Olen tuossa lueskellut aikaisempia aloituksia.. Olen menettänyt puolisoni hiljattain, suru on suuri.. Ajattelin, että tältä palstalta voisi löytyä "kohtalotovereiden" kokemuksia ja niistä voisi olla ehkä apua tässä ahdistuksessa. Luulisi, että edes tällaista aihetta käsittelevällä keskustelupalstalla kunnioitettaisiin jokaisen omaa tapaa tehdä tai kokea asiat.. mutta ei. Jopa täällä mollataan toisia ja arvostellaan, todella pahasti. Sain todella pahan mielen lukiessani esim. hyökkäykset, jotka leskimies, jolla oli uusi nainen elämässään, sai osakseen, uskaltauduttuaan täällä mainitsemaan, että elämä hänen kohdallaan jatkuu.. Tsemppiä leskimiehelle, voin kuvitella miltä nuo ajattelemattomat kommentit tuntuivat.. Lisäksi täällä riidellään jopa siitä, millaiset hautajaiset pitäisi pitää ja onko väärin jos ei käy katsomassa vainajaa.. Voi herranjestas.. Itse sain täältä entistä ahdistavamman olon, koetan siis selvitä surustani omin voimin. Hyvää jatkoa teille kuitenkin.
kummallista
arvostelua
131186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei täältä saa mitään lohduttavaa.
Olen kohtalotoverisi,olen myös lueskellut näitä sivuja,ja jopa jonkun kommentinkin tänne laittanut.En kuitenkaan ketään arvostellut tms.Tämänkin palstan keskustelut kuvastaa mielestäni nykymenoa,tuijotetaan vain ja ainoastaan sitä omaa pohjatonta napaa,pää kolmantena jalkana mennään eteenpäin ,arvostellaan toisia ja korostetaan omaa minuutta .Puolisoni menetin heinäkuussa ,yhtäkkiä rakkaani oli poissa.Suru ja kaipaus on jokapäivä läsnä,olen saanut jonkinverran apua ja tukea ajatuksilleni seurakunnan sururyhmästä.Siellä me olemme kaikki kohtalotovereita .Suru ja sureminen on asia johon ei ole kaavaa tai ohjetta miten sinun pitää olla tai käyttäytyä.Kun se napsahtaa omalle kohdalle,niin siihen ei sanoja ole ,on vain selvittävä päivä kerrallaan.En osaa sanoa sinulle,muuta kuin muista että et ole yksin, voimia sinulle.
ja lohtua ja valoa suruunne.
En tiedä, mitä on menettää puoliso, mutta elämän
karvaita kokemuksia on ja olen ajan myötä niistäkin selvinnyt.
Surun ja kaipauksen, jokainen kokee eri tavalla sekä selviämisen.
Joka hetki jossakin ns. ihminen kuolee. Itkua ja surua, mutta myös iloa ja helpotusta, kuin lohtua
voi seurata jälkeen jääneille.
Elämän katsomus ja oppi on asenteemme takana, kuka mitenkin kokeen minkäkin kokemuksen.
Voisi vastata, niin on monta mieltä, kuin ihmistä ja jokainen on tietenkin oikeassa.
Jokainen haluasi olla oikeassa ja on tyrkyttämässä juuri sitä oikeaa oppia ja siitähän ne erimielisyydet kimpoaa.
Veit sanat suustani...
Voimia sinulle!
Niin elämä on. Meitä ihmisiä niinkuin suruakin on monenlaisia, itse en ahdistuksessa lähtisi tällaisia palstoja lukemaan ja varmaankin tunnetilasi saa näkemään kirjoitukset vielä enemmän hyökkäävinä?! En ole ekspertti sanomaan mutta eikö keskustelupalstojen ominaisuus ole mielipiteitten vaihto? (toiset enempi värikkäästi)
Toivomiasi kokemusten vaihtoja tapahtuu esim. seurakuntien sururyhmissä ja jollain mielenterveyssivustoilla tais olla jotain sururyhmiä. Niin ja jos ahdistaa kannattaa purkaa se, omalta lääkäriltä saat apua. Jos noin pahan mielen kirjoituksista saa, niin kannattaa vältää tän kaltaisia sivustoja. Voimia sinulle, et ole yksin!
Mutta koska tämä on Kuolema ja suru -osasto ja tuolla alussa lukee "Keskustele kuolemasta ja surutyöstä. Miten auttaa menetyksen kokenutta?" niin luulisi että kukaan ei ainakaan tahallaan halua toistansa satuttaa - vaan nimenomaan auttaa.
En usko et kukaan tahallaan satuttaisi, ihmiset ehkä kokee esim. just ahdistuneena toisten sanomiset kovempana kun ne on tarkoitettukaan. Se mikä on ehkä sinusta auttamista ei ehkä toisesta tunnu siltä, tai mikä toisesta on oikein on sinusta väärin. Jokainenhan meistä ilmentää suruansa niin kovin monin tavoin; toiset lamaantuu, toiset tulee aggressiiviseksi...ja kaikkea siltä väliltä.
Verkkoklinikallakin on foorumi nimeltä "Läheisen menetys". Siellä on asiallisempaa.
Osoite unohtui:
http://www.verkkoklinikka.fi/keskustelut/
En ole lukenut tätä foorumia vasta kuin muutamana päivänä, mutta luotetaan siihen, että "päivänpaiste voittaa myrskytuulen". Eli hyvät sanat painavat enemmän kuin pahat. Annetaan niitten hoitaa, sillä sellaisiakin täällä on.
Ihmiset on paskaa. Tai siis tuo halventaa paskaa... ihmiset on syöpäkasvain, virus, evoluution mauttomin virhe. Omahyväisiä, kateellisia, katkeria selkäänpuukottajia ja arvostelijoita. Erityisesti suomalaiset kunnostautuvat marinalla ja latistamisella jatkuvasti, päivittäin. Minut tämä maa ja tämän maan mentaliteetti tekee sairaaksi.
Onneksi täältä pääsee pois.
Voimia läheisensä menettäneille.
Ja tämän masentuneemmaksi ei voi tullakaan...Tiesitkö vietistäsi kuultaa marina ja latistus! Hymyile, niin maailma hymyilee kanssasi. Ja sateen jälkeen paistaa aina aurinko.
Voimia ja uskoa parempaan kaikille teille!
Ketään ei tietenkään tahallaan saisi loukata mutta joskus jollekin on syytä sanoa asioista ihan suoraan että se menisi perille.
Olen lukenut tuon leskimiehen ketjua ja olen itsekin sitä mieltä että uuden suhteen ja miehen itsensäkin kannalta ei ole hyvä asia aloittaa noin pikaisesti. Ei tämä ole mitään loukkaamista vaan perustuu kokemukseen ja siihen että uskon asioiden kohtaamisen olevan parempi tapa kuin pakenemisen.
Jokainen tekee niinkuin tekee mutta joskus sitä saattaa saada herätyksen kun kuulee muitakin mielipiteitä.
Niin kävi minulle. Menetin lapseni ja pakenin sitä tuskaa muutaman kuukauden jälkeen alkamalla seurustelemaan aivan väärän miehen kanssa - ilman läheisteni apua en olisi nähnyt mihin olin joutumassa kun en itse pystynyt ajattelemaan selvästi.
Kohtaloita on monenlaisia ja me koemme asioita niin monella tavalla. Kuitenkin surua on tutkittu niin paljon että yksilöllisyydestään huolimatta ovat surun vaiheet kaikille aikalailla samanlaiset...tulisi vaan uskaltaa käydä ne läpi.