liv/lio0101.pdf

    Siinä todetaan mm.

    Tutkimusten mukaan uusien automallien si-säinen
    turvallisuus on parantunut. Autokannan
    uudistamisella voidaan vähentää vammautumi-sia
    ja kuolontapauksia. Keinoina voitaisiin käyt-tää
    autoveron alentamista ja porrastamista tur-vallisuuden
    mukaan. Autokannan uudistamisel-la
    olisi pysyvä vaikutus liikenneturvallisuuteen.
    Henkilöautokannan turvallisuus alkoi paran-tua
    viime vuosikymmenen alussa ja vuosina 1996—97 käyttöönotetut henkilöautot ovat vii-denneksen
    turvallisempia kuin kymmenen vuot-ta
    vanhemmat mallit. Vanhoihin automalleihin
    verrattuna uudet henkilöautot aiheuttavat myös
    vähemmän vammautumisia yhteentörmäyksen
    vastapuolelle, ilmenee Oulun yliopistossa teh-dystä tutkimuksesta.

    ...saada vanhimmat ja huonoimman suojan anta-vat
    autot poistetuiksi liikenteestä nopeasti. Tut-kimuksesta
    ilmenee, että ajosuoritteeseen suh-teutettu
    uusien automallien onnettomuuteenjou-tumisriski
    laskee kolmanneksen.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Mikä oli tuon lainauksen tarkoitus? Jos tarkoitus oli vahvistaa esittämääni mielipidettä, niin ok. Muussa tapauksessa sitten jäikin hämäräksi.

    En tietääkseni ole koskaan väittänyt, että paremmin varustellut autot olisivat turvattomia. Päinvastoin.

    Ajatukseni oli, että liikenneturvallisuutta ei pystytä parantamaan yksistään uusilla autoilla, vaan se on ainoastaan yksi osa kokonaisuutta, mikä käy myös tuosta edittämästäsi linkistä ilmi.

    Sorry, ymmärsin väärin... ehkä?

    Kirjoitit nimittäin
    "...tottakai yksittäisessä tapauksessa olosuhteiden puolesta identtisessä törmäyksessä uudemmalla autolla lienee kuoleman riski jonkun verran alhaisempi."

    Jotta tottakai lienee???

    Lainaukseni tarkoitus oli poistaa ehdollisuus väitteestä, tottakai ON pienempi riski, jopa selvästi.

    Lisäksi siinä kerrottiin vastauksia ekan viestisi kysymyksiin: "Mikä on se punainen lanka, jolla tuo liikenteessä kuolleiden määrä on riippuvainen autokannasta."

    Mikäli punainen lanka tarkoittaa kuinka paljon uudet autot ovat turvallisempia niin: "vuosina 1996—97 käyttöönotetut henkilöautot ovat viidenneksen turvallisempia kuin kymmenen vuotta
    vanhemmat mallit"

    Tietenkin se on osa kokonaisuutta, niin minäkin!

    Tuo lienee-sanan käyttö johtui siitä, että itselläni ei ollut mitään tutkittua tietoa, vaan ainoastaan oletus. Mutta se siitä.

    Oma tarkoitukseni on ollut ainoastaan kyseenalaistaa yksiselitteinen rinnastaminen "uudet autot = parempi liikenneturvallisuus", jota pyritään tuomaan herkästi esille.

    Eiköhän tässä päästy jonkin sortin yhteisymmärrykseen, joten siirrytään palstan tarkoituksen mukaisesti seuraavaan keskusteluketjuun vääntämään kättä.

Autoveroilla maksetaan kansanedustajien palkankorotukset.

Suomen veroaste on älytön. Suomen virkamieskunta on ylimitoitettu. Valtio tuhlaa ja on tehoton.

Äänestä

Kaiken huippuna pidän sitä että entinen TVH joka hoiti tiet on nykyään nimellä Tieliikelaitos. Eli himo verotetaan kansaa auton ostosta/käytöstä mutta työt teiden kunnossapidossa täytyy tehdä kannattavaksi liiketaloudellisesti(Tielaitos eksynyt siis hommissaan täysin), joka tarkoittaa sitä että teiden kunnossapito varsinkin talvisin syrjäseuduilla on syvältä PERSEESTÄ. Nykytyyppinen toiminta hakee naurettavuudessaan vertaistaan. Siis noilla autoveroilla tiet ja niiden kunnossapito TÄYTYY ONNISTUA HELPOSTI.

Äänestä
  • Sitä vartenhan se kai aikoinaan alettiin periä!
    Mutta se on vaan ihme täällä Suomessa mitenkä veroja peritään ns.toisesta asiasta tai tuotteesta toisen hyväksi.Silloin kun verot menee oikein ne pitää kohdistua siihen mistä ne peritäänkin.Paitsi tietysti kun on kysymys esim.terveydenhoito ym.perustarpeet.
    Suomen nykyinen verotus-systeemin on niin pyrokraattinen ja epäselvä,että se on kaukana selkeästä ja läpinäkyvästä mihin Eu pyrkii kaikessa verotuksessa!
    Paljonko maksaa,että jonkun asian tiimoilta perustetaan aina työryhmiä,valiokuntia,miettiöitä,asiantuntioita ja palkataan lopuksi jokunen virkamies hoitamaan verotusta,kuten tää autoveroasia!Kun asia olis yhdellä päätöksellä kerralla ratkaistu ja Mallikin on naapurimaassa! kuinka on käynyt?

