Hammashuoli

On muuten ihme juttu, kun lapsena en ikinä pelännyt hammaslääkärikäyntejä. Aina menin ihan mielellään sinne eikä ikinä sattunut, vaikka toimenpiteitä tehtiinkin!
Olin kaunis ja suloinen lapsi, liekö vaikuttanut siihen, koska monet ikätoverini saivat siihen aikaan kouluhammaslääkäriltä omien sanojensa mukaan kauheaa hoitoa (kävin itse samalla)
Ihmettelin sitä jälkikäteen että miten itsellä aina menee niin loistavasti käynnit!
Toisin on nyt aikuisena, olen saanut kammon. En enää uskalla mennä edes tavalliseen paikkaukseen.
On ollut kivuliasta hoitoa!
Ensin olen ajatellut että olen jotenkin aistivammainen eli nykyään sanottuna aistiyliherkkyysongelmainen, että reagoin väärällä tavalla, mutta eihän minulla ollut sitä lapsenakaan! kun olen asiaa tarkemmin miettinyt!
Olen vaan nyt aikuisena yksinkertaisesti saanut sen kivuliaista toimenpiteistä. En ymmärrä miksei enää osata hoitaa kivuttomana niinkuin lapsena!
Minun hampaani on kohta risana...........
3507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olin harvinaisen tyhmä ja ruma lapsi. :)
Minulla on semmoinen kehityshäiriö hampaissa, että niistä puuttuupi kokonaan se suojaava kiille. Tämä ja sitten se, että pesin huonosti lapsena hampaita (vanhempani väittivät, ettei tarvitse, koska maitohampaat kuitenkin lähtevät)
Siispä minulle oli pienenä ihan arkipäivää, että kävin hammasläägärissä.

Ja mikäpä tuossa, saihan sillä tavoin mukavasti vapaata koulusta.
Yksin ajoin pyörälläni hammaslääkäriin.

Hammaslääkärinäni oli ensin kaksi tätiä, jotka olivat kilttejä ja sain kerran jopa hammasharjan, kun minulle tehtiin kolme paikkaa kerralla ja olin niin "urhea".
No, auvoiset ajat olivat ohitse, kun hammaslääkäri vaihtui ilkeäksi sedäksi,
joka porasi, eikä välittänyt, vaikka minuun sattui. Hän taisi korjata etuhampaani,
silloin, kun olin 8-v..
Hyvin korjasi, mutta sillä kerralla minä itkin!
Ulvoin, peräti.
Julmuri-setä vain vingutteli poraa ja viis veisasi, hänellä kun taisi olla korvatulpat. :)

No, lapsena sitä ei ottanut niin vakavasti, se oli ohi ja poljin äkkiä koululle takaisin.

Tämä samainen setä teki minulle paikan poskihampaaseen. Paikka on kumman näköinen ja tuntuinen, mutta kestävä se on ollut, tosi hyvä siis.
Nyt minun pitäisi mennä paikkauttamaan toinen poskihammas, mutta en uskalla, kun en tiedä, millaisen paikan legurit siihen tekisivät..
Olen tottunut, että hammas on semmoinen kuoppa,
jotenka nyt sitten toivon, ettei tarvitsisi mennä ollenkaan, mutta pakko on.

Kumpa se hammas olisi paikattu jo silloin, kun olin lapsi ja niin reipas.
Silloin sitä ajatteli vain että vaikka paikka on kamalan tuntuinen, niin kyllä tuohon tottuu.

Äänestä
  • Sitähän ei todellakaan tiedä minkälaisia paikkoja sinne rakennellaan, kun potilaalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kontrolloida mitä hänen suussaan tapahtuu!

    Minullakin oli kaksi takahammasta paikattu samalla paikalla, siis yhteen!
    Sitten oli tehty paikka joka oli kuin kraatteri, reunat vain nousivat ylemmäs.
    Sitten löytyi aivan pyöreäpäiseksi muotoiltu hammas ym. ym.!

    Siis mielikuvitusta tuntuu riittävän, mutta mitä sanoo se aina mukana oleva TIETELLINEN TUTKIMUS, ja NÄYTTÖÖN PERUSTUVA TERVEYDENHOITO tällaisista tuotoksista, jos niillä KÄYTÄNNÖN TOIMINNASSA sitten on mitään merkitystä?

    Äänestä

  • Ihan mielenkiintoista lukea toisenlaisesta kokemuksesta.
    ...minun ei tarvinnut olla urheakaan, koska hoitooni käytettiin silloin puudutetta.
    Minullekin muuten tehtiin iso amalgaamipaikka kuutoshampaaseen silloin ja kivusta ei tietoakaan. Ja poistojakin oli.
    Se paikka muuten saatin silloin ihan purentaan sopivaksi, joten hyviä paikkoja tosiaan silloin saatiin aikaiseksi.
    Ja toisin kuin sinä, sain paikkani myös ihan kivuttomasti. Tosin minua ei sitten ikinä palkittu millään urhoollisuusmitalilla muistilla, hammasharjalla tai muullakaan lahjoituksella :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aikuinen pelkopotilas kirjoitti:

On muuten ihme juttu, kun lapsena en ikinä pelännyt hammaslääkärikäyntejä. Aina menin ihan mielellään sinne eikä ikinä sattunut, vaikka toimenpiteitä tehtiinkin!
Olin kaunis ja suloinen lapsi, liekö vaikuttanut siihen, koska monet ikätoverini saivat siihen aikaan kouluhammaslääkäriltä omien sanojensa mukaan kauheaa hoitoa (kävin itse samalla)
Ihmettelin sitä jälkikäteen että miten itsellä aina menee niin loistavasti käynnit!
Toisin on nyt aikuisena, olen saanut kammon. En enää uskalla mennä edes tavalliseen paikkaukseen.
On ollut kivuliasta hoitoa!
Ensin olen ajatellut että olen jotenkin aistivammainen eli nykyään sanottuna aistiyliherkkyysongelmainen, että reagoin väärällä tavalla, mutta eihän minulla ollut sitä lapsenakaan! kun olen asiaa tarkemmin miettinyt!
Olen vaan nyt aikuisena yksinkertaisesti saanut sen kivuliaista toimenpiteistä. En ymmärrä miksei enää osata hoitaa kivuttomana niinkuin lapsena!
Minun hampaani on kohta risana...........

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu