Jos IPu kannattaa itsenäisyyttä, olisi loogista olla skeptinen europarlamentissa esimerkiksi perustuslakisopimuksen suhteen.
Samalla saisi oikeaa TIETOA siitä, miten asiat etenevät europarlamentissa, mahdollisesti myös komissiossa ennen kuin ne tulevat suureen valiokuntaan eduskunnassa avoimen koordinaation hengessä.
Miksi IPu boikotoi Euroopan unionin parlamentin vaaleja? Onko siihen olemassa jokin fundamentalistinen syy?
Samalla saisi oikeaa TIETOA siitä, miten asiat etenevät europarlamentissa, mahdollisesti myös komissiossa ennen kuin ne tulevat suureen valiokuntaan eduskunnassa avoimen koordinaation hengessä.
Miksi IPu boikotoi Euroopan unionin parlamentin vaaleja? Onko siihen olemassa jokin fundamentalistinen syy?
Vastaukset 25
Vanhimmat
yhteistyötä teemme kaikkialla missä itsenäinen valtio sen vain voi tehdä mutta olla osano tälläistä orkanisaatiota ei ole mitään osallistumista se on alistumista muiren päätöksiin
Olihan se vsl europarlamentin vaaleissa joskus 1996 vai milloin ne ensimmäisen kerran täällä olivatkaan. Sittemmin ovat kieltäytyneet yhteistyöstä vääräuskoisten eli unionijäsenyyden hyväksyvien kanssa. Samapa tuo.
Ei mitään tolkkua koko meiningissä. Mä repeen aina remakkaan röhönauruun kun kuulen/näen näitä itsepäisyysheeboja :D
stick the kavkaz vp yovr arse!
Ei mitään tolkkua taida olla itse nimimerkki SeppoSS:n kommentoinnissa. Kun ei tule mitään perustelua tai edes varoittavaa sanaa, miksi on muka niin naurunalaista puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja itsemääräämisoikeutta ylikansallisia rahmiesten ja medioitten kujeilutouhuja vastaan. Mutta Goebbelshän sen jo aikanaan tiesi Saksassa.
Mies katosi jäljettömiin? Syy?
Vuoden 1996 EU-parlamenttivaleihin osallistumisemme perustui tiedon saanti- tarpeeseen. Olihan jäsenyydestä takana vain vuoden kokemus. Sittemmin pohdittuamme asiaa tarkemmin katsoimme, että on ristiriitaista osallistua EU-vaaleihin. Sallihan EU toteuttaa maamme liittymisen EU:iin omien säädöstensä vastaisesti maamme kansallista perustuslakia noudattamatta, supistetun valtiopäiväjärjestyksen mukaisti vain 2/3-osan enemmistöllä.
Meidän tavoin äänestämättä jättäneitä, EU-jäsenyyteen pettyneitä suomalaisia on ollut suuri enemmistö kansastamme. Sen on osoittanut selvästi EU-vaalien alhainen äänestysaktiivisuus.
Taas pelkkää Hakalehdon sanojen toistelua.
Ei kannata pilata öitään ja uniaa EU:n vuoksi. EU-jänenyys on jo pilannut Euroopan kansojen asioita eliittinsä eduilla ja silmänlumeilla tarpeeksi.
Kannattaa EU-tuskaisen yövalvomisen ja suurkapitalistilääketehtailijoiden unilääkkeiden sijaan pohtia sitä, kuinka voisi auttaa suomalaisia ja muita eurooppalaisia kansoja vapauteen.
Se työ alkaa tutustumalla erilaisiin, osin erisuuntaisiinkin näkemyksiin Suomen ja Euroopan hyvinvoinnista ja vapautuksesta.
Esim. www.esko.seppanen (meppi)...www.veu.fi, www.itsenaisyyspuolue.fi, www.perussuomalaiset.fi, osa kristillisdemokraateista, ja kommunistejakin...Vaikkakin kommunisitit ja vasemmisliittolaiset ovatkin pääosin EU-porukkaa.
Esim. SKP:N Aarne Saarinen lausui lehdistössä useamman kerrankin, että EU on oiekastaan ollut kommunistienkin tavoite, askel kohti "onnelaa"...federaatiokin oikein!?
Ipulaisista ei yksikään pärjäisi Euroopan Parlamentissa, koska heillä ei ole kielitaitoa saati koulusivistystä siellä käsiteltävien asioiden ymmärtämiseen.
Sano mitä sanot.
Politiikassa on joskus sanottava asioita, jotka eivät ole kaikille mieleen.
Itsenäisyyspuoluetta tarvitaan suomalaisen politiikan ravistelijana ja toisinajattelijana. Vanhat puolueet muistuttavat yhä enemmän toisiaan...
SiskoSuomi
[email protected]
Teillä on NOLLAKANNATUS!
Toistat vanhaa mandraasi
ja unohdat oleellisen!
EU tukehtuu omaan puppuunsa 10-20 vuodessa;)
Uusimman Euro-barometrin mukaan
61%:a Suomalaisista vastustaa koko EU:ta ja 78%:a Suomalaisista vastustaa uutta Unionin perustuslakisopimusta.
IPUlaisiie se tietää suorastaan äänivyöryä!
Iloisesti tervehtien
SiskoSuomi
[email protected]
Mihin siellä sitten kielenkääntäjiä tarvitaan? Heitä lienee EU-organisaatiossa jo yli 8000. Toimettominako ovat? Unioniin mentäessä markkinoitiin, että parlamentissa kukin saa tietoa omalla äidinkielellään.
Helposti tulee virheellinen muoto politiikkaslangissa. Esim. EU:n hylätty perustuslaki on käännetty Suomessa perustuslailliseksi sopimukseksi, mutta Saksassa se on EU:n perustuslaki. Ja kyse on samasta asiasta.
Lisäksi muutkaan väittämäsi eivät pidä paikkaansa. Kielitaitoa ja sivistystä on kuten yleensä suomalaisilla hyvin koulutetuilla ihmisillä.
Kysynkin, kuka tai ketka sinun "loanheittoasi"
rahoittaa tai rahoittavat?
"EU tukehtuu omaan puppuunsa 10-20 vuodessa."
Niin sanottiin 20 vuotta sitten.
Mitä sillä on merkitystä kutsutaanko EU:lle kaavailtua perustuslakia perustuslailliseksi sopimukseksi vai perustuslaiksi. Sama paperi sataprosenttisesti, oli kysymys kummasta tahansa.
Opettele englantia. Sillä maailma pyörii.
Suomen hallitus on täysin epäonnistunut EU-politiikassaan.
EUROBAROMETRIN MUKAAN
kansalaiset tukevat linjaamme. Tulee mielenkiintoiset vaalit.
Itsenäisyytemme on päivää lähempänä! Alkaa kansallisvaltioiden uusi nousu.
SiskoSuomi
[email protected]
Unionistit sen perustuslaillisen sopimuksen meille markkinoivat, selittäen, ettei ole kysymys laista vaan sopimuksesta. Vaihteeksi voisit tutustua saksan kieleenkin. Siellä ollaan täsmällisiä.
Edelleen intät siitä, millä nimellä tuota lakia kutsutaan eri maissa. Mitä sillä on merkitystä?
"Euroopan perustuslaista", niin siinä lukee. Tietysti sanat "uusi perustuslaillinen sopimus" tai "uusi perustuslain kaltainen sopimus" sekä jopa "uusi perussopimus" ja "EU:n uusi perustuslaki" voivat johtaa harhaan.
Sopimus Euroopan perustuslaista on oikea käsite.
Ensin käydään eduskuntavaalit, sitten kunnallisvaalit ja sitten katsotaan miten menetellään eurovaalien kanssa.
Asia kerrallaan.
NOLLAKANNATUS luvassa! :D
On turhaa polttaa ruutia ja ampua harakoita - tai yrittää lypsää kuollutta lehmää.
EU on keskitetty byrokratia, jolta puuttuu paitsi Euroopan kansojen, myös Suomen kansan täysi tuki. Vaikusmahdollisuutemme EU:ssa on vain 2% luokkaa.
- Että huu-haa ja laarilaari laa...
SiskoSuomi
[email protected]
Siis NOLLAKANNATUS!
Arto K:n alias häirikkö Nervan kannatus on yksi ääni eli häirikön oma ääni.
On ikävää, että herjat kohdistuvat henkilöön asioiden sijasta.
Jos lähimmäisemme perhe- ja työasiat alkavat kärsiä liian läheltä liippaavista herjoista, se on epäinhimmillistä.
Häiriköksi koetun henkilöllisyys
on selvitettävä virallista tietä - hakuammunta rasittaa maalitauluiksi syyttä joutuvia ja heidän perheitään.
Siirrytään asialinjalle. Jätetään henkilöt rauhaan.
Keskustelemista riittää politiikan saralla.
Hyvää syksyä
Maila Kunpulainen