Veljeni läheisin ystävä, joka oli minulle kuin toinen veli, teki vähän aikaa sitten itsemurhan ja veljeni sattui olemaan se onneton, joka hänet löysi. Suru on suuri ja tuntuu niin uskomattomalta ajatella, että tällainen tapahtuu omalle kohdalle. On vaikea löytää tapaa lohduttaa ja surra. Toisaalta tekisi mieli olla vihainen, mutta voiko olla vihainen, jos toinen teki sen siksi, että tunsi valtavaa pahaa oloa täällä ollessaan ja halusi rauhaan? Ei kai se väärin ole? Itselleen ehkä on enemmänkin vihainen siitä, ettei huomannut mitään ja antoi kaiken vain tapahtua. Kuoliko rakas ihminen sen takia, ettei kenelläkään ollut aikaa välittää ja luuliko hän kuollessaan, että kukaan ei välittänyt? Ehkä kaikki selviää kunhan poliiseilta saadaan kirje takaisin, mutta eihän yhtä elämää voi kuitata vain yhdellä kirjeellä?
Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, mutta kaipa se elämä jatkuu ja suru hellittää jossain vaiheessa? Ehkä sitä sitten joskus saa vastauksen tähän kaikkeen. Kukapa tietää...
Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia, mutta kaipa se elämä jatkuu ja suru hellittää jossain vaiheessa? Ehkä sitä sitten joskus saa vastauksen tähän kaikkeen. Kukapa tietää...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän tunteen, minun isoveljeni löysi isäni, hän oli hirttäytynyt. Ei kai se väärin ole että ihminen tekee omalla elämällään mitä haluaa, se avuttomuuden tunne mikä minulla on edelleen, se on kaikista kamalinta... Vaikka tiedän etten olisi voinut tehdä enempää. Ristiriitaiset tunteet ovat ihan normaaleja, mäkin olen tosi vihainen mutta kuitenkin surullinen ja kaipaan isääni enemmän kuin mitään. Meille isä ei jättänyt mitään viestiä ja tuntuu siltä että ehkä se oli parempi. Sen asian kanssa on todella vaikea elää, tietäen että on pakko mutta kuitenkin. Tuska ja paha olo, ne eivät anna periksi mutta kyllä se helpottaa ajan kanssa.
Just noita samoja asioita kelaat kuin itsekkin aikoinaan...
Suru,kauhu,syyllisen hakeminen,ikävä jne...noi kaikki kuuluu normaaliin surutyöhön!
Syyllisen hakeminen voi joillakin jäädä päälle ja silloin surutyö ei mene eteenpäin ja tuskimpa sitä syyllistä yhtä ja ainoaa onkaan.Eiköhän nämä ole jokaisen itse ratkaistavissa ja loppupeleissä itse vastaat kaikesta.
Se näissä itsemurhissa on ikävintä että tuska jonka itsemurhan tehnyt saa itseltään pois mutta siirtää sen sukulaisille,lähimmilleen tietämättään. Ikävä ei lopu koskaan...
Mutta,aika jollakinlailla hoitaa asiaa.Tulee erilaista näkemystä asiaan.Ja lopuksi jäät miettimään että se oli läheisesi viimeinen toivomus että pääsee pois.Mitä muuta voimme ajatellakkaan...
Ja muistakaa,ei ole syyllistä siihen miksi joku sen tekee...Olen varma että syyt on syvemmällä ja siihen on vaikuttanut lapsuus,vuosikausien elämä,luonne,geenit,tempperamentti ym...
Voimia kaikille!