kupletin juoni....?

kasteasiassa

Sielunvihollisella on vain yksi konkreettinen tavoite, mihin se kasteasiassa pyrkii?

-sielunvihollinen pyrkii kaikin mahdollisin keinoin ja selityksin estämään lapsilta kristillisen kasteen saamisen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Matt.28:19-20

27

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miettinyt sitä

      Raamatussa on oikeastaan kaksi asiaa, jotka tulkitaan eri seurakunnissa erilailla kaste ja ehtoollinen . Sitä ihmettelee, että miksi Raamattu sitten ei kerro niin selkeästi ettei olisi tulkinnan mahdollisuutta puolin tai toisin. Ydin asiasta, Jeesuksen ristintyön merkityksestä kumminkin näämme asian samankaltaisesti.

      A. Onko tämä sielunvihollisesta , että kristityt
      saataisiin eripuraiseksi ja saattaisiin energia kohdistumaan epäoleellisiin.

      B. Onko kaste ja ehtoollinen tarkoituksella jätetty jnk. verran tulkinnalliseksi, sillä silloin Henki tunnistaa todellisen siskon ja veljen , vaikka olisi näkemyserojakin, mutta lihallinen ihminen jää näkemyseroihin kiinni.
      Sillä jotka ovat Hengestä syntyneet, niin ovat saman Isän lapsia.

      Meidän pitäisi siskojen ja veljien olla yhtä Hengessä, sillä siitä maailma meidät tuntee Hänen opetuslapsikseen, että meillä olisi keskinäinen rakkaus. Se ei tarkoita silti sitä, että meidän tarvisi kaikissa asioissa ajatella samanlailla. Onhan jopa saman seurakunnan sisällä montaakin eri ajatusta, mutta se ei poista sitä asiaa, että olemme saman Isän lapsia.
      Nykyaika vaatisi sitä, että uskovaiset puhaltaisivat yhteen ja energia käytettäisiin siihen, että meillä olisi huoli kadotukseen menevistä ihmisistä.

      • julppe

        Evankeliumin asioiden riitauttaminen on sitä varsinaista kadotukseen menoa.
        Sitähän oli jo fariseusten puuhat vanhan liiton asioissa.
        Samanlaiset tyypit hääräävät näillä markkinoilla.

      • Oletteko miettinyt sitä:
        "Raamatussa on oikeastaan kaksi asiaa, jotka tulkitaan eri seurakunnissa erilailla kaste ja ehtoollinen
        A. Onko tämä sielunvihollisesta , että kristityt
        saataisiin eripuraiseksi ja saattaisiin energia kohdistumaan epäoleellisiin".
        ---
        A. Itse en pitäisi kastetta ja ehtoollista epäolennaisina asioina.
        Nehän ovat Jeesuksen itsensä asettamia pyhiä toimituksi, joissa Jeesus itse on läsnä ja jakaa näkyvien aineiden välityksellä meille armoaan.

        Liian vähän seurakunnissamme opetetaan niiden merkityksestä uskovalle.
        Suurin erimielisyys tulkinnoissa on, miellämmekö ne evankeliumin vai lain piiriin kuuluviksi asioiksi.

        Itselleni ne merkitsevät ARMONVÄLINEITÄ.
        Mitä itse ajattelet näistä "sakramenteista"?

      • Oletteko miettinyt sitä:
        "Sillä jotka ovat Hengestä syntyneet, niin ovat saman Isän lapsia".
        ---
        Mitä tarkoitat Hengestä syntymisellä (Joh. 3:5)?

      • Ehtoollinen
        Tapio522 kirjoitti:

        Oletteko miettinyt sitä:

        Ensinnäkin laki :

        Jeesuksen suurin käsky laissa:
        1. Rakasta Herraa sinun Jumalaasi
        2. Toinen tämän vertainen, Rakasta lähimmäistäsi
        niinkuin itseäsi.

        Näissä KAHDESSA käskyssä riippuu KAIKKI laki
        ja profeetat.

        Kaste :

        Uskovien vesikaste Raamatun opetuksen mukaan on
        KUULIAISUUTTA, sekä VANHURSKAUTTA, EI omavanhurskautta !
        Kaikki mitä JUMALAN SANA OPETTAA on vanhurskautta
        uskon kuuliaisuutta, kun se tehdään Pyhän Hengen voimasta.
        Uskovien kaste on uskon kuuliaisuuden teko, joka ei nouse lihasta vaan Jumalan Sanan OPETUKSISTA.

        1 Piet. 1:2, Apt. 2: 41, Heb.13:18 , Luuk. 6:46-49

        Ehtoollinen :

        "Ja Hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi : " Tämä on minun ruumiini joka teidän edestänne annetaan .TEHKÄÄ SE MINUN MUISTOKSENI."
        SAMOIN myös maljan, aterian jälkeen ja sanoi :" Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan."

      • syntyminen
        Tapio522 kirjoitti:

        Oletteko miettinyt sitä:
        "Sillä jotka ovat Hengestä syntyneet, niin ovat saman Isän lapsia".
        ---
        Mitä tarkoitat Hengestä syntymisellä (Joh. 3:5)?

        "Mutta kaikille jotka ottivat Hänen Sanansa vastaan , Hän antoi VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi, niile jotka uskoivat Hänen nimeensä." Joh.ev. 1 :12

        Pyhä Henki tekee sen erotuksen , joka saa aikaan erottautumisen tästä maailman hengestä.

      • niin sinulle käy hyvin
        Ehtoollinen kirjoitti:

        Ensinnäkin laki :

        Jeesuksen suurin käsky laissa:
        1. Rakasta Herraa sinun Jumalaasi
        2. Toinen tämän vertainen, Rakasta lähimmäistäsi
        niinkuin itseäsi.

        Näissä KAHDESSA käskyssä riippuu KAIKKI laki
        ja profeetat.

        Kaste :

        Uskovien vesikaste Raamatun opetuksen mukaan on
        KUULIAISUUTTA, sekä VANHURSKAUTTA, EI omavanhurskautta !
        Kaikki mitä JUMALAN SANA OPETTAA on vanhurskautta
        uskon kuuliaisuutta, kun se tehdään Pyhän Hengen voimasta.
        Uskovien kaste on uskon kuuliaisuuden teko, joka ei nouse lihasta vaan Jumalan Sanan OPETUKSISTA.

        1 Piet. 1:2, Apt. 2: 41, Heb.13:18 , Luuk. 6:46-49

        Ehtoollinen :

        "Ja Hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi : " Tämä on minun ruumiini joka teidän edestänne annetaan .TEHKÄÄ SE MINUN MUISTOKSENI."
        SAMOIN myös maljan, aterian jälkeen ja sanoi :" Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan."

        Suurin käskyistä on, että käy uudelleenkasteella ja liity seurakuntaan, Sitten käy säännöllisesti ehtollisella oikeassa kirkkokunnassa, niin sinulle käy hyvin.

      • kasteessa pantu sinetti
        syntyminen kirjoitti:

        "Mutta kaikille jotka ottivat Hänen Sanansa vastaan , Hän antoi VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi, niile jotka uskoivat Hänen nimeensä." Joh.ev. 1 :12

        Pyhä Henki tekee sen erotuksen , joka saa aikaan erottautumisen tästä maailman hengestä.

        Mutta kaikille jotka ottivat Hänen Sanansa vastaan , Hän antoi VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi, niile jotka uskovat Hänen nimeensä.

        "Voima viittaa kasteessa saatavaan Pyhän Hengen lahjaan.

        Lapsikin tarvitsee Pyhän Hengen lahjan. Muuten ei ole Kristuksen oma (Room.6:3). Sinetti.

    • kuinka niin...

      Kerrot että:
      >>>-sielunvihollinen pyrkii kaikin mahdollisin keinoin ja selityksin estämään lapsilta kristillisen kasteen saamisen nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

      • muuten

        on ollut oikein kristillistä toimitaa tuokin , että listittiin niitä toisin ajattelevia, jotka eivät ottaneet lapsikastetta vastaan . Sekin jo kertoo siitä, että koko lapsikaste oppi ei voi olla Jumalasta, sillä Jumala on Rakkaus.
        Jeesuskin tuli nimenomaa syntisiä varten , eikä listimään !!

      • näkee

        että alkujaankaan lapsikastajat eivät toimineet niinkuin Jeesus opetti, että pitäisi evankelioida viedä ilosanoma niille, jotka eivät usko.
        Vaan nämähän alkoivat ihmisiä laittamaan pois päiviltä, että saisivat vietyä ihmisoppinsa läpi, ettei kukaan Raamattuun uskova pääsisi sotkemaan suunnitelmia. Paha käyttää tarkotusperiensä saavuttamiseen kaikki keinot, Jeesuksesta lähtevä ei toimi näin. Jeesus päinvastoin kuoli ristillä meidän syntiemme tähden, että meillä elämä olisi.

      • kaikkea kanssa

        Kun Rooman valtakunta otti kristinuskon uskonnokseen, vainojen kohteena olivat pääasiassa juutalaiset, jotka elivät muiden kansojen keskuudessa.
        He olivat lähes ainoita, jotka vastustivat kristinuskoon kääntymistä oman uskontonsa vuoksi.
        Sunnutai tuli merkiksi tuolloin oikeasta uskosta ,ja Sapatinvietto tuli merkiksi tottelemattomuudesta.
        Todellisuudessa Rooman valtakunta vainosikin vain juutalaisia.
        Kristityiksi vainotuiksi sanotaankin oikeastaa nitä juutalaisia, jotka tosin kääntyivät pakon alla kristinuskoon, mutta kokontuivat sen lisäksi juutalaisen tavan mukaan.
        Antiseminismin historia liittyy juuri tähän ilmiöön.

      • kirkkohistoriaa....
        kaikkea kanssa kirjoitti:

        ...hieman puutteellisesti!

        Mutta ei hätää, kaikkihan selviää sillä kun otat asiasta selkoa! Eiks je!?

        Jaksamisia! :)

      • Raamatussa
        muuten kirjoitti:

        on ollut oikein kristillistä toimitaa tuokin , että listittiin niitä toisin ajattelevia, jotka eivät ottaneet lapsikastetta vastaan . Sekin jo kertoo siitä, että koko lapsikaste oppi ei voi olla Jumalasta, sillä Jumala on Rakkaus.
        Jeesuskin tuli nimenomaa syntisiä varten , eikä listimään !!

        Kyllä Raamatussa tapetaan Jumalan käskystä. "merkki" viittaa kasteeseen.

        Hes. 9:6
           
        tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot, mutta älkää koskeko keneenkään, jolla on otsassaan merkki; ja alottakaa minun pyhäköstäni." Niin he alottivat niistä miehistä, vanhimmista, jotka olivat temppelin edessä.

    • näin on.

      Uudestikastajien keskustelujen aloitukset tähtäävät juuri kasteen ja Pyhän Hengen saamisen estämiseen lapsilta.

      • paikkaansa

        Meidänkin perheessä kastettiin lapset heti, kun he
        sitä pyysivät.

      • monenlaisia kasteita
        paikkaansa kirjoitti:

        Meidänkin perheessä kastettiin lapset heti, kun he
        sitä pyysivät.

        Saivatko lapset Pyhän Hengen kasteessa?

        Monissa lahkojen kasteissa ei ole ollenkaan Jeesusta, muita voimia ja henkiä on kyllä sitäkin enemmän.
        Matt.7
        22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Raamattu varoitta uskonlahkoista ja niiden uudestikasteista. (Gal.5:20-21, Ef.4:5)

      • muistutit
        monenlaisia kasteita kirjoitti:

        noista voimista ja hengistä.
        Ne panevat nuo lapsikastetut riehumaan ja juopot-
        telemaan sen kasteessa saadun pullon hengen avulla.
        Juuri utisissa sanottiin, että opettajat pelkäävät
        kouluissa jo henkensä puolesta, kun nuo lapsikastetut uhkailevat ja kiroilevat.
        Raamattu todella varoittaa tuollaisista hengistä.

      • henget erikseen
        muistutit kirjoitti:

        noista voimista ja hengistä.
        Ne panevat nuo lapsikastetut riehumaan ja juopot-
        telemaan sen kasteessa saadun pullon hengen avulla.
        Juuri utisissa sanottiin, että opettajat pelkäävät
        kouluissa jo henkensä puolesta, kun nuo lapsikastetut uhkailevat ja kiroilevat.
        Raamattu todella varoittaa tuollaisista hengistä.

        Kyllä uskonlahkoissa uudestikasteissa tulleet henget ovat vielä pahempia vitsauksia. Ne viskovat ihmisiä selälleen ja saavaat jäsenet vapisemaan ja tärisemään, hysteeristä naurua, karjahduksia, eläinääniä,sihinöitä ja suhinoita...

      • sanot
        henget erikseen kirjoitti:

        Kyllä uskonlahkoissa uudestikasteissa tulleet henget ovat vielä pahempia vitsauksia. Ne viskovat ihmisiä selälleen ja saavaat jäsenet vapisemaan ja tärisemään, hysteeristä naurua, karjahduksia, eläinääniä,sihinöitä ja suhinoita...

        Juuri noin ne luterilaiseen lahkoon kuuluvat tekevät viikonloppuisin kapakassa, kun ovat maistaneet
        sitä pullon henkeä.
        Sinulla on varmaan siitä omakohtaista kokemusta, kun
        noin hyvin osasit kuvailla sitä.

      • vai missä
        sanot kirjoitti:

        Juuri noin ne luterilaiseen lahkoon kuuluvat tekevät viikonloppuisin kapakassa, kun ovat maistaneet
        sitä pullon henkeä.
        Sinulla on varmaan siitä omakohtaista kokemusta, kun
        noin hyvin osasit kuvailla sitä.

        Kun noin ärhäkäs henki sinussa on?

      • Nutby Turussa
        vai missä kirjoitti:

        Kun noin ärhäkäs henki sinussa on?

        siellä Kantolan seurakunnassa?

      • nääs.
        Nutby Turussa kirjoitti:

        siellä Kantolan seurakunnassa?

        kannattaa pitää kiinni henkikullastaan, ettei joudu lahkoihin, joista raamattu meitä varoittaa, että niissä on itse valkeuden henkivalta, mutta monet eksyvät siihen

      • on siitä
        nääs. kirjoitti:

        kannattaa pitää kiinni henkikullastaan, ettei joudu lahkoihin, joista raamattu meitä varoittaa, että niissä on itse valkeuden henkivalta, mutta monet eksyvät siihen

        henkilökohtaista kokemusta.
        Miten sinä eksyit siihen?

      • huhhuh.
        on siitä kirjoitti:

        henkilökohtaista kokemusta.
        Miten sinä eksyit siihen?

        joutuu uudestikastetuksi ja vielä tapetuksi?

      • kuolleista
        huhhuh. kirjoitti:

        joutuu uudestikastetuksi ja vielä tapetuksi?

        vai helvetistäkö huutelet?

      • varmasti
        kuolleista kirjoitti:

        vai helvetistäkö huutelet?

        "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
        Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'"

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      180
      11299
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      56
      5381
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2627
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      38
      2301
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1811
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1735
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1393
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1319
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1226
    10. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1159
    Aihe