Kummat on paremmat ajaa Suomessa nastat vai kitkat
nastat vs Kitkat
Talvikuski
501718
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
ehdottomasti nastarengas
en enää nastojen ulinaa ala kuunnella.
Jo kaksi talvea on pärjätty hienosti kitkoilla! En näe mitään syytä siirtyä nastoihin! Hyvin kulkee..
Ei ainakaan testien mukaan. Sitten kun kitkat saadaan pitäviksi myös jäällä harkitsen ostamista. Nykyisellään niillä ei ole juuri käyttöarvoa. Uudet nastarenkaat ovat riittävän hiljaisia omaan makuuni. Eikä se kitkakaan äänetön ole.
kitkarengas on äänettömämpi kuin kesärengas
Mikä on talvirenkaan tärkein ominaisuus verrattuna kesärenkaaseen? Talvirengas pitää paremmin liukkaalla talvikelillä.
Mikä on liukkain talvikeli? Märkä jää.
Oletetaan, että nasta- ja kitkarengas maksavat saman verran. Ostatko renkaan, joka suorittaa talvirenkaan tärkeimmän tehtävän mahdollisimman hyvin vai samanhintaisen, mutta huonommin pitävän renkaan?
Eilen tuli ajettua neljää eri autoa, joissa kaikissa eri renkaat: Nokian Q / Nokian NRW / Bridgestone Blizzak / Michelin Ivalo.
Kolmella ensin mainitulla matka taittui ongelmitta, mutta Misukan piikkirenkailla
jäin jumiin jäiselle pihalle - jään karhennus rautakangella auttoi kuitenkin matkaan.
Tietämättömille tiedoksi: kolme ensimmäistä ovat nastattomia.
kitkarenkaita moittivat sellaiset henkilöt joilla ei ole kokemusta ko renkaista.lyhyt koeajo ei riitä koska se antaa kuvan vain senhetkisestä keliolosuhteesta.
Elä etes puolitosissaan tule tuollaista ehdottaan. Jäällä nastarengas on aivan ehdoton verrattuna kitkaan. Siitä on aivan turha väitellä.
PS. kiinnostas tietää minkälaisissa autoissa nuo misukat oli, jos sait sen kiinni jäämään.
Vai onko sinulla jotain testifaktaa pöytään lyötäväksi?
Oma kokemukseni on se että monet kitkat ulisevat ja "hurisevat" ajossa. Kesärenkaissa en ole huomannut samaa ilmiötä.
Että esim. Nokian Q on Nokian NRT:tä ja NRH2:ta hiljaisempi alhaisilla nopeuksilla, mutta 100 tai sadekelillä alkaa Q hurista ja 160 ulista.
Ilmeisesti nokialaiset ovat aika äänekkäitä. Itselläni on ollut 206:ssa ensin Continental Premium Contactit (195x55). Jotka myöhemmin vaihtuivat vielä hiljaisempiin Michelin Pilotteihin... Nämä renkaat ovat huomattavasti hiljaisemmat kuin talvirenkaat... Tosin kitkoja on tullut kuunneltua lähinnä Neonin alla... Siinä ne pitävät selvästi havaittavaa ääntä.
Mutta onhan tuo rengaskohtaista mitä meteliin tulee. Mutta karkeammin kuvioitu ja runsaslamellinen rengas pitää enemmän ääntä jos sitä vertaa kesärenkaaseen ... Veikkaan että mittaustulokset ovat kanssani samaa mieltä.
Tosi hiljaiset on noi Nokian Q:t! Paljon hiljaisemmat kuin saman valmistajan kesärenkaat..
Ei kuulu jurinoita ei mitään muitakaan ääniä. Toisin on nastarenkaissa :)
Renaultin lagunan alla nuo on jo pari talvea pyörineet...
Voin hyvin uskoa ettei nokialaiset ole hiljaisimpia, eikä Q ole kitkarenkaiden hiljaisimpia.
Alhaisilla nopeuksilla eivät lamellit ihmeemmin ääntele, mutta pehmeä kumiseos ja lamellien tuoma jousto tekevät kulun hiljaiseksi. Hiljaisemmaksi kuin monella kesärenkaalla, ja ero NRH2-renkaaseen on huomattavan suuri.
Kaikki nastarenkaat ovat tietysti luku sinänsä.
Kitkat on paremmat ajaa, mutta nastoilla voi ajaa kovempaa.
No etelässähän ei lunta yleensä ole teillä, kuten ei nytkään vaikka sitä on lähes joka päivä satanut. Moni sanoo että etelässä nastattomat on parhaat mutta mihin silloin väite perustetaan?
Varmaankin vain siihen että asfaltilla ei nastoja tarvii. Tämä pitää paikkansa onhan ne ehdottomasti mukavemmat renkaat ajaa.
Täällä etelässähän jos missä on eniten sitä jää keliä, silloin se nasta on paras vaihtoehto.
Nastaton on parhaimmillaan lumisemmilla teillä.
Sen ominaisuudet perustuu pehmeämpään kumi seokseen ja hyvin suunniteltuun kuvioon joten pitoa on enemmän. Poikkeuksia on kuten testeistä voi lukea eli kaikki kitkat ei ole hyviä ei myöskään kaikki nastarenkaatkaan.
Kokeneemmalle kuljettajalle joka osaa ajaa ennakoivasti liukkailla keleillä voi ihan käyttää nastattomia talvirenkaita.
Mutta minun ammatissani ei missään nimessä tulisi kyseeseen nastattomat koska niillä hyvilläkin nastarenkailla ei meinaa kaikkiin pihoihin päästä
Kun pakkasta on niin paljon ettei teitä suolata on kitkarengas mainio valinta. Kuiva jää ei ole kitkoille ongelma. Ja kun pakkasta on niin vähän että tiet ovat sulia on kitkarengas mainio valinta. Hyvä nastarengas on paikallaan jäisillä märillä hiekoittamattomilla vähäliikenteisillä teillä nollakelissä, ja näissä olosuhteissa on nastoillakin liukasta. Ehkä vaikein keli kitkoille on suolauksesta huolimatta jäätynyt märkä tie, koska silloin tie on yhtä liukas koko leveydeltään. Luonnollisesti (suolaamaton) jäätynyt tie on yleensä liukas ajourissa, mutta pitoa löytyy urien vierestä. Etelässä kitkojen puolesta puhuu se, että kitkoille tosi hankala keli on ajokilometreihin suhteutettuna harvinainen, mutta nastoja tuhoavia kilometrejä kertyy paljon.
Et varmaankaan ole taksikuski... talvikaudella olen tullut taksilla liikkuessani katsoneeksi taksin renkaita... useimmilla on ollut kitkat alla.
Kitkoilla on tullut käytyä pihoissa joista nasta-autoilijat eivät ole päässeet pois. Useimmiten se on kuskista (tai renkaiden kunnosta) kiinni minne/mistä pääsee, ei rengastyypistä.
No tiedän tila/invataksin kuljettajan joka sai kitkat alle mutta on se niillä pärjännyt tähän asti. Mutta mulla kun pitää joskus ettiä vaikka mitä ja kaikkee sellasta niin autolla se on nopeempaa eli jos joutus huonon pidon takii jalkautuu joka kerta niin ei hyvä.
Toisen seikka että nämä sprinter pakut on melko huonoja talvi ominaisuuksiltaan, alustan käytöksestä selvii heti minne ne on tarkotettu, eli ei maastoon tai huonoihin olosuhteisiin.
Kuskista kiinni ja todella paljon muuten näillä jää tasasellakin kiinni:D Toista oli ne vanhemmat mb pakut eli ns pulla mersut, ne meni vaikka mistä ja ajotuntumakin oli ihan toista luokkaa.
Sen ymmärrän mainiosti että hälytysajoneuvoissa halutaan pitää nastat alla. Niillä kun välillä saa ja tarvitsee päästellä vähän haipakkaampaakin tahtia, eikä rajoitukset rajoita. Ja esim. poliisipartio saattaa joutua normaaliautoilijaa kiperimpiin tilanteisiin.
Ja yhdistelmähän tekee kokonaisuuden. Renkaat, auto ja kuski. Jos renkaat ja auto ovat huonoja ei hyväkään kuski tee niillä mitään.
Omat kitkarengaskokemukset rajoittuvat muutamaan etuvetoiseen henkilöautoon, ja näillä hyvinä talviautoina pidetyillä kulkineilla ei ole kitkojen kanssa ongelmia tullut.
Täällähän ymmärrät paremmin että on hommia joissa tarvitaan parasta alle.
Täällähän ymmärrät paremmin että on hommia joissa tarvitaan parasta alle.
> Nastaton on parhaimmillaan lumisemmilla teillä.
Sen ominaisuudet perustuu pehmeämpään kumi seokseen ja hyvin suunniteltuun kuvioon joten pitoa on enemmän.
Nykyään nastoitettu sekä nastaton rengas tehdään samanlaisesta kumiseoksesta, eikä niissä ole muuta eroa kuin nastat.
Nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen rajoissa liikuttaessa ei tarvitse liikkua minkään renkaan äärirajoilla. Esim. hälytysajoneuvoilla on tilanne ehkä toinen.
(Kitka vs nasta on kaukaa haettua vähän kuin kiistelisi siitä, kumpi on tarkoituksenmukaisempi, auto jonka huippunopeus on 240 tai auto jonka huippunopeus on 270, kun suurin sallittu on 120 ja joskus välillä revitellään 160.)
Kitkat tehdään pehmeämmästä kumiseoksesta jossa nastat eivät pysy kiinni, ja kitkoihin saadaan enemmään lamellointia kun ei tarvitse jättää nastoille tilaa.
Tästä voinee päätellä että pehmeämmästä kumista tehdyt renkaat kuluvat nopeammin? Rengastestit eivät paljasta kuinka nopeasti renkaan ominaisuudet heikkenevät niiden kuluessa.
Esimerkiksi aikoinaan (80-luvulla) oli sellainen Hakkapeliitta (nastarengas), joka uutena oli tosi hyvä imukuppikuvioineen, mutta puoleen kulunut rengas aivan surkea. Silloin vaihdoin Micheliniin ja Good Yeariin, mutta nyt on taas Nokian alla toisessa autossa ja vaikuttaa vielä ihan hyvältä, toinen talvi menossa, yli 30 tkm ajettu niillä eikä vielä ole tarvetta uusia.
Helpostihan esittämäsi päätelmän siitä tekee... päätelmä ei kuitenkaan tunnu pitävän paikaansa.
Olihan tuossa hiljattain Tuulilasissa asian tiimoilta testiäkin. Testi oli mielestäni hieman pettymys kun ajokilometrit jäivät aika vähiin eikä tyypillistä eteläsuomen vesikeliä paljoakaan ajettu. Yllättävää kuitenkin oli, että Nokian Q osoittautui huomattavasti kestävämmäksi kuin HKPL2.
Pehmeä kumi ei välttämättä kulu nopeasti jos se on riittävän sitkeä, ja renkaan muu rakenne ja kuviointi vaikuttaa myös kulumiseen. Valmistajakohtaisia eroja tietysti on.
Rauhallisesti ajellessa kestää kitkarengas sen minkä kesärengaskin, olettaen että kesähelteiden moottoritieajot jätetään vähemmälle. 70tkm:n jälkeen on hyvästä kitkarenkaasta tullut kesärengas.
Miten kitkarenkaan ominaisuuksiin vaikuttaa esim. 50 % kuluneisuus?
(Nämä siis omia käytännön kokemuksiani, ei testattuja totuuksia. Kolmas setti Q:ta meneillään.)
Nokian Q:
Hmmm... jospa ensin määriteltäisiin 50% kuluneisuus. Jos uudessa renkaassa on noin 10mm kulutuspintaa ja talvirengasminimi on 3mm on 50% kuluneen renkaan kulutuspintaa jäljellä noin 6,5mm.
Ihka uutena on Q yllättävän liukas. Ilmeisesti muottivahaa on käytetty reilusti, ja ehkä hapsut pitävät lamellit kiinni. Mene ja tiedä. Parin sadan kilsan sisäänajon jälkeen löytyy jo pitoa.
Sadekelillä ei pito ole uutenakaan kesärenkaan veroinen.
Käytön aikana, kulumisen myötä, ei pidossa huomaa mainittavaa eroa ennen kuin kulutuspinta laskee noin 4-5mm:n paikkeille. Varmasti tätä ennenkin ominaisuudet heikkenevät, mutta se tapahtuu sen verran tasaisesti ettei sitä huomaa käytössä.
4mm:n paikkeilla rengas heikkenee oleellisesti jääpidoltaan, ja sohjoliirto-ominaisuudetkin ovat laskeneet huomattavasti. Tässä vaiheessa on renkaan joitakin vaivaava lepsuus ja uraherkkyys myös vähentynyt, ja rengas toimii paremmin kesärenkaana vaikkei vesiliirto-ominaisuuksiltaan mitään huippua olekaan. Hienojakoiset lamellit ovat näillä paikkeilla loppuun kuluneet ja alta ilmestyy kovempi kumiseos.
Eli renkaasta loppuu pito vähän ennen sakkorajaa, mutta sakkorajoillekin voi niitä käyttää jos muistaa ettei ne enää ole hyviä talvirenkaita.
Jos keväällä huomaan kulutuspinnan laskeneen neljään milliin tulee niillä ajettua juhannukseen saakka, ja seuraavana syksynä uudet alle hyvissä ajoin ennen ensiliukkaita. Kesärenkaiden sakkorajoille en ole Q:ta koskaan ajanut.
Talvirenkaalla on talvirenkaan vaatimukset (3 mm), oli kesä tai talvi.
Kesällä olen surutta ajanut eri merkkisillä kitkoilla joissa kulutuspintaa alle 3mm eivätkä poliisitkaan ole rengasratsioissa asiasta huomauttaneet. M S merkintä ei ole katsastusmiestäkään häirinnyt. Alhaisesta nopeusluokituksesta kertovaa tarraakaan ei tarvita jos renkaassa on M S merkintä. Alle 2mm:n en ole mennyt kesärenkaillakaan.
Mutta noinhan se selkeästi menee... talvirenkaassa 3mm. Ilmeisesti poliisit eivät tulkitse nastatonta talvirengasta talvirenkaaksi ellei eletä talvirengaspakon aikaa.
Että tarve on lähinnä hyville nastoille kumeille ensisijasesti vain pihoille pääsyyn ja kaiken maailma syrjäteille.
Sellasiakin pihoja on tehty joihin ei pääse pahalla kelillä edes nelivedolla! Ei voi muutaku ihmetellä miten jotkut piha tiet suunnitellaan ja myös tehdään niin ahtaiksi että joskus on sitten saanut paarien kanssa seikkailla pitkin kyliä:D
"Nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen rajoissa liikuttaessa ei tarvitse liikkua minkään renkaan äärirajoilla. Esim. hälytysajoneuvoilla on tilanne ehkä toinen."
Potilan kanssa kurvailtaessa ei kokeilla meneekö mettään! Noin kuvainnollisesti.
Omaan siviili kärryyn olen kyllä harkinnut myös kitkuttimia seuraavaksi.
Että tarve on lähinnä hyville nastoille kumeille ensisijasesti vain pihoille pääsyyn ja kaiken maailma syrjäteille.
Sellasiakin pihoja on tehty joihin ei pääse pahalla kelillä edes nelivedolla! Ei voi muutaku ihmetellä miten jotkut piha tiet suunnitellaan ja myös tehdään niin ahtaiksi että joskus on sitten saanut paarien kanssa seikkailla pitkin kyliä:D
"Nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen rajoissa liikuttaessa ei tarvitse liikkua minkään renkaan äärirajoilla. Esim. hälytysajoneuvoilla on tilanne ehkä toinen."
Potilan kanssa kurvailtaessa ei kokeilla meneekö mettään! Noin kuvainnollisesti.
Omaan siviili kärryyn olen kyllä harkinnut myös kitkuttimia seuraavaksi.
kommenttiini jota lainasit:
Ajatuksenani tietenkin, talvirenkaista puhuttaessa, että kitkarenkailla harvemmin joudutaan normaaliajossa (rajoitukset huomioiden) renkaan suorituskyvyn rajoille, mutta tietyissä olosuhteissa nastarengas antaa enemmän pelivaraa jonka hälytysajoneuvon kuski saattaa ulosmitata tilanteen salliessa ja vaatiessa. Esim. poliisi ei voi paljoakaan ennakoida mihin se seurattava rattijuoppo aikoo seuraavaksi kääntyä, ja nopeudet ja tilanteet saattavat vaihdella nopeasti. Poliisin ei ole syytä ajaa ojaan vaikka rattijuoppo niin tekisikin.
Siis sanoit että kitkoilla ei tuota ongelmia hirvet mutta rattijuopon kääntyminen kylläkin.
Hyvää jatkoa sinulle.
Maantiellä ei normaalisti ajeta riskirajoilla jos pidetään ylinopeudet kurissa, eli yllättävässä tilanteessa on vielä pelivaraa. Ratkaisevaa on tilanne hetkeä ennen "yllätystä". Nastoilla pääsee tietyissä olosuhteissa hieman kovempaa ylinopeutta kuin kitkoilla.
Maantiellä ei normaalisti ajeta riskirajoilla jos pidetään ylinopeudet kurissa, eli yllättävässä tilanteessa on vielä pelivaraa. Ratkaisevaa on tilanne hetkeä ennen "yllätystä". Nastoilla pääsee tietyissä olosuhteissa hieman kovempaa ylinopeutta kuin kitkoilla.
Eli koska ei jouduta ajamaan äärirajalla, voidaan ostaa pidoltaan huonot renkaat? Sairasta logiikkaa. Tuollaiseen pitäisi jo ajatuspoliisin puuttua :) Jopa naisetkin osavaat olla loogisempia...
Ei kai kukaan osta kesärenkaitakaan noin oudoin peruistein?
Kun se hirvi loikkaa eteen, lapsi juoksee tielle tai kolmion takaa joku rynnii väkisin... Eivätkö nämä ole ääritilanteita joissa rengas joutuu tosissaan töihin?
Elämä on kompromisseja.
Joissain tapauksissa kitka on parempi vaihtoehto, ja edelleen turvallinen ellei jopa turvallisin.
Absoluuttista turvallisuutta ei koskaan kuitenkaan tavoiteta.
Käytätkö kypärää ja tulenkestävää haalaria siviililiikenteessä? ;>
Pidoltaan huonoja renkaita ei tietenkään kannata ostaa, ja mainitsemissasi ääritilanteissa saattaa hyvä kitkarengas joutua tosissaan töihin, mutta suoriutuu lähes aina työstä samoin lopputuloksin kuin nastarengas. Useimmissa tilanteissa joissa hyvän kitkarenkaan ominaisuudet loppuvat kesken, loppuvat ominaisuudet kesken myös nastarenkailta.
(Kärjistetty esimerkki: Rengastuksella ei ole mitään merkitystä jos hirvi rynnii maantienopeuksilla 10 metrin etäisyydellä auton eteen.)
Tilanne on hieman verrattavissa korkean nopeusluokan renkaisiin. Turha ostaa korkean nopeusluokan renkaita ellei koskaan ajaa nopeusluokkaa vastaavia nopeuksia, varsinkin kun nopeusluokan noustessa joutuu tinkimään renkaan muista ominaisuuksista.
Paras jarrutuspito jäällä ei ole ainoa ja ratkaiseva talvirenkaan turvallisuustekijä.
Tässä keskustelussa yritin vain sanoa sen, että käytännön turvallisuudessa ei kitkarengas eroa nastarenkaasta. Renkaan muut ominaisuudet tekevät sen, että mielestäni kitkarenkaat ovat minulle paras valinta. Muut voivat ja saavat olla eri mieltä, mutta kiva olisi jos keskusteltaisiin vaikka omien kokemusten pohjalta eikä vaan heitetä läppää.
Kesällä riittää 1,6mm vaikka renkaassa lukisi mitä.
Näinhän minä vähän arvelinkin, mutta en uskaltanut näin väittää koska en asiaa varmuudella tiedä. Pykälät voivat joskus olla varsin outoja.
Näinhän minä vähän arvelinkin, mutta en uskaltanut näin väittää koska en asiaa varmuudella tiedä. Pykälät voivat joskus olla varsin outoja.
Näinhän minä vähän arvelinkin, mutta en uskaltanut näin väittää koska en asiaa varmuudella tiedä. Pykälät voivat joskus olla varsin outoja.
Ekaa talvea kitkoilla, takana parikymmentä talvea
nastoilla.
Tämän talven keleillä toistaiseksi ei PK-seudulla
alle ole sattunyt yhtään keliä, jolloin nastat olisivat olleet millään tavallla oleellisesti paremmat, saati sitten tarpeen/välttämättömät.
Kitka oli esim. viime viikon pyryissä tosi nautinnollinen ajaa, samoin loppuviikosta uraisilla/loskaisilla pikkuteillä. Toki niitä sileän jään kelejäkin varmasti tulee, mutta toistaiseksi kitkojen pinnat tosi paljon plussalla.
Oli miten oli, 12% ajaa kitkoilla ja loput nastoilla. Näin on tutkittu M.O.T.
niin 98% suomalaisista ei omaa tarpeeksi suurta älykkyysosamäärää päästäkseen Mensan jäseneksi.
Ja 2 % on imbesillejä...
Viime talven ajelin Nokian Q:lla. Täksi talveksi palasin nastakantaan, Gislaved Nord Frost 3:n muodossa.
En kitkoja autooni enää huoli.
Tämä kommentti Etelä-Suomesta.
Nastat vastaan kitkat???.Se kaiketi on sama kummat renkaat on alla, jos et osaa ajaa autolla talvikeleillä.Hyvä kuski pärjää kunnollisilla kesärenkailla talvellakin, kun taas huono kuski ei pärjää hyvillä talvirenkailla nastoilla tai ilman millään kelillä.Talviajotaito ei ole renkaista kiinni vaan siitä mitä kuskin korvien välissä on.Renkaisiin ei pidä luottaa koskaan sataprosenttisesti, oma ajotaito voi olla puutteellinen tai muuttuvat keliolosuhteet voivat tehdä kepposen.Miten vaan mutta keskustelu renkaiden paremmuudesta ei johda parempaan ajotaitoon talvellakaan.
Kuten huomaat, Talvikuski, on tämä rengasasia melkolailla tunteitä herättävä juttu. Nyrkkisääntönä näyttäisi olevan, että ne, jotka eivät osaa kitkarenkailla ajaa ovat sitä mieltä, että kitkarenkaat ovat erittäin huonot, ja ne jotka niillä osaavat ajaa ovat sitä mieltä, että nastarenkailla ajaminen on typerää. Totuus lienee tuolla jossain.
Minulla on nyt ensimmäistä talvea kitkarenkaat, ja hyvin olen pärjännyt. Ajotapaani en juuri ole muuttanut, ihan normaalilla ennakoinnilla olen pärjännyt. Paljaalla jäällä on selvästi huonompi pito, kun taas lumisella tai sohjoisella tiellä selvästi nastarenkaita parempi ajettavuus. Muitakin eroja on, mutta en nyt aio niitä kaikkia tähän luetella. Tyytyväinen olen ollut.
Tänä aamuna töihin tullessa oli ensimmäinen ongelmatilanne kitkarenkaiden kanssa. Kadulla, jolta käännytään työpaikan pihaan, oli syvät urat jäässä sekä kaistojen välissä korkea jääpolanne. Eturenkaat nousivat urista ihan hyvin, takarenkaat eivät. Vähän matkaa mentiin eteenpäin ns. kahva edellä. Onneksi vauhtia oli vähän ja muita autoja ei ollut lähellä.
Johtuiko kitkarenkaista vai tavallista korkeammista polanteista? Eiköhän kohta joku nastamies tule tuohon antamaan napakan vastauksen.
on nastojen pito ja kutakuinkin kitkojen hiljaisuus.Ihan heti ei tuu parempia renkaita mieleen.Ei mitään napakkaa,jossain määrin kokemusta?!