Laupiaat eli toisia armahtavat

"Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan" (Matt. 5:7).

Vanhan käännöksen mukaan sanotaan: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden." Ensin on tultu joksikin ja sitten toimitaan jonakin. Kun ihminen on saanut kokea armon päästä Jumalan lapseksi, niin sen jälkeen hän toimii luonnostaan Jumalan lapsena. Tämä on sitä "Punaisen ristin" kristillisyyttä. Rakkaus ei saa kylmetä. Mikko Juva aikoinaan kirjoitti, että uskolle on ominaista rehellisyys, rohkeus ja laupeus. Hän mainitsi, että laupeus siksi, koska Jumala on heikon ihmisen puolella. Uskova on uskossa kuuliainen Jumalalle, mutta rakkaudessa hän palvelee lähimmäisiään kuten Laupias Samarialainen.
431535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Sinä viihdyt tällä palstalla evankelioitavana ja hyvä niin, mutta koko ajan yrität ottaa opettajan asemaa.

Et sinä ei-uskovana ihmisenä voi opettaa uskovia. Uskovien opettajien pitää olla kauemmin uskossa olleita ja vielä uskollisesti Herraa seuranneita - ei edes vastakääntyneitä etkä sinä ole edes vielä kääntynyt.

Tuossakin sanoilla mainitset, että teknisesti tiedät olevan olemassa Jumalan lapseutta, mutta sitten käytännössä et hakeudu Jumalan lapseksi, vaan pysyttelet hengettömänä.

Äänestä
  • Kristus kuuli kolmetoista vuotiaan pojan rukouksen Keski-Suomessa 1950-luvun alkupuolella ja otti hänet omakseen. En voi sanoa, että olisin ollut Kristukselle hyvä ja onnistunut opetuslapsi, mutta hän on ollut minulle uskollinen. Ei varmaankaan runsaat viisimymmentä vuotta Herran tiellä tee kenestäkään vielä kovin kelvollista opettajaa, mutta voihan tuonkin matkan Herran juoksupoikana vaeltanut ainakin kertoa kokemuksistaan ja osoittaa kiitollisuutta Herralleen.

    Äänestä

  • jolloin voisitte keskustella sähköpostitse keskenänne välinne kuntoon jos mahdollista , koska ulkopuolisen on tympeää lukea keskusteluja , joissa kateus paistaa läpi ja näyttää olevan suorastaan käyttövoimana.

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    Kristus kuuli kolmetoista vuotiaan pojan rukouksen Keski-Suomessa 1950-luvun alkupuolella ja otti hänet omakseen. En voi sanoa, että olisin ollut Kristukselle hyvä ja onnistunut opetuslapsi, mutta hän on ollut minulle uskollinen. Ei varmaankaan runsaat viisimymmentä vuotta Herran tiellä tee kenestäkään vielä kovin kelvollista opettajaa, mutta voihan tuonkin matkan Herran juoksupoikana vaeltanut ainakin kertoa kokemuksistaan ja osoittaa kiitollisuutta Herralleen.

    En tiedä tulitko tuolloin uskoon vai et, mutta sinä aikana kun täällä olet kirjoitellut et ole uskossa ollut. Siispä joko et uudestisyntynyt tuolloin tai uudestisynnyit, mutta luovuit sitten jossain vaiheessa.

    Tuommoinen kuollut usko kuin sinulla on, ei pelasta. Ihmisen pitää uudestisyntyä ylhäältä ja sen jälkeen pysyä Jeesuksessa loppuun asti, ei liukua uskonnollisuuteen ja vielä kaikenlisäksi adventismin harhaoppiin. Uskot nyt ajattelemasi uskoontulon muistoon etkä uskalla päästää siitä irti, mutta kyllä sinun on uudestisynnyttävä ja sitten heitettävä romukoppaan kaikki Ellen Whiten ja liberaaliteologian päätelmät päästäsi. Sitten seurattava vain Jeesusta, ei mitään muuta.

    Jos tulit tuolloin uskoon, niin sinuun sopii nyt Raamatun sana: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi." (Ilm 2:4)

    Äänestä

  • hyvinkin? kirjoitti:

    jolloin voisitte keskustella sähköpostitse keskenänne välinne kuntoon jos mahdollista , koska ulkopuolisen on tympeää lukea keskusteluja , joissa kateus paistaa läpi ja näyttää olevan suorastaan käyttövoimana.

    Olen kovin pahoillani, että itse asiasta ei voidan keskustella rakentavasti, vaan mukaan otetaan ensisijaisesti henkilöön kohdistuvia asioita. Minulla on tapana hakea kesäaikana vettä Kovalanmäen lähteestä, Keski-Suomessa. Samasta luonnonlähteestä hekee monet muutkin henkilöt mm. "Häkä" Häkkinen. On kovin kummallista, jos vettä mökille tuotuani, kesävieraamme ei huomaa veden hyvää laatua ja puhu siitä, vaan keskittää koko ajan huomion ja arvostelun vesisäiliön ulkomuotoon ja vielä arvostelee sitä. Juuri näin tapahtuu tällä palstalla.

    hakea sitä lähdevettä , mutta minulla on vain vanha pääläri ,puhdas kuitenkin sisältä , niin että voin keittää siihen kahvin itselleni ja vierailleni :)
    Olis hauska katsella kun eriväriset kanisterit ja tonkat vilisisivät syksyisen raikkaassa metsässä.
    Tiedätkö muuten mikä on pääläri?
    nim nyt metsään lähtijä.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    En tiedä tulitko tuolloin uskoon vai et, mutta sinä aikana kun täällä olet kirjoitellut et ole uskossa ollut. Siispä joko et uudestisyntynyt tuolloin tai uudestisynnyit, mutta luovuit sitten jossain vaiheessa.

    Tuommoinen kuollut usko kuin sinulla on, ei pelasta. Ihmisen pitää uudestisyntyä ylhäältä ja sen jälkeen pysyä Jeesuksessa loppuun asti, ei liukua uskonnollisuuteen ja vielä kaikenlisäksi adventismin harhaoppiin. Uskot nyt ajattelemasi uskoontulon muistoon etkä uskalla päästää siitä irti, mutta kyllä sinun on uudestisynnyttävä ja sitten heitettävä romukoppaan kaikki Ellen Whiten ja liberaaliteologian päätelmät päästäsi. Sitten seurattava vain Jeesusta, ei mitään muuta.

    Jos tulit tuolloin uskoon, niin sinuun sopii nyt Raamatun sana: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi." (Ilm 2:4)

    Henkilöön menevät keskustelut päättyköön tältä erää.
    Kiitoksia osallistujille.
    Palaveri on päättynyt.
    Keskustelunne on siirtynyt sellaiselle tasolle jossa ei tarvita ulkopuolisten korvia.
    Sopikaa keskenänne jatkosta kahdenkesken, mikäli näette sen tarpeelliseksi!

    Äänestä

  • minäkin haluaisin kirjoitti:

    Raikas, kirkas ja hyvänmakuinen lähdevesi on pääasia. Siitä me kaikki pidämme. Kristuksen ihana evankeliumi on pääasia. Se tuo meille elämän ja antaa voimaa elämään. Meissä tuo ihana evankeliumi on erilaisissa saviastioissa. Ei kannata kiinnittää liikaa huomiota saviastioihin evankeliumin kustannuksella.

    Äänestä

  • herätysliikeläinen kirjoitti:

    Henkilöön menevät keskustelut päättyköön tältä erää.
    Kiitoksia osallistujille.
    Palaveri on päättynyt.
    Keskustelunne on siirtynyt sellaiselle tasolle jossa ei tarvita ulkopuolisten korvia.
    Sopikaa keskenänne jatkosta kahdenkesken, mikäli näette sen tarpeelliseksi!

    Herätysliike herättelee ihmisiä, yksilöitä ja joukkoja, heräämään kuolleesta uskostaan ja tulemaan elävään uskoon.

    Mikään harhaoppinen kirkko (esim. adventtikirkko) tai yhteisö ei voi olla herätysliike, koska se eksyttää sekä ei-uskovat että uskovat pois Jumalasta omiin oppipilareihinsa ja vääriin profeettoihinsa.

    Kukaan ihminen, joka vastustaa ihmisten evankeliointia (yksilöinä tai joukkoina) ei voi olla herätysliikeläinen.

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    Raikas, kirkas ja hyvänmakuinen lähdevesi on pääasia. Siitä me kaikki pidämme. Kristuksen ihana evankeliumi on pääasia. Se tuo meille elämän ja antaa voimaa elämään. Meissä tuo ihana evankeliumi on erilaisissa saviastioissa. Ei kannata kiinnittää liikaa huomiota saviastioihin evankeliumin kustannuksella.

    kirjoituksistasi, sinä aina jaksat kauniisti vastata vaikka aina sinua lyödään, siinä näkee kuka on Pyhän Hengen johdossa oleva uskovainen jatka vain kirjoitteluasi, jos jaksat, ehkäpä se jonain päivänä kantaa satoa.Siunausta sinulle Kuhilas t:uskon sisar.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    En tiedä tulitko tuolloin uskoon vai et, mutta sinä aikana kun täällä olet kirjoitellut et ole uskossa ollut. Siispä joko et uudestisyntynyt tuolloin tai uudestisynnyit, mutta luovuit sitten jossain vaiheessa.

    Tuommoinen kuollut usko kuin sinulla on, ei pelasta. Ihmisen pitää uudestisyntyä ylhäältä ja sen jälkeen pysyä Jeesuksessa loppuun asti, ei liukua uskonnollisuuteen ja vielä kaikenlisäksi adventismin harhaoppiin. Uskot nyt ajattelemasi uskoontulon muistoon etkä uskalla päästää siitä irti, mutta kyllä sinun on uudestisynnyttävä ja sitten heitettävä romukoppaan kaikki Ellen Whiten ja liberaaliteologian päätelmät päästäsi. Sitten seurattava vain Jeesusta, ei mitään muuta.

    Jos tulit tuolloin uskoon, niin sinuun sopii nyt Raamatun sana: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi." (Ilm 2:4)

    Milloin alat seuraamaan Jeesusta? Vielä et ole sitä tehnyt.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Herätysliike herättelee ihmisiä, yksilöitä ja joukkoja, heräämään kuolleesta uskostaan ja tulemaan elävään uskoon.

    Mikään harhaoppinen kirkko (esim. adventtikirkko) tai yhteisö ei voi olla herätysliike, koska se eksyttää sekä ei-uskovat että uskovat pois Jumalasta omiin oppipilareihinsa ja vääriin profeettoihinsa.

    Kukaan ihminen, joka vastustaa ihmisten evankeliointia (yksilöinä tai joukkoina) ei voi olla herätysliikeläinen.

    jokaisen herätetyn.Jokaista hän kehoittaa tulemaan tuomiohengen uskoon,jossa ruoditaan toisen vikoja,ja niitähän löytyy kun tarkkana ollaan,et tule koskaan niin hyväksi että kelpaisit uskova 1,le.

    Mutta onneksi me kelpaamme Jeesukselle tällaisenaan,syntisinä ihmisinä saame tulla armoistuimen eteen Jeesukselta apua saamaan.

    Äänestä

  • tappaa kirjoitti:

    Kiitos sinulle nimimerkki "tappaa".

    Ei todellakaan tarvitse kuin hetki lukea tuon Uskova_1:n syyttelyä, niin jo tuntee sisimmässään, kuinka sielunvihollinen on tehnyt työtään, lyöden, masentaen, syyttäen ilman syytä ja kaiken kaikkiaan kuin tuo ns. veljien syyttäjä.

    Siksi rukoukseni on, että Jumala saisi johtaa tuon ns. "uskova_1:n" uskoon tai sitten estäisi häntä totaalisesti täysin turhaan masentamasta ja saastuttamasta kirjoituksillaan niin tätä Herätysliike-palstaa kuin myös Adventistien palstaa.

    Äänestä

  • hyvinkin? kirjoitti:

    jolloin voisitte keskustella sähköpostitse keskenänne välinne kuntoon jos mahdollista , koska ulkopuolisen on tympeää lukea keskusteluja , joissa kateus paistaa läpi ja näyttää olevan suorastaan käyttövoimana.

    Et ilmeisesti vielä tunne tuota "uskova_1":tä.
    On täysin mahdotonta millään tavoin keskustella hänen kanssaan asioita kuntoon.
    Kun hän on päättänyt tuomita tietyn kirkkokunnan ja sen jäsenet, niin ei siinä auta miljoonatkaan keskustelut. Ongelma on siis täysin hänessä.
    Hänen tuomitsemansa kyllä haluaisivat ehdottomasti rakentaa hänenkin kanssaan rauhaa, mutta ei tietenkään raamatullisista opeistaan tingien.
    Jätän tämän ongelman Jumalan hoitoon.

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    että Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, tarkoitan tuonkin Uskova1:denkin suhteen, kun Jumala puuttuu asioihin, niin voimme vain ihmetellen katsoa kuinka asiat menee, näin minä ainakin uskoisin.

    Äänestä

  • uskotko kirjoitti:

    Herra pysäyttää hänet ja yhtä palavasti kun hän nyt vastustaa adventismia ja adventisteja hän tulee vielä heitä puolustamaan ja tämä asia ON VARMA!

    Äänestä

  • Minä uskon että kirjoitti:

    Herra pysäyttää hänet ja yhtä palavasti kun hän nyt vastustaa adventismia ja adventisteja hän tulee vielä heitä puolustamaan ja tämä asia ON VARMA!

    riitelevät nyt entinen adventisti ja nykyiset advarit ja juuri perustettiin heille oma palsta...
    Uskova 1:stä yritetään tehdä syntipukkia.
    Olen lukenut tällä palstalla yhden hyvän keskustelun Uskova1 ja ev lut laisen kanssa.
    Kai siinä naisimmeinen hermostuu kun entisen yhteisön jäsenet ahdistelevat edelleen.
    Syytä eroon ei kai tiedetä,vai?
    Palstan henki vaan on nyt epäuskottavaa eikä ole juurikaan tilaa muille.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Herätysliike herättelee ihmisiä, yksilöitä ja joukkoja, heräämään kuolleesta uskostaan ja tulemaan elävään uskoon.

    Mikään harhaoppinen kirkko (esim. adventtikirkko) tai yhteisö ei voi olla herätysliike, koska se eksyttää sekä ei-uskovat että uskovat pois Jumalasta omiin oppipilareihinsa ja vääriin profeettoihinsa.

    Kukaan ihminen, joka vastustaa ihmisten evankeliointia (yksilöinä tai joukkoina) ei voi olla herätysliikeläinen.

    ihmisten herättelyä tällä palstalla ,kun sanot mm:
    >Herätysliike herättelee ihmisiä,yksilöitä ja jou
    kkoja, heräämään kuolleesta uskostaan ja tulemaan elävään uskoon<

    Mitä jos hellittäisit vähäksi aikaa....
    Voisit lukea vaan muitten kirjoittelua....
    Luovuutta olisi se....
    Näin näyttävät tekevän jotkut muutkin.
    Jos tunnet nyt, että sinua ahdistellaan , niin voisit katsella leikkiä sivusta tovin aikaa...
    Kaikella kunnioituksella ev lut nainen.

    Äänestä

  • vakavasti kirjoitti:

    Näin kävi ennen:

    1. Jumala sanoi: ”mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö” (I Moos 2:17)

    2. Saatana sanoi: ”Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" (1 Moos 3:1)

    3. Jumala sanoi: ”kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi...kedon ruohoja on sinun syötävä...otsasi hiessä....tulet maaksi jälleen...(1 Moos 3:17-19)

    Nyt haluat, että käy näin:

    1. Jumala sanoi: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt 28:19-20) ”saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia” (2 Tim 4:2-3)

    2. Sinä sanot: ”Etköhän sinä naisparka nyt ota liika vakavasti Mitä jos hellittäisit vähäksi aikaa....
    Voisit lukea vaan muitten kirjoittelua.... ”

    3. Jumala sanoo (jos nyt sinua tottelisin): ”Hän sanoi hänelle: 'Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija. Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi, joka otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt; miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?' Ja hän sanoi vieressä seisoville: 'Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.'” (Luuk 19:22-24)

    sana ei paina sinulle mitään,vai?
    Haluaisin sen tietää.
    Ei edes sinua rakastamaan haluava sana.

    Äänestä

  • Jumalan luoman lähimmäisesi kirjoitti:

    sana ei paina sinulle mitään,vai?
    Haluaisin sen tietää.
    Ei edes sinua rakastamaan haluava sana.

    Miksi minun maailmaa pitäisi alkaa rakastamaan!

    Tässä sinulle sanaa: "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" (Matt 4:19)

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Miksi minun maailmaa pitäisi alkaa rakastamaan!

    Tässä sinulle sanaa: "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" (Matt 4:19)

    "pahan asialla" kaikki? Kysyn taas vilpittömästi että onko sinulla lähimmäisiä,Riitta?

    Äänestä

  • lähimmäisesi kirjoitti:

    "pahan asialla" kaikki? Kysyn taas vilpittömästi että onko sinulla lähimmäisiä,Riitta?

    No niin adventistivainoaja, keskustelu loppui tähän.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    No niin adventistivainoaja, keskustelu loppui tähän.

    jonka kanssa olet tämän aamupvn keskustellut.Anteeksi etten käytä samaa nimimerkkiä.
    Haluan olla sinun tukenasi ja kysyn nyt vieläkin että onko sinulla ystäviä?

    Huomaan että olet joutunut uhriksi, mutta sen ei saisi pilata sinun lahjaksi saatua elämääsi.
    Voisinko kirjoittaa sinulle omaan osoitteeseesi?

    Äänestä

  • olen ev lut nainen kirjoitti:

    jonka kanssa olet tämän aamupvn keskustellut.Anteeksi etten käytä samaa nimimerkkiä.
    Haluan olla sinun tukenasi ja kysyn nyt vieläkin että onko sinulla ystäviä?

    Huomaan että olet joutunut uhriksi, mutta sen ei saisi pilata sinun lahjaksi saatua elämääsi.
    Voisinko kirjoittaa sinulle omaan osoitteeseesi?

    En minä ole mikään uhri, vaan vainot kuuluvat jokaisen uudestisyntyneen Jeesusta seuraavan elämään. Jotain olisi vialla, elleivät jumalattomat ja varsinkin luopiot vainoaisi. Mutta voi niitä, jotka vainoavat, heillä se hätä on.

    Mutta Jumalan sotilas ei istahda sitä ihmettelmään ja vielä vähemmän lähde karkuun, vaan ottaa sota-aseensa ja käy taistoon. Voit lukea siitä esim. 2 Kor 6. luvusta.

    tietämättäsi noissa aamun keskusteluissa.
    Sinulla voi olla myös ystäviä täällä.

    Jos ei, niin toteutat Jumalan antamaa rakkauden kaksoiskäskyä puolinaisesti.Mutta jos et rakasta itseäsi vaan halajat vainoja itseäsi vastaan niin et voi rakastaa silloin lähimmäistäsikään , vaan saatat hänetkin vainon alle.

    Tekikö Jeesus näin?

    Äänestä

  • ja kuitenkin sodit minuakin... kirjoitti:

    tietämättäsi noissa aamun keskusteluissa.
    Sinulla voi olla myös ystäviä täällä.

    Jos ei, niin toteutat Jumalan antamaa rakkauden kaksoiskäskyä puolinaisesti.Mutta jos et rakasta itseäsi vaan halajat vainoja itseäsi vastaan niin et voi rakastaa silloin lähimmäistäsikään , vaan saatat hänetkin vainon alle.

    Tekikö Jeesus näin?

    Mikä on varsinainen syy, että yrität toppuutella minua?

    Muistatkos miten Pietari yritti toppuutella Jeesusta (Mark 8:31-33). Samoin Luukas, Filippus ja tyttärensä yrittivät toppuutella Paavalia Jerusalemiin vangittavaksi menemisestä (Apt 21:8-13)?

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Mikä on varsinainen syy, että yrität toppuutella minua?

    Muistatkos miten Pietari yritti toppuutella Jeesusta (Mark 8:31-33). Samoin Luukas, Filippus ja tyttärensä yrittivät toppuutella Paavalia Jerusalemiin vangittavaksi menemisestä (Apt 21:8-13)?

    enkä muihinkaan mainitsemiisi henkilöihin, joten en ainakaan siksi.En tunne Raamattua niin hyvin kuin sinä , mutta tiedän että kuitenkin riittävän hyvin ja oleellisilta osiltaan.
    Raamattu on elämäni auktoriteetti, mutta rukoilen , että en pitäisi sitä sota-aseena lähimmäisiäni vastaan vaan luen sitä nöyrällä ja kiitollisella mielellä tietäen ja tuntien mitä Jeesus on puolestani /puolestamme tehnyt.

    Painotuseroja on ja tulee olemaan , mutta jokaisen ihmisen ympärille olisi hyvä jättää oma pyhin alue, jonne ei saisi ampua täälläkään.

    Äänestä

  • Pietariin kirjoitti:

    Oletko uudestisyntynyt ja milloin?

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Oletko uudestisyntynyt ja milloin?

    ja vaativa, vähän niin kuin kädet ylös tai ammun :) joka juuri tulee nyt sille pyhälle alueelle , josta edellisessä varoitin.

    Vastaan sinulle kuitenkin , että olen Jumalan armosta.

    Äänestä

  • vakavasti kirjoitti:

    ihmisten herättelyä tällä palstalla ,kun sanot mm:
    >Herätysliike herättelee ihmisiä,yksilöitä ja jou
    kkoja, heräämään kuolleesta uskostaan ja tulemaan elävään uskoon<

    Mitä jos hellittäisit vähäksi aikaa....
    Voisit lukea vaan muitten kirjoittelua....
    Luovuutta olisi se....
    Näin näyttävät tekevän jotkut muutkin.
    Jos tunnet nyt, että sinua ahdistellaan , niin voisit katsella leikkiä sivusta tovin aikaa...
    Kaikella kunnioituksella ev lut nainen.

    Vastaan tähän kirjoitukseesi:
    Kysymyksesi
    Kirjoittanut: on sotilaallinen 19.10.2006 klo 16.57

    Jos olet uskoon tullut, niin silloin et voi vaieta, vaan sinun on evankelioitava muita. Raamattu kehottaa ja varoittaa:

    ”Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt 5:13-16)

    Eli usko käy voimattomaksi ja sammuu (ihminen luopuu uskosta), jos sitä pitää yksityisasianaan eikä evankelioi ihmisiä. Kohta ei ole enää itsekään uskossa.

    Oletko evankelioinut läheisesi ja siitä eteenpäin kaikki, jotka Jumala on kehottanut evankelioimaan? Onko moni tullut uskoon, kun on kuullut evankeliumin sinulta?

    painotusero , josta syntyy jopa riitoja näillä palstoilla.

    Minun ei tarvitse raportoida itseni ja Jumalani välisiä asioita tälle palstalle ,minulla on niille asioille oma yhteisöni.
    Ei ihminen voi pitää sisällään sitä iloa ja vapautta ja rauhaa , minkä usko Jeesukseen antaa.
    Uskon asia ei ole minulle yksityisasia.

    Peräänkuulutan kirjoittajien keskeistä luottamusta ja toisen kunnioittamista, jossa meidän on käsketty oikein kilpailla keskenämme.

    Äänestä

  • se asioiden kirjoitti:

    No, mikset sitten esimerkiksi nuhdellut ja evankelioinut kuhilasta, vaan aloit nuhdella minua nuhtelemisesta ja evankelioimisesta.

    Et siis pysynyt irti toisten asioista. Ja kohde olin minä, uskova. Ei toinen, joka oli uskomaton ja eksyttämässä täällä.

    Onko tehtäväsi siis estää evankelioivia evankelioimasta ja edistää harhaoppisien toimintaa ja häätämällä evankelioijat pois.

    Sallitko siis eksytyksen, mutta et Jumalan sanaa?

    uskossa ja kuka ei, kuka " eksyttää ja ketä pitäisi nuhdella ja ketä evankelioida ja ketä häätää pois".Nämä sanat eivät kuulu sanavarastooni täällä.
    Sitä yritän vaan sanoa.
    En sinua nuhtele ,kerron vaan miten minä asiat näen.

    Äänestä

  • uskotko kirjoitti:

    että Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, tarkoitan tuonkin Uskova1:denkin suhteen, kun Jumala puuttuu asioihin, niin voimme vain ihmetellen katsoa kuinka asiat menee, näin minä ainakin uskoisin.

    Anteeksi liiallinen negatiivisuuteni.
    Hyvä että toit tuon jumalallisen mahdollisuuden esiin.
    Uskon kyllä todellakin niinkuin sinäkin, että Jumalalle on kaikki mahdollista.
    En vain jostain syystä viestini kirjoittamisen hetkellä sitä muistanut, kun tuntui niin pahalta että uskon veli, joka tarjosi vain Jeesuksen opetuksia, sai uskova_1:ltä niistäkin pelkkää syytöstä ja tuomiota.
    Sillä hetkellä kai tuntui, kuin Jumalakin olisi jo hyljännyt tuon ihmisen, joka on niin täynnä kaikkea kielteisyyttä ja katkeruutta ja pimeyttä sekä vailla mitään rakkautta lähimmäisiinsä.
    Mitenkähän hän mahtaa ymmärtää Jeesuksen sanat: "...rakastakaa vihollisianne...", Luuk. 6:27.

    Kukas se täällä antaa väärää todistusta sen kuin kerkiää...

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Kukas se täällä antaa väärää todistusta sen kuin kerkiää...

    ja antaisi Pyhän Hengen sydämeesi,että saisit oppia rakastamaan!

    Äänestä

  • katkeruuden kirjoitti:

    sen jäsenille rakkauden henkeä, niin että voisimme antaa anteeksi toisillemme.
    Katkeruus ei häviä , ellei jäsenet sitä halua yhdessä.

    Äänestä

  • katkeruuden kirjoitti:

    ja antaisi Pyhän Hengen sydämeesi,että saisit oppia rakastamaan!

    rakkaudettomuudesta.

    Äänestä

  • katkeruuden kirjoitti:

    ja antaisi Pyhän Hengen sydämeesi,että saisit oppia rakastamaan!

    Siinäpähän adventisti kiroat (luulet sitä rukoukseksi), mutta minusta et adventistia saa (sehän on mielestäsi uskovainen) etkä saa minusta pois uskoakaan (sehän mielestäsi on katkeruutta) etkä saa minuun kirottua demonihenkeäkään (senhän haluaisit sisääni ja Pyhän Hengen ulos).

    Äänestä

  • vakavasti kirjoitti:

    ihmisten herättelyä tällä palstalla ,kun sanot mm:
    >Herätysliike herättelee ihmisiä,yksilöitä ja jou
    kkoja, heräämään kuolleesta uskostaan ja tulemaan elävään uskoon<

    Mitä jos hellittäisit vähäksi aikaa....
    Voisit lukea vaan muitten kirjoittelua....
    Luovuutta olisi se....
    Näin näyttävät tekevän jotkut muutkin.
    Jos tunnet nyt, että sinua ahdistellaan , niin voisit katsella leikkiä sivusta tovin aikaa...
    Kaikella kunnioituksella ev lut nainen.

    hauskaa kannustaa itseään,vai kuis on?

    Äänestä

  • että palstalla kirjoitti:

    riitelevät nyt entinen adventisti ja nykyiset advarit ja juuri perustettiin heille oma palsta...
    Uskova 1:stä yritetään tehdä syntipukkia.
    Olen lukenut tällä palstalla yhden hyvän keskustelun Uskova1 ja ev lut laisen kanssa.
    Kai siinä naisimmeinen hermostuu kun entisen yhteisön jäsenet ahdistelevat edelleen.
    Syytä eroon ei kai tiedetä,vai?
    Palstan henki vaan on nyt epäuskottavaa eikä ole juurikaan tilaa muille.

    ollut asventisti.Kyllä se henki näkyisi vieläkin hänessä,edes jossakin.Ei ole voinut olla.Olisi enemmän oikeaa tietoa,eikä väärää.

    Äänestä

  • minäkin haluaisin kirjoitti:

    hakea sitä lähdevettä , mutta minulla on vain vanha pääläri ,puhdas kuitenkin sisältä , niin että voin keittää siihen kahvin itselleni ja vierailleni :)
    Olis hauska katsella kun eriväriset kanisterit ja tonkat vilisisivät syksyisen raikkaassa metsässä.
    Tiedätkö muuten mikä on pääläri?
    nim nyt metsään lähtijä.

    Pääläri on astia, jolla voidaan kuljettaa maitoa tai vettä. Se voi olla tilavuudeltaan esim. 4 tai 5 litran suuruinen. Uskoisin, että varhaisimmat päälärit valmsitettiin pellistä eli eivät olleet muovisia. Kuulin asiasta juuri tänään, kun kävin Toijalan seudulla. Vahinko vain, että vastaukseni viivästyi näin kauan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kuhilas kirjoitti:

"Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan" (Matt. 5:7).

Vanhan käännöksen mukaan sanotaan: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden." Ensin on tultu joksikin ja sitten toimitaan jonakin. Kun ihminen on saanut kokea armon päästä Jumalan lapseksi, niin sen jälkeen hän toimii luonnostaan Jumalan lapsena. Tämä on sitä "Punaisen ristin" kristillisyyttä. Rakkaus ei saa kylmetä. Mikko Juva aikoinaan kirjoitti, että uskolle on ominaista rehellisyys, rohkeus ja laupeus. Hän mainitsi, että laupeus siksi, koska Jumala on heikon ihmisen puolella. Uskova on uskossa kuuliainen Jumalalle, mutta rakkaudessa hän palvelee lähimmäisiään kuten Laupias Samarialainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu