Moni on luonut itselleen jumalan, siis ihan normaalit, terveet elämässä ja ihmissuhteissa menestyvät ihmiset.
OK, jos joku haluaa olla taikauskoinen ja uskoa olemattomiin jumaliin ja satunnaisesti osallistua lahkonsa riitteihin tai olla osallistumatta, niin mikäpä siinä.
Varsinainen himmeys iskee kun taikauskoa ruvetaan tuputtamaan.
Ajatellaanpa erilaisia hihhuleita:
- jarlau
- leksa
- purje
- veli trubis
- apostoli
- tuttumies
- (ex Vähäinen) Palvelijansa
Heillä varmasti on omat syynsä toimintaansa mutta mikä ajaa ihmisen ensinnäkin syrjäyttämään totaalisesti terveen järjen taikauskonsa kohdalla ja saarnaamaan siitä muille?
Varsinkin kun ko. lahkojeesuksien viestit ovat omiaan käännyttämään ihmisiä toiseen suuntaan, pois hihhulismista?
Minusta on ruvennut vaikuttamaan siltä että ainoa yhdistävä seikka on ongelmat ihmissuhteissa, tiedostetut tai tiedotamattomat. Vieläpä nimenomaan hyvin usein parisuhteessa, sen luomisessa tai suhteen puutteessa.
Mutta mikä osuus on lapsuuden kasvuympäristöllä ja vanhemmilla? Voiko terveiden vanhempien lapsi hihhuloitua, onko taustalla luurankoja kaapissa?
Vai onko hihhuloituminen vain ilman sairausluokitusta oleva, hyvin yleinen mielenterveyden ongelma, jonka syyt ovat toisaalla?
Comments?
OK, jos joku haluaa olla taikauskoinen ja uskoa olemattomiin jumaliin ja satunnaisesti osallistua lahkonsa riitteihin tai olla osallistumatta, niin mikäpä siinä.
Varsinainen himmeys iskee kun taikauskoa ruvetaan tuputtamaan.
Ajatellaanpa erilaisia hihhuleita:
- jarlau
- leksa
- purje
- veli trubis
- apostoli
- tuttumies
- (ex Vähäinen) Palvelijansa
Heillä varmasti on omat syynsä toimintaansa mutta mikä ajaa ihmisen ensinnäkin syrjäyttämään totaalisesti terveen järjen taikauskonsa kohdalla ja saarnaamaan siitä muille?
Varsinkin kun ko. lahkojeesuksien viestit ovat omiaan käännyttämään ihmisiä toiseen suuntaan, pois hihhulismista?
Minusta on ruvennut vaikuttamaan siltä että ainoa yhdistävä seikka on ongelmat ihmissuhteissa, tiedostetut tai tiedotamattomat. Vieläpä nimenomaan hyvin usein parisuhteessa, sen luomisessa tai suhteen puutteessa.
Mutta mikä osuus on lapsuuden kasvuympäristöllä ja vanhemmilla? Voiko terveiden vanhempien lapsi hihhuloitua, onko taustalla luurankoja kaapissa?
Vai onko hihhuloituminen vain ilman sairausluokitusta oleva, hyvin yleinen mielenterveyden ongelma, jonka syyt ovat toisaalla?
Comments?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Veikkaan että kysymys on aivojen turhautumisesta.
Turhautumisesta siihen että tässäkö tämä kaikki on?
Ei ole ihmeellisyyksiä, ei salaisuuksia löydettäväksi, ei arvostettua mystiikkaa kun kaikki on jo selitetty.
Siinä kaiken keskellä ihminen luo sitten itselleen mystiikkaa, alkaa uskomaan käsitteisiin ja vilkasmielikuvitus alkaa etsimään syy yhteyksiä joita ei ole.
Uskovainen kuvittelee maailman olevan sellainen kun se raamatussa selitetään:saatana, taivaat ja ne kaikki jutut.
Lisäksi mieltä rassataan pohtimalla piileviä syvällisempiä merkityksiä... ja kaikki tämä sen turhan asian takia että ihmisellä on vilkkaat aivot, mutta kun tavanomainen ei riitä.
Ei riitä elämässä orientoituminen omaan elämään vaan pitää alkaa laajentamaan elämää kuoleman jälkeen, ja lisäksi markkinoimaan ajatusta muille joilla ei ole mitään ajatusta aiheesta vielä...
Pitää saada ihmeitä, nähdä ihmeitä, jokaisessa ilmiössä piilee Jumalan käsi, sana ja kaiken tarkoitus on muutos jne...
Elämä koitetaan siis väenväkisin muuttaa ilotulitukseksi jossa kaikessa mitä tapahtuu on ylempivoima osallisena.
Moi !
voit olla hyvinkin oikeassa tuon mystiikan etsimisen suhteen. Vaimoni on monta kertaa maininnut minulle että eikö minua häiritse kun elämässäni ei missän ole magiaa, tiedän miten kaikki laitteet tietokoneista pesukoneeseen toimivat. Hän on aina mielessään ihmetellyt esimerkiksi miten kaukosäädin voi oikeasti muuttaa televisiossa näkyvää kuvaa. (koko ketju onkin aika monimutkainen).
Ihmisillä on helposti kaipuu mystisyyteen.
--
En enää muista miten asia oli kiteytetty siinä kirja-arvostelussa jonka linkitin tänne, mutta teoria oli rakennettu kokeellisesta psykologiasta otetussa mallista. Ja siinähän taidettiin yhdistää kolme eri tutkimuskenttää selittämään monoteistiseen jumalaan uskominen (uskistuminen).
Se asia mikä mielessäni oli, oli se, että tuo huumaava tunne mikä ilmenee äkkiä uskoon tulleille lienee samankaltaista mitä minä koen aika ajoin kyetessäni yhdistämään lukemistani tiedonrippeistä kokonaisuuden.
Hauska muisto on ajalta jolloin en oikein osannut päättää mitä opiskelisin ja tankkasin itsepäisesti sosiaalipsykologiaa ja sosiologiaa viikosta toiseen. No, sitten jonkin verran myöhemmin Neuvostoliitto romahti ja sovelsin kirjoista oppimiani teorioita käytäntöön ja totesin, että ei tämä romahdus ja siitä seurannut taloudellinen kurjuus vielä mitään, mutta kun alkaa nousukausi ja asiat paranemaan, niin silloin alkaa itsemurhaluvut kasvaa. Ja katsos vain, reilu vuoden kuluttua Balttiassa lisääntyi itsemurhat.
Silloin koin huumaavan tunteen, HEI, mä tiesin. Ja halusin tietää enemmän. eikä tuo halu ole sammunut vieläkään vaikkakin tiedon kohteet ovatkin muuttuneet ajan myötä.
Nyt hiljattain oli sitten tutkimus, että luettu ja omaksuttu tieto tuottaa mielihyvää niin paljon, että siihen voi tavallaan jäädä koukkuun. Mielestäni tiedon ei tarvitse olla tutkittua tietoa vaan vaikka vain informaatiota, jota raamatussakin on laukaisee tuon mielihyväkokemuksen.
"...informaatiota, jota raamatussakin on laukaisee tuon mielihyväkokemuksen."
Valitettavasti tämä raamatun informaatio saattaa olla väärään ja harhaanjohtavaa. Siis ei ole merkitystä onko tieto tietoa vai olettamusta? Pääasia on mielihyvä?
Siis aivoille sillä ei ole merkitystä. Aivot näyttävät reagoivan siten, että tuottavat mielihyvää painaessaan mieleen tietoa ja prosessoidessaan sitä (tiedon laadulla ei ole merkitystä).
Fiksuina aikuisina tietysti ymmärrämme, että tottakai tiedon laadulla on merkitystä. Vai ymmärrämmekö, öh, taisin olla yltiöpositiivinen?