    Tällä virkamies armeejalla suhteessa väestöön hoidettas kymmenkertaisen kansan tarpeet todellisuudessa!

    Äänestä

  • Oikeusoppineelle tiedoksi, että himoverotus on yhdyssana. Eikö oikeustieteellisissä tiedekunnisssa opeteta enää edes oikeinkirjoitusta. Huolestuttavan huonoksi on koulutuksen taso mennyt.

    Äänestä

  • MB kirjoitti:

    Sitä vartenhan se kai aikoinaan alettiin periä!
    Mutta se on vaan ihme täällä Suomessa mitenkä veroja peritään ns.toisesta asiasta tai tuotteesta toisen hyväksi.Silloin kun verot menee oikein ne pitää kohdistua siihen mistä ne peritäänkin.Paitsi tietysti kun on kysymys esim.terveydenhoito ym.perustarpeet.
    Suomen nykyinen verotus-systeemin on niin pyrokraattinen ja epäselvä,että se on kaukana selkeästä ja läpinäkyvästä mihin Eu pyrkii kaikessa verotuksessa!
    Paljonko maksaa,että jonkun asian tiimoilta perustetaan aina työryhmiä,valiokuntia,miettiöitä,asiantuntioita ja palkataan lopuksi jokunen virkamies hoitamaan verotusta,kuten tää autoveroasia!Kun asia olis yhdellä päätöksellä kerralla ratkaistu ja Mallikin on naapurimaassa! kuinka on käynyt?

    Tällä virkamies armeejalla suhteessa väestöön hoidettas kymmenkertaisen kansan tarpeet todellisuudessa!

    Yhteiskunnan maksamaa lisäkoulutusta tarvitsee myös MB ainakin oikeinkirjoituksessa.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Yhteiskunnan maksamaa lisäkoulutusta tarvitsee myös MB ainakin oikeinkirjoituksessa.

    Näytät olevan tyypillinen virkamies,kun puutut asijoihin millä ei ole tässä tekstissä paskan merkitystä!Asian selvä ymmärtäminen on olennaista,jos olisi lakitekstistä kysymys ymmärtäisin suuren murheesi!
    Myönnän et on luki häiriö ja muut puutteni,mutta hyvä että sinä osaa laitaa pilkut ja pisteet kohdalleen niin sillähän sitä pärjää!
    Mutta kyllä juttu on niin,että Valtion,kaupunkien ja kuntien joutavat virkamiehet ja "kynänterottaja" ovat hirvittävä kulu yhteiskunnalle!
    Puolet pihalle!Näistä suojatyölaitoksista!
    Ja Hommia yksityistetään ts.heillä on mahdollisuus tarjoutua yrittäjänä vanhaan homman,mikäli pärjäävät kilpailussa?
    Alkas tuulee omaankin otsaa virkamiehillä!
    Ja samaten kaupunkien ja kuntien huolto ym.palvelut!
    Aikataulut nopeutuisi 30% kulut laskis 40% ainakin ja laatu säilys yhtä hyvänä!

    Eu:kin on todennut,että Suomen korkea hintataso johtuu juuri kilpailun puuttesta ylemmissä kauppa portaissa ja valtiolla,sekä kunnilla!

    Äänestä

  • Onhan se hyvä että valtion virkamiehillä on paikka minne mennä, ainut paha siinä on että ent. TVH maksaa näille epäonnistuneille ministereille melkoisen suurta palkkaa,,, eikä palkan eteen tarvitse tehdä mitään,, veromaksajathan maksavat heidän palkkansa, yrityksen sisällä puhutaan vain suurista tuloista, katteista,,, mutta ei menoista,, sitähän varten on veronmaksajat jotka maksavat ne, kuten lahden oikoradalta reilun sadantuhannen tappiot,,, nekin menot maksamme me jotka oikeasti joudumme tekemään työtä palkkamme eteen..

    Äänestä

Eli jos joku ensin auraisi ja pitäisi kunnossa ne tiet, niin terve tuloa sen jälkeentänne esittämään näkökulmiasi! Juuri tällä hetkellä ne ovat naurettavia, naiiveja ja hyvä osoitus siitä, että harvalla suomalaisella on realististista näkemystä aiheesta autot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JOKU KERTOA kirjoitti:

-Millä me nämä tiet aurataan?
-Millä kadut valaistaan?
-Liikenne onnettomuuksissa loukkaantuneet hoidetaan?(Joo! ei VANHAT! saksalaiset tuontiautot ole kovinkaan turvallisia!)=auto kanta vanhenee!)
-Rakennetaan uusia teitä?

ISOT MIEHET? kitisee kuin pikku pennut autoverosta.Jos ei oo varaa ostaa verollista autoa,ni pitäs tyytyä siihen mihin koulutus ja äly=palkka riittää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu