KAIKILLE ETSIVILLE ATEISTEILLE

Kokeilkaa, mitä Jeesus antaa kirjoitti:

Nimittäin tää on sillä tavalla hassu juttu, että monet ei-uskovat viittaavat kintaalla raamatulle, heti kun ei löydy todisteita jumalan olemassaolosta. Mutta mä ymmärrän tämän hyvin. Mä olen ollut tosi epäilevä Tuomas, ja mulla on ollu helvetin rankkoja kausia uskon tielläni. Mäkin ajattelin ennen, et en usko mitään ennen ku nään omilla silmilläni. Ajattelin, et mitään väliä ei oo miten elän ja kuinka paljon loukkaan muita. En ylipäätänsäkään voinu ymmärtää, et kaikkivaltias olisi olemassa. Mut aina mua kutkutti silti se suuri kysymys: Josko sittenkin se joku jumala olis. Mä oon ollu harvinaisen kiinnostunu jo lapsena uskonnosta, mut aina oon epäilly, järkeilly, ja yrittäny selittää raamatun humpuukina ja satukirjana. Silti mua niinku kutsu ihan selkeesti oman sydämeni ääni: Etsi Jumalaa. No se ei ollu helppoa. Oli kaikki mahdolliset hihhulit ja hullut lahkot myöhemmin elämässä, elämä rupes ahistaa ihan helvetisti. Huomasin, et luterilaisen kirkon työntekijät oli lähes kaikki jotain perkeleen ateisteja liperit kaulassa. Mä petyin. Mulle tuli kauhee uskonkriisi. En voinu niinku tajuta kirkkoo, koska se oli niin hirveen tekopyhä. Mä olin myös vakavasti masentunut ja etsin lääkäreiltä apua ja sen lisäks uskonpiireistä. Tuli vastaan kaikkia hulluja. Kävin parannuskokouksissa ja menin eteen rukoiltavaksi. Saarnaaja yritti kaataa mua pyhässä hengessä, mut mitään ei tapahtunut. Se akka yksinkertasesti paino mua mahasta sormella, et kaatuisin, enkä vaan nolais tilannetta. Sit se kysy, et auttoko tää rukous. Mä sanoin et joo, kyllä se oli ihan kiva että sä rukoilit, mut muhun sattuu yhä. Mulla oli helvetillisiä psykosomaattisia särkyjä. Ne liittyy masennukseen. Mä lähin kuitenkin turhautuneena ja pettyneenä pois kirkosta. Ja monien tällasten luona kävin. Kaikki vääriä profeettoja. No, mä olin myös menettäny elämäni ensi ihastuksen, joka oli osasyy masennukseen. Väkivaltaa lapsuudessa ja trauma, koska mulla on tänä päivänä paniikkihäiriö siitä kaikesta menneisyyden paskasta. Mut en valita. Mä jatkoin jumalan etsintää, vaik olin sairas enkä edes oikein uskonut koko hommaan. Silti mä rukoilin, en antanu periksi. Mua vaivas koko tää maailman pahuus ja sairaudet; hylätyt vanhukset ja katujen juopot. Mä mietin, et miten mitään jumalaa voi olla, jos ihmiset kärsii ja maailma on ihan päin persettä. Lapset kuolee kehitysmaissa nälkään ja länsimaat riistää. Yhdysvaltain presidentti on tyhmä sotahullu, joka väittää olevansa uskovainen metodisti. Sairasta! Ja noita maailman ongelmia vois luetella vaikka kuinka. Mut sit mä tajusin, et mun ite täytyy unohtaa tollaset hihhulilahkot sun muut hömpötykset. Etsin kauan omaa seurakuntaa. Olen tällä hetkellä eroamassa luterilaisesta kirkosta, vaikka mut siellä kastettiin, ja mun koko suku inhoo tod. näk. ajatusta, et eroan. Mut tää ei oo uskon loppu. Päin vastoin. Mä olen löytäny alkukirkon. Se on ortodoksisuus. Se on kirkko, joka antaa mulle sen, mitä mä etsin. Ja jumalaa mä etsin. Ortodoksisuus oli ensimmäinen kirkko, joka synty Jeesuksen ekan seurakunnan myötä. Protestanttiset kirkothan tuli myöhemmin, ja luterilaisuus edustaa esim. sitä. Mut ortodoksi musta tulee, ja mä löydän siitä sen, mitä oon etsiny. Mun rukoukset ei oo ollu turhia. Mun ystäviä on tullut uskoon, vaikka en niille oo paasannu. Mies tuli ortodoksiksi, vaikka oli ennen ateisti. Tai kyllä sekin oli silleen etsiny jumalaa. Mut joskus käy niin, et joutuu ettiin vaik kakskyt vuotta. Näin monet vanhat uskossa olevat on kertonu. Sit etsintä on palkittu, lopulta. Ne on löytäny jumalan. Ei jumalaa voi silleen todistaa, ei edes nähdä. Se on niin vaikee selittää, se täytyy kokee ite. Jumala on ihan selkeesti auttanu mut pahan masennuksen yli, ja paniikkihäiriökin on jo osittain hallinnassa. Mun tuttuja on tullu uskoon, ne siis ei tod. oo uskonu, mut oon salaa mielessäni rukoillu niiden puolesta. Ja itse asiassa, mä oon aika yllättyny. Mä oon monta epäilyä eläny läpi, mut sitä elämä on. Raamattu on ainoo isän testamentti meille. Näin mä oon ajatellu. Vittu jos mulla on niin hieno ISÄ jossain tuolla taivaassa, joka on jättäny mulle, ja kaikille ihmisille testamentin, ni voi PERKELE! Ei voi muuta ku nostaa hattua sellaselle isälle. Ja se testamentti on viel sellanen, et mulle luvataan ikuinen elämä tän maallisen paskan jälkeen. Jo siks, mä olen valmis etsimään koko elämäni jumalaa, et mä joskus voisin mennä taivaaseen. Kyl mäkin olen ajatellu raamatun olevan puppua, mut en enää. Mussa on tapahtunu muutos. En mä väitä, et nyt joku hemmetin pyhä sädekehä leijuu mun otsan yläpuolella ja kaikki onnistuu. Ja paskat. Elämä on kärsimystä. Kärsimysten tie, Via Dolorosa. Mut mulla on toivo, joka on jotain sanoinkuvaamattoman hienoo. Ja mä luotan kaikessa tohon yläkerran isään. Mä yritän auttaa mahdollisuuksieni mukaan jos nään kärsiviä ihmisiä. Se on rankaa, montaa juopoo oon auttanu, jotkut on kiittäny paljon. Yks niistä on ortodoksi. Mä sanon, et Jumalaa ei voi todistaa, se tän jutun tekee rankaks. Meil on vaan usko. Ja raamattu. Mut ku sun täytyy ite kokee ja elää Jeesus todeks, sit sä tajuut, kuin mahtava elämä sua voi oottaa. Siis jo täällä, mut myös meidän todellisessa kodissa: Taivaassa. Enkä mä kenenkään väkisin käännyttämisestä tykkää. Ei raamattukaan puolla sitä. Meille on annettu vapaa tahto, mihinkään ei jumala pakota. Must se on hienoo vapautta. Mut mä en myöskään haluu helvettiin, vaan tahdon kotiin isän luo, joten mun kannattaa valita usko. Ja sillon mä ehkä, hyvässä lykyssä, pääsen sinne taivaaseen. Tosin raamatussa sanotaan myös, et jopa pakanat voi päästä taivaaseen, jos muuten ovat eläneet hyvin. Joten tossa on toivoo pakanoilleki. Silti ei ehkä kummiskaa kantsi laskee sen varaan, koska eihän sitä tiedä viimekädessä miten käy. ja voin suositella, et ottakaa mun kirjotuksesta vaari. Kokeilkaa, mitä tapahtuu, kun ottaa Jeesuksen vastaan. Liityy seurakuntaan. Suosittelen alkuseurakuntaa, ortodoksista. Ja rukoilkaa hiljaa, vaikka ihan salaa. Kattokaa tuleeko muutosta. Se voi viedä aikaa, mut Jumala kuulee. Se on kuullu aika monta kertaa muaki, ja vastannu. Mä huomaan, et rukousd auttaa. Niin että tää on mun omakohtanen löytö. Koko perhe löys. Ja mä elän hyvää elämää. Mut ennen, mua vaan ahisti ihan vitusti ja hyvä et jaksoin elää. Nyt mä jaksan elää, koska mä hemmetti soikoon uskon siihen yläkerran ukkoon, vaik monesti mietin, missä se on. Mut, aika näyttää, viimeistään kun kuolen, mä nään onko taivas, vai loppuuko kaikki siihen. Mut mä en usko, et loppuu. Tsemppiä, mä toivon kaikkea hyvää teille.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä