Onko ihminen syntyjään paha vaiko hyvä?

Mikä on luterilaisuuden käsitys asiasta?
Miksi ihminen olisi paha?
7431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ihminen ole paha.
Uskonto on paha!

Äänestä

Näkeehän sen kun ympärilleen katsoo, perisynti rassaa alusta asti.Luterilaine käsitys on perisynnin kannalla . Eihän se vastasyntyneessä voi esiin tulla , kun ei osaa muuta kuin itkeä nälkäänsä. Eikä kysymys ole aian teoista vaan jo meidän ajatuksemme välillä lentelevät miten sattuu.

Äänestä

Ihmisen synnynnäiset henkiset ominaisuudet määräävät sen suuntautuuko ihminen enemmän hyvään vai pahaan.Hyvin harvinaista on se, että joku on pelkästään hyvä tai paha.Jokainen tekee joskus eläessään jonkinasteisia "pahoja" tekoja.Hyvyyteen enemmän taipuvainen kuitenkin oppii virheistään,ei toista niitä(kuuntelee omaatuntoaan).Hyvyyteen taipuvaisella on siis viisautta ja kokonaisnäkemystä elämästä.Pahuus taas on yksinkertaisesti viisauden ja ymmärryksen puutetta.Niinsanotut pahat ihmiset ovat usein älykkäitä, pinnallisia, tunnekylmiä ja lyhytjännitteisiä."Pahuus" osaa teeskennellä ja naamioitua usein taitavasti esittämään hyvää.Pahuus on kuitenkin AINA itsekkyyttä ja ilmenee tavalla tai toisella kanssa ihmisten halveksuntana.

Taipumus pahuuteen on synnynnäistä.On hyväksyttävä se tosiasia, että olemme hengen laadultamme erilaisia jo syntymässämme.Huonot ja repivät kasvuolosuhteet vaikuttavat lisäksi vähemmän viisaaseen eli epäherkempään yksilöön negatiivisemmin kuin mielenlaadultaan herkempään.Mieleltään herkät ihmiset esimerkiksi eivät yleensä turvaudu tarpeettomasti väkivaltaan(henkiseen/ruumiilliseen).

Edellä sanottu ei ole mistään kirjasta opittua.Jos joku psykologi tai sosiologi on asiasta eri mieltä, niin pyytäisin häntä kertomaan kantansa.

Äänestä
  • ...ilmenee muiden ihmisten tietoisena vahingoittamisena, vastuuttomuutena, välinpitämättömyytenä ja itsekkyytenä(oman edun tavoittelun muodossa).Valitettavasti suurta ja laajaa vahinkoa aikaansaavia vastuuttomia ja itsekkäitä henkilöitä työskentelee tälläkin hetkellä monissa vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä yhteiskunnassamme.

    Äänestä

  • pahuus kirjoitti:

    ...ilmenee muiden ihmisten tietoisena vahingoittamisena, vastuuttomuutena, välinpitämättömyytenä ja itsekkyytenä(oman edun tavoittelun muodossa).Valitettavasti suurta ja laajaa vahinkoa aikaansaavia vastuuttomia ja itsekkäitä henkilöitä työskentelee tälläkin hetkellä monissa vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä yhteiskunnassamme.

    ...tämä ei ollut luterilaisuuden käsitys asiasta.

    Äänestä

Hei asdf,

Raamattu kertoo ihmisestä varsin karua kieltä. Kuitenkin, kun niitä kohtia luen, tiedän, että pohjimmiltaan Raamattu kertoo totuuden, vaikka asia kuinka kirpaisisi. Pyhän Hengen antaman "silmävoiteen" kautta näen ja tunnen ihmisen pahuuden myös omassa itsessäni.

Roomalaiskirje 3:12 sanoo yksinkertaisesti: "KAIKKI ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole KETÄÄN, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."

Me emme itsessämme tee hyvää vilpittömästi, ilman, että taustalla olisi itsekkäitä motiiveja. Herra sanoo ihmisille profeettansa kautta, että yhtä vähän kuin voitte muuttaa ihonväriämme, "Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!" Jer.13:23

"Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat..." 1. Moos. 6:5

Ihminen on kuitenkin niin pahaan tottunut, että hän ei tajua tätä ilman Jumalan Pyhän Hengen työtä sisimmässä. Itsessään ihminen on sokea ja synnin orja, kuten Roomalaiskirje 3:9 sanoo "kaikki...ovat synnin vallassa." Pyhä Henki tekee meissä kuitenkin paljastavaa työtään, kun luemme tai kuulemme julistettavan Raamatun sanaa. Jumalan sana on Hengen miekka.

Sen mukaan kukaan ihminen ei itsessään edes etsisi Jumalaa. ..."Onhan kirjoitettu: -- Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa." Room. 3:11

Näin laittaa Raamattu peilin kasvojemme eteen. Samoin kun tarkastelemme omaa elämäämme rehellisesti, voimme nähdä sydämemme tilan niissä ihmisissä, joiden lähellä olemme: "Veden kalvossa näet kasvosi, lähimmäisessä näet sydämesi." Sananl. 27:19 Jos joku lähimmäiseni kärsii, enkä ole auttanut häntä, vaikka olisin voinut, lähimmäiseni kärsimyksessä näen oman sydämeni pahuuden.

Jeesus opetti siitä, mitä ihmisen sydämestä nousee näin: "...ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys" Mark. 7:21-22

Saman voit todeta, kun syvennyt esim. Uuden testamentin kirjeistä tai Jeesuksen opetuksista, vaikkapa vuorisaarnasta (Matteuksen luvut 5-7) siihen, mikä on Jumalan tahto ihmisen elämässä: mitä Hän tahtoo, että me tekisimme, ja mitä Hän tahtoo, että emme tekisi. Siinä on peiliä sielullemme, josta voimme testata olemmeko pohjimmiltamme hyviä vai pahoja.

Jeesus sanoi: "Jos siis TE, JOTKA OLETTE PAHOJA, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!" Matt.7:11

Raamatussa kerrotaan ihmisistä, jotka kohtasivat tavalla tai toisella Jumalan. Näitä kohtaamisia leimaa ihmisen valtava pelästyminen, oman syntisyyden tajuaminen Pyhän Jumalan täydellisen pyhyyden edessä. Kun Pietari tajusi kuka Jeesus on, "...lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen". Luuk.5:8

Näin monet muutkin profeetat, esim. Jesaja, kun kohtasi Jumalan kirkkauden huusi: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." Jes. 6

Tämä on Pyhän Hengen ensimmäinen tehtävä: Paljastaa synti, ja ihmisen itsessään mahdoton tila.

Sen jälkeen Hän voi kirkastaa ihmiselle Jeesuksen ristintyön valtavan kirkkauden ja merkityksen. Tähän pimeyteemme Jumala lähetti Poikansa sovittamaan kaikkien ihmisten kaikki synnit ristillä. Meidän pimeyteemme koitti huikaiseva valo: syntimme on sovitettu! Taivas on auki meille itsessämme syntisille. Olemme Jeesuksen ristintyön tähden Jumalan edessä täysin pyhiä ja puhtaita.

Siis keiden puolesta Jeesus kuoli? Kenen synnit sovitti?

"Hän (Jeesus) antoi itsensä lunnaiksi KAIKKIEN puolesta" 1. Tim. 2:6

"Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan KOKO MAAILMAN." 1. Joh. 2:2

Jos olet ihminen - jos olet osa tätä "koko maailmaa", kuulut ihmisen kelvottomaan, langenneeseen sukuun, niin sinun puolestasi! Me tällaiset tarvitsemme armahdusta. Muutoin meillä ei olsi mitään toivoa.

"yksi on kuollut kaikkien edestä" 2. Kor. 5

Saat turvata tähän aivan yksinkertaisella uskolla, kuin lapsi. Jumala tarjoaa armoaan, ja jos se sinulle kelpaa, ota vastaan, älä hylkää. Vain syntinen voi vastaanottaa armon. Muille se ei kelpaa. Ei Jeesus tullut kutsumaan terveitä vaan sairaita. Jeesus on maksanut sinustakin täyden ja kalliin hinnan. Hänen verensä peittää varmasti kaikki syntisi ja koko syntisyytesi.

Vapahtaja sovitti - ei vain yksittäiset syntimme, vaan koko syntisyytemme, jumalattomuutemme, epäuskomme, paatuneisuutemme, rakkaudettomuutemme, loputtoman itsekkyytemme ja epäuskomme Jumalaan. Tilalle Hän tahtoo antaa uskon, joka ei ole peräisin meistä itsestämme, vaan Jumalasta. "Se on Jumalan teko,
että te uskotte." Siitä uskosta sanotaan, että se on Jumalan Pojan, Jeesuksen uskoa. Gal. 2:20

Jumala vetoaa sanassaan: "Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden." 2. Kor. 5:20

"sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään." Hepr. 10:14

Äänestä
  • .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdf kirjoitti:

Mikä on luterilaisuuden käsitys asiasta?
Miksi ihminen olisi paha?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